Sivun näyttöjä yhteensä

19. huhtikuuta 2015

Pajatso


Ovatko pohjalaiset hulluja? Eivät ole.

Puhun pohjalaisista, koska en uskalla kirjoittaa lappilaisista enkä saamelaisista. Poliittinen korrektius on kuulkaa ylhäinen ihanne.

Itse asiassa poliittinen korrektius on suuri ongelma. Julkisuuden kuvissa on nollasummapelin makua. Nollasummapeli on siis kuin nyt käytöstä poistettu pajatso. Joko sinä voitat tai rahasi menevät kansanterveydelle eli kone voittaa. Kolikko sinulta on kolikko vastapuolelle.

Joka toinen luulee tietävänsä, miten pajatso toimi, ja joka kolmas on omin silmin nähnyt taitomiehiä tai onnen suosikkeja, jotka noin vain ohimennen tyhjensivät pajatson. Todennäköisyyslaskenta ei ole suosittu ala. Vai onko kukaan koskaan kuullut, että Raha-automaattiyhdistys tai Veikkaus olisivat kärsineet tappioita toiminnassaan? Puhe on siis toiminnan tappiosta.

Useimmilla veikkaajilla ja lottoajilla on oikean suuntainen käsitys voitolle pääsemisestä peleissä. Kuinka suuri osa pelaajista on esimerkiksi yhden vuoden ajanjaksolla kerran viikossa pelattuaan voitolla? Sitä ei tarvitse laskea, koska asian voi suoraan katsoa yhtiön tilinpäätöksestä. Se tuottaa rahaa joka vuosi jaettavaksi asti ilman pääomasijoituksia.

Mistä tietää, että pohjalaiset eivät ole hulluja? Vastauksen antaa markkinateoria, joka on sekin pohjaltaan matematiikkaa. ”Hullu” ei tarkoita alkuunkaan samaa kuin ”mielenterveyden ongelmista kärsivä”. Jälkimmäinen on määritelty asia, jossa (jälleen tilastollisesti) ammattilaisten arvioinnit ovat hyvin yhdensuuntaisia. Ensin mainittu on haukkumasana, joka tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että termin käyttäjä haluaa korostaa omaa etevämmyyttään.

Edes nuorisoseurantalon puhvetissa en ole kuullut kenenkään väittävän, että lapualaiset ovat pidempiä kuin kauhavalaiset. Väitteessä on se ilmeisen ikävä puoli, että se olisi ainakin periaatteessa tarkistettavissa. Gallupit ovat gallupeja, sanovat poliitikot, enkä tiedä, mitä tuo salaperäinen lause tarkoittaa. Mutta paikkakunnan asukkaiden keskipituuden selvittämiseen riittää tavallinen otantatutkimus, jollaisia sanotaan puhekielessä gallupeiksi. Itse uskoisin jopa kyselyyn, koska valheellisten ja virheellisten vastausten osuus olisi todennäköisesti plus miinus kaksi.

Onko jokin eduskunta ollut parempi kuin jokin toinen? En tiedä. Onko jokin hallitus ollut pätevämpi kuin jokin toinen. Olisin valmis hakemaan esimerkkejä ja väittelemään aiheesta puoltaen myöntävää vastausta. Molemmissa niin sanottujen olosuhteiden vaikutus on kuitenkin kovin suuri.

Markkinateoria tarkoittaa, että jos jossain olisi kovin paljon ”hulluja”, viisaat pyrkisivät sieltä pois. Loppu on kulttuurisia erikoisuuksia, kuten se, kenelle sanotaan päivää ja ketä puhutellaan.

Pelaammeko siis tänään pajatsoa? Onko sillä merkitystä, ketkä kaikki istuvat eduskunnassa ja kuka ei sinne pääse?

Kansanedustajat ovat työsuhteessa valtioneuvostoon. Valtioneuvosto on täysin epädemokraattinen elin, jonka kokoonpanoon ja toimintaan vaikuttavat raha, järjestöt ja useat muut huonosti näkyvät ilmiöt. Koska osittain mielivaltaisten sääntöjen noudattaminen on tässäkin tärkeää, vertaisin eduskuntaa ja hallitusta Kansallisteatterin näyttelijöihin ja teatterin johtoon. Oopperaan en vertaisi, koska siinä ulkomaalaisilla on mahdollisuuksia ja kotimaiset tähdet voivat siirtyä muualle tienaamaan. Näyttelijöillä ei suomen kielen takia oikein ole samaa mahdollisuutta.

Henkilökunnan viihtyvyys on ollut huono. Poliitikon virka ei vedä ja niinpä työ ei ole tuottavaa, ei aina edes kannattavaa.

Ja äänestäjien rooli? Veronmaksaja on vähän harhaanjohtava nimitys. Vain osa meistä maksaa ja aika suuri osa saa. Me olemme maksavaa yleisöä. Siksi meihin kohdistetaan mainontaa. Siksi suurin mielenkiinto kohdistuu äänestysprosenttiin.


Asiakkaiden osoittama oikea mielenkiinto kääntyy henkilökunnan eduksi, eikä työnantaja suhtaudu asiaan kevyesti. Äänestämme lompakollamme. Ainakin minulla on kuvallinen henkilöllisyystodistus eli ajokortti lompakossa.

