Sivun näyttöjä yhteensä

31. joulukuuta 2009

Vanha Kirjoitus



Ajattelin jotain kummallisempaa vuoden vaihteen ja elämänmuutoksen johdosta. Vanhojen sanomalehtikirjoitusten kertaamisessa ei ole sinänsä mitään mieltä. Erinäisistä syistä poimin talteen Helsingin Sanomien arkistosta joitakin sellaisia tekstejä, joita minulla ei ole sähköisessä muodossa.

Tämä, jonka nyt taritsen teille uuden vuoden aaton ja päivän johdosta, huvitti minua itseäni, kun luin sen. Teksti on julkaistu 1991.

Isänmaa psykoanalyysissä

Martti Siirala hahmottaa Suomen pysähtyneisyyden aikaa lapsenomaiseksi tukeutumiseksi ja samastumiseksi sortajaan Suomentaudin kantaja Paasikivi toisaalta kielsi todellisuuden, kuten sodan ja rauhassa tehdyn vääryyden, toisaalta luuli pystyvänsä määräämään siitä kuin pankinjohtaja rahasta

Martti Siirala & Sirpa Kulonen: Syvissä raiteissa. Kansallisen itsetunnon matka. WSOY 1991. 129 mk.

"Elämättä jäänyt itsenäisyysmurros ilmenee myös lähes uskomattomana tapojemme ja muotokulttuurimme köyhyytenä. Vihaamme näet - enemmän tai vähemmän tiedostamattomasti - kaikkien muotojen noudattamista ihmisten keskinäisessä kanssakäymisessä. Mielekkäitä rituaaleja meillä on tuskin nimeksi, ja nekin, mitä on, ovat enimmäkseen kuolleita ja tuskallisen lähellä naurettavuutta", kirjoittavat Martti Siirala ja Sirpa Kulonen pohtiessaan suomalaisen itsetunnon ja itseymmärryksen puutetta ja Suomea vaivaava sairautta.

Pamfletti

Kirjan nimi Syvissä raiteissa luonnehtii sekä kirjaa että lääkäri Martti Siiralaa. Hän on merkillinen sekoitus nerokasta oivaltamis- ja uudelleenhahmottamiskykyä ja itsepäistä omien pinttymien puolustamista.
Näissä pinttymissä on suuri erikoisuus. Siirala näyttää olevan niissä enimmältään oikeassa.
Siitä ei ole kuin pari vuotta, kun hänelle todisteltiin miesvoimin, että hän on väärässä jankuttaessaan Suomesta, Karjalasta ja Neuvostoliitosta, ja että sopisi jo vaihtaa levyä - mutta hän ei ollutkaan väärässä. Siiralan ajatus sodan vääryydestä kansakunnan sairastuttajana oli pari vuotta sitten niin epämuodikas, ettei sitä olisi saanut edes lausua ääneen, saatika painaa. Että Neuvostoliitto olisi tehnyt Suomelle vääryyttä järjestellessään läntisiä rajojaan!
Hänen psykoanalyysinsa on freudilaisen ortodoksian kannalta harhaoppista ja hänen sairaus-, terveys- ja hoitokäsityksensä ovat kiistaisia. Hänen filosofiansa on hyvin omintakeista, mutta yhteydet Jungiin ja Jaspersiin ja myös Kierkegaardiin ovat selvät. Varsinaisia innoittajia ovat vähän tunnetut saksalaiset Kütemeyer ja von Weitzsäcker. Viimeksi mainittu voi olla nousemassa Saksassa kuuluisuudeksi siitä päätellen, että Suhrkamp julkaisee hänen koottuja tekstejään.
Siirala ei ole lahkolaisjohtaja, vaikka hän on profeetta. Hän on ollut kyllin luja pysytelläkseen erillään pyhyydestä ja papillisuudesta. Hän on ollut niin epäajanmukainen, ettei kansansuosion vaaraa ole ollut. Hänestä ei saa kulttihahmoa tekemälläkään, ja se on hyvä.
On vaikea sanoa, onko psykoanalyytikkojen, kuten esimerkiksi Alice Millerin yleistajuisista teoksista lukijalle enemmän vahinkoa kuin apua. Elämäntaidon oppaat puolestaan ovat psykologian ylösrakentavaa hartauskirjallisuutta ja siten paikallaan, vaikka sillä alueella julkaistaan paljon muodikasta pötyä.
Tämä Siiralan ja Kulosen teos on pamfletti eli keskustelukirja, jossa arvioidaan psykoanalyysin kannalta isänmaamme koko historiaa, hintatasoamme, kieltä ja ympäristön ongelmia. Kysymys on siis koko kirkkovuoden postillasta.
Siiralan ajatusmaailmaan hyvää tekevä kirja mahtuu vain raamatullisesti ymmärrettynä satuttavana sanana. On kirjoituksia, jotka satuttavat lukijaa eli tekevät kipeää. Hoito ja paraneminen taas ovat taakan ja ahdingon jakamista ja sijaisuudesta luopumista. Sellainen ei käy paperin välityksellä.

