Sivun näyttöjä yhteensä

5. joulukuuta 2009

Näitä kirjoja ei pidä lukea



Kalevala, Seitsemän veljestä, Juhani Ahon ja Joel Lehtosen parhaat kirjat, Punainen viiva, Alastalon salissa, Tulenkantajalyriikka, Toivo Pekkanen, Tuntematon sotilas ja Täällä Pohjantähden alla, Manillaköysi.

Kirjakaupassa on kirjanen, Pierre Bayardin ”Miten puhua kirjoista joita ei ole lukenut”. Aihe on hyödyllinen, mutta suomennos on niin kurja, ettei tekstistä tahdo saada selvää.

Ajatus on suunnilleen sama kuin kerran laatimani yleisavain-vastaus, jolla pääsee läpi tenttikysymyksestä, vaikka ei ymmärrä otsikkoa, ei ole lukenut tenttikirjaa eikä ole varma edes oppiaineesta. Jos kysymys on ”Semipelagiolaisuus”, vastaus aloitetaan ”Semipelagiolaisuus tärkeänä ilmiönä on omiaan aiheuttamaan väärinkäsityksiä, koska sen suhde tomismin ja molekyylibiologiassa keskeisen virtualismin tunnettuun ristiriitaan on käsitteenmuodostuksen kannalta niin keskeinen. Kuitenkin länsimaisen tieteen jakolinja on jo 1500-luvun lopulta noudatellut usein hämmästyttävässä määrin juuri tätä vastakkainasettelua. Sen selventämisessä on erotettavissa yleensä mannereurooppalainen lähestymistapa, joka viime kädessä perustuu idean korostamiseen, ja etenkin anglosaksisen tutkimuksen väljästi empireisteihin liittymä pragmaattisempi lähestymistapa…”

Vaikka tentti sattuisi olemaan kansanparantamisen peruskurssi tai johdatus peltisepän pellitystöihin, tuossa on juuri oikea määrä oppineisuutta ja oikealla tavalla hämäriä rinnastuksia. Kuusi- ja kahdeksansylinteristen, mekaanisesti ahdettujensanojen vuoksi tentin korjaaja alkaa jo lopetella korvansa kaivamista lyijykynällä pyöräyttääkseen paperiin merkin hyväksymisestä.

Kirjallisuuden lukeminen on outo tapa, jossa haaskautuu tavattomasti aikaa. Miksi ei viettäisi niitäkin hetkiä rattoisan tuopin ääressä? Neljännen A-veroluokan miedot, Pilsen-tyyppiset, kantavierrepitoisuudeltaan luokkaa Pl 12-15 olevat mallasjuomat saavat sekä Homeroksen että hänen lukijansa torkahtamaan niin että asianomainen kohta onkin valmis jakamaan seurueelle, tarjoilijalle, vahtimestarille ja paikalle hälytetylle poliisipartiolle toinen säkenöiviä kommentteja.

Tai näin minulle on siis kerrottu, ja mikä minä olen epäilemään vieraidenmiesten todistusta.

Luettelemani teokset ovat sellaisia, että kunhan kotimainen Wikipedia vielä hiukan kohenee, mitä aion edelleenkin myös itse edistää, päästään monien kirjallisuuden opiskelijoiden tenttimän Vappu Roosin teoksen Suuri maailmankirjallisuus: länsimaisen kirjallisuuden vaiheet Homeroksesta Laxenssiin (1, p. 1956 tai sen puutteessa uudempi täydennetty painos) mainioon kaavaan. Kirjoittaja oli tietääkseni Ilta-Sanomien avustaja, joten hän selvitti tämänkin tehtävän. Kustakin kirjasta esitettiin ja oli tentissä tiedettävä kuvaus, joka noudatti kaavaa ”X on N:n teos, joka plingisti, plangisti ja plongisti plingaa, plangaa ja plongaa plingiä, plangia ja plongia.”

Wikipediasta ja Wikipediaan –

”Alastalon salissa” on Volter Kilven tajunnanvirtatekniikkaa soveltava, pääteoksena pidetty romaani, jota pidetään yhtenä suomalaisen kirjallisuuden vaikeimpana mutta myös merkittävimpänä teoksena, joka kertoo Proustin ja Joycen klassikkoteokset mieleen tuovalla tavalla kuudesta tunnista, joiden aikana kylänmiehet neuvottelevat parkkilaivaan sijoittamisesta, hidassoutuisesti mutta tarkkaan harkitusti ja itsetietoisesti viljellen hienovaraista huumoria, joka tulee erityisesti esille henkilöiden ja heidän välistensä suhteiden kuvailussa.”

