Sivun näyttöjä yhteensä

20. huhtikuuta 2021

Rappaport



 

Suomeksi saa viitosella kappale kirjoja, jotka kommenteista päätellen voisivat kiinnostaa teitä lukijoita.

 

Tämäkin Rappaport, joka ei nirso arvioni mukaan ole aivan historiantutkimusta, on ansiokas ja ennen kaikkea todella hyvin kirjoitettu kuvaus Venäjästä ja Romanoveista, ja kiitettävän suppeakin, 270 sivua.

 

Suomessa ei ole yleisöä, koska vain jokin harva Stalin-elämäkerta (Hlevnjuk) tulee perinteiseltä kustantajalta, ja lukuisat kirjat esimerkiksi suomalaisista Pietarin seudulla jäävät tuiki tuntemattomiksi.

 

Näitä kirjoja on montaa lajia. Samaisen Rappaportin toinen kirja, ”Pietari 1917, ulkomainen eliitti Venäjän vallankumouksen pyörteissä”, on yhtä hyvä kuin edellä kehumani. Sitten taas esimerkiksi Radzinskin ”Rasputin” on hiukan sekava ja jättää jokseenkin sivuun askarruttavan kysymyksen. Miten vaivoin lukutaitoisesta musikasta tuli yksi maailman kuuluisimmista miehistä?

 

Oma mielenkiintoni johtuu siitäkin, että tietomme Venäjästä ovat niin heikot ja osaan itse silmäni ummistamisen taidon. Jokunen päivä sitten sain käsiini Petroskoissa suomeksi julkaistun tarinan, jonka yhdessä kuvassa isäni ja hänen äitinsä seisoivat Levashovon seudulla eli käytännössä Pietarin kaupungissa Kemppisten entisen talon paikalla vuonna 1962.

 

Tekstissä käydään läpi erinäisiä Siperiaan kuljettamisia ja teloituksia. Siinä kerrotaan myös, että Simo Kemppinen oli kansallisen tason mäkihyppääjä 1920-luvulla, ja valokuvasta saa vaikutelman, että sukua ollaan.

 

Edelleenkään en tiedä, minkä maiden tiedustelupalveluihin isoisälläni oli yhteyksiä. Suvussa on tietoa, ett 1920-luvun alussa hän olisi kätevästi yhdistänyt toisiinsa rajavartijan ja salakuljettajan ammatit.

 

Niin kuin aina tässä blogissa toimin palkattomana juoksupoikana. Niinpä yllytän pitämään silmillä verkkokauppoja antikka ja antikvaari, ja niiden lisäksi finlandiakirja.

 

Älkää jättäkö hintoja Klarnan kautta kulkeviksi, vaan maksakaa käteisellä pankistanne. Se ei ole todellisuudessa lainkaan vaikeaa. Jos hyvin sattuu, saatte kirjan kotiin. Teippauksista ja sanomalehtipaperista päättelen, että jossain Muhoksen tuolla puolen on huonojalkainen täti, joka tekee näitä paketteja, ja hyväntahtoinen naapuri kyörää ne päivittäin postiin.

 

Katsokaa muuten hintoja. Jokin finlandiakirja näyttä tahtovan esimerkiksi Faulknerin ”Karhusta” 26 euroa, ilman kansipaperia, mutta kilpailija tarjoaa samaa tuotetta 4 eurolla. Nide on ehkä Faulknerin paras.

 

Kampintorin antikvariaatilla ja Hagelstamilla on muuten oma verkkokauppansa.

 

Paras kirja pahoista vuosista on Orlando Figesin ”Vallankumouksen Venäjä 1891-1991”. Se on sekä akateemisesti pätevä että etevästi kirjoitettu. – Näissä tiedonannoissani on aukkoja, koska kustantaja ei halua olla tekemisissä kanssani. Joskus hiukan harmittaa. A.-L. Haavikon Kaari Utrio -kirjasta tuntisin sekä tekijän, kohteen, suuren joukon kuvatuista henkilöistä ja asioitten taustasta. Mutta ei auta. Kun ei saa kirjoittaa, ei saa. Kaariin tutustuin, kun hoidin hänen avioeroaan n. 50 vuotta sitten…

13 kommenttia:

  1. Ihmiset asuvat nykyään kaupungeissa niin pienissä asunnoissa, ettei niihin mahdu kirjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asuntokeinottelijavetoisessa uustuotannossa norminpurkutalkoiden seurauksena esiintyy nykyään sen kokoisia asuntoja, ettei niihin sovi edes asukkaan vaatteet eikä kukaan ole huomaavinaankaan tätä kehitykseksi usein kutsuttua ilmiötä.

      Poista
    2. Aina sentään komeroasuntobisness ei ole onnistunut. Toki nyttemmin norminpurku on poistanut elyn valitusoikeuden:
      https://www.finlex.fi/fi/oikeus/kho/muut/2017/201706654

      Poista
    3. Juu ihan liian pienissä kaupungeissa on enempi tilaa, heh.

      Poista
  2. Faulkner, jes. Nimi taisi tosin alunperin olla Falkner. Nuorempana innostuin lukemaan Äänen ja vimman, ja Kun tein kuolemaa, katseltuani TV sarjaa Long hot summer. Vaikutelmaksi luetusta kylläkin jäi, että sen maailman pohjia myöten ymmärtäminen vaatisi paremmin yhteistä kulturellista ja kielellistä taustaa, kuin mitä minulla oli - tai edelleenkään on. Tuota Karhua (ja muita novelleja) en ole lukenut, mutta ehkäpä tässä vielä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Opiskelutoverini olisi aikoinaan halunnut alkaa tehdä yleisen kirjallisuustieteen väitöskirjaa Faulknerista. Kaukonäköinen proffan torppasi hankkeen toteamalla, että F:sta on jo kirjoitettu niin paljon, että väittäriä varten pitäisi lukea hyllymetreittäin lähdekirjallisuutta, jos haluaa tutkimuksesta tulevan tuoreen ja hyvän. Lisäksi hän epäili, että meikäläinen keskiverto englanninkielen taito ehkä riitä F:n varsin polveilevan kerronnan kaikkien tasojen tavoittamiseen (kirjallisuustieteessä on syytä lukea teokset alkukielellä).

