Erinomaisella Ford Mondeolla
Isontalon Antin talolta Voltista Rannanjärven tienristeykseen Ylihärmään ajaa
viisitoista minuuttia. Isäntäni oli myös Antti ja isosta talosta hänkin, tosin
eri vuosisadalta. Hänelle oli uutta, että häjyn jälkeläinen jääkäri Anti
Isotalo oli aikoinaan pitkäkripaisen myymälän johtajana Seinäjoella. Eikä hän
voinut olla mukana tilaisuuksissa, jotka itse muistan. Kun eversti Laurila tuli
sisään, yleisö nousi seisomaan…
Alahärmässä Palmun taululoukun
kiersimme, mutta Knuutilan raitilla teimme tuttavuutta kylänmiehen kanssa.
Tuskin on mokomaa nähty. Siinä oli pohjalaistalo niin viimeisen päälle
kunnostettu ja juuri siihen käyttöön, johon talot on tarkoitettu, nimittäin
asumiseen.
Polveni notkahtelivat, kun isäntä
murahteli takkakiveltä ja emännältä tuli syvästi aitoa ja elävää murretta tuon
hetken tarpeisiin. Aikakone on keksitty! Nyt se oli tuo Antin Mondeo.
Kiusallisen lähellä Kotoluhtaa
(Vaasan Jaakkoo), jossa ei ollut enää oikein mitään näkemistä, oli Power Park,
joka oli vielä suljettu, ja sen vieressä Lillbackan kuljetusliikkeen ainakin 50
jykevää rekkaa kuljetusliikkeen pihassa. Herra varjele minua pelipuistoilta,
mutta kun ne kakaraväkeä kiinnostavat, sekaan vain.
Merkitsin mieleeni paikat, joihin
palaan viipymättä valokuvaamaan omaa sielunmaisemaani. Kauhavan Saarimaan
tiedän ennestään – näkötornin juurelta luoteeseen – mutta Ylihärmän Kankaankylä
ja Lapuan Hellanmaa ovat kovia juttuja.
Sopiva vuodenaika olisi
ylimalkaisesti määritellen elokuun 7. tai 10. päivä. Pellon pitäisi olla
kellanruskeaa, niukan metsän sammuneen vihreää. Valheellisen kuvan saisi jo
toukokuulla, mutta tulos olisi kuin rippikoululaisen uni, kaunis ja kokematon,
täynnä kukoistusta kuoressaan.
Voi olla etten jaksa odottaa vaan
olen kohta taas junassa. Varsinkin kun paikkakunnalla on käytettävissäni viiden
tähden majoitus ja asiallinen kohtelu.
Aivan verraton appsi on
”Maastokartat”. Minulla on se Nokian puhelimessa (Lumia). Kartta seuraa
liikettä ihan oikeasti ja kuva suurentuu ja pientyy nöyrästi. En pidä pahana, että korkeuskäyrien
lisäksi kartta näytti talojen nimet.
Jospa muistaisin kysyä Ylikankaan
häjyltä Heikiltä, että oliko se hänen kotitalonsa Yli-Kangas vai Ali-Kangas.
Ajettiin siitä nurkan ympäri.
Ladot ovat poissa ja kytömajat
tietysti. Paikkakuntalaisten sukupuolielämästä en ole enää selvillä. Sen olen
kuullut, että ”kyrölle” mentiin nuoren väen voimin yökuntaan ja että ainakin
aluksi puhuttiin lenheetiä oikein Kanaatan malliin. Arvelisin että hämärän
tullen siirryttiin vapaaseen kansalaistoimintaan. Siellä aukeilla on
yritteliäistä väkeä.
Vaasan Jaakoon valmistuttua
minulla on kiusaus etsiä jostain pari tuhatta euroa – maakunnan rahasto on nulju
– ja lukea äänikirjaksi Paulaharjun ”Härmän aukeilta”. Mielestäni Samuli Paulaharju
kuuluu kirjailijana samaan sarjaan kuin Kivi ja Kilpi. Lisäksi hän keksi miten
fakta ja fiktio sekoitetaan kokonaisuudeksi. Menneisyys elää ja Rannanjärvi
tanssii – mutta ääneen lukien teksti tarttuu, kun taas paperilla se saattaa
oudostuttaa äkkinäisempää. Tämä sama koskee erikoisesti Paulaharjun Lapin
kirjoja, joissa kieli on avointa kuin aapa ja kauniisti kiertyvää kuin kelon
kruunu. Antologiahommassani olen arvioinut parhaaksi Paulaharjun huonoimmaksi
nimetyn kirjan ”Tunturien yöpuolta”.
