Sivun näyttöjä yhteensä

20. joulukuuta 2009

Jussi Vares ja satiaiset



Ihminen voi olla onneton, vaikka hänellä ei olisikaan sukulaisia Turussa. Aina voi olla muita murheita.

Joku sanoi viisaasti, että dekkarit ovat aikuisten satuja. Ei se kyllä ollut niin viisasta. Mitä muuta romaanit sitten ovat? Ainakaan ne eivät ole kuvauksia todellisuudesta, koska todellisuus ei ole lassottavissa sanoilla. Kirjallisuus selittää, tutkii ja kommentoi todellisuutta yhtä vähän kuin musiikki.

Kun kuuntelin aikoinani Bartokin viulusonaatteja ja kvartettoja, mieleni tuli avantouinti. Epäilemättä se on terveellistä, mutta ei minun merkkiäni. Mielipiteeni on osoittautunut kesittyneeksi. Itä-Eurooppa-kiihkossani olen kuulostellut Bartokia, Shotastovitshin kamarimusiikkia ja Prokofjevia.

Jos tähdennetään selvyyden vuoksi, että Itä-Euroopan suuri kaupunki oli myös Wien, joukkoon on luettava tietysti Alban Berg ja Anton Webern.

Sääli että Webernin tuotanto on niin suppea. Tuskin se amerikkalainen sotamies häntä kuitenkaan sen vuoksi ampui vuonna 1945. Asiahan oli niin, että Webern oli huomaavainen tupakoitsija ja oli poikennut asunnostaan tupakalle kadulle ettei hermostuttaisi muita perheenjäseniä savuttelulla. Kuulusteluissa kävi ilmi, että Salzburgissa kuitenkin oli ulkonaliikkumiskielto, joten amerikkalainen ampua posautti, ja henki pois.

Tässäkin on todiste tupakoinnin vaaroista.

Bartok kuoli USA:ssa samoina päivinä köyhänä ja jokseenkin tuntemattomana. Prokofjev sinnitteli vielä, mutta loppu tuli samana päivänä kuin Stalinille. Arkkua ei tahdottu saada talosta, kun kaikki paikat olivat täynnä Isä Aurinkoisen surijoita.

Sitä jäin miettimään, että kun turkulais-kuvitteellinen Jussi Vares saa tämän vuoden kirjassa ”Valkovenäläinen” satiaisia, hän karkottaa ne kovin suoraviivaisesti tarkoitukseen kehitetyllä apteekkivoiteella. Armeija-aikanani pojat puhuivat, että nimenomaan jaloviina olisi tuohon tarkoitukseen sopiva aine, ja puheena oleva turkulainen yksityisetsivä on tarinoiden mukaan juuri tuon aineen suuri ystävä.

Toisaalta tietoni ovat valitettavasti kovin paperisia sekä ongelmasta että sen hoidosta.

Olen saanut puheista sellaisen vaikutelman, ettei kukaan pidä Mäestä eikä arvosta hänen kirjojaan. Silti niitä myydään paljon, eikä elokuvakaan ollut huono. Mäki ei häviä Nykäselle muussa kuin tarinoiden sankarissa – Raid oli loistava keksintö ja elokuvissa ikimuistettava. Varesta tuntuu raskauttavan ainakin se, että hän on edelleen parodia Mauri Sariolasta ja Pekka Lipposesta – eräänlainen välimuoto. Sariolan sankarit olivat muistaakseni langenneita oikkareita, kuten kirjailija itsekin. Mäellä on tietääkseni maisterin paperit kauppakorkeakoulusta. En ole kyllä niitä nähnyt enkä tarkastanut.

Mielikuvat hallitsevat. Olen lukenut kaksi Ilkka Remeksen kirjaa ja Mäen kirjat luultavasti kaikki. Remes on mielestäni kerrassaan kehno: nuppineulat näkyvät eli kokonaisuus on laskelmoiden rakenneltu. Mäki sen sijaan heilahtelee puskahuumorin ja ns. tarinaniskemisen välillä, ja kun hän ei keksi mitään parempaa, hän kirjoittaa sitten sekaan jaksoja, joista huomaa heti, että nyt kirjoittajalta ovat henkiset toiminnat lamaantuneet, mutta ei se ole niin vakavaa, koska ennen pitkää saadaan taas punaisen langan päästä kiinni.

Matti Rönkä muuten tulee aiheuttamaan arvostelijoille ongelmia, koska hänen dekkarinsa ovat oikeasti hyviä ja sankari maailmoineen kiinnostava.

