Vanha Kirjoitus

Ajattelin jotain kummallisempaa vuoden vaihteen ja elämänmuutoksen johdosta. Vanhojen sanomalehtikirjoitusten kertaamisessa ei ole sinänsä mitään mieltä. Erinäisistä syistä poimin talteen Helsingin Sanomien arkistosta joitakin sellaisia tekstejä, joita minulla ei ole sähköisessä muodossa.

Tämä, jonka nyt taritsen teille uuden vuoden aaton ja päivän johdosta, huvitti minua itseäni, kun luin sen. Teksti on julkaistu 1991.

Isänmaa psykoanalyysissä

Martti Siirala hahmottaa Suomen pysähtyneisyyden aikaa lapsenomaiseksi tukeutumiseksi ja samastumiseksi sortajaan Suomentaudin kantaja Paasikivi toisaalta kielsi todellisuuden, kuten sodan ja rauhassa tehdyn vääryyden, toisaalta luuli pystyvänsä määräämään siitä kuin pankinjohtaja rahasta

Martti Siirala & Sirpa Kulonen: Syvissä raiteissa. Kansallisen itsetunnon matka. WSOY 1991. 129 mk.

"Elämättä jäänyt itsenäisyysmurros ilmenee myös lähes uskomattomana tapojemme ja muotokulttuurimme köyhyytenä. Vihaamme näet - enemmän tai vähemmän tiedostamattomasti - kaikkien muotojen noudattamista ihmisten keskinäisessä kanssakäymisessä. Mielekkäitä rituaaleja meillä on tuskin nimeksi, ja nekin, mitä on, ovat enimmäkseen kuolleita ja tuskallisen lähellä naurettavuutta", kirjoittavat Martti Siirala ja Sirpa Kulonen pohtiessaan suomalaisen itsetunnon ja itseymmärryksen puutetta ja Suomea vaivaava sairautta.

Pamfletti

Kirjan nimi Syvissä raiteissa luonnehtii sekä kirjaa että lääkäri Martti Siiralaa. Hän on merkillinen sekoitus nerokasta oivaltamis- ja uudelleenhahmottamiskykyä ja itsepäistä omien pinttymien puolustamista.
Näissä pinttymissä on suuri erikoisuus. Siirala näyttää olevan niissä enimmältään oikeassa.
Siitä ei ole kuin pari vuotta, kun hänelle todisteltiin miesvoimin, että hän on väärässä jankuttaessaan Suomesta, Karjalasta ja Neuvostoliitosta, ja että sopisi jo vaihtaa levyä - mutta hän ei ollutkaan väärässä. Siiralan ajatus sodan vääryydestä kansakunnan sairastuttajana oli pari vuotta sitten niin epämuodikas, ettei sitä olisi saanut edes lausua ääneen, saatika painaa. Että Neuvostoliitto olisi tehnyt Suomelle vääryyttä järjestellessään läntisiä rajojaan!
Hänen psykoanalyysinsa on freudilaisen ortodoksian kannalta harhaoppista ja hänen sairaus-, terveys- ja hoitokäsityksensä ovat kiistaisia. Hänen filosofiansa on hyvin omintakeista, mutta yhteydet Jungiin ja Jaspersiin ja myös Kierkegaardiin ovat selvät. Varsinaisia innoittajia ovat vähän tunnetut saksalaiset Kütemeyer ja von Weitzsäcker. Viimeksi mainittu voi olla nousemassa Saksassa kuuluisuudeksi siitä päätellen, että Suhrkamp julkaisee hänen koottuja tekstejään.
Siirala ei ole lahkolaisjohtaja, vaikka hän on profeetta. Hän on ollut kyllin luja pysytelläkseen erillään pyhyydestä ja papillisuudesta. Hän on ollut niin epäajanmukainen, ettei kansansuosion vaaraa ole ollut. Hänestä ei saa kulttihahmoa tekemälläkään, ja se on hyvä.
On vaikea sanoa, onko psykoanalyytikkojen, kuten esimerkiksi Alice Millerin yleistajuisista teoksista lukijalle enemmän vahinkoa kuin apua. Elämäntaidon oppaat puolestaan ovat psykologian ylösrakentavaa hartauskirjallisuutta ja siten paikallaan, vaikka sillä alueella julkaistaan paljon muodikasta pötyä.
Tämä Siiralan ja Kulosen teos on pamfletti eli keskustelukirja, jossa arvioidaan psykoanalyysin kannalta isänmaamme koko historiaa, hintatasoamme, kieltä ja ympäristön ongelmia. Kysymys on siis koko kirkkovuoden postillasta.
Siiralan ajatusmaailmaan hyvää tekevä kirja mahtuu vain raamatullisesti ymmärrettynä satuttavana sanana. On kirjoituksia, jotka satuttavat lukijaa eli tekevät kipeää. Hoito ja paraneminen taas ovat taakan ja ahdingon jakamista ja sijaisuudesta luopumista. Sellainen ei käy paperin välityksellä.