Papin tytär on Juhani Ahon realismia edustava teos naisen yhteiskunnallisesta asemadys, tyttöjen kasvatuksesta ja oikeudesta koulutukseen sekä järjestetyn avioliiton mielekkyydestä, jossa ulkoisia tapahtumia on niukasti ja yhteiskuntakritiikki on epäsuoraa ja päähenkilön liikkuma-alaa pienentää naisen rajattu elämänpiiri, mutta teoksesta ilmenee päähenkilön tarve nähdä kauemmas, konkreettisesti ja kuvainnollisesti, kaipuu muualle ja kapina joka ei kuitenkaan suuntaudu ulospäin, vaan päähenkilö käpertyy itseensä.”
Valitettavasti on sitten pahankurisia kirjailijoita, joista on opittavat sopiva oma sitaatti ”kirveen jumahteluita jäiseen hirteen” (Haanpää) tai iskevä luonnehdinta, kuten ”analogian ja relaation mestari” (Haavikko).

Joppe Karhusen” Räkänä taivaalle” on sujuva, asiantunteva ja ansiokas kuvaus lentäjistä, mekaanikoista ja etappisioista, jotka urheasti, taitavasti ja huumoria viljellen, lensivät, liisivät ja kaarsivat, slobojen, vanjojen eli koirankuonolaisten kimppuun

Joistakin kirjailijoista ei auta, sivistyneestä käydäkseen, muu kuin opetella sopiva sitaatti asianomaisen tuotannosta – Haanpää – kirves jumahtelee jäiseen hirteen tunturien pohottaessa sinisinä. Joistakin on tiedettävä oikea luonnehdinta – Haavikko – analogian ja relaation mestari.

Sitten on kaikkein vaivalloisin laji kirjailijoita, sellaisia kuin Antti Hyry, joiden päälle pääseminen edellyttää Kemppisen blogin seuraamista.

Yksikään kulttuuri- tai muu toimittaja ei ole toistaiseksi käsittänyt eikä Antti itse iljennyt selittää, että se uunin muuraaminen, se vasta on vaikeaa. Niin hurjan asian kuvauksessa ei voi olla mitään viipyilevää eikä hypnoottista.

Hyvä uuni ei synny edes harjaantuneelta muurarilta – siihen tarvitaan erikoismies. Tai kyllähän sen uunin saa pysymään pystyssä, mutta vetääkö se niin että savu menee enimmäkseen ulos ja lämpö suurelta osin sisään!

Ylpeät ammattimiehet sanovat itseään uunisepiksi ja nimittelevät tavallisia muurareita tiilien asentajiksi. Vielä hiljan uunisepän oppi kulki suvuissa salaisuutena. Sen vuoksi on viisasta ostaa jokin tehdastekoinen ja käytännössä tarkkaan testattu Nunnalahden tai vastaava uuni. Tekomiehiä on kovin harvassa, sekä uunipuolella että kirjallisuudessa.

Tekomiehen tuntee siitä, että toisin kuin mm. M. Sariola antoi ymmärtää, yhtään ei roisku edes rapattaessa, ja kivi liittyy kiveen ja sauma seuraa saumaa melkein kuin kysymyksessä olisi elävä olento.

”(Vieressä olevassa huoneessa) haju oli muuttunut tuoreen leivän odotukseksi. Maistoimme kuivaksi paistunutta rieskaa, ihan tuoreena sen ohran makua, ja ritiseväpintaista orsileipää, joka juuri paistettuna maistuu niin kuin tässä olisi kaikki mitä olla voi. Maku muuttuu vähitellen, mutta on hyvää sittenkin.”