Reijo Mäen kilpailija on Jari Tervo, joka on kirjoittanut parhaat kirjansa erilaisista hamppareista ja heidän törmäilyistään, etupäässä kapakoissa. Kun hän yrittää Juha Seppälän ja siis Erno Paasilinnan tontille tekemään satiiria, niin se on vakavissaan tehtyä (Myyrä jne.) eli kerronnan liike lakkaa.

Jonkun pitäisi kertoa hänelle, että suurimmat satiirikot (Gogol, Bulgakov) olivat puoleksi tosissaan. Ei kukaan voi tehokkaasti pilkata, ellei samalla rakasta.

Matka tähän asti puheena olleista kevyen vitsikkäistä kirjoista korkeaan kirjallisuuteen on tietenkin pitkä. Transformaatiosääntö on kuitenkin lyhyt: pilkan arvoisten eli tyhmien, vähäpätöisten ja ikävien ihmisten kuvaaminen lämpimästi ja rakastaen on joskus juuri se seikka, joka tekee kirjasta kestävän ja kirjailijasta kuolemattoman. Ajattelen tässä sellaisia tekijöitä kuin Tshehov ja A. Kivi.

Yhdistän näin etäisiä asioita, Vareksen satiaiset, otsa rypyssä kuunneltavan musiikin ja eräitä suuria klassikkoja toistaakseni jälleen pahan epäilyni. Miksi niin monet tämän ajan merkittävistä kirjailijoista käyttävät poliisiromaanin kaavaa (Mankell), satua (Harry Potter) tai asiakirjatyyliä?

Tämä kirjoitus on alku johdantoa James Ellroyn uusimpaan kirjaan ”Blood’s a Rover”, samaa sarjaa kuin ”Amerikan tabloidi” ja ”Verirahat”. Arvelin jo hänen kajahtaneen lopullisesti. Olin väärässä.

Siinä on kirjailija, jota purtuaan satiainenkin kuolee. Myrkytykseen.

27 kommenttia:

  1. Luin juuri Ellroyn kirjan, jonka tulin ostaneeksi Brysselin lentokentältä, kaikista mahdollisista paikoista.

    Kuten Jukka sanoo: Ellroy on palannut muun ihmiskunnan pariin jostakin todella ikävästä paikasta, jossa kieli oli jo hajoamassa. Nyt hän taas kirjoittaa eläväisempiä lauseita. Olen iloinen hänen puolestaan.

    VastaaPoista
  2. ‎שמעי
    on kuunnella hepreaksi, ja se siis luetaan oikealta vasemmalle - kirjain kerrallaan. Vokaaleita ei ole - ne voidaan tosin merkitä - ne pitää vaan tietää. Kirosanojakaan ei ole (paitsi muista kielistä lainattuja). Aspekti voittaa aikamuodot. Ja jotenkin tuo tuollainen selitys pitää sisällään myös sen, mitä se satu(ilu) on.

    ‎הללויה

    eli hallelujah.

    Minulla(kin) on jonkin verran kokemusta tuosta satumaisuudesta ja satuilusta. Toisen avioliittoni aikana innostuin siitä enemmänkin, ja koskapa henkinen kehitykseni pysähtyi suunnilleen sinne kahdeksan vuotiaan tasolle, oli minun helppo luoda kontakteja toisiin samanikäisiin, vaikka silloinen vaimoni epäilikin että olen pedofiili. No aikaa on tuosta hurahtanut lähes kaksi vuosikymmentä, enkä siis enää muista sitä kaikkea.

    Muistiinpanot kuitenkin jäivät - osa niistä tosin katosi jonnekin joskus. Koskapa pidin iltasatujen lukemisesta, aloin kirjojen loputtua keksimään omiani, ja koskapa oli vaikea muistaa mihin olin edellisenä iltana lopettanut (hahmot ja henkilöt olivat samat, seikkailu jatkui), kirjoitin sitä kerrottua ylös, jotta kriittinen yleisöni pysyisi tyytyväisenä - ja pysyihän se. Kirjoitin mihin sattui, useimmiten lyijykynällä, ja mahdollisimman pienellä käsialalla - liuskoja ja lappusia, joita liimailinkin siihen saavutettuun kertyi ehkä noin 900 sivua - molemmin puolin - ehkä hiukan enemmänkin - ja siis puhtaaksi kirjoitettuna huomattavasti enemmän. Niistä tuolla jossakin on ehkä 300 sivua tai jotakin, en ole laskenut.