Suomentauti

Teos ei siis pyri parantamaan ketään, ei maailmaakaan. Se sisältää ajatuksia ja väitteitä kansakuntaa koskevista asioista ja hyökkäyksiä tavaksi tullutta liturgiaa vastaan. Tältäkin osin tulee useasti mieleen äskettäin kuollut teologi Aarne Siirala, joka hänkin oli suuri toisinajattelija. Veljekset julkaisivat 1960-luvulla aivan liian vähälle huomiolle jääneen kirjan Sairauden sanottavaa.
Sairaus ei ole vain yksilön ongelma. Myös yhteisö sairastaa. Perheen hoitaminen on jo tavanomaista. Siirala nimeää yhteiskunnan sairaudeksi sen, mikä näkyy terveeksi arvellun ihmisen vääristyneenä ja absurdina käyttäytymisenä.
Yhteisöään potevat Auschwitzin komendantti - tasapainoinen, terve ja rakastettava henkilö - ja suomalainen poliitikko, lehtimies tai intellektuelli, joka kieltäytyy näkemästä, kuulemasta ja ajattelemasta eräitä seikkoja sen vuoksi, että ne ovat niin sanottuja realiteetteja eli siis absurdeja päähänpinttymiä.
Tällainen suomentaudin kantaja oli esimerkiksi Paasikivi, joka toisaalta kielsi todellisuuden, kuten sodassa ja rauhassa tehdyn vääryyden, ja toisaalta luuli omistavansa todellisuuden eli pystyvänsä määräämään siitä kuin pankinjohtaja rahasta.
Suomi oli hävinnyt sodan, menettänyt Karjalan ja niin ollen Suomesta oli tullut Neuvostoliiton ystävä.
Johtopäätös on kieltämättä outo, ja Siiralan ja Kulosen sairauskäsitys lienee ensimmäinen, joka yhdistää Paasikiven ajatukset ja toimet Hjeltin suomettarelaisesta senaatista 1907 valtiokonttorin johtajuuteen 1910-luvulla, senaattoriuteen 1918 ja sitä seuranneeseen kuningasseikkailuun, pulavuosien pankkielämään ja myöhempiin valtiollisiin kysymyksiin.
On helpottavaa, että joku hahmottaa Suomen pysähtyneisyyden aikakauden kerrankin toisin kuin Kekkosen ehdoin.

