Sivun näyttöjä yhteensä

6. huhtikuuta 2015

Kuva valehtelee





Kysyttiin aiheellisesti, miksi kirjoitan Erno Paasilinna-vainajasta. Vastaukseni on, että Erno oli populisti. Populismin keskeinen käytäntö on ahdistaa vallanpitäjiä väitteillä, jotka mairittelevat kuulijoita, vaikka ovat helposti havaittavalla tavalla onttoja tai sisällyksettömiä. Kekkonen oli populisti.

Eilinen aihe, aforismi jonka voi käsittää hyökkäykseksi koulutuksestaan kopeita vastaan, huvittaa minua kovasti. Erno velimies Reksa kouluttautui häikäisevällä tavalla. Kysyin asiaa kerran häneltä itseltäänkin. Reinolla olisi siis Moskovassa opiskelun perua paperit venäjän kielen opettajan pätevyydestä – äidinkielenä. Jos tämä nyt siis on näin, saavutus on huimaava. Tuollainen paperi on paljon vaativampi kuin englannin kielen ”excellent” tai suomessa joskus näkemäni ”täydellinen”.

Reino on yhteiskuntatieteiden tohtori, joten veljesten painotukset poikkesivat toisistaan. Koulutettavana Reino kuuluu olevan samanlainen kuin Erno oli itseopiskelijana eli aivan pohjattoman sitkeä ja ahkera.

Eiliseen lisäisin omasta takaa latteuden, joka ei ole itse keksimäni. Se on opetettu koulussa monille: tarkoitus ei ole niinkään ahtaa opiskelijoihin tietoja kuin kehittää heidän luontaisia kykyjään tiedon hankkimiseen ja omaksumiseen.

Olkoon tuosta esimerkkinä matematiikka. Hyviäkin kirjoja kaupitellaan mainoslauseella ”ei matemaattisia kaavoja”. Monilla on vastenmielisyys tai pelko sellaisia kohtaan. Väitän että harvinaisia poikkeustapauksia lukuun ottamatta kuka tahansa yläasteen ja lukion oppilas oppii matematiikkaa kohtuullisesti. Se vain on toisille työläämpää kuin toisille, ja eräille se on ärsyttävän helppoa.

Kuinka ollakaan, jutustelimme lauantaina erään erityisopettajan ja erään kasvatustieteilijän kanssa. Opin uusia, pelottavia asioita sosiaalisten taitojen opettamisesta; tuntuu olevan vaativa ala ja edellyttävän sekä hyvää koulutusta että erittäin herkkään korvaa ja silmää eli kykyä asettua toisen asemaan. Taisimme miettiä eräitä autismin ilmiöitä. Sekin oli tarpeen palauttaa ymmärrykseen, etteivät nuo ilmiöt ole tekemisissä mielenterveyden eivätkä mielialaongelmien kanssa. Ne ovat neurologisia. Ongelma on impulssien välittyminen hermoissa eli siis kemia eli viime kädessä elektronien liikkeet.

Joku menneisyyden itseoppinut henkilö oli ankarasti ja äänekkäästi sitä mieltä, ettei ihmisellä mitään hermoja ole. Sellaisia ei ole olemassakaan. Siinä maailmassa ymmärrettiin olla väittelemättä ja väittämättä vastaan. Kummittelisiko tässä muistikuvassani sota? Oli sellainen sanonta, että jollain oli mennyt hermot.

En ole koskaan nähnyt kirjaa, johon olisi kerätty tieteellisiä tosiasioita erillisinä totuuksina. Tässä taitaa olla ympärillä satoja kirjoja, joissa on eri tasojen yhteenvetoja eri aloilla totena pidetystä. Kirjoja joiden nimessä on sana ”Lappi” on runsaasti. Useissa on aihepiirinä luonto, esimerkiksi kasvillisuus. Joidenkin aihe on kallioperä ja eräissä selvitetään väestöä ja sen oloja.