12 kommenttia:

  1. Blogin viimeisessä lauseessa oleva adjektiivi "kuvallinen" tarkoittaa Savossa kunnollista. Kuvallisen miniän ei välttämättä tarvitse heilua selfiekepin kanssa. Ajokortti saattaa vaali- ja monessa muussakin toiminnassa olla kuvallinen henkilöllisyystodistus, mutta kaikessa matkustamisessa se ei riitä siitä huolimatta, että se on kuvallinen.

    Mielenkiintoista, että Pajatsoja oli ennen koululuokissa.

    VastaaPoista
  2. Jos oikean pajatson katoaminen vielä tuottaa tuskaa, niin tässä vähän digiapua kaipuuseen http://www.nostalgiapelit.fi/pajatso.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei niinkään pajatso, mutta noiden pajatson päällä olevien pilsneripullojen katoaminen puskee ajoittain tuskanhikeä.

      Poista
  3. "Itse asiassa poliittinen korrektius on suuri ongelma. " En tiedä onko korrektia sanoa pari sanaa ylipäällikön johtajuudesta. Hän johtaa turvallisuuspolitiikkaa yhteistoiminnassa jne.

    Jos ylipäällikkö luottaa yhteistyökumppaneihinsa ja/tai alaisiinsa niin julkisuudessa hän puolustaa heidän tekemisiään. Jos johtaja ei pidä "alaistensa" toimintaa sopivana, hän ensiksi antaa huomautuksen kahden kesken Mäntyniemessä. Jos hän on hyvin tyytymätön niin hän ilmoittaa nimittämälleen virkamiehelle, että puhutteluun tullessa olisi hyvä olla myös eroanomus.

    Vihoviimeinen toiminta on moittia alaisiaan tai yhteistyökumppaneitaan median välityksellä varsinkin asiassa, jossa ulkovaltojen suuntaan olisi hyvä esiintyä yhtenäisenä ja varsinkin jos kotimainen moite sivaltaa myös tärkeisiin yhteistyötahoihin.

    Pohjoismaiden puolustusministerien kirjoitus oli selkeä ja hyvin harkittu. Onneksi sentään pääministeri antoi tukensa puolustusministerilleen.

    Miltä olisi kuulostanut jos puolustusministerit olisivat todenneet esim. "Kasakka ottaa mikä irti on ja sokkahan on irti ja näihin kutsuihin me emme koskisi neljän metrin seipäälläkään."

    "Eripura omissa joukoissa iskee terävämmin kuin vihollisen miekka"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pres. N. on väliportaan jehu. Isäntämaa sopimuksessa Obama on ylin päällikkö, Vapaan maailman johtaja.

      Poista
    2. " Vihonviimeistä moittia alaisiaan median välityksellä". Se on totta. Tuli väkisin mieleen Kekkosen Virolaista kohti ampuma juhannuspommi. UKK oli varannut Suomen televisiolta oikein oman lähetysajan. Suorassa lähetyksessä päämies lasketteli, kuinka Virolainen " on aiheuttanut maallemme vahinkoa, jonka suuruutta kukaan ei voi vielä edes arvioida..."

      Oo ajat, oo tavat. - Mukava kuvitella, että Niinistö päästelisi Stubbille televisiossa vastaavasti: " Sinä onneton nulkki olet torveillut Suomen samaan sarjaan Kreikan kanssa. Menehän nyt nurkkaan ja häpeä edes vähän."

      Poista

    3. Niin mielellään kuin vian löytääkin muualta kuin peilistä.

      Mitä ajattelit julkisesta mielenosoituksestasi esimiehesi suhteen.

      Mutta. Kaikesta huolimatta, peili on ihmisen ystävä.

      Poista
  4. Pohjalaisena käytät luontaisesti oikeaa termiä. Lehdistössä törmää usein kiusalliseen sanaan "pohjanmaalaiset", jota en oikein ole halunut edes ymmärtää.

    Ovatko siis pohjalaiset hulluja? Eivät kai. Pohjanmaalaisista ei ole niin väliä.

    VastaaPoista
  5. Käytin vaalityössäni pohjalaisen pajan tuotetta (vihreä, puinen 4 cm korkea (joulu)kuusi).
    Yhteistyö Rintamäen perheen kanssa oli todella nautinto, vaikka kaikki mikä saattoi mennä pieleen myös meni.
    Hyvin venyi kummankin osapuolen vieteri ja nyt ovat kuuset kentällä muuttuakseen "kuusi"-merkityksestä huomisaamuna "joulukuusi"-merkitykseen.
    Kemppisen kirjoitus tänään oli pitkästä aikaa somalla lailla kryptinen - pidän sellaisesta enemmän kuin selkokielestä (kts HS tänään s C1-5: "Miksi poliisi petti").

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poliisin toiminnan laatu lienee länsimaisten toleranssien sisällä. Voiko Suomelta enempää vaatia.

      Poista
  6. Hieman aina yllättää, mutta ajokortti ei ole käsitteen "kuvallinen henkilöllisyystodistus", jollainen on vain henkilökortti tai passi. Esim
    http://www.suomi.fi/suomifi/suomi/palvelut_aiheittain/laki_ja_oikeusturva/tietosuoja_ja_henkilotiedot/passi_ja_henkilokortti/index.html

    VastaaPoista
  7. Käyttäessäsi Wikimedia Commonssista löytyvää kuvaa sinun tulee mainita kuvan ottajan nimi.

    VastaaPoista