Sivun näyttöjä yhteensä

2. joulukuuta 2009

Opastusta suomalaisuuteen II



Olen kirjoittanut usein Wienin kahvilakaudesta 1920-luvulla, jolloin kahdessa kuppilassa istui toinen puoli maailman menoon merkittävän jäljen jättäneistä sen ajan ihmisistä, fyysikoista filosofeihin ja säveltäjiin. Se oli se kultakausi.

Kahvilakulttuurin tuhon tuojista yksi oli elokuva ja vastaavasti yksi sen edellytyksistä oli heikko kiinteistökanta – näin esimerkiksi Pariisissa. Tarvittiin myös hyvä liikennelaitos tai ainakin kärsivällisiä ajureita, jotta kahvilan kundi selviytyi kotiin vaikka kuinka kännissä.

Barcelonassa oli espanjalais-katalonialainen taiteilijaporukka, joka vetelehti Picasson puheenjohdolla jäseninään muiden ohella Dali ja Bunuel, kunnes joukkio valui Pariisiin, paitsi Lorca, joka ammuttiin.

Pariisissa ei 1945-1950 toiminut juuri mikään muu kuin kulttuuri, ensin kahdessa kahvilassa (Flora, Deux Magots) ja sitten useissa. ”Eksistentialistit” joutuivat pakosalle, kun heistä tuli turistinähtävyyksiä.

Jo ennen maailmansotaa myös suomalaiset olivat puoliksi asuneet Montparnassen suurkahviloissa, Dome, Rotonde, Coupole, Select. Ne ovat muuten edelleen toiminnassa ja jossain määrin tunnistettavissa vanhoista kuvauksista, joita ovat julkaisseet muiden ohella Juhani Aho ja Joel Lehtonen, ehkä enemmän Italiaan suuntautunutta Eino Leinoa unohtamatta. Kuvataiteilijoita oli rutkasti. Juho Rissanen joutui olemaan jatkuvasti juovuksissa, koska hänen savolainen suunsa ei taipunut sanomaa ”vin”, vaan tarjoilija kuuli aina ”fin” (une fine), joka tarkoittaa tilauksena tiukkaa viinaa.

Kööpenhaminassa oli noin 1820 liikenteessä puoli tusinaa maailmanluokan tiedemiestä (kielitieteilijä Rask, fyysikko Ørsted, geologi Esmark) ja taiteilijaa, jotka tunnetaan edelleen; H.C. Andersen ja S. Kierkegaard eivät pahemmin perustaneet toisistaan. 1910-1940 Kööpenhamina oli syystä tai toisesta elokuvataiteen mekka; silloisista kuuluisuuksista muistetaan ehkä vielä näyttelijä Asta Nielsen ja ohjaaja Carl Th. Dreyer. Vaikutus tuntui Tukholmassa asti (Stiller, Sjöström), mutta ei toki Suomeen saakka.

Tukholman pahin hampuusi Strindberg, kahvilaravintoloiden kanta-asiakas, jätti samanmielisten seurassa lähtemättömän jäljen näytelmäkirjallisuuteen, ja häntä inhoava Selma Lagerlöf loi uudenlaisen romanssin, jota englantilainen ja amerikkalainen bestseller käyttää edelleen hyväkseen. Ympärillä oli nopeasti kohonnut matematiikka ja valtavaan vauhtiin päässeet insinööritieteet (Ericsson, Aga, Nobel, Alfa-Laval) sekä vahva ja vankkumaton juutalaistaustainen (Bonnier) rahoitus.

Pietari – Petrograd oli merkittävä paikka tieteelle ja taiteelle 1916-1924. Puolen maailman esittävä musiikki purkautui sieltä Eurooppaan. Pietarin etäispesäkkeitä syntyi vähäksi aikaa Karjalan kannakselle. Berliini veti neroja ja huijareita 1925-1930.

”Suomen taiteen kultakausi” 1900-luvun alussa on totta eikä keksintää, ja Päivälehden piiri, jossa nuorista lehtimiehistä kehittyi pärjääviä kirjailijoita, oli tyypillinen siinä mielessä, että sekään ei ollut yliopistollis-vanhoillinen. Paikkoja olivat Kämp ja Kappeli.