Käden ulottuvilla on Koskenniemen ”Ikuisia ajatuksia”, nyt lehteillen muuten yllättävän hyvä kokoelma ”aforismeja ja ajatuksia”. Tuo kirja oli suosittu ylioppilaslahja. Kirjan jaksoja ovat ”ilomme ja surumme”, ”ihmisen elämä” ja ”avioliitto” sekä kymmenen muuta.

Sellaista kirjaa ei ole, jossa kahden tähden välissä olisi ”lyijyn atomipaino on 207,2”. Tuollainen olisi kylmä, irrallisena mielenkiinnoton fakta, vaikka tuo atomipaino on kieltämättä pirunmoinen. Paasilinnan ja Koskenniemen kirjat puolestaan ovat kirjallisuutta. Aforismi on kirjallisuuden laji. Kirjallisuuden ei tarvitse olla totta. ”Punahilkka” on hieno teksti, vaikka ”Porsas Urhea ”on vielä parempi. Molemmat kertovat tosiasiallisesti paikkansa pitämättömiä asioita kuvitelluista toimijoista.

”Yksi kuva valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa” ei taida tarkoitta mitään. Tuossa muodossa se ei liioin pidä paikkaansa. Wikipedian valokuva lyijystä muutamassa olomuodossa ei valehtele yhtään. Saadakseni käsityksen, miltä lyijymalmi näyttää, haluan mieluummin kuvan kuin tuhat sanaa. Se kuuluisa valokuva Hitleristä ja Mannerheimista Immolassa valehtelee. Se on otettu alaviistosta. Molemmat herrat olivat tarkkoja kuvistaan eli vaativat valheellisia kuvia. Kuten tekevät kaikki muutkin.

Siksi eilisen jutun sanoma ei ollut ”Paasilinna on väärässä”. Aforismi ei pyri olemaan oikeassa tai väärässä. Se pyrkii herättämään ajatuksia ja keskustelua, kuten nytkin kävi. Juuri Paasilinna oli tällä tavalla erittäin hyvä ravistelemaan itsestään selviksi luultuja ajatuksia. Ehkä juuri siksi hän oli niin hyvä kirjailija, aforistikko ja satiirikko. En itsekään pyri olemaan oikeassa. Mielestäni sellainen pyrkimys ei ole riittävä syy kirjoittaa.

Emme tiedä, mitä emme tiedä. Moni uskomaan houkutteleva kirjoittaja on sanonut, että tiedämme kovin vähän, ja kaiken päälle olemme tyhmiä (R. Feynman).

26 kommenttia:

  1. "Molemmat herrat olivat tarkkoja kuvistaan eli vaativat valheellisia kuvia."

    Uudemman suomalais-afrikkalaisen historiantutkimuksen mukaan kuvien totuusarvo on tarkentunut oleellisesti. Kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti Keitelin ilahtuneenhämmästyneeseen ilmeeseen.

    VastaaPoista
  2. "Aforismi ei pyri olemaan oikeassa tai väärässä. Se pyrkii herättämään ajatuksia ja keskustelua"

    Juurikin näin. Siksi huvittikin suuresti eilinen kommentti "Oli jo aikakin ampua alas tämä puolivillainen aforismi"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei sinne päinkään, heh huutia. Aforismin tarkoitus on kiteyttää jokin tärkeä ajatus, oivallus, ymmärrettävään ja muistettavaan muotoon. Jos ajatus on puolivillainen, niin ei siitä parane, vaikka miten muotoilisi.

      Mutta onhan se hyvä, että on halvat huvit.

      Poista
    2. Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.

      Poista
    3. Tuonkin sananlaskun ymmärsit väärin.

      Kyseessähän oli minun suora sitaattani.

      Poista
    4. Tst-tst! Ehkäkin juuri, ei juurikin näin. Muuten tulee liika rumaa Suomen kieltä.