Viisastenkivi

Samalla tavalla kuin saksalainen runoilija Enzensberger osui kirjassaan arvaamaan Euroopan käsittämättömän muuttumisen, Siirala ryhtyi rettelöimään Paasikiven linjaa ja Neuvostoliittoa vastaan silloin kun sitä ei tehnyt juuri kukaan muu.
Siiralan mielestä suomalaiset ovat sairaita. Meidät on sairastutettu vanhalla valtataistelulla.
Osaksemme ei tullut miekkalähetyksen uhreiksi joutuneiden saksalaisten yksimaailmaisuus. Kohtalomme ei ollut brittien ensisijainen toisten valtaanottamisen oikeus. Meidän tieksemme tuli lapsenomainen tukeutuminen ja samaistuminen sortajaan. Ensin olimme symbioosissa Ruotsiin ja tuon suhteen katkettua jouduimme sairaalloisen itsetuntomme sokaisemina sovittamaan yhteen oikeudenmukaisuutta ja itsenäisyyttä. Siitä tuli sota, kansalaissota. Tuota tuhoa puolestaan seurasivat mykkyys ja lohkoutuminen.
Kirjoittajat ovat lankeamaisillaan ymmärtämisen ansaan. Siirtämällä yksilön nimikkeet kansakunnalle, rinnastamalla ihmisen ja kansan itsenäistymisen ja nimeämällä aikuisuuden vastuullisuudeksi ja taakkojen kantamisen taidoksi he ovat lähellä tulkintaa, joka selittää kaiken.
Tulkinta joka selittää kaiken, ei selitä mitään. Siinä on sama vika kuin yltiövanhoillisessa raamatullisuudessa, luunkovassa leninismissä ja arjenharmaassa positivismissa. Kaikki nämä opit määrittelevät itsensä ristiriidattomiksi. Mikä ei mahdu niiden lokeroihin, sitä ei ole olemassa.
Kansalaissota naamioitiin vapaussodaksi leimaamalla punaiset eli ainakin kolmannes kansakunnasta rikollisiksi tai harhaanjohdetuiksi. Toisen maailmansodan jälkeen kieltäydyimme tunnustamasta saavutuksiamme eli itsenäisyyttämme ja suremasta menetyksiämme - kuolleita ihmisiä ja kuollutta maakuntaa.
Vuoden 1918 tapahtumien jälkeen hävinneiden oikeudet kiellettiin täysin. Punaisia armahdettiin, mutta heidän asiaansa ei tajuttu. Aikuinen pystyy ymmärtämään sellaistakin, mihin ei itse yhdy.
Vuosien 1939-1944 tapahtumien jälkeen sama toistui. Suomalaiset määräsivät itselleen puhdistautumisseremoniat. Molemmilla kerroilla teimme sen itse. Se on sairautta, ja se sairaus jatkuu yhä irvokkaana suhtautumisena elinkeinoihin, elinympäristöön ja kieleen, jota olemme.
Siiralan kapina on puhdasta, puoluepolitiikasta irrallaan olevaa kansalaistoimintaa. Hän pistelee puhki puolueisiin katsomatta kaikkien poliitikkojen päättömyyksiä ja on poliittiseen suuntautuneisuuteen katsomatta kaikkien sanomalehtien pääkirjoittajien kimpussa.

Alaviitteet

Vielä kaksi kolme vuotta sitten Siirala ei useimmiten saanut kirjoituksiaan läpi edes yleisönosastoissa. Nyt hän on julkaissut Kulosen kanssa näyttävän kirjan. Kannattiko?
Ehdottomasti kannatti. Jälleen Siirala herättää vastaväitteitä ja jälleen hänen saksalaistieteellisyytensä - Sveitsissä hankittu huolellinen tieteellinen koulutus - haittaa. Se näkyy kirjassa muun muassa runsaina alaviittauksina. Poleemikolle riittäisi, että hän itse tuntisi lähteensä ja pystyisi yksilöimään ne vaadittaessa. Lehtikirjoituksiin ja oppikirjoihin viittaaminen ei ole tavallista eikä tarpeellista.
Alaviittaukset, joita on melkein joka sivulla, ovat häiritseviä myös siksi, että kirjoittajat ovat muutoin jaksaneet ihailtavasti jättää jatkamatta erinäisiä polemiikkeja.
Arvattavasti juuri Sirpa Kulonen on tehnyt suurtyön tulkitsemalla Siiralan kieltä. Monet Siiralan aikaisemmat artikkelit avautuvat näennäisestä yleistajuisuudestaan huolimatta vain sille, joka on perehtynyt hänen käsitteisiinsä ja hänen ajattelunsa rakenteeseen. Nyt ollaan kielellisesti niin normaalissa rekisterissä, että kirjaa voi huoleti suositella ajatusten rassiksi kaikille, joilla on kykyä kestää ikäviä totuuksia.