22 kommenttia:

  1. On myös kirjoja tai satuja, myyttejä, anekdootteja, tarinoita, klassikoita joita ei tarvitse aina lukea kunhan ymmärtää miksi kirja tai kertomus syntyi. Jokaisen kirjan taustalla on jokin motiivi. Motiivi kertoo miksi juuri kirjailija halusi kirjoittaa ja se on yhtä suuri asia kuin itse teos. Uuni on tästä mielestäni hyvä esimerkki: eikä tarvitse sitä lukea sanotakseen niin. Mutta parempi on, että sellainen joka yleensä lukee paljon kirjoja sanoo ylipäänsä jotain kirjoista. Myytit poikkeavat siitä säännöstä koska myytit ovat ajattelumme taustalla ja sen takia kaikilla on jo omakohtainen suhde niihin. Näin olemme kaikki tavallaan Kalevalan asiantuntijoita; jos vähänkään mieltää hengen tai ajatuksen mikä noissa hahmoissa ja niitten raskaassa kielessä sointuukaan.

    Kun on kaksikielinen (ruotsi; Homeroksen lailla tullut jostain; seikkaileva, toisiin ihmisiin kiintyvä ja kiinnittyvä kotiin palava projekti-ihminen ja suomi; Kalevalan lailla istunut maassa tuijottanut tulta, vettä ja maata; polttanut sormensa, iskenyt silmänsä ja lyönyt kuokkansa; elänyt maanläheisesti luonnosta voimaansa saaneena) tietää erot.
    Ymmärtää miksi germaanit ovat kuin ovat; ymmärtää miksi sosiaalinen pääoma on heillä korkea ja meillä synkkä: mutta on tässä toisellakin tavalla nähtävää.

    Suomalainen ei kaadu. On ennenkin paininut luonnonvoimien kanssa.

    VastaaPoista
  2. Kemppinen on tainnut aiheeseen sopivasti antaa lausunnon kirjasta, jota ei ole lukenut. ('Kirjakaupassa on kirjanen, Pierre Bayardin ”Miten puhua kirjoista joita ei ole lukenut”. Aihe on hyödyllinen, mutta suomennos on niin kurja, ettei tekstistä tahdo saada selvää.')

    Toisenlaisiakin arvioita löytyy. Panen tämän tähän siksi, ettei taas mitätöitäisi jonkun ihmisen parin kuukauden työtä ylimalkaisella tumppaamisella.

    "Maanantaina 28. syyskuuta palkittiin Ranskan suurlähetystössä Helsingissä, suurlähettiläs Françoise Bourolleaun läsnä ollessa, Pirjo Thorelin käännös Pierre Bayardin teoksesta Miten puhua kirjoista joita ei ole lukenut (Atena 2008; alkuteos Comment parler des livres que l’on n’a pas lus?, Éditions de Minuit 2007) kauden 2007–2009 parhaana ranskalaisen alkuperäisteoksen suomennoksena (...)
    Pirjo Thorel on tavoittanut erinomaisesti Bayardin persoonallisen tyylin, jossa pitkiin ja mutkikkaisiin, tieteen kieltä jäljitteleviin virkkeisiin sekoittuu myös satiirisia ja parodisia aineksia."

    http://blogs.helsinki.fi/romklagenda/2009/09/29/maurice-de-coppetn-rahaston-palkinto-2009/

    Mikään ei ota näillä ilmoilla niin päähän kuin huonosti vetävä uuni - meillä talon edellisen omistajan muurauttama takka, johon nuukuuttaan tai pöljyyttään teetti vain puolen kiven hormin. Pakkasta pitää olla vähintään viisi astetta, ettei lykkää savuja sisään.

    Ms. Mandelbaum

    VastaaPoista
  3. Tuota... Minä olen yhden takan muurannut.
    Veti se.

    VastaaPoista
  4. Lisää korkeutta piippuun niin kyllä vetää.

    VastaaPoista
  5. Meille muurattiin uuni aikana, jolloin muut purkivat uuninsa. Suuluukku oli vaikeampi löytää kuin muurari. Lapualaisesta rautakaupasta löytyi sentään paljon pölyn alta yksi suuluukku. Muurarilla oli vaikea luonne ja sellainen tuli myös uunille.

    Sitä pitää joka kerta suostutella ja maanitella vetämään pitämällä ensin pienen pientä tulta. Kauan. Suuluukun yläpuolelta näkee, miten sytyttäjien hermot ovat pitäneet.


    Uunin muuraaminen ja siitä kirjoittaminen ovat kaksi eri asiaa. Toisen pitää hallita molemmat.

    VastaaPoista
  6. Tavoistani poiketen vastaan anonyymille.

