Kuva valehtelee

Kysyttiin aiheellisesti, miksi kirjoitan Erno Paasilinna-vainajasta. Vastaukseni on, että Erno oli populisti. Populismin keskeinen käytäntö on ahdistaa vallanpitäjiä väitteillä, jotka mairittelevat kuulijoita, vaikka ovat helposti havaittavalla tavalla onttoja tai sisällyksettömiä. Kekkonen oli populisti.

Eilinen aihe, aforismi jonka voi käsittää hyökkäykseksi koulutuksestaan kopeita vastaan, huvittaa minua kovasti. Erno velimies Reksa kouluttautui häikäisevällä tavalla. Kysyin asiaa kerran häneltä itseltäänkin. Reinolla olisi siis Moskovassa opiskelun perua paperit venäjän kielen opettajan pätevyydestä – äidinkielenä. Jos tämä nyt siis on näin, saavutus on huimaava. Tuollainen paperi on paljon vaativampi kuin englannin kielen ”excellent” tai suomessa joskus näkemäni ”täydellinen”.

Reino on yhteiskuntatieteiden tohtori, joten veljesten painotukset poikkesivat toisistaan. Koulutettavana Reino kuuluu olevan samanlainen kuin Erno oli itseopiskelijana eli aivan pohjattoman sitkeä ja ahkera.

Eiliseen lisäisin omasta takaa latteuden, joka ei ole itse keksimäni. Se on opetettu koulussa monille: tarkoitus ei ole niinkään ahtaa opiskelijoihin tietoja kuin kehittää heidän luontaisia kykyjään tiedon hankkimiseen ja omaksumiseen.

Olkoon tuosta esimerkkinä matematiikka. Hyviäkin kirjoja kaupitellaan mainoslauseella ”ei matemaattisia kaavoja”. Monilla on vastenmielisyys tai pelko sellaisia kohtaan. Väitän että harvinaisia poikkeustapauksia lukuun ottamatta kuka tahansa yläasteen ja lukion oppilas oppii matematiikkaa kohtuullisesti. Se vain on toisille työläämpää kuin toisille, ja eräille se on ärsyttävän helppoa.

Kuinka ollakaan, jutustelimme lauantaina erään erityisopettajan ja erään kasvatustieteilijän kanssa. Opin uusia, pelottavia asioita sosiaalisten taitojen opettamisesta; tuntuu olevan vaativa ala ja edellyttävän sekä hyvää koulutusta että erittäin herkkään korvaa ja silmää eli kykyä asettua toisen asemaan. Taisimme miettiä eräitä autismin ilmiöitä. Sekin oli tarpeen palauttaa ymmärrykseen, etteivät nuo ilmiöt ole tekemisissä mielenterveyden eivätkä mielialaongelmien kanssa. Ne ovat neurologisia. Ongelma on impulssien välittyminen hermoissa eli siis kemia eli viime kädessä elektronien liikkeet.

Joku menneisyyden itseoppinut henkilö oli ankarasti ja äänekkäästi sitä mieltä, ettei ihmisellä mitään hermoja ole. Sellaisia ei ole olemassakaan. Siinä maailmassa ymmärrettiin olla väittelemättä ja väittämättä vastaan. Kummittelisiko tässä muistikuvassani sota? Oli sellainen sanonta, että jollain oli mennyt hermot.

En ole koskaan nähnyt kirjaa, johon olisi kerätty tieteellisiä tosiasioita erillisinä totuuksina. Tässä taitaa olla ympärillä satoja kirjoja, joissa on eri tasojen yhteenvetoja eri aloilla totena pidetystä. Kirjoja joiden nimessä on sana ”Lappi” on runsaasti. Useissa on aihepiirinä luonto, esimerkiksi kasvillisuus. Joidenkin aihe on kallioperä ja eräissä selvitetään väestöä ja sen oloja.

Käden ulottuvilla on Koskenniemen ”Ikuisia ajatuksia”, nyt lehteillen muuten yllättävän hyvä kokoelma ”aforismeja ja ajatuksia”. Tuo kirja oli suosittu ylioppilaslahja. Kirjan jaksoja ovat ”ilomme ja surumme”, ”ihmisen elämä” ja ”avioliitto” sekä kymmenen muuta.

Sellaista kirjaa ei ole, jossa kahden tähden välissä olisi ”lyijyn atomipaino on 207,2”. Tuollainen olisi kylmä, irrallisena mielenkiinnoton fakta, vaikka tuo atomipaino on kieltämättä pirunmoinen. Paasilinnan ja Koskenniemen kirjat puolestaan ovat kirjallisuutta. Aforismi on kirjallisuuden laji. Kirjallisuuden ei tarvitse olla totta. ”Punahilkka” on hieno teksti, vaikka ”Porsas Urhea ”on vielä parempi. Molemmat kertovat tosiasiallisesti paikkansa pitämättömiä asioita kuvitelluista toimijoista.

”Yksi kuva valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa” ei taida tarkoitta mitään. Tuossa muodossa se ei liioin pidä paikkaansa. Wikipedian valokuva lyijystä muutamassa olomuodossa ei valehtele yhtään. Saadakseni käsityksen, miltä lyijymalmi näyttää, haluan mieluummin kuvan kuin tuhat sanaa. Se kuuluisa valokuva Hitleristä ja Mannerheimista Immolassa valehtelee. Se on otettu alaviistosta. Molemmat herrat olivat tarkkoja kuvistaan eli vaativat valheellisia kuvia. Kuten tekevät kaikki muutkin.

Siksi eilisen jutun sanoma ei ollut ”Paasilinna on väärässä”. Aforismi ei pyri olemaan oikeassa tai väärässä. Se pyrkii herättämään ajatuksia ja keskustelua, kuten nytkin kävi. Juuri Paasilinna oli tällä tavalla erittäin hyvä ravistelemaan itsestään selviksi luultuja ajatuksia. Ehkä juuri siksi hän oli niin hyvä kirjailija, aforistikko ja satiirikko. En itsekään pyri olemaan oikeassa. Mielestäni sellainen pyrkimys ei ole riittävä syy kirjoittaa.

Emme tiedä, mitä emme tiedä. Moni uskomaan houkutteleva kirjoittaja on sanonut, että tiedämme kovin vähän, ja kaiken päälle olemme tyhmiä (R. Feynman).