Näen näissä hiukan mielivaltaisissa ja riittämättömissä esimerkeissäni kaksi yhteistä nimittäjää: tieteen ja taiteen mutkaton läheisyys ja peittelemättömän mielenkiinto toisia ryhmiä, toisia maita ja toisia tapoja kohtaan. Esimerkiksi Päivälehden piiri tunsi kiitos karkotusten Tukholman ja New Yorkin (Eero Erkko).

Nämä nimittäjät ovat nyt kadonneet Suomesta. Ennen maailmansotaa lupauksia antanut kehitys johti itsenäisessä Suomessa jähmettymiseen, jossa yksi vahva tekijä oli kieliriita ja toinen samanmielisten muurautuminen bunkkereihin – ankaraan kommunismiin, Suur-Suomeen tai uskonnolliseen oikeaoppisuuteen.

Suomi koki omalla tavallaan yleiseurooppalaisen kehityksen, liberalismin kuihtumisen. Aluksi liberaalilla edistyspuolueella oli suhdaton vaikutusvalta – Ståhlberg, Ryti, Kivimäki, Erkko ja joukko hyvin vaikutusvaltaisia kulttuuriteollisuuden edustajia.

Omasta sukupolvestani ja nuoruuteni 60-luvusta en keksi mitään hyvää sanottavaa. Mutta kukaties meillä oli kulta-, hopea- tai pronssikausi 90-luvulla. Suurten ikäluokkien jälkeen 1950 syntyneet pyörivät samoissa porukoissa, Esa-Pekka Salonen, useat tietotekniikan tulevat huippunimet, Antti Herlin jopa samassa koulussa, Ollila, Alahuhta ja yllättävän monet muut Pohjanmaalla – ja taas olimme yhden vuosikymmenen (1992-2001) ajaksi lakanneet etsimästä maailman napaa omista alushousuistamme.

Musiikki on kuitenkin ykkösalamme. Lähtemättä luettelemaan enempää nimiä ala on täynnä hiukan yllättäviä nousuja ”kansan syvistä riveistä” sellaisia kuin pohjalaisissa pysyäkseni Jorma Panula ja Pohjolan klaani Seinäjoelta. Kukaties – tämä on arvailua, koska en tunne alaa – meillä on tälläkin hetkellä Kiteellä ja Rovaniemellä kovat tason rytmimusiikkia.

Joka tapauksessa uskottavien mittareiden mukaan meillä on maassa yhteensä yksi huipputason korkeakoulu – Sibelius-akatemia. Sen suurenmoisuus perustuu professoreilta kuulemani mukaan vankkaan keskiasteen opetukseen (musiikkiopistot). Ehtymättömiä resursseja olivat ennen seminaarit (esim. Talvela, Hynninen) ja kirkkomuusikkojen koulutus. Niinpä meillä on ainakin käsittämättömän korkeatasoisia kuoroja, vaikka tenoreista tekee tiukkaa.

(Kuvassa isäni syntymäkoti ja taajama.

14 kommenttia:

  1. Unohdit Aksel Sandemosen, oi Jukka parahin, kun puhut "kahvilassa viihtyvistä" skandinaaveista. Ehkä pilkku syystä. Aksel istui aina hätäuloskäytävän vieressä, selkä seinää vasten - että näkisi kuka tulee ulko-ovesta. Hällä oli niin saatanasti velkojia.

    Mikko L

    VastaaPoista
  2. K:
    Kuvassa isäni syntymäkoti ja taajama. ..

    Käypä kävelemässä juuri tuota rantaa, Komarovasta Zelenogorskiin, on ökyjen pyydyksiä muutama
    ...kahvilat, siis Helsingin kantakaupunki. Kuvataiteilija Pauno Pohjolainen tuossa muisteli, kuinka 1970-luvulla näki muutamissa kahviloissa melkein päivittäin mm. Leif Färdingin, ja melkein kaikkien taiteenalojen ihmisiä. Ei dokumentointia, muuta kuin kai muutaman kapakan osalta.