      Tohtoriopiskelija siinä vähän ensin nikotteli ja nieleskeli, mutta otti sitten kynän kauniiseen käteen ja päätti valita kohteekseen sellaisen suomenkielisen kirjailijan, jota kukaan ei ollut vielä tutkinut. Viisas valinta: väitöskirja valmistui ilman rimaa liian korkealle kohottavia vertailukohteita.

      Poista
  3. Euroopan tarina on täynnä hajonneita ja hajotettuja sukuja.

    Kaupungit on rakennettu uudelleen ja uudelleen hävityksen jälkeen.

    Euroopan jotkut "edustajat" onnistuivat ulottamaan tämän vimman muillekin mantereille nimen omaan eurooppalaisena versiona.

    Ennen oltiin tehty kansanmurha, joskus tahallaan, joskus vahingossa - usein ilman syytä.

    Nyt silläkin alettiin tavoitella voittoa.

    Pakkotyövankien tai leiritettyjen kuljetuksesta junissa osattiin pyytää hinta.

    Tilit ja holvit täytettiin ryöstösaalilla ja omat salaiset taidekokoelmat ovat voineet hyvin.

    Korruptio ja ahneus ovat suuria Eurooppalaisia luomuksia.

    Pahin noiden lähde on - niin väitetään - eräs organisaatio jolla on oma maansa Rooman kaupungissa...

    Ja muut ovat jäljitelleet tätä organisaatiota ja ovat onnistuneet kohtalaisesti.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkotyövangit ja leiriläiset maksavat (maksoivat) nykyään omat kyytinsä. Kuvahaku esim. slave ship ja 747 seat map.

      Poista
  4. Kaukaisessa nuoruudessa sain gradun aiheeksi "Carson McCullers, Eudora Welty ja Tennessee Williams Etelän kirjallisuudessa", ja saadakseni jonkinlaisen käsityksen siitä, mitä se Etelän kirjallisuus on, luin ensin mm. Faulknerin tuotannon heikolla kielitaidollani. Siitä jäi vähän hämärä mutta silti vaikuttava kuva, enkä ole halunnut sitä juuri kirkastaa. "Karhun" ja "As I Lay Dying" olen sentään lukenut myöhemminkin, jälkimmäisen moneen kertaan.

    Kerran pitkällä junamatkalla Savosta tullessani keskustelin jonkun miehen kanssa kirjallisuudesta ja sanoin itsevarmasti, että Faulkner on maailman paras kirjailija. "Eikös nyt sentään nämä venäläiset," hän väitti. En tuntenut juuri niitäkään, kun olin lukenut vain "Kuolleet sielut", jota kyllä rakastin. Niitä maailman parhaita on sitten tullut ajan myötä paljon lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parempaa romaania kuin "As I Lay Dying" ei ole tullut vastaan. Yhtä hyviä tietysti montakin.

      Poista
  5. Hyllyt ovat niin täynnä, että en yleensä enää osta kirjoja, paitsi silloin, kun tiedän, että "tämän kirjan haluan ehdottomasti lukea uudelleen", kuten nyt "Ikipuut", josta on enää sata sivua jäljellä, ja haluaisin jo aloittaa sen alusta, tai sitten silloin, kun en ehdi lukea jotain pitkää, hyvin vaikuttavaa kirjaa kirjaston aikarajoissa.

    Epäilenpä, että niin tulee käymään myös David Foster Wallacen "Päättymättömän riemun" kanssa, jonka saan pian. Silloin pitää kai tehdä kuten se amerikkalainen tuttavani, joka sanoi, että hänellä on 50 erilaista college-puseroa, ja aina, kun hän ostaa uuden, hän heittää yhden vanhan pois, että kaappi pysyy järjestyksessä!

    Silti pääsee aina kertymään kirjapinoja. Mitähän niistä sanoisivat konmarittajat, nämä järjestelijät, joka on kuulemma oikein uusi ammattikin. Kummipoikani on ollut koko elämänsä design-esineiden ja kirjojenkin keräilijä, ja hän on kirjoittanut nyt aiheesta oikein käsikirjankin: "Nonmarittajat keräilypyörteessä". Onneksi meitä on monenlaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Nonmarittajat keräilypyörteessä teos pitää ehdottomasti hankkia, vaikka paikat ovat täymmä, mutta varmasti sekaan mahtuu vielä yksi.

      Poista
  6. Ihan paras taitaa olla ruhtinas Felix Jusupovin Avant l'exil, suom. Ennen vallakumousta, jos oikein muistan. J. oli ikiaikaista, jo Iivana Julman aikaan koeteltua sukua, oli naimisssa keisarin muistaakseni suoerastaan sisaren kanssa ja osallistui kutakuinkin toteuttajana Rasputinin murhaan, eli kertoo aika lailla ensikäden tietoa. Suosittelen lukemistoksi, jo sen tähden, mitä hän, kriittisesti, kertoo viiteryhmänsä suunnattomasta ylellisyydestä tuossa käsittämättömien kontrastien ja eritoten köyhyyden riivaamassa valtakunnassa.

    Yst. terv. ja kiitoksin, Iiro Liukkonen

    VastaaPoista