Pohjanmaan rintapitäjät ovat
edelleen eräänlaista Kaliforniaa. Tietynlainen etunoja näkyy ja tuntuu, vaikka
kuntakeskukset ovat pahan kerran kuolleita ja entiset mahtikylät aivan täynnä
komeita taloja, joita ei ole viitsitty edes purkaa. Ajelimme Pernaalla,
Klemolassa ja Varpulassa, ja hiukan kieltämättä sydämestä viilsi.
Parituntisen istuin
kansankoulunopettajani luona ja arvelin, että hän valmistautuu ensi vuoteen sattuvaan
100-vuotispäiväänsä. Missä vain Suomessa olisi ainutlaatuista, että jollakulla
nyt elävällä on hyppysissään 150 vuoden historia, jonka yksi juonne on oman
suvun tarina. Yleisesti on unohdettu, että Härmän isojen miesten jouduttua
juuri oikeaan paikkaan eli Vaasan linnaan ja Siperiaan, tuli vielä isompia
miehiä, joiden saappaan jäljissä levisi valistus. Kauhavalla näitä olivat
Gabriel Orrenmaa ja Gregorius Niemi. Lapualle oli Pitkä Ikola, Lagerstedgtin suku
otti nimekseen Lahdensuo ja jopa paikkakunnan oppikoulu tuotti mm.
professoreita maan kahteen yliopistoon jokseenkin jatkuvasti. Ja Vaasan lyseo
on ollut viime aikoihin asti perusvaatimus merkittäviin tehtäviin
tietotekniikkaklusterissa. Sieltä Kotoluhdasta Alahuhdan Mattikin taitaa olla
kotoisin ja Ollila Kurikasta…
"Ladot ovat poissa ja kytömajat tietysti. Paikkakuntalaisten sukupuolielämästä en ole enää selvillä. Sen olen kuullut, että ”kyrölle” mentiin nuoren väen voimin yökuntaan ja että ainakin aluksi puhuttiin lenheetiä oikein Kanaatan malliin."
VastaaPoistaKyllä siellä sitä sukupuolielämää oli. Sen tietää jokainen, joka tutkii sukujuuriaan. Alla olevassa sitaatissa mainitut suvut ovat todella ristiin naidut. On niillä Alajoen luonnon niityillä tehty muutakin kuin heinätöitä.
"Mutta erikoisesti niittomiehiä vetivät puoleensa alavat jokirannat, alajoet, jonne asutus ei tulvien takia voinut sijoittua, mutta joissa kasvoi erinomaisia luonnonniittyjä. 1700-luvun puolivälissä Naarasluomalla (Härmät) olevalla Pulmunlehdolla olivat osakkaina Ylistaron Topparlan kylän Punkari, Näykki ja Kelto, Heikkolan kylän Tuuri, Isonkyrön Palonkylän Reini, Lapuan kirkonkylän Ketola, Alasaari , Hantula, Filppula ja Setälä, Tiistenjoen Hiipakka, Haapakosken Ylikojola ja Ylikarhu, Alanurmon Kortesoja, Liuhtarlan Tiitu, Kauhavan Isosomppi, Nahkala, Näykki, Vähäsomppi, Hemminki, Kalliokoski ja Toppari, siis yhteensä 22 taloa neljästä pitäjästä. On mielenkiintoista todeta, että muutamilla niityn osakkaiksi merkityillä Ylistaron ja Kauhavan taloilla oli samat nimet, mikä jo viittaa siihen, että kauhavalaiset ja lapualaiset olivat aikoinaan perineet niittyosuutensa Kyrönjokivarressa olevilta kantatiloiltaan...Voimme sanoa, että Pulmunlehdolla oli 1700-luvun puolivälissä takanaan vähintään 400 vuoden pituinen historia, sillä ei Isonkyrön Pulmulla enempää kuin ylistarolaisillakaan olisi ollut Lapuan alajoella tilaa enää sen jälkeen kuin Lapua oli asuttu, elleivät he olisi hankkineet oikeuksiaan jo sitä ennen. Täsmälleen samanlaisen kehityksen oli 1700-luvulle tultaessa läpikäynyt Pulmunlehdon lähellä saman Löyhinginluoman varrella oleva Kellonkieli-niminen niitty. Siinä oli osuutta Ylistaron Topparlan kylän Topparilla, Lahdella, Köykällä, Tuiskulla ja Keltolla eli Kellolla, Kaukolan kylän Skuggilla, Lapuan kirkonkulän Poutulla ja Liuhtarlan Tiidulla, Kauhavan Isosompilla, Nahkalalla, Kalliokoskella ja Eskolalla, siis 12 talolla kolmesta pitäjästä.." E-P:n historia I-II s 101 ja131-132)
Luin Harri Saukkomaan uudesta Jorma Ollilan elämänkertakirjasta, että Ollilan isän suku on Vähästäkyröstä (kuten tietääkseni E. Ahonkin) ja äitinsä suku Isostakyröstä. Ollila on sillä seudulla yleinen nimi.