Ikiliikkuja

Psykoanalyytikkona ja kristittynä Siirala uskoo oikeuteen ja totuuteen. Nämä kaksi aatetta ovat olleet erittäin huonossa huudossa ja niiden harrastajia on pidetty ikiliikkujankeksijöinä. Oikeutta vaativille ja totuudenpuhujille on sanottu, että miksei ja kyllähän, mutta voisitteko pitää kuitenkin suunne kiinni, koska ajatuksenne ovat epärealistisia ja lisäksi loukkaavia. Ne eivät ole myöskään poliittisesti tarkoituksenmukaisia eivätkä yhteiskunnan kokonaisedun kannalta suotavia.
Kirjoittajat vaativat, että Neuvostoliiton on luovutettava Karjala takaisin Suomelle. Vääryys on oikaistava, jotta Suomi ja Neuvostoliitto pääsisivät aitoon ystävyyteen ja voisivat käydä käsiksi uhkaaviin katastrofeihin, joita tapahtuu ihmismielessä ja elinympäristössä.
Vaatimus on järkevä ja sen kuulee yhä useammin. Tässä kohdin olen silti eri kannalla kuin kirjoittajat. Pelkään nationalismia, joka parhaillaan riehuu Balkanilla, ja keskittyisin mieluummin rajojen sijainnin asemesta niiden korkeuteen. Ihmisten, ajatusten ja pääoman olisi voitava liikkua esteettömästi myös itärajan yli.
Oikeus ja totuus ovat länsimaiselle ihmiselle se ikiliikkuja, jonka viisaat ja hullut ovat yrittäneet keksiä. Ne ovat kaksi koordinaattia, jotka kulkevat lohduttomasti eri suuntiin. Maailmanparantajat väittävät löytäneensä sen regressiosuoran, joka toteuttaa parhaimmalla mahdollisella tavalla molemmat. Hyvinvointivaltioiden viimeaikaiset vaiheet osoittavat, ettei sellaista suoraa ole.
Kirjoittajat eivät esitä maailmanparannusohjelmaa. Juuri se tekee heidän kirjansa kiinnostavaksi ja yllyttää osallistumaan heidän keskusteluunsa. Arvot on myönnettävä mutta sokaistumatta.

Profeetta

Siiralalla on profetoimisen lahja. Profetoiminen tarkoittaa sekä tulevaisten näkemistä että sanankuulijoitten loukkaamista. Jesaja ja Jeremia syytivät kuulijoittensa niskaan herjauksia. Profeetan oma kohtalo voi olla ikävä, mutta hän asettaa totuutensa oman onnensa yläpuolelle.
Sellainen on harvinaista ja kunnioitettavaa maailmassa, joka on omaksunut liike-elämästä ja kansainvälisestä kaupasta jäännöksettömän oppurtunismin opit.
On erinomainen asia, että meillä on tässä kirjassa ja sen kirjoittajissa vakava muistutus.
Samalla tavoin kuin suuryhtiönkin tase on vino, jos siitä puuttuu ympäristölle aiheutettu kuormitus, opportunisti erehtyy sekä Brysselin palatseissa että suomalaisessa byrokratiassa unohtaessaan, että jonain päivänä terveys voi pettää ja sairaus voi ottaa omansa.

28 kommenttia:

  1. Jestas.Kylläpä esiripun repäisit!

    VastaaPoista
  2. Tuli taas asiaa antikvariaattiin.

    Keitä ovat nykyiset siiralat? Onko heitä?

    Eero Paloheimo lienee yksi ehdokas isommalla globaalilla perspektiivillä.
    Timo Vihavainen taisi olla jo ennen Siiralaa.

    VastaaPoista
  3. Ad Omnia: - Martti Siirala oli syntynyt 1922 ja kuoli 2008. Minulle hän sanoi kapinoineensa 1930-luvun alusta myös kouluaan (SYK), tovereitaan (AKS) ja taustaansa (herrasväki) vastaan, mutta kynnyskokemus oli lääketieteen kandina joukkosidontapaikoilla sodassa.

    Hänen veljensä Aarne oli seurakuntaopiston johtaja, mutta savustettiin toisiin tehtäviin, koska salli - tanssimisen. Hän oli sitten New Yorkin evankelisen seminaarin professorina - joka on luterilaisuuden arvostetuimpia tehtäviä.

    VastaaPoista
  4. Merkillinen kirjoitus noin 18 vuoden takaa. Eipä ole koi syönyt, ruoste raiskannut eikä ajan hammas kyennyt puremaan palaakaan.

    VastaaPoista
  5. SUOMENTAUTI

    Onko Helsiongin suunnalla sellainen käsitys, että suomalaiset todella pitivät v. 1918 juttua vapaussotana eikä kapinana ja että Neuvostoliitolle osoitettu ystävyys oli aitoa ystävyyttä? -- Eihän se kai näin mene!!

