Kauan sitten hylättiin tapa kertoa saarnassa oma tai toisen
kokemus ja tehdä siitä kohtuuttomia johtopäätöksiä. Maalina oli päivän teksti
ja lopetuksena siunaus ja rukous. Hyllyssä pölyttyvät postillat, joihin
saarnaaja lisäsi tai jätti lisäämättä täydennystä omasta takaa.
Nyt puhutaan vanhan tavan mukaan. Puoli vuotta tai vuosi on
kulunut Lappia ja pohjoista koskevan kirjallisuuden keskellä. Hiljan olen
saanut selvän Seppo Vuokon (”Mammutin aika”) ansiosta selville, mitä Lappi on. –
Jääkauden roippeita. Siellä on nyt bakteereita, sieniä, leviä, kasvillisuutta,
kaloja ja kosteussuhteita ajatellen samanlaista kuin oli täällä useita tuhansia
vuosia sitten.
Joillekin tunturiretkeilijöille ”luonnon temppeli” on totta.
Kaikki eivät kyllä oikein pidä yästä kielikuvasta, vaan ajattelivat, että
kirkko se on tarkoitukseensa siunattu ja pyhitetty alue ja luonto on sitten
erikseen. Jotkut toiset sanoivat, ettei pyhyyden tuntoja voi aina hillitä suurissa
erämaissa liikkuessa. Voi olla, että kuulijoilla on näitä kokemuksia.
Hengellisessä perinnössä vaellus on hyvin keskeinen sana.
Elämä on ilmeetön sana. Koskenniemi sanoi, että kahtahalle kulkee joka tie –
jostain pois ja jonkun luokse vie. Kohteliaimmin olisin eri mieltä tästä
asiasta.
Hengellisen kirjallisuuden vuosisatoja vanha klassikko on
vertauskuvallinen ”Kristityn vaellus”, jonka kirjoitti kerran englantilainen
John Bunyan. Se saattaa olla Raamatun jälkeen eniten luettu ja eniten painettu
englanninkielinen kirja. Siinäkin kuljetaan jotain kohti.
Kirjoja vanhempi perinne on pyhiinvaellus, joka on tällä
hetkellä jälleen muotia, etenkin Santiago de Compostellaan suuntautuva. Samoja
perinteitä on muillakin kuin kristityillä.
Tätä vanhempi perinne on vetäytyminen erämaahan. Tosin se
erämaa, jossa erilaiset askeetit ja pyhät kerran kilvoittelivat, ei näyttänyt
lainkaan samalta kuin suomalainen erämaa. Egyptin korpi oli kiveä ja kuivuutta ,
Suomen korpi on puuta ja suota.
Tuossa on kaksi aivan erilaisten kehityslinjaa. Joidenkin
ihmisten mielestä tämän hetken pintamuoti suosii liikaakin keinoja ja tapoja
oman itsen tarkkailemiseen ja kehittämiseen. Joskus kikka on syöminen tai
syömättä jättäminen, joskus hengittäminen, joskus liikkuminen, mutta
liikkumattomuus ei ole vielä tullut muotiin. Tällainen tavaton keskittyminen
ajoittain joutavanpäiväisiltä vaikuttaviin asioihin voi oudostuttaa maailmassa,
joka aivan varmasti kaipaisi apua, yhteisyyttä ja käden ojennuksia.
Tunturivaellukselle muuten ei pidä lähteä yksin, eikä moni
niin nurinkurisesti toimikaan. Vaelluksen aikana vaeltajien suhteet voivat
muuttua. Yhteisyyden ajatus, joka on myös kirkkojen kulmakivi, tulee hyvin
havainnolliseksi, kun yö yllättää tai keli pettää.
Repun kanssa ponnistelemisen muuan terve tarkoitus on
siirtää huomio ohimenevistä pikkuasioista todelliseen, ruumiilliseen
ponnisteluun, jonka palkkana on tervetullut väsymys ja ennen pitkää tietoisuus
omien voimien, omien neuvojen palkitsevuudesta. Vielä tärkeämpi on tieto omien
voimien rajallisuudesta.
Olimme isävainajani kanssa joskus leikillämme, joskus myös
tosissamme eri mieltä siitä, kummasta saa paremman terapian eli hoidon,
kirjojen äärestä tai maksullisen asiantuntijan vastaanotolta vaiko metsästä.