      Poista
  3. Yritin etsiä osumia hakusanalla "Timo K. Mukka" Kemppisen blogista ja en löytänyt oikeastaan mitään. Miksei Kemppinen kirjoita Mukasta? Erno on todennut että "Koiran kuolema" kestää vertailun minkä tahansa suomalaisen novellin kanssa. Samaten Panu Rajala ylistää teosta.

    Jukan kovasti ihailema Vexi Salmi kertoo hauskan tarinan kuinka hän tapasi Mukan ensi kertaa:

    Erno Paasilinna muutti vuoden 1966 alussa Hämeenlinnaan Kariston kustantamon kirjalliseksi johtajaksi. Istuskelin usein hänen työhuoneensa nahkaisessa laiskanlinnassa ja kuuntelin tauotonta tarinointia

    Skrollaa alas kohtaan "Hiljaiset baari-illat"

    VastaaPoista
  4. Erno oli todellakin populisti, mitä suurimmassa määrin, ja oli siinäkin ylivoimainen muihin verrattuna. Miehellä oli kanttia mennä suoraan lähetykseen väittelemään herrojen kanssa, eikä jäänyt koskaan toiseksi. Kuten olen joskus todennutkin, niin Ernolla oli poikkeuksellinen kyky saada vastustajansa näyttämään tyhmiltä. Se ei todellakaan onnistu pelkästään latelemalla "onttouksia", kyllä siinä vaaditaan vähän muutakin.

    VastaaPoista
  5. Ellen väärin muista iltapäivälehdestä lukemastani, Reino P:n tyttäret tekivät takavuosina kovat ennätykset: kirjoittivat molemmat yo-kirjoituksissa seitsemän ällää. Hyviä ovat tyttäret lukuhommissa niin kuin isänsäkin.

    VastaaPoista
  6. Onko tuo "joku menneisyyden itseoppinut henkilö" tämä Masa Niemen roolihahno Pätkä? Elokuvassa "Pekka ja Pätklä neekereinä" päätoimittaja toteaa: "Herra Pätkä, teillä täytyy olla rautaiset hermot", mihin Pätkä vastaa: " Buahahaa, ei minulla ole hermoja ollenkaan." Jos viittaus on tämä, on jatkoteksti todella osuva.

    Pätkä on parodia itseoppineesta kansanmiehestä. Hän on hienosteleva (käyttää irtokaulusta ja -kalvosimia), mutta täysin jäljessä tyylistä. Hän "puhuu mielellään kieliä, joita ei osaa", ja käyttää sivistyssanoja virheellisesti. Kaiken huipentaa laiskuus ja pohjimmiltaan epärehellinen luonne, joka keksii jatkuvasti " nerokkaita" keinoja rahan ansaitsemiseksi helpolla. Tuomarina toimiessasi olet varmadti nähnyt monta "pätkää" tuomiolla (tai itseoppineena oikeusavustajana).

    Tässä suhteessa Pätkän toteamus kokonaan puuttuvista hermoista voisi tosiaan olla kaksimielinen. Toisaalta täysin sivistymättömän ihmisen vastaus, joka osoittaa, ettei ole ymmärtänyt koko asiaa. Toisaalta Aarne Tarkaksen piiloviittaus, että Pätkä voisi olla hermonsa sodassa täydellisesti menettänyt mies. No, Fogelin Pätkä oli Pätkä jo ennen sotia, mutta Tarkas olisi voinut olla näinkin terävä. Saman elokuvan, jokæ on Puupää-leffoista viimeinen, lopussa oleva kellonviisarikohtaus henkii syvää myötätuntoa Pätkän traagists hahmoa kohtaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika monelle suurten ikäluokkien yleissivistyneelle on jäänyt huomaamatta ero neurologian ja "hermojen" parissa toiminnan eli psykon välillä. Ehkä tämä on niitä vaivihkaa kehittyneitä lokerointeja kuten sähkö- ja it-alojen tai jatkossa ehkä suoliston "älyn" ja ripulin välillä.