    Todellisuushan lienee toisenlainen: Ne jotka tunsivat v. 1918 jutun, pitivät sitä kapinana, mutta Mannerheimin markkinamiehet myivät vapussotatermin niille, jotka eivät asioista mitään tieneet tai halusivat olla markkinoinnissa mukana. -- Vastaavasti ystävälliset suhteen Neuvostoliittoon oli rauhan ehto. Eihän suhteet käskemällä muutu. Voidaan näytellä. Ja suomalaiset näyttelivät hyvin. Mutta älkää väittäkö, että suomalaiset olisivat sielussaan muuttuneet yks'kaks neuvostoystäviksi. -- Ei ainakaan meillä päin;
    Länsi-Suomessa!!

    VastaaPoista
  6. Heikkoja ovat tämän psykoanlyytikon keinot, jos tulemana oli että suomalaiset olivat rähmällään Neuvostoliittoon päin.
    Tämähän oli vain markkinointikikka, mutta syvällä ihmismielessä suomaliset tiesivät missä mennään --- Ei vaan nayta selvinneen tälle tiedemiehelle!

    VastaaPoista
  7. Paasikiven päiväkirjoja lukemalla huomaa kyllä, että Paasikivi ei kieltänyt mitenkään tapahtunutta vääryyttä. Paasikivi kirjoitti jopa iavna suoraan, että tilaisuuden tullen pitäisi yrittää neuvotella Karjalan palautuksesta. Sillä hetkellä oli vain tarpeen olla kuin kusi sukassa.

    Aarne Siirala muuten kyllä sai fudut Seurakuntaopistolta, mutta sai myös runsaasti apurhoja jne. ja lopulta myös professuurin Helsingistä. New York ja sittemmin Waterloo vain tarjosivat vielä parempaa virkaa.

    VastaaPoista
  8. Tähän mainioon katsaukseen sopii Jakke Holvaksen tämänpäiväinen yliö kuin kuuluisa nyrkki silmään.

    VastaaPoista
  9. Keitä ovat nykyiset siiralat? Onko heitä?

    Täältä löytyy.

    VastaaPoista
  10. Aarne Siirala siirtyi vuonna 1963 professoriksi Waterloon pappisseminaariin ja yliopistoon Ontarioon Kanadaan. Alla on linkki, jossa on kuva virkaanasettajaistilaisuudesta.

    Siirala asui vaimonsa Kaisan ja viiden lapsensa kanssa suuressa viktoriaanisessa talossa, ja Siiraloiden koti oli todellinen kulttuurikoti.

    Eläkkeelle jäätyään Siiralat muuttivat Haliburtonin kukkuloiden keskelle Carnarvonin kylään. Siellä oli hyvät kalavedet. Aarne oli innokas kalastaja ja hän kertoi, että nuorempana kalastaminen oli välttämättömyys, sillä perhe eli kesät kaloilla, sienillä ja puutarhan antimilla.

    Kaisa Siirala oli loistava kokki, ja hän kirjoitti vuosikymmenet kolumnia mm. Torontossa ilmestyvään puolueettomaan Vapaa Sana -lehteen.

    1980-luvulla, jolloin tunsin Siiralat, heillä oli viisi aikuista lasta ja kymmenen lapsenlasta.

    http://images.ourontario.ca/Laurier/details.asp?ID=43393

    Blogissani on kuva lammesta, josta Aarne Siirala kalasti. Kuva ei tee oikeutta erittäin kauniille metsälammelle, sillä kuva on skannattu vanhalla skannerilla lehtijutusta, jonka tein Suomen Luonto -lehteen korppikotkakilpikonnista.

    VastaaPoista
  11. Hyvää uutta vuotta arvoisalle blogistille!

    VastaaPoista
  12. Kemppisen jäädessä eläkkeelle ajattelin, että täysissä voimissa jää. Nyt tuli muistutus, että kyllä aika on osansa tehnyt, sekä hänelle että ympäristölle.

    Viimeistään päättyvänä vuonna käyty Haavikko-keskustelu osoitti minulle, varmasti Kemppiselle ja varmaankin isolle osalle tämän bloginm seuraajia, että eivät ihmiset juuri pysähdy asioita miettimään, vaan on kuin juna kolkuttaisi kiskoilla, joille aluksi viattomalta ja vaarattomalta tuntunut vaihdepalikka viirasi. Tietysti vuosi 1918 ja viimeiset vuosisadat Venäjä-suhdetta ovat yhtä mediasotaa isompi asia sitä seuraaville, asianosaisiakin on valtavasti enemmän, mutta sama mekanismi on valloilla: älyn säilää taitetaan kyllä mielellään, mutta surkeasti myöhässä, ajattelematta, mitä alussa tapahtui, mihin mielikuva niistä perustui, eli mistä on kysymys.