    Piipun korkeus on vain osa kokonaisuutta.
    Kyse on mittasuhteista.
    Pesä, nielu, piippu, sivuontelot, kaikessa pitää olla oikeat mittasuhteet.

    Itse olin mestarinopissa, niin että hän muurasi toista muutaman metrin päässä ja minä kivikiveltä toista, mallin mukaan.

    Uskoisin että edelleen saisin samanlaisen tehdyksi, mutta en todellakaan uskaltaisi varioida mitenkään.

    VastaaPoista
  7. Uunin muurausta en ole seurannut, yhden takan kyllä. Siitä piti tulla varaava, sukutalon saliin.

    Isäntä sopi muurarin palkaksi kaksi koppaa A-olutta ja kaksi pulloa Koskista. Nukuin itse yläpuolella ja salista kuului lattian läpi kaksi yötä pulinaa, naurunremahduksia ja mörinää.

    Takka oli kaunis, mutta ei se mitään varannut.

    Ongelma saattoi olla siinäkin, kun isännän äiti suuttui julmetusti että vievät veroja talosta hirvittävästi eikä enää edes nuohooja tule paikalle edes pyydettäessä niin olkoon sitten. Niin sitten loppui useista uuneista, keittiön hellasta ja ruokasalin Porin-matista veto.

    Syy löytyi vuosikymmen myöhemmin. Naakat olivat pesineet ja tukkineet pesimäliisterillään ja ties millä joka hemmetin röörin mikä johti ulos.

    Nuohooja joutui käyttämään poraa saadakseen savupiiput auki. Nyt niissä on verkot päällä. Mutta sen sijaan salin takka ei edelleenkään ole varaava.

    Tässä tarinassa ei ole käytetty ketään vieraitamiehiä.

    VastaaPoista
  8. Olimme sisareni kanssa samaan aikaan kirjoittamassa yo-kisojen äidinkielen koetta. En enää muista tarkalleen kirjallisuusaiheen muotoilua, mutta minä kirjoitin Kailaan Sairaalan ikkunasta, siskoni Brechtin näytelmästä. Illalla olimme kuunnelleet BB:n kuunnelman ja kummallakin vaivana pientä kuumeenpoikasta.
    Mutta olemattomista aineksista niillä lämpötiloilla kumpikin veti korkean arvosanan.

    Myöhemmin suoritin yliopistossa kirjallisuuden laudaturtentin kirjallisen osion niin (epä)selvästi, että kiitosta tuli vastausten akateemisesta kypsyydestä. En ollut lukenut yhtään niistä teemoista, joita kysyttiin, koska elämässäni oli silloin muitakin kiireitä.

    Myöhemmin preppasin opiskelijoita selviämään ylioppilaskirjoituksen kirjallisuuden tehtävästä. Vapaalla pudotuksella järjestyksessä tekstiä paleltuneesta lampaanpäästä & napakat virkkeet & muutama ns. vaatelias välimerkki.

    - Liisa, jolla on esi-isinä liuta täysoppineita muurmestareita, siis opinkäyneitä uunimestareita

    VastaaPoista
  9. Etsimättä tulee mieleen myös Kallioniemen paikkaansa hakeva uuni, josta puhuttaessa Pää-Herkko joutui useampaankin otteeseen vaarantamaan sielunsa autuuden (ja tiedän, tämä sanamuoto huokuu semipelagiolaisuutta).

    VastaaPoista
  10. "Aihe on hyödyllinen, mutta suomennos on niin kurja, ettei tekstistä tahdo saada selvää."

    Jostain syystä uskon tässä nyt Kemppistä. Englanninkielinen käännös voisi olla ehkä parempi. Sitä voisi kokeilla.

    VastaaPoista
  11. Yliopistollisella luennolla valtakunnan entisessä pääkaupungissa professori valaisi teorian ja käytännön suhdetta kertomalla sattumuksen kakluunin muuraamisesta.

    Hän oli ostanut vanhan kakluunin kasana. Nuori, osaava muurari saatiin paikalle ja hän ryhtyi heti työhön. Hän muurasi pari päivää ja totesi: "Ei tästä tule mitään", keräsi kamppeensa ja lähti. Seuraavan muurarin kanssa kävi samalla tavalla. Sitten käännyttiin vanhemman muurarin puoleen. Hän istui kasan vieressä ja kävi silloin tällöin kääntämässä jotakin osaa.
    Niin kului muutama päivä ja professori ajatteli: "Ei tästä tule mitään."

