Sivun näyttöjä yhteensä

12. huhtikuuta 2021

Bachin mahdolliset maailmat



 

Ilahduin. Joku kuuntelee Bachia vakavissaan.

 

Totiset tutkijat tyytyvät yleensä mainitsemaan, että J.S. Bach keksi Fosbury flopin ja hyppäsi saappaat jalassa korkeammalle kuin Sotomayor

hirvittävällä tavalla doupattuna vuosikymmeniä sitten.

 

Nyt tiedän, että eräät (katso Cambridge Companion to Bach) ovat jääneet miettimään, että Bach tosiaan eli samaan aikaan kuin Spinoza ja Leibniz. Jos heitä osaa lukea riisuen teologisvoittoisen kielenkäytön ja sopivan rajoituksen edellyttämän tomismin eli kirkon virallisen kannan, ei voi olla huomaamatta, että länsimaisen tieteen kvanttihyppy alkoi heistä.

 

Einstein tiesi itse, että ennen häntä Cantor ja hänen jälkeensä Gödel olivat pysähtyneet miettimään itsestään selviksi kuviteltuja asioita ja etenkin rationaalilukuja. Cantor päätyi hullujenhuoneeseen, josta hän tosin aikanaan pääsi poiskin, esitettyään että on olemassa ääretöntä suurempia ja sitä pienempiä äärettömiä.

 

Fyysikot ovat kiinni Kööpenhaminan konkordanssissa, joka on toimiva mutta väärä. Pieniä kohteita koskeva kvanttimekaniikka ja suuria koskeva suhteellisuusteoria eivät millään sopeudu toisiinsa. 

 

Ja otsikon ”mahdolliset maailmat” ei viittaa ainakaan suoraan multiversumeihin eli rinnakkaisiin maailmankaikkejuksiim, vaan loogisiin modaliteetteihin ja paradokseihin. 

 

Onko mahdollista, että se mikä on tänään totta, ei ollut eilen totta? Katso lähemmin esimerkiksi Stanford Encyclopaedia on Philosophy ”future contingents” tai suoraan kreikkalaisten ”master argument”.

 

Kun kuuntelee huolella esimerkiksi Bachin kantaatin numero 71 vaikkapa Suzukin porukan erinomaisena esityksenä, on kohta valmis palaamaan kuuluisaan kantaattiin 4, Christ lag in Todesbanden.

 

Ne ovat musiikillisesti, fysikaalisesti ja matemaattisesti mahdottomia, eikä kauniimpaa musiikkia voi kuvitella.

 

Kuulo on mitä ihmeellisin aisti. Siihen liittyy todella merkillisiä nano-mittakaavan piirteitä, ja itse aistimus on perin pohjin tuntematon. Yleistäen siitä, minkä tiedämme fysiikasta, aistimamme sävel on luultavasti vain hyvin pieni osa kokonaisuudesta. 

 

Metaforan tasolla Bachin toteuttama uudistus oli samaa tasoa kuin vektoriavaruudet paljon myöhemmin. Ja oivalluksen ylenpalttisuus näkyy nyt esimerkiksi siinä, että proteiinien valmistuminen ja lähetti-RNA:n ja entsyymien nyt ovat osoittautuneet laskennallisiksi ongelmiksi.

 

Diskreetti musiikki… Onneksi paperit ovat tallella ja osittain painettuina. Niistä voi seurata, miten säveltäjän mieli kulki ja mitä kaikkea hän teki italialaisten ja ranskalaisten oivalluksille – ja miksi Händel varoi huolellisesti edes tapaamasta häntä.

11 kommenttia:

  1. Mielestäni Bachin musiikki on sekoitus (ei sekoilu) jotain monimutkaista matematiikkaa ja toisaalta etenevää kertomusta jostain. Valoa ja iloa, mutta läsnä tuntuu olevan myös suru, ei kuitenkaan synkkyys. Lieneekö pointtina ollut peittää lapsuudessa orvoksi jäämisestä aiheutunutta traumaa?