    Kemppisen heitto rajoista (sijainti ja korkeus) soveltuu muuttavat muuttaen hänen taseesta kirjoittamaansa: ei kai eksternaliteettien poisjättö tuloslaskelmasta niinkään vinouta tasetta kuin vääristä loppusummaa. Tase, kuten onnen lahjat, saadaan vastoin yleistä luuloa aina menemään muka tasan.

    VastaaPoista
  13. Vuoden 1917 tapahtumat olivat vallankaappaus ja jääkärit olivat pettureita ja terroristeja.

    VastaaPoista
  14. Olisikohan yksi niistä kymmenestä lapsenlapsesta Antti Siirala, suuresti ihailemani huipputaitava pianisti. Häntä kuunnellessa ja katsellessa aina ajattelen, että tässä mestari, joka esittää todellakin musiikkia, ei itseään.

    VastaaPoista
  15. Tapaan ajatella niin, että on hyvä että joku sanoo hölmöt asiat ääneen, niin toisten ei tarvitse itse vaivautua. Säästyy aikaa ja vaivaa tähdellisempään.

    Käsitykseni Siiralasta perustuu 90-luvun alun lehtiartikkeleihin, joissa hän psykiatrin oppineisuudella yritti ahkerasti tartuttaa suomalaisiin omaa surkeaa tautiaan. Hänen mielestään olemme kaikki rampoja ja invalideja, koska meillä ei ole joitakin neliömetrejä pelargoniapenkkiä Karjalan kannaksella. Se, joka ei ota tätä taakkaa kantaakseen suorastaan synnintunnon lailla, eikä koe tätä asiaintilaa henkilökohtaisena kriisinä, on sitten Siirakan mukaan epäluoma ja kelvoton olio, joka ei tunne omaa tilaansa.

    Tunnustan olevani kelvoton olio. Eikä siinä kyllin, luen myös sarjakuvia ja katson animaatioita. Voi häpeän taakkaa.

    VastaaPoista
  16. VIIPURI - VANHA SUOMALAINEN KAUPUNKI

    Olen opetellut ajattelemaan niin, että kun olen Puiolassa niin sanon "Vilna vanha puolalainen kaupunki"; kun olen Liettuassa sanon "Vilna vanha liettualainen kaupunki". Tunnen tämän edistävän ihmisten välistä ystävyyttä kummassakin tapauksessa. Historiasta löytyy vahvat perustelut kummallekin, sinänsä oikealle toteamukselle!

    Voiskohan tätä soveltaa Viipuriin. Meille suomalaisille tekee niin hyvää sanoa/kuulla: "Viipuri vanha suomalainen kaupunki". Vastaavasti venäläisten kanssa voisi asioita edistää sanomalla "Viipuri venäläinen kaupunki".

    MUTTA emmehän me , suomalaiset, näin voi tehdä.
    Meidän pitää aina vaan jauhaa tätä vääryyttä ja Karjalan takaisin saamista.

    VastaaPoista
  17. RAJAN MADALTAMINEN-KANNATETTAVA AJATUS

    Jukka K:n ajatus rajan madaltamisesta on hyvä!
    Karjalaahan ei enää ole, muuta kuin luontona ja maisemina. Vanha Karjalahan muodostui ennen muuta ihmisistä. Missä ne ihmiset ovat--no Suomessa tietysti!

    Tama ajatushan etenee.

    VastaaPoista
  18. Paasikiven linja oli sinällään välttämätön ja siis ok. Se oli rauhan ehto! Myöhemmin karkas vähän käsistä, kuten Eino Uusitalo, Yrjö Keinonen 1970 luvun stalinistit yms; mutta iso linja pelas ok.

    Paasikivi töpeksi pahasti ennen kesää 1944. Olisi suonut, että suomalaisilla olisi ollut enemmän neuvottelutaitoa ja kunnon neuvottelijoita/viestinviejiä; erityisesti Amerikkaan ja Englantiin. Pikku lisällä ja ponnistuksella olisi Viipuri ja Saimaan kanava voitu ehkä pelata kotiin.