    Hyvin koukeroisin rivein täytettyinä ja lukuisilla korjauksilla varustettuina ne ovat joka tapauksessa hyvin epäselvää luettavaa, vaikka jälkipolvi edelleen jaksaa muistuttaa minua lupauksestani kirjoittaa niistä heille jokin luettava kokonaisuus, vaikkapa sellainen kuin - Kadonnutta satua etsimässä.

    Satiaisiin tehosi joskus sellainen tervamaisempi hyönteismyrkky, jota lääkäri määräsi. Tosin itse suosin karvojen ajelua, se oli halvempaa ja tehosi nopeammin. Herpes jonka joskus sain, onkin sitten paljon kiusallisempi vaiva. Tosin muistan kuinka seisoin joskus jonossa Snellmanin kadulla - sukupuolitautien klinikka oli siellä, onkohan edelleen... - täyttämäni A4 kädessä. Jono kiemurteli sieltä sisältä (ahdasta oli) ulos saakka - miehet ja naiset sekaisin - ja sitten kun olin riisunut housuni, sanoi se lääkäri, että minulla on kuppa. Se oli kuulemma harvinaista.

    Kansikuva on hieno - en ole vielä ehtinyt lukea - http://www.austinchronicle.com/binary/1daf/books_readings2.jpg. Minulla on tässä wallpaperina tämä NYT:n James Ellroy where Elizabeth Short’s body was found in 1947. http://www.nytimes.com/imagepages/2006/09/10/fashion/10nite_ready.html tosin se Ellroyn käsi osoittaa tässä päässä niitä tekemättömiä töitä kohti. Seinällä on lisäksi muutama Ellroyn kuva, ja kun ne kirjatkin on tullut hankittua, niin kai mä olen jonkun sortin faniboy.

    http://www.youtube.com/watch?v=YJeD8ckihN8

    VastaaPoista
  3. Blogissa on paljon kerrottu kirjallisuudesta ja mainittu myös jotain siihen suuntaan, että musiikintekijöiden kannattaisi ajatella joitain muita ansaintatapoja kuin levymyynti.

    Näin se kirjallisuudessakin pitäisi olla. Kirjat ilmaiseksi kaikille, koska kulttuuri kuuluu kaikille ja teokset ovat usein pelkkiä bittejä, eikä kukaan menetä mitään jos kirjoja laajasti kopioidaan ja ilmaiseksi levitellään kansalaisille.
    Sama musiikin kohdalla:)

    Kun kirjat saadaan levitetyksi kansalle ilmaiseksi, voivat kirjailijat etsiä uusia ansaintatapoja. Ehdottaisin heille ääneen lukemista toreilla, kirjastoissa, baareissa ja juhlatilaisuuksissa pientä korvausta vastaan.

    James Ellroy voisi tulla vaikka Tuomiokirkkoon lukemaan tekeleitään. Muusikot ja laulajat tienaavat kirkko- ja Joulumusisoinneillaan erittäin hyvin.

    Kirjoja on kiva kopioida. Turha maksaa kallista oppikirjoista, lastenkirjoista ja romaaneista yhtään mitään.

    Linkissä uusin tapa kopioida kirjoja. Samalla saat itsellesi uuden harrastuksen. Toiminnan kehittäminen sopii myös Aalto-yliopistolaisille:

    Kopioikaa kirjojanne!

    VastaaPoista
  4. Jos Köpenhaminassa ei muuta saatu aikaan, niin ainakin sukupuolitautien leviämistä. Joka ei usko, niin katsokoon tilastoista myöhemmin. Aina kun jalkaväkijoukkuetta suurempi lössi miehiä saapuu kaupunkiin, niin tilastoihin syntyy piikki. Harmaat virkamiehet ovat oikeasti viriilejä veijareita kun saavat vähän hajua pesästä. Ja näinä kulttuurinrikastamisen aikoina eksoottinen värinä tarkoittaa myös että ihan paljaalla vedetään.

    Ostan aina lääketehtaitten osakkeita ennen suuria konferensseja. Se oli viikon pörssivinkki.

    VastaaPoista
  5. Minä taas en ole jaksanut lukea loppuun Tervon Marsipaani-kohelluksia, mutta "liike" tässä "kotirintama"-trilogiassa minulle kyllä hyvin riitti. Rönsytkin vähenivät sarjan edetessä.
    Paras on kai kuitenkin Koljatti, jossa saivat ansiokasta kyytiä kaikki osapuolet, erityisesti media. Ihmettelen, että se Hesarin arvostelussa tuli tyrmätyksi niin totisen perusteellisesti.