    Sillä konstilla tuli
    kuitenkin kakluuni.

    VastaaPoista
  12. Blogin alussa luetellut kirjat ovat juuri ne, jotka kaikki varteenotettavat nykyintellektuellit kerskuvat jättäneensä kesken tai kokonaan lukematta.

    Itse en osaa muurata yhtään, mutta kuvittelisin, että jos osaa suhteellisen tarkasti noudattaa ohjeita, luulisi Rakennustietosäätiön julkaisemista mallipiirustuksista saavan aikaan toimivan tulisijan - eihän kyse kuitenkaan ole varsinaisesta rakettitieteestä.

    Perinnejutut ovat asia erikseen. Sain kerran seurata, kun osaava uunimuurari teki museotaloon pohjalaismallisen takka-leivinuunin. Hieno tuli ja toimi. Oli sääli kun lopputulos piti rapata, niin hieno oli esimerkiksi takan kaareva muurattu kupu.

    VastaaPoista
  13. Kemppisen esimerkki tentin patenttivastauksesta muistuttaa hämmästyttävästi eräitä kolumneja ja varsinkin eräitä luentoja, myös hänen omiaan (ajoittain). Yllättäviä rinnastuksia kylvien saa rätväkään maineen, joka käy viisaasta niille, jotka eivät jaksa seurata ajatusta esimmäistä loikkaa pidemmälle, mutta perusteettomina esiintyessään ne saavat suuremman mentaaliväännön lukijat/kuulijat suunnittelemaan esittäjänsä nostamista rinnuksista seinälle selviämään.

    Oli aika, eikä siitä ole kovin kauan, kun Yliopiston yleisen oikeustieteen tentissä hädän sattuessa - eli tiettävästi usein - asiaansa saattoi auttaa, että kirjoitti harakanvarpaita pari sivua ja sekaan "Aulis Aarnio - - rationaalisesti - - toisaalta - - Klami - - väärinkäsitystä".

    Mitä kirjojen ja niiden tiivistelmien suhteeseen tulee, niin se on nähdäkseni kaunokirjallisuudessa sama kuin sonaattikehitelmällä ja teeman finaalimuodolla; ja tietokirjallisuudessa vastaava kuin kaavan johtamisen ja valmistaulukon suhde.

    Nyt huomaan, millainen jännite onkaan amerikkalaistyylisessä teho-opetuksessa: yhtäällä suositaan tiivistelmiä ja kaavoja parhaaseen McDonald's-tyylin, mutta toisaalta rakastetaan case studeja, eli siis kehitelmiä valmiiden teemojen asemesta.

    VastaaPoista
  14. Volter Kilpeä ei saa arvostella, koska se loukkaa minua!!! (pyääääh!)

    http://hikkaj.blogit.kauppalehti.fi/blog/category/saaristolaisseikkailu%2Fvolter+kilpi

    VastaaPoista
  15. Kiittää ja pokkaa kirjoittajalle nöyrästi ohjeista , jotka käsittelivat kirjallisuustentin läpäisyä.

    Uuden vuoden jälkeen edessäni on pari kappaletta juuri kirjoittajan luonnehtimia tenttejä, joista joudun luovimaan läpi mahdollisesti kirjoittajan opastamiálla tavalla.

    Kasvatustieteen tentteihin taas pätee kokemukseni mukaan se, että pitää tarkistaan tentissä huolellisesti kirjoittamansa teksti.

    Jos lukukerran jälkeen ymmärtää jotain siitä, mitä on paperiin kirjoittanut, on syytä vetää henkselit yli vastauksen, pyytää uusi konseptipaperi valvojalta ja aloittaa uudelleen.

    Tämä toistetaan niin kauan, että tarkistusluvussa ei enää ymmärrä omasta tekstistään yhtään lausetta.

    Sen jälkeen voi luovuttaa paperin valvojalle ja häipyä tentistä huojentuneena. Odotettavissa on melkoisella varmuudella kiitettävä arvosana.