    VastaaPoista
  19. Gdansk/Danzig tai Vilna/Vilnius ovat perusteltavissa eri suuntiin taustaltaan, mutta mitä perusteita Viipurin osalta olisi Выборг-nimelle tai statukselle historiallisesti? 1721-1812 kaupunki oli osa Venäjänmaata, mutta eihän tuolla jaksolla ole mitään suurempaa roolia kaupungin historiassa! Kaupunki syntyi ennen Venäjästä tiedettiin näillä main mitään.

    VastaaPoista
  20. Antti on muuten Martin lapsenlapsia, ei Aarnen. Aarnen jälkeläisistä vain yksi poika asuu Suomessa.

    VastaaPoista
  21. Apuva! Missä 1.1. blogi viipyy? Jo iltapäivä eikä näy eikä kuulu!

    VastaaPoista
  22. Isäni kuoli Viipurin suunnalla 41.Hänet haluaisin takaisn.

    VastaaPoista
  23. Vanhin Aarne Siiralan pojista opiskeli aluksi teologiaa Kanadassa, kiinnostui myöhemmin intialaiseesta meditaatiosta, palasi Suomeen ja toimii täällä itämaisen meditaation opettajana.

    Osa Kaisa ja Aarne Siiralan lapsista perusti Haliburtonissa jo 1980-luvulla pehmolelutehtaan , joka valmisti mm ryppynaamaisia koiria. Ne tulivat hyvin suosituiksi jo silloin.

    VastaaPoista
  24. SUOMALAINEN VIIPURI

    Jos perusteluksi haetaan aika jolloin Venäjää ei edes ollut, niin missäs se Suomi silloin oli. --- Vai pitaisko vaatia Viipuria ruotsalaisille?

    VastaaPoista
  25. Nykysuomalaisten käsitys sotienvälisestä Suomesta on suomettunut ja äärivasemmiston saastuttama. Miten vuosien 1919-39 Suomi saattoi olla samanaikaisesti parlamentaarinen demokratia ja toisaalta muka "puolifacistinen" ja "ahdistava" itseensäkäpertyjä.

    Haistan palaneen käryä. Tässä suomettuneisuuden ajan sukupolvi yrittää kiilloittaa II maailmansodan jälkeistä aikaa eräänlaisena "menestyskertomuksena". Jassoo.

    Vuosina 1919-39 suomalaisten reaalinen ostovoima tuplaantui, bkt kasvoi keskimäärin 4.6% vuodessa huolimatta teollisuuden aikakauden rajuimmasta lamakaudesta (muualla maailmassa). Tuo kasvu oli sitäpaitsi reaalista ja todella hyvää. Siinä ei ollut juuri rahtuakaan Kekkosen ajan yli-investoinnilta haisevaa kasvua, josta mm. professori Pohjola on kirjoittanut jo vuosikymmenet.

    Eiköhän olisi laitettava jo kevyet mullat tuolle 60-lukulaisten ja Kekkosen luomalle ensimmäisen tasavallan saatanallistamiselle. Neuvostoliiton viides kolonna Suomessa laitettiin koppiin mutta ei kai kukaan Tsekin Tasavaltaa julista puolifasistiseksi samasta syystä tänään. Mitä puolustamista Rahjan veljeksissä tai Kullervo Mannerissa on? Suomi vältti ajautumisen autoritäärisyyteen 1930-luvulla. Parlamentaarisesti Kekkosen aika oli monessa suhteessa arvelluttavampi kuin eteenkin 1930-luvun loppupuoli.

    VastaaPoista
  26. Olen ehdottanut, että voisimme tarjota Venäjälle Oulua, jos saamme Viipurin.

    VastaaPoista
  27. Viipurin venäläistäjälle:

    Älähän sotke asiaa; ei silloin ollut Ruotsiakaan, jos vänkäämään alamme (tunnet toisaalta varmaan Rus-sanan etymologisia teorioita, jotka viiraavat sinne/tänne?)

    Suomeksi kutsuttu juttu muodostui osista, joista yksi oli Viipuri ympäristöineen ja porukoineen.

    Venäläisiltä löydät yllin kyllin aikalais- ja jälkeläislähteitä siitäkin, kuinka Pietari rakennettiin "suomalaiselle suolle". Senkö takana oleva Viipuri ei olisi suomalainen?

    VastaaPoista