    Sofi O:n "Puhdistus" on myös aikamoinen, jos ei dekkari, niin thrilleri. Dekkari kai kuitenkin vaatii sen etsivän?

    -osku

    VastaaPoista
  6. Minun sukuni tarina -teos saattaa olla Tervon paras proosateos. Troikka oli epätasaisenalin hyvä kakkonen, Mannerheimin junamatka kuvaava keskiosa on aivan loistava, vaikka koin kuvauksen sisällön hieman loukkaavaksi (tosin en ole varma ketä se varsinaisesti loukkasi).

    Eikö Vares ole nImenomaan olutmies, aluksi porilaista sitten nokialaista brändiä. Tosin saahan sieltä apteekista kaikenlaista.

    Sariolan sankareista ainakin Matti Viima oli valmis juristi, mieleen jäi kuvaus kuinka hän hämmästyksekseen selvitti tentin toisensa jälkeen vaikkei koskaan tuntenut ymmärtävänsä kokonaisuutta, odotti vain jäävänsä kiinni tenttinä minä hyvänsä. Silloinhan oli suullisetkin osuudet, minulle ei kertynyt sellaisista kokemusta kun pari kertaa, yleensä niitä kokivat vain arvosanan korotusta kokeilleet.

    Sisko pelasi nuorena koripalloa. Namikalla oli edustusjoukkueessa aika jenkkivahvistuksia, jotka myös valmensivat junnuja, nuorimpien englanti oli niin heikkoa, että jenkit joutuivat tapailemaan suomea. Oli kuulemma vaikea päästä jyvälle, mitä esimerkiksi "minä juokset tuonne" tarkoitti, asiayhteys ja toiminta tietysti pian selvittivät. Turkulaisten kanssa on paljon vaikeampaa, "mää soittasi sille" jättää aina arvailtavaksi onko kyse suunnitelmasta (konditionaali) vai raportoinnista (imperfekti). Venäläisillekin on vaikeaa oivaltaa eri menneen ajan muotoja, heillä kun on vain preteriti, mutta aspektien kanssa ilmaisun vivahteikkuus peittoaa toki meidät.

    VastaaPoista
  7. AIKUISTEN SATU

    Olen varsin vanhemmalla iällä lukenut Suomen historia eri vaiheita; varsinkin 1939-1944 jaksoa. Mutta on se sellainen "satu", etta nytkin jouduin ostamaan Jukka Seppisen "Hitler, Stalin ja Suomi - Isänmaa totalitarismin puristuksessa 1935-1944". Selailin kirjaa Akateemisessa ja niin paljon oli uusia ajatuksia siellä ja täällä, että pakko oli ostaa-- Aikamoinen aikuisten "satu", sanoisin!

    VastaaPoista
  8. Ad Omnia: - tarvittiin Martti Mäntylä hoksaamaan huolellisesti rakennettu asiayhteys Bartókin ja uudistuneen kirjailija Ellroyn välillä: kaikki koreus pois; eteenpäin soinnuilla!

    VastaaPoista
  9. Ad Omnia: Rienzin ja muiden huomautusten johdosta haen käsiini Tervon "Troikan" ja selvitän, onko minulla ollut silmälasit oikein päin päässä.

    Kirjallisuus on siitä mainio ala, että on täysin normaalia, jopa arkista, olla jyrkästi eri mieltä.

    VastaaPoista
  10. Case Webern todistaa että tupakoiminen on vaarallista. Case Saki että myös second hand smoking on sitä. Sakihan oli ensimmäisessä maailmansodassa sergeant major joka brittien juoksuhaudassa huusi sotamiehelle "Put that bloody cigarette o-" jolloin saksmannin käki huomasi savukkeen punaisen valotäplän - ja pamautti napin Sakin otsaan.

    VastaaPoista
  11. Tervon lakipiste oli Pyhiesi yhteyteen, siinä missä esim. Hotakaisella Syntisäkki.

    VastaaPoista
  12. I return the pleasantry (en tiedä onko suomeksi vastaavaa ilmaisua), sillä Kemppisen ja Mäntylän tekstien perusteella päätin antaa Ellroylle tilaisuuden, hän ei ensikerrallamme sytyttänyt, vaikka jotenkin rutikuiva olikin (ruuti hänellä toki on tunnetusti kuivaa).