VastaaPoistaYlen ykkösessä Esko Salervo lukee joka arkipäivä klo 18.20 Paulaharjun Sompio-kirjaa. Sanomattakin on selvää, että kannattaa kuunnella.
VastaaPoistaSeinäjoen Alkon esimiehestä Antti Isotalosta on Jussi Niinistö kirjoitanut mainion kirjan "Isontalon Antti. Eteläpohjalainen jääkäri, värväri ja seitsemän sodan veteraani". Suosittelen.
VastaaPoistaKalevi Kantele
Samuli Paulaharjun syntymästä tuli eilen kuluneeksi 140 vuotta.
VastaaPoistaMuistelen Hesarissa olleen joskus 90-luvulla tilaston Suomen vauraimmista asuinpaikoista. Hämmästystä herätti silloin Ylihärmän Kankaankylä; se sijoittui nimittäin varallisuustilastojen kärkikastiin tunnettujen pääkaupunkiseudun rikkaiden alueiden kanssa. Miten mahtaa olla nyt?
VastaaPoistaVieremän veteraaniyhdistys lopetetaan. Ei ole enää jäseniä. Miten suomalaisten käy? Simo Häyhästä tehdään elokuva. Sitä eduskunta voi porukalla katsoa kera Kemppisen.
VastaaPoistaAikoinaan, kun asuin Savossa, savolaiset pitivät itseään ainoina oikeina immeisinä. No, täyty itekin si olla. Turunseudulla kun asuin niin siellä savolaisia pidettiin aboriginaaleina. No, mikäs siinä. Hämeessä kun asuin niin me oltiin vaan eikä sanottu toista mitään, piru vie.
VastaaPoistaPs. Onneksi en ole vielä asunut Pohjanmaalla.
Tuli mieleen Timo Mäkelän 'Häjyt'-kirjasta strippi, jossa todetaan: "Pekurinen koitti keventää jäykkää tunnelmaa savolaishuumorilla". Huonosti kävi Pekurisen.
PoistaIsotalon Antti oli rangaistusvanki. Rautatietä, sitä ensimmäistä, rakensi ilman omaa tahtoaan. Nälkäisten viljat se oli varastanut ja keittänyt niistä viinaa.
VastaaPoista"- - häjyn jälkeläinen jääkäri Anti Isotalo oli aikoinaan pitkäkripaisen myymälän johtajan"
VastaaPoistaTämä tulee hankalassa käännettävyydessään lähelle Kemppisen vanhaa bravuuria samasta ilmiöstä : "hovioikeudenneuvos tilasi ula-taksin ehtiäkseen esittelyyn".
Paulaharjun kirjoja on digitoitu ja ne löytyvät netistä: https://www.doria.fi/handle/10024/59674
VastaaPoistaIstuskelin heinäkuisena yöttömänä yönä vanhalla Sudenpesällä vuonna 1967. Takkakivellä höyrysi pakillinen kahvia toisensa jälkeen. Iskettiin tarinaa Paulaharjun Tunturien yöpuolelta. Jutut istuivat paikalliseen kehykseen. Aurinko oli jo melko korkealla ennen kuin tarina alkoi ehtymään.