Suomentauti

Teos ei siis pyri parantamaan ketään, ei maailmaakaan. Se sisältää ajatuksia ja väitteitä kansakuntaa koskevista asioista ja hyökkäyksiä tavaksi tullutta liturgiaa vastaan. Tältäkin osin tulee useasti mieleen äskettäin kuollut teologi Aarne Siirala, joka hänkin oli suuri toisinajattelija. Veljekset julkaisivat 1960-luvulla aivan liian vähälle huomiolle jääneen kirjan Sairauden sanottavaa.
Sairaus ei ole vain yksilön ongelma. Myös yhteisö sairastaa. Perheen hoitaminen on jo tavanomaista. Siirala nimeää yhteiskunnan sairaudeksi sen, mikä näkyy terveeksi arvellun ihmisen vääristyneenä ja absurdina käyttäytymisenä.
Yhteisöään potevat Auschwitzin komendantti - tasapainoinen, terve ja rakastettava henkilö - ja suomalainen poliitikko, lehtimies tai intellektuelli, joka kieltäytyy näkemästä, kuulemasta ja ajattelemasta eräitä seikkoja sen vuoksi, että ne ovat niin sanottuja realiteetteja eli siis absurdeja päähänpinttymiä.
Tällainen suomentaudin kantaja oli esimerkiksi Paasikivi, joka toisaalta kielsi todellisuuden, kuten sodassa ja rauhassa tehdyn vääryyden, ja toisaalta luuli omistavansa todellisuuden eli pystyvänsä määräämään siitä kuin pankinjohtaja rahasta.
Suomi oli hävinnyt sodan, menettänyt Karjalan ja niin ollen Suomesta oli tullut Neuvostoliiton ystävä.
Johtopäätös on kieltämättä outo, ja Siiralan ja Kulosen sairauskäsitys lienee ensimmäinen, joka yhdistää Paasikiven ajatukset ja toimet Hjeltin suomettarelaisesta senaatista 1907 valtiokonttorin johtajuuteen 1910-luvulla, senaattoriuteen 1918 ja sitä seuranneeseen kuningasseikkailuun, pulavuosien pankkielämään ja myöhempiin valtiollisiin kysymyksiin.
On helpottavaa, että joku hahmottaa Suomen pysähtyneisyyden aikakauden kerrankin toisin kuin Kekkosen ehdoin.

Viisastenkivi

Samalla tavalla kuin saksalainen runoilija Enzensberger osui kirjassaan arvaamaan Euroopan käsittämättömän muuttumisen, Siirala ryhtyi rettelöimään Paasikiven linjaa ja Neuvostoliittoa vastaan silloin kun sitä ei tehnyt juuri kukaan muu.
Siiralan mielestä suomalaiset ovat sairaita. Meidät on sairastutettu vanhalla valtataistelulla.
Osaksemme ei tullut miekkalähetyksen uhreiksi joutuneiden saksalaisten yksimaailmaisuus. Kohtalomme ei ollut brittien ensisijainen toisten valtaanottamisen oikeus. Meidän tieksemme tuli lapsenomainen tukeutuminen ja samaistuminen sortajaan. Ensin olimme symbioosissa Ruotsiin ja tuon suhteen katkettua jouduimme sairaalloisen itsetuntomme sokaisemina sovittamaan yhteen oikeudenmukaisuutta ja itsenäisyyttä. Siitä tuli sota, kansalaissota. Tuota tuhoa puolestaan seurasivat mykkyys ja lohkoutuminen.
Kirjoittajat ovat lankeamaisillaan ymmärtämisen ansaan. Siirtämällä yksilön nimikkeet kansakunnalle, rinnastamalla ihmisen ja kansan itsenäistymisen ja nimeämällä aikuisuuden vastuullisuudeksi ja taakkojen kantamisen taidoksi he ovat lähellä tulkintaa, joka selittää kaiken.
Tulkinta joka selittää kaiken, ei selitä mitään. Siinä on sama vika kuin yltiövanhoillisessa raamatullisuudessa, luunkovassa leninismissä ja arjenharmaassa positivismissa. Kaikki nämä opit määrittelevät itsensä ristiriidattomiksi. Mikä ei mahdu niiden lokeroihin, sitä ei ole olemassa.
Kansalaissota naamioitiin vapaussodaksi leimaamalla punaiset eli ainakin kolmannes kansakunnasta rikollisiksi tai harhaanjohdetuiksi. Toisen maailmansodan jälkeen kieltäydyimme tunnustamasta saavutuksiamme eli itsenäisyyttämme ja suremasta menetyksiämme - kuolleita ihmisiä ja kuollutta maakuntaa.
Vuoden 1918 tapahtumien jälkeen hävinneiden oikeudet kiellettiin täysin. Punaisia armahdettiin, mutta heidän asiaansa ei tajuttu. Aikuinen pystyy ymmärtämään sellaistakin, mihin ei itse yhdy.
Vuosien 1939-1944 tapahtumien jälkeen sama toistui. Suomalaiset määräsivät itselleen puhdistautumisseremoniat. Molemmilla kerroilla teimme sen itse. Se on sairautta, ja se sairaus jatkuu yhä irvokkaana suhtautumisena elinkeinoihin, elinympäristöön ja kieleen, jota olemme.
Siiralan kapina on puhdasta, puoluepolitiikasta irrallaan olevaa kansalaistoimintaa. Hän pistelee puhki puolueisiin katsomatta kaikkien poliitikkojen päättömyyksiä ja on poliittiseen suuntautuneisuuteen katsomatta kaikkien sanomalehtien pääkirjoittajien kimpussa.