      Poista
    2. Voipi olla. Joskus 50-luvulla naapurin porttikongissa oli vastaanoton kyltti, jossa luki ao. tontoriksi kutsututun miehen nimen ohella: "Hermo- ja mielitatuteja". Neurologista tuskin oli kyse.

      Poista
    3. Nyttemmin demonisoidut sodanaikaiset psykiatrit tiesivät, ettei neurologialla ollut asian kanssa tekemistä. He käyttivät sanontaa hermojen menettämisestä yksinkertaisesti siksi, että se leimasi potilaita vähemmän. Haluttiin erottaa neuroosit ja vakavammat neuroottiset vaivat psykooseista, joissa menetetään todellisuudentaju ja joita kansa oli oppinut pitämään mielisairautena eli hulluutena. Sotaa lukuunottamattakin neuroosit lisääntyivät valtavasti yhteiskunnan teollistuessa. Erityisesti miehet kestivät huonosti pitkiä työpäiviä ja yksitoikkoista ja epäitsenäistä valvonnan alla työskentelyä. Naiset pärjäsivät niin paljon paremmin, että miehet toimitettiin pian kokonaan pois voimaa ja teknistä tuntemusta vaatimattomista teollisuustöistä. Sota aiheuttamineen neurooseineen oli siis ikäänkuin nykyaikaa vahvennetussa muodossa. Näin sen muuten aikalaisetkin näkivät.

      Poista
  7. Blogisti kyselee itseltään; miksi kirjoitan Arno Paasilinna - vainajasta. Se on turha kysymys. Erno elää meidän mielipiteissämme ja ajatuksissamme. Ei Erno ole vainaja. Hänen ajatuksensa elävät.
    Tätä tosiasiaa eivät muuta Ernon muistonvaalijat, jotka sitten korottavat Ernon semmoisiin vastuihin, joihin Erno ei ollut vastuullinen.
    Näkemykseni mukaan Erno Paasilinna ei ollut koskaan "virallisesti" Arvi A. Karisto Oy:ssä "kirjallinen johtajajohtaja". Erno oli kitoimaisen kirjallisuuden osastopäällikkö.
    Kuka sitten oli em. kirjankustannusyhtiössä se todellinen kirjallinen johtaja? Hän oli toimitusjohtaja. Ja toimitusjohtajana Ernon palkkasi Onni S. Karisto. Toimitusjohtaja Onni-S. Karisto ihan varmasti huolehti viime kädessä siitä, mitkä kirjat Arvi A. Karisto Oy julkaisi 1965 - 1984 välisenä aikana.
    "Kirjallinen johtaja"- epiteetti ei varmasti olisi sopinut Erno Paasilinnan mielikuvaan itsestään. Erno tahtoi mahdotonta/toivotonta: älykkään kirjallisuuden myyntimenestystä. OSK oli realisti ja niin jouduttiin julkaisemaan myös muuta Kuin kirjoittajien töitä.
    Yleensä kirjankustannusyhtiöissä "kirjallinen johtaja" kuuluu yhtiön hallitukseen. Erno ei tähän vastuuseen halunnut, näin ymmärrän.
    Mutta edelleen ihmettelen ja iloitsen Ernon teksteistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ernosta tulee ensimmäisenä aina mieleen se kun hän uudelleen avioiduttuaan lausahti ettei kaipaa Parnassoa makuuhuoneeseensa.

      Poista
  8. No niin, siinähän se on, aforismi.

    Pikku viilailulla:

    "Emme tiedä tietojemme vajavaisuuden määrää."

    Ollaan siis uteliaisuusalueella. Minäpä kun inhoittavuuttani ekumetrian menin nimeämään kelmin Kelvinin mittausta ja tietämistä ja tietysti tieteen katsantokantaa koskevan huoneentaulun mukaan olen aivan pöljä. olisi pitänyt luoda ensin se mittausväline. .