    VastaaPoista
  2. Hetki - nyt.. onko kuulo kuution neliö, eiku. Ei kait kummiskaa.

    VastaaPoista
  3. En osaa nauttia Händelin sävellyksistä. Handelissakaan en juuri jouda ramppaamaan.

    Famu * (en så'n riktigt stor supermuori) sanoi äkäisesti ettei sovi tulla silloin kun lattiat pestään.

    * Älkkä siin alvariins trampakko! Lattiakkuluva...
    Maatoi lattial ja purkeis kukei. Sitt vast.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyl se Ombra Mai Fu ainakin menettelee.

      Poista
    2. Bachin mahottomat maalimmat sentään, tää ei kyl diggaa. Mut hei, tää on erilainen. Mikä se vimpain on millä se purjoa vatkaava japsipimu on dusattu, synthstar Hatsune Miku tsjungaa Ievan polka?

      No! Esiintyminen erikseen, [MiG-29 - Interceptor] on elokuvallisesti samaa, on lystiä ja sanoitus, kaks kertaa 'listen' eikä mitään muuta.

      That's Händel. Bach flies like Svetlana Kapanina.

      Sittenpä on John Williams ja Vienin tupsuttelijat mutta kun torvelosektion ukkelit menivät pummaamaan että vetästäskö niin olivat kepulisti etukäteen harrastaneet ja Äijähän kertoo että oojah, hyvin istahti imperialmarssi. Kandee koklaa. Wow -efekti. Eiksokki kiva et bändi viittii?

      Omaa kivaa.

      Poista
  4. Ihan pirusti tuli taas läksyjä.

    VastaaPoista
  5. Aikamoinen kokoelma muotoaiheita tuo kuvassa oleva Leipzigin Tuomaskirkko. Orgaanisen oloinen, kaikenlaista sälää kirkkosalin tmpärille ripoteltuna. Ja kuoriosa muutaman asteen eri suunnassa kuin pääsali. Erikoinen. Mikähän lie rakentamishistoria?

    VastaaPoista
  6. Kas, Tapio M. Köykkä selitti sen niin että teknikkokin sen ymmärtäisi jos vähän vain osaa vuntsia, vektorilaskentaa näetsen. Se vaatisi ilmamolekyylin liikeradan ennustamista, laskennallisesti se oli mahdotonta hänen aikanaan mutta kaipa tuo jollain lumikoneella lopsahtaisi, tai mekaflopsahtaisi suht vikkelään. Turhaapa se olisi silti.

    VastaaPoista
  7. Kuuloaistin ja nano-partikkeleiden oheen haluan lisätä reunamerkintänä hajuaistin.

    Se on ihmisellä (koko systeemi) tarkempi ja laajempi kuin vihikoiralla.

    Kun se häiriintyy esimerkiksi kuolleen RNA-partikkelin prosovoiman sytokiinimyrskyn seurauksena, on tilanne aika vakava, vähintään hankala.

    Onneksi Bach kuuli paremmin kuin Beethoven, mutta arvelen kummankin hajuaistin toimineen aika moitteetta.

    Näin minulle ainakin suomalainen, upea punatukkainen opas kertoi, kun tutustuimme Bachin kotikirkkoon ennen siirtymistämme Lutherin Eislebeniin, Erfurtiin ja kovasti Halla-ahoa muistuttavan kielitietelijän Wittenbergiin, joissa sivumennen sanoen edelleen inhotaan aika vahvasti juutalaisia ("Sau").

    Lutherin "oikea käsi" Melanchthon muuten ei koskaan eronnut katolisesta kirkosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsi siis vähänks sä oot hifi, keepupthe Good Work.

      Poista
  8. Bachin kantaatit ovat hartaita, suruisia, lohdullisia, riemukkaita, ylimaallisen kauniita - ja sopivan pitkiä, pää ei kestäisi paljon enempää kerralla.

    VastaaPoista