    VastaaPoista
  3. "Barcelonassa oli espanjalais-katalonialainen taiteilijaporukka, joka vetelehti Picasson puheenjohdolla jäseninään muiden ohella Dali ja Bunuel, kunnes joukkio valui Pariisiin, paitsi Lorca, joka ammuttiin."

    Faktat eivät näköjään aina pärjää mielikuvitukselle. Mutta kun ne kuitenkin olisivat melko helposti tarkistettavissa. Etteivätkö El Cordobés ja Sancho Panza olisi istuneet vielä porukassa mukana?

    VastaaPoista
  4. Oliko itsenäisyyden alun Suomen politiikassa todella keskeistä Suur-Suomi?

    Tarton rauha oli tehty ja sen mukaan elettiin. Tietyissä yhdistyksissä vaalittiin suomensukuisten kansojen kieliä ja kulttuuria. Ja mikä pahinta maanpuolustustahtoakin.

    Sen sijaan virallisella Suomella ei ollut mitään Suur-Suomi toimintaa. Oma maanpuolustus oli hunnigolla, liittoumiskysymyks laiminlyöty tai toiveajattelua kun nykyään, tai saati olisi punottu juonia heimokansojen vapauttamiseksi tahi Leningradin tuhoamiseksi/ saartamiseksi.

    Tämä jos mikä on niitä YYA/ suomettumisen-ajan myyttejä, jotka sitkaasti elävät joidenkin mielissä.

    VastaaPoista
  5. Ad Anonyymi: - Suur-Suomesta - kyllä oli. Tarton rauhaan asti suomalaiset tekivät valtion hiljaisella suostumukseslla seitsemän aseellista interventiota vapauttamaan heimoveljiä ja puhe Tarton "häpeärauhasta" alkoi välittömästi rauhanteon jälkeen.

    Maanpuolustus ei ollut alkuunkaan hunningolla. Suojeluskuntien ratkaisvaksi osoittautunut merkitys oli sekin havaittavissa hyvin varhain.

    Nykyhetkestä katsellen oli onneksi, että hallitukset olivat heikkoja, armeijan johto sisäisesti riitaisa ja kaksi ensimmäistä presidenttiä selvästi hyvin pidättyväisiä aseellisia seikkailuja ajatellen.

    1930-luvulla sitten Akateemisella Karjala-Seuralla oli esimerkiksi Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan hallituksessa yhtä vaille kaikki paikat. Tuo yksi, Johannes Virolainen, muisteli kerran suullisesti, että kaverit lupasivat lähettää hänet Kalastajasaarennolle keräämään linnunpaskaa.

    VastaaPoista
  6. Karjalasta ja muusta joutumaasta ei niin väliksi, mutta Petsamo pitäisi saada takaisin.

    VastaaPoista
  7. Tässä on pakko suositella Sigurd Wettenhovi-Aspan muistelmakirjaa, joka antaa omalla tavallaan mainion näkökulman sekä kirjoittajan että aikakauden mentaliteettiin.

    VastaaPoista
  8. "Ennen maailmansotaa lupauksia antanut kehitys johti itsenäisessä Suomessa jähmettymiseen, jossa yksi vahva tekijä oli kieliriita ja toinen samanmielisten muurautuminen bunkkereihin – ankaraan kommunismiin, Suur-Suomeen tai uskonnolliseen oikeaoppisuuteen."
    Voisiko JK tarkemmin perustella uskonnollisen oikeaoppisuuden, ei kai se vaikuttanut 1920-30 yleiseen henkiseen ilmastoon aikaisempaa enemmän.

    VastaaPoista
  9. JK: "Musiikki on kuitenkin ykkösalamme."

    Olisiko syynä siihen, ettei meillä ole strinbergejä ja ibsenejä, tämä kauhea kielimuuri?

    Zizekin poikakin sanoi Kalevalasta, että siinä "kaikki sanotaan kaksi kertaa". No, voihan sen muurin raosta niinkin nähdä.