    Bartók... Ehkä en kokeile ihan pian, ainoa vaikutuksen tehnyt esiintymä hänellä minun kannaltani on ollut Viktoria "Koulumiehen loikkari" Mullovan jo vanha levytys, jossa Bartókin sonaatti oli korkean Bachin ja maallisen Paganinin välissä kuin viileä puro.

    Wienin itä-länsi-asemoinnista voi puhua tavallaan yhtä kiperästi kuin Prahan, rautaesirippu vain sai maantieeellisesti varsin läntisen Prahan tuntuvan itäiseltä. Gramophonen loisteliaan The Real Great Composers -audiosarjan innoittamana marinoin makuani kuuntelemalla nyt Janáčekia ja Martinůta.

    VastaaPoista
  13. Ad Jukka,

    Sariolan sankareista Susikoski taitaa olla se oikeustieteilijä, joka on langennut vähiten. Tosin sen perusteella, mitä tässä blogissa pääsee seuraamaan oikeustieteilijöiden keskinäistä sananvaihtoa, lienee rikospoliisiksi ryhtynyt oikeustieteilijä vain piirun verran rappioalkoholistin yläpuolella. Eihän eräänkään kommentoijan mielestä edes KKO:n esittelijä ole kovin kummoinen virka. :-)

    Sariola tekee Susikosken oikeustieteellisestä loppututkinnosta aika ison numeron. Susikoski esittäytyy varsin usein "varanotaarina" sen sijaan, että käyttäisi varsinaista virkanimikettään tai varatuomarin arvonimeään.

    VastaaPoista
  14. Satiiri on vaikea laji. Ymmärrän kuitenkin että arvon blogisti ei ole tosissaan turkulaisten halventamisessa. Reijo Mäki ja Jussi Vares ovat molemmat alunperin satakuntalaisia, vaikka ovatkin nousseet turkulaisuuden ikoneiksi. Hyvä niin. Olin itsekin syksyllä Turku Touringin järjestämällä Vares-kierroksella. Tutustu Vareksen Turkuun.

    Reijo Mäki ja Vares juovat tietääkseni laitilaista Kukkoa. Sitä saa Uuden Apteekin hanasta. Lisäksi jaloviina maistuu, ei siis tunnu toimivan satiaisia vastaan! Ei-turkulaisille tiedoksi, että Talonmiehen vapaapäivä on Jallua ilman colaa. Kun katselen ikkunasta huomaan, että talonmiehet joutuvat huomenna huhkimaan kolalla. Ei ole vapaapäivä, eikä taida olla jalluakaan tiedossa. Kolalla tai ilman.

    VastaaPoista
  15. Puoltoääniä Reijo Mäelle. Tunnen ison liudan kaltaisiani punaviherpiipertäjiä, vallankin miespuolisia – osa ei ole asevelvollisuuttaankaan suorittanut –, jotka lukevat aina uusimmat Vares-dekkarit. Kirjat kun ovat vetävästi kirjoitettuja hahmoistaan, aiheistaan, mielipiteistään ja kaikesta huolimatta.

    Lukijana annan arvoa kirjailijan minua kohtaan harjoittamalle pienelle vittuilulle (pahoittelen ranskaani). Onhan dekkaristilla oikeus katkaista juonenkuljetus toviksi, että päähenkilö pääsee veistelemään sanaleikkejä baarissa tai yrittämään yhdyntää kodinkoneliikkeen hekumallisen myyjättären kanssa koekäytössä olevan Zanussin päällä.

    VastaaPoista
  16. Ad Harmaaparta: - turkulaisten pilkkaaminen on tunnetusti pelkkää kateutta.

    Merikarvialta saa kuulemme taimenta puroista.

    VastaaPoista
  17. Ad Reinzi: - M. Kunderan todistelu akselista Praha - Wien - Berliini on mielestäni täysin vakuuttava.

    Eli Lontoon - Pariisin piirin tuolla puolen on, toisin kuin luullaan, virkeää elämää.

    VastaaPoista
  18. Ad Omnia: - kun tässä meni musiikiksi - Hyperion on julkaissut koko kataloginsa ladattavassa muodossa.

    On aikamoista tavaraa. Etenkin vanha musiikki herkistää.