VastaaPoista"Ei niin häjyä härmäs, ettei oo markis selekhänsä saanu"
VastaaPoistaKerrotan että Isoontalon Antti oli ollut käräjillä Lappajärvellä ja käräjien päätyttyä oli lähtenyt porukkoineen ajamaan takaa miestä, joka oli ollut todistamassa häntä vastaan. Todistaja oli ehtinyt piiloon Kortesjärven Purmojärvellä olevaan "Ison Jussin" taloon. Isoo Antti oli ajelllut pihaan ja mennyt tupaan alkaen riehua, että häntä vastaan todistaneen miehen on parempi tulla esiin. Tämän jälkeen talon isäntä, eli "Iso Jussi" oli nakannut häjyjen päämiehen porraspäähän. Isoo Antti oli luovuttanut suosiolla ja tokaissut muille häjyille: "lähärethän poiat kotia, täälon näköjään isäntä kotona"
Professorin vinkistä luin joku aika takaperin Paulaharjun Härmän aukeilta, ja voi luoja millainen elämys se oli. Joka sivulla pysähdyin haukkomaan henkeä, noitumaan innosta ja makustelemaan vanhoja tuttuja sanoja, esineiden nimiä ja puheenparsia.
VastaaPoistaNäin siitä huolimatta, että vaikka vankkaan viissataavuotiseen talollissukuun kuulunkin, niin synnyinseutuni ja kotimurteeni on hieman pohjoisempaa pohjanmaata. Toki olen äitini puolelta Laurilan sukua, tuskin kuitenkaan everstillistä, enemmänkin merikalastajille.
Keksin jo, miten persut voisi kotouttaa. Heille oma reservaattinsa linjan UKK:n kansallispuisto-Kotka itäpuolelle. Rajallinen autonomia sinne, ja tosi paljon jalkaväkimiinoja. Mutta mitä näiden pohjalaisten kanssa? Onko muuta mahdollisuutta kuin tukea heidän pyrkimyksiään palata juurilleen ja horisemaan omiaan loistavasta menneisyydestään ja maailmanhistoriallisesti ainutkertaisista sankarimiehistään. Ja mukaan riittävästi puukkoja ja puntareita että syntyy uusia legendoja.
VastaaPoistaPersut ovat jo kotonaan. Jos kaikki muutkin reissaisivat omalla kustannuksellaan ja eläisivät omalla työllään, yhdenkään anonyymin ei tarvitsisi olla kuuluvinaan fiksujen leiriin. Kun ei se onnistu, tyhmyys paistaa läpi.
PoistaAjatus ei ole uusi ja sillä on jo nimikin. Salpalinja. Bunkkeritkin valmiina,
PoistaSielunmaisema kannattaa valokuvata ja laittaa tietokoneen taustakuvaksi. Esimerkiksi Löyhinginluoman suussa olevasta lintutornista voi kuvata vaikka Kauhavan Saarimaan, Härmän Kankaankylän tai Lapuan Hellanmaan suuntaan.
VastaaPoistaItse kuvasin Lapualle päin Kaunissaaren ja Simpsiön suuntaan. Passaa katsella näyttöruudulta upeaa lakeutta. Valitettavasti vain latomaisema on jo mennyttä aikaa, mutta kyllä se viljelylakeuskin puhuttelee. Ja tosiaan paras aika on ehdottomasti siinä elokuun alussa.
Alahuhta kertoi haastattelussa olleensa kesätöissä Vaasan vesipiirillä Kyrönjoen tulvasuojelutehtävissä. Niissä minäkin. Olemme molemmat vuosikertaa -52. Hän on sittemmin tehnyt komean uran yritysmaailmassa - minä en.
VastaaPoistaParas opiskelukaverini lepää Alahärmän kirkkomaalla. Toivottavasti suosittu PowerPark ei häiritse untaan...
VastaaPoistaPalmu maalasi taiteilijanuransa alkuvaiheessa ahkerasti Vähänkyrön Saarenpään talorykelmiä Kyrönjoen rannassa. Voin tunnistaa ne helposti nuoruuden kotini ikkunanäkymistä.
VastaaPoista