    Eihän meillä toisaalta ole munchejakaan, vaikka yhtäältä on saarisia. Olemme niin vähäväkinen ja syrjässä elävä kansa, ettemme millään saatana ehdi kahviloihin pölöttämään.

    VastaaPoista
  10. Rissasen Jussin ongelma on monella suomalaisella vironkävijällä. Toki kaikki haluaisivat tilata viiniä (vein), mutta kun suu sanoo viin (viinaa).

    VastaaPoista
  11. Vähän vielä eilisestä...Tampereella on vielä 5.12 asti Unkarilaisten valokuvaajien kovimpien nimien näyttely -Capa, Brassai, Kertesz, Moholy-Nagy...Käsittääkseni alkuperäisvedoksia. Kova hinku olisi mennä muttei vaan ehdi.

    VastaaPoista
  12. Musiikin huippuja tulee Suomesta jatkossa enemmänkin Sibelius-Akatemiasta huolimatta kuin sen ansiosta. Nuorisokoulutuksen resursseja on koko ajan supistettu ja supistetaan edelleen. Opetusministeriö näkee koko osaston pelkkänä kulueränä kun se ei tuota tutkinto- ja tohtoripisteitä. Säestystunteja on ollut jo pitkään tuskallisen vähän ja vähennetään edelleen. Opettajia ja opiskelijoita lähetetään kilpailuihin tukematta edes säestäjäkuluissa jne.

    Lahjakkaita nuoria jää ovien ulkopuolelle vain rehtorin asettaman mielivaltaisen kiintiön takia.

    Miksikö sitten pidän akatemiaa kuitenkin nuorille tärkeänä? Se tarjoaa lähes ainoana laitoksena Suomessa mahdollisuuden koota kamarimusiikkiryhmiä, joissa on edes kohtalainen laatutaso. Muuten yksittäiset huiput jäävät ilman tarvittavaa sparrausta, jos vaikkapa lahjakas sellisti joutuu soittamaan keskinkertaisen viulistin, alttoviulistin ja pianistin kanssa.

    Jos asiaa kohtaan on kiinnostusta, voi tiedustella vaikka nuorisokoulutuksen Facebook-ryhmän satunnaisilta jäseniltä, joista suuri osa opiskelee siellä:

    http://www.facebook.com/group.php?gid=37314057836

    VastaaPoista
  13. MAAILMANLUOKAN METROPOLI NIMELTA PIETARI

    Tassa blogikirjoituksessa kerrotaan palasia kultturellien suomalaisten kahviloissa istuskelemisista Euroopan metropoleissa.
    Eiko 1900 luvun alussa Pietari ollut mitaan tassa suhteessa? Jukka K:n varmaan tietaa, kun Kemppiset ovat siita lahelta ja eikos se yksi moottoripyora-esi-isa ollut ammattiaan harjoittamassa juuri Pietarissa?

    VastaaPoista
  14. OLIKO SUUR-SUOMI KESKEISTA ITSENAISYYDEN ALUSSA?

    Toveri anonyymi esitti ylla taman aiheellisen kysymyksen, johon Jukka K vastasi AKS:n nakokulmalla.

    Lueskeltuani Juha Siltalan 'Sisallissodan Psykohisrtoriaa' taytyy todeta, etta ainakin Siltala paatyy pitamaan, etta paavoima oli ...'fennomaanien ajatus kansallisesta etujoukosta, jonka idealismi oli nyt saanut sotilaallisen muodon'. Taman paavoiman kuitenkin pani aisoihin alkiolaisten ja sosialidemokraattisen tasavaltalainen 'malli'.
    Nama kaksi suurta suuntausta olivat maan sisaista rakentumista.

    Tama mainitsemani Siltalan kirja on muuten aivan kamalaa tekstia. Kansaa pystyttiin huijjjaamaan kerrotuilla ihanteilla, kuten esimerkiksi sankarikuoleman alyttomalla palvonnalla. ---
    Paakaupungin joutilaat herrasmiehet (ja siis koko sivistyneisto) joutuvat taydelliseen hapeaan Siltalan lainauksissa jne.

    VastaaPoista