Tätä nykyä olisin valmis myöntämään, että molemmilla on
puolensa. Tosin tunturivaelluksissa on tuttu ongelma. Vaiva paranee mutta tauti
tulee tilalle. Vaeltaminen koukuttaa.
En jätä mainitsematta tuntureiden merkillisen keskeistä osaa
Uudessa testamentissa, jossa niitä sanotaan vuoriksi. En tiedä, miksi
vuorisaarna pidettiin vuorella. En tyydy selitykseen, että vuorella ollaan
lähempänä Jumalaa. Jos metrejä mitataan, puuhun (Libanonin seetriin)
kiipeäminen ajaisi saman asian. Mutta kun vuorelle ei ole tapana rakentaa eikä siellä
ole multaa, jota viljellä, eikä edes vartioituja riistamaita, vuori on vapaa
alue, Jumalan tai jumalien omaa aluetta – ja antropologit tietävät, että
silmiinpistävät usein vuori on ihmisten mielestä pyhä paikka, paitsi ne vuoret,
joilla asuu piru.
Kristillistä ajatusmaailmaa ajatellen saa kysyä, onko
vaelluksella päämäärä. Onko maaliviiva merkitty? Vastaisin että ei ole. Tie,
totuus ja elämä – tie jostain pois ja johonkin? Mielestäni ei. Haluaisin
ymmärtää tuon siten, että tie on
totuus ja elämä. Se on uskon asia, ilman uskonkappaleita.
"tuntureiden merkillisen keskeistä osaa Uudessa testamentissa, jossa niitä sanotaan vuoriksi."
VastaaPoistaKaiklla kunnioituksella eivätkö ne ollet paljon keskeisempiä vanhasa testamentissa (esim. Abrahamin vuori, Mooseksen vuori jne)?
Vuorisaarnasta minä saan käsityksen, että kyse ole matalahkosta kukkulasta, joka toimi "puhujanpönttänä". Miten se väkijoukko olisi kiivennyt millekkään oikealle vuorelle ja miksi Jeesus joka evankeliumien mukaan huolehti kuulijoistaan - vrt ruokkiminen ennen kotiin lähettämistä - olisi heidät siihen pakottanut.
Hengen heimolaiseni tekstiä!
VastaaPoistaLisäisin vielä kuuman saunan ja jääkylmän talviveden antaman nostatuksen.
Paikallaan oloon liittyy myös kevyt liike:
se voi olla mantran omainen rukous tai laulu.. tms.
Harva malttaa sitä etsiä.
Erämaahan suosittelen sääskiöljyä tms, minut kerran on syöty hakatun näköiseksi naamataululta.
http://www.matkahuolto.info/lippu/fi/connection?departureId=12793
VastaaPoistaHyvin saarnattu. Terapeuttisselle vaellukselle suuntaan seuraavan kerran jahka tässä lumet sulavat. Kesäkuun alkupäivinä Saariselkä kutsuu.
VastaaPoistaTotisesti, totisesti. Blogistissa seurakunta ei ole kummoista saarnamiestä menettänyt. Aamen.
VastaaPoistaOn olemassa sellainen idioottimainen tv-ohjelma kuin "Aatami etsii Eevaa". En ole ohjelmaa katsonut, mutta viimeksikin siinä kaksi "muodokasta" naisihmistä kilpaili yhdestä... no jaa... "muodokkaasta" miehestä. Nämä kisailijat kisailevat jollakin Kreikan autiolla saarella, ja ohjelmaformaatin idea on, että kaikki ovat alasti. (Tai kuvaajista en tiedä? Heitä kun ei näy.) - Siis aivan älytön ohjelma. Ja mitä se sitä paitsi tähän yhteyteen kuuluu?
VastaaPoistaNo, joku vaan ehdotti että ko. ohjelma pitäisi kuvata heinäkuussa Suomen Lapissa. Tulisi vähän säpinää noihin nakupelleihin.
Leif Segerstamin johtama Tuomasmessu Turun tuomiokirkossa huhtikuussa -15 oli elämäni kokemus.
VastaaPoistaKiitos Leif!