Alaviitteet

Vielä kaksi kolme vuotta sitten Siirala ei useimmiten saanut kirjoituksiaan läpi edes yleisönosastoissa. Nyt hän on julkaissut Kulosen kanssa näyttävän kirjan. Kannattiko?
Ehdottomasti kannatti. Jälleen Siirala herättää vastaväitteitä ja jälleen hänen saksalaistieteellisyytensä - Sveitsissä hankittu huolellinen tieteellinen koulutus - haittaa. Se näkyy kirjassa muun muassa runsaina alaviittauksina. Poleemikolle riittäisi, että hän itse tuntisi lähteensä ja pystyisi yksilöimään ne vaadittaessa. Lehtikirjoituksiin ja oppikirjoihin viittaaminen ei ole tavallista eikä tarpeellista.
Alaviittaukset, joita on melkein joka sivulla, ovat häiritseviä myös siksi, että kirjoittajat ovat muutoin jaksaneet ihailtavasti jättää jatkamatta erinäisiä polemiikkeja.
Arvattavasti juuri Sirpa Kulonen on tehnyt suurtyön tulkitsemalla Siiralan kieltä. Monet Siiralan aikaisemmat artikkelit avautuvat näennäisestä yleistajuisuudestaan huolimatta vain sille, joka on perehtynyt hänen käsitteisiinsä ja hänen ajattelunsa rakenteeseen. Nyt ollaan kielellisesti niin normaalissa rekisterissä, että kirjaa voi huoleti suositella ajatusten rassiksi kaikille, joilla on kykyä kestää ikäviä totuuksia.

Ikiliikkuja

Psykoanalyytikkona ja kristittynä Siirala uskoo oikeuteen ja totuuteen. Nämä kaksi aatetta ovat olleet erittäin huonossa huudossa ja niiden harrastajia on pidetty ikiliikkujankeksijöinä. Oikeutta vaativille ja totuudenpuhujille on sanottu, että miksei ja kyllähän, mutta voisitteko pitää kuitenkin suunne kiinni, koska ajatuksenne ovat epärealistisia ja lisäksi loukkaavia. Ne eivät ole myöskään poliittisesti tarkoituksenmukaisia eivätkä yhteiskunnan kokonaisedun kannalta suotavia.
Kirjoittajat vaativat, että Neuvostoliiton on luovutettava Karjala takaisin Suomelle. Vääryys on oikaistava, jotta Suomi ja Neuvostoliitto pääsisivät aitoon ystävyyteen ja voisivat käydä käsiksi uhkaaviin katastrofeihin, joita tapahtuu ihmismielessä ja elinympäristössä.
Vaatimus on järkevä ja sen kuulee yhä useammin. Tässä kohdin olen silti eri kannalla kuin kirjoittajat. Pelkään nationalismia, joka parhaillaan riehuu Balkanilla, ja keskittyisin mieluummin rajojen sijainnin asemesta niiden korkeuteen. Ihmisten, ajatusten ja pääoman olisi voitava liikkua esteettömästi myös itärajan yli.
Oikeus ja totuus ovat länsimaiselle ihmiselle se ikiliikkuja, jonka viisaat ja hullut ovat yrittäneet keksiä. Ne ovat kaksi koordinaattia, jotka kulkevat lohduttomasti eri suuntiin. Maailmanparantajat väittävät löytäneensä sen regressiosuoran, joka toteuttaa parhaimmalla mahdollisella tavalla molemmat. Hyvinvointivaltioiden viimeaikaiset vaiheet osoittavat, ettei sellaista suoraa ole.
Kirjoittajat eivät esitä maailmanparannusohjelmaa. Juuri se tekee heidän kirjansa kiinnostavaksi ja yllyttää osallistumaan heidän keskusteluunsa. Arvot on myönnettävä mutta sokaistumatta.

Profeetta

Siiralalla on profetoimisen lahja. Profetoiminen tarkoittaa sekä tulevaisten näkemistä että sanankuulijoitten loukkaamista. Jesaja ja Jeremia syytivät kuulijoittensa niskaan herjauksia. Profeetan oma kohtalo voi olla ikävä, mutta hän asettaa totuutensa oman onnensa yläpuolelle.
Sellainen on harvinaista ja kunnioitettavaa maailmassa, joka on omaksunut liike-elämästä ja kansainvälisestä kaupasta jäännöksettömän oppurtunismin opit.
On erinomainen asia, että meillä on tässä kirjassa ja sen kirjoittajissa vakava muistutus.
Samalla tavoin kuin suuryhtiönkin tase on vino, jos siitä puuttuu ympäristölle aiheutettu kuormitus, opportunisti erehtyy sekä Brysselin palatseissa että suomalaisessa byrokratiassa unohtaessaan, että jonain päivänä terveys voi pettää ja sairaus voi ottaa omansa.