    VastaaPoista
  16. Ranskan lähetystöstä kerrottu tuo mieleen erään suomalaisen kriitikon ja Tapiola Sinfonietan Ute Lemper -kiertueen päätöskonsertin. Saksalainen Lemper esitti mm. ranskalaisia chansoneja, on niitä levyttänytkin. Kriitikko kirjoitti ihmettelevänsä Lemperin tuhlanneen niihin aikaansa, vaikka ei tuonut niihin mitään lisäarvoa. Minä tähän yksityisesti, että on sääli kun Ranskalla ei ollut käytössä hänen asiantuntemustaan, olivat näet muutamaa vuotta aiemmn menneet antamaan Lemperille kunnialegioonan prenikan ko. laulamisen perusteella.

    VastaaPoista
  17. EDIT: Muisti petti, Lemperin saama ranskalainen huomionosoitus oli vähän vaatimattomampi: kyse oli Ranskan teatteriammattilaisten (APAT) Molière-palkinnosta.

    VastaaPoista
  18. Ad Rienzi: - kirjanmerkiksi muille: Lied (saks.) ja chanson (ransk.) ei välttämättä ole suomeksi "laulu", vaikka sanakirja niin väittää. Joskus ennen kirjoitettiin "taidelaulu". Ja chansoneita on sekä revyypohjaisia, iskelmän tyyppisiä, että korkeimpien säveltäjien parhaile yleisöille pykäämiä.

    Josta tulee mieleen, että Poulenc oli aika peto säveltäjäksi, eikä liene meillä nimekkyydellä rasitettu.

    VastaaPoista
  19. Kemppiselle: Tämä on toki vanhastaan tiedossa, oliko se esi- vai alakoulussa kun tätä tähdennettiin...;-)

    Ennenkin kehumani Ylen Ykkösen Flyygelin mutkassa kattaa hienosti taidepuolta, viikon verran on kuultavissa viimeisin, nyt tuorein on mainio jakso aiheena Debussyn chanson "Apparition", asiantuntijoina siitä aviopari Anu Komsi - Sakari Oramo, joiden esityskin ohjelmassa kuullaan.

    Lemper on viihdepuolta. Olen ennenkin todennut, että loistavan vertailuparin sa, jos vertaa Lemperin Kurt Weill
    -levyjä loistotaiteilija Ann-Sofie von Otterin Weill-levyyn Speak Low. Tällä kertaa vertailu on ASvO:n tappioksi, edellä mainitussa Flyygelin mutkassa -sarjassa hän säännönmukaisesti "rulettaa" taiteen saralla.

    VastaaPoista
  20. Ad Rienzi: - kiinnitän huomiota pyhäaamun "Näistä levyistä en luovu" -ohjelmaan. Viikko sitten oli aivan erinomainen jakso; haastateltava oli paljon muun ohella urkuri, ja niinpä kuultiin ihastuttavaa Duruflen ym. musiikkia.

    Tänään tuntuu olevan vähän toisaikaisempaa.

    Mikä parasta, ohjelmat säilyvät verkossa muutaman viikon.

    VastaaPoista
  21. "Haanpää – kirves jumahtelee jäiseen hirteen tunturien pohottaessa sinisinä"

    Siltähän se täältä etelästä katsoen näyttää - että siinä Piippolan takana ne tunturit alkavat pohotella.

    Lieköhän Haanpää tunturia ikinä edes nähnyt?

    VastaaPoista
  22. Ylen ohjelmista vielä:

    Näistä levyistä...-ohjelma on kuin sellainen iltateevierailu, jollaisia opiskelijana saattoi ihan oikeasti tehdä puolitutun luo: katsastettiin kirja- ja levykokoelmaa leppoisasti yhä paremmin tutustuen. Nythän tulisi varmaan ahdistelusyyte, jos töissä erehtyisi kysymään halukkuudesta tutustua kokoelmiin kuuman juomisen merkeissä...

    Silti kaipaan nimenomaan ammattilaisia kommentoimaan ja perustelemaan asiansa, musiikin kentälläkin on niin paljon löysää heittelyä.

    Joka tapauksessa nämäkin ohjelmat ovat nyt tavoitettavissa paremmin kuin koskaan, sillä paitsi uusien striimausta toistavien mobiililaitteiden (tämä Nokia N900 on aika peto kaikkeen netteilyyn, myös Yle Areenalla) myös yle.mobin (mobiiliarena) kautta pääsee vihdoin ihan sopulaadulla kuuntelemaan musiikkiohjelmiakin.

    VastaaPoista