    VastaaPoista
  19. Oliko se viisi vuotta sitten, kun Hyperion oli kaatua, tukimuidoksi tarjottiin isojen levypinojen ostamista. Ostin Robert Kingin johtamia Purcellin Complete Cyclejä, niissä ei ole ainuttakaan kuollutta tahtia! Levyjä (yli 70) on kuulemma myyty yli miljoona kappaletta.

    King's Consort joutui Kingin taannoisen vankilatuomion vuoksi hajaannukseen, iso osa muusikoista toimii nyt Restrospect Ensemblen nimellä.

    PS Kiitos aiemmalle kommentoijalle, muistin Kukon kodinväärin.

    VastaaPoista
  20. Kukko-oluen kehittänyt panimomestari on muuten oikein perussatakuntalainen. Syntynyt nimittäin Porissa. En tosin tiedä, miten se tähän liittyy.

    VastaaPoista
  21. Remes on yhtä hyvä kuin Brown. Tai yhtä kehno, miten asian nyt haluaa ilmaista. He tekevät tuotteita siinä missä joku köyhempi yrittää tehdä kirjallisuutta.

    Tämä on nyt pieni sivuloikkaus, mutta kaavaankirjoittamisen mestarinäytteitä ovat hollywood-spektaakkelit, vaikkapa tämä viimeksi katsomani 2012. Henkiinjäävät arvaa alusta asti - käytöksestä, asenteista ja rodusta.

    Ymmärrän toki, että tässä tarina on alisteinen maailmanlopun kuville, niin voisihan sen joskus tehdä hieman yllättävämmin. Mutta tietysti bisneksessä ei kannata turhia riskejä ottaa. Taiteilijat ovat sitä varten.

    VastaaPoista
  22. Tapsa P: Kyllä Remes on selvästi parempi kuin Brown. Olen lukenut molemmat alkukielisinä ;-) joten kökkökääntämistä ei voi syyttää, kun Brown rypee maneereissaan. Teksti hänellä tosin on Kemppisen mainitsemista neuloista vapaa, niin plastillisesti hän valaa samaan vanhaan muottiin.

    VastaaPoista
  23. Mäki lienee Siikaisten suuri poika. Hän kertoi oppineensa työntekoon kotitilansa sokerijuurikaspellolla. Sieltä kai kirjailijan tuotteliaisuus on peräisin? Taisi olla pankinjohtajanikin Turussa jonkin aikaa?

    Mäki oli sijoittanut jossakin kirjassaan murhatun uhrin löytöpaikaksi Samppalinnan rinteen, jossa opetin aikoinaan puulajeja oppilaille. Vähän hätkähdin...

    VastaaPoista
  24. "- - miten tämä tähän liittyy"

    Tuon kysymyksen esittäminen tällä blogilla on turvamääräysten vastaista, välitön kysymys on miten "tämä" liittyy mihinkään. En pilkkaa, vaan koetan osua samaan maaliin kuin se suomen lehtori, joka päätti tyytyä tenttaamaan oikeita kielimuotoja huolellisesti välttäen perusteluiden kysymistä; ne kun olivat säännönmukaisesti persoonallisempia kuin varsinaiset vastaukset.

    VastaaPoista
  25. Mäellä on kauppakorkeakoulussa suoritettu maantieteellis-sosiologinen koulutus, mitä hän ei tietääkseni itse kovin korkealle arvosta. Sen verran kuin olen hänen kirjoihinsa perehtynyt, hän on harkinnut aika tarkkaan kirjojensa tapahtumaympäristöt Turussa. Niissä Vares liikkuu.

    VastaaPoista
  26. Minäkin olen yleensä lukenut Mäen kirjat tuoreeltaan, niissä on mielestäni ollut jotakin, sitä huulenheittoa kai. En tiedä kuinka poikkeava olen naispuolisena Mäen ystävänä. Tosin on tainnut tulla usein luetuksi ja unohdetuksi.

    Uusin kirja Valkovenäläinen tuntui niin huonolta, etten taida seuraavaa rynnätä ostamaan. Fiksummin en osaa perustella kyllästymistä, kun on jo pitkällä se unohtaminen.

    VastaaPoista
  27. Minä olen aina luullut että kaikki liittyy kaikkeen. Onko asia kuitenkin niin, että mikään ei liity mihinkään?

    Hyvä Teologi! Osaat arvostaa sitä että Mäki heittää sanaleikkejä ja iskee naisia ja kittaa kaljaa apteekissa. Näinhän tapahtuu myös tosielämässä, ei siinä koko ajan ole mitään juonta!

    VastaaPoista