    VastaaPoista
  9. Olikohan viimeinen mahdollisuus käydä tuo Paasilinna-keskustelu ja jättää aihe kirjallisuuteen esimerkkinä satiirista tai mistä itsekukin haluaa. Nykyisen aivotutkimuksiin ja neurotieteisiin pohjautuvan oppimisteorian mukaan joudumme kyllä oppimaan kaiken ihan itse. Oppiminen on monivaiheinen prosessi, päänsisäinen aktiviteetti, jolla on omat sääntönsä ja jota voidaan ulkoapäin tukea. Kukaan ei kuitenkaan opi puolestamme. Itse meidän on itsemme rakennettava. jtapio

    VastaaPoista
  10. Muistan joskus -90 luvun alusta kuinka Paasilinnan suku kokoontui pitkän pöydän ääreen, ja se ihan televisioitiin. Toimittaja uteli kuka Paasilinnan veljeksistä mahtaa olla viisain, ja Ernolla oli heti käsi pystyssä:

    - Reino. Hänellä on paperit siitä.

    VastaaPoista
  11. " Vastaukseni on, että Erno oli populisti. Populismin keskeinen käytäntö on ahdistaa vallanpitäjiä väitteillä, jotka mairittelevat kuulijoita, vaikka ovat helposti havaittavalla tavalla onttoja tai sisällyksettömiä."
    Mielenkiintoinen väite. Silloin, minkä tahansa asian luonnehdinta on populismia, koska siinä ei oteta "kaikkea" huomioon. Jos siis väitteesi ottaa tosissaan, pitäisi kai sanoa seuraava populistinen mietelause: 'Välttääksesi populismin, pidä turpasi kiinni, koska mistään et osaa sanoa kaikkea ja muu on populismia'.
    Visti

    VastaaPoista
  12. Ernon mietteet Tastulassa täsmäävät vieläkin täysin. Mitä varhaisemmin tekee nopeat ja tarkat havainnot, sitä nopeammin ymmärtää tulevan kausaatioketjujen kautta. Moni lapsi "irtoaa" jo vuosia ennen kuin kenenkään on mahdollista edes huomata sitä, saati viitsimystä reagoida asiallisesti.

    Tarpeetonta taistelua on mahdoton hävitä, koska se on typerä. Kuinka hölmö on oltava kuvitellakseen, etteikö luova voima monistuisi, vaikka se tarkoittaisi ikuista sotaa loppu-universumiin nähden?

    Mitä valokuvaamiseen tulee, on ymmärrettävä kuvan funktio. Räpsäisemällä väkisin tökeröllä huonon voinnin hetkellä tulee vain levittäneeksi kurjuuden kuvaa. Ketä sellainen motivoi, kun asiat voi tehdä kunnollakin? Ei musiikkilavallekaan nousta demonstroimaan huipun kykenevän soittamaan koko kappaletta pieleen.

    Saavuttaakseen toden on tehtävä se työ, joka siihen vaaditaan. Silloin muodolliset odotukset ja mittaritavoitteet lentävät ikkunasta, oli kuka hyvänsä mitä mieltä tahansa. Se on tehokkainta.

    Minua häiritsi Ernossa se, että hän oli vain kirjailija. Esimerkiksi nykyistä eettisempi sekä roimasti resurssitaloudellisempi ruokatuotannon menetelmä on vain jarru- eli kontrollihenkilöiden takana. Tietämyksestä en tiedä, mutta Suomessa tullaan nukkumaan tämänkin ohi. Ei se ole tervettä.

    VastaaPoista
  13. Aivan uskomattoman hienoja aforismeja Erno jätti jälkeensä. Piti miehestä tai ei, niin pakkohan näitä on ihailla. Tuossa vain muutamia kuolemattomia lauseita:

    Suomi on syvä uni.

    Tämä on pieni maa, täällä ovat kaikki yleisetkin kysymykset henkilökysymyksiä.

    Harvaan asutussa maassa ihmisiä voidaan valvoa kadottamalla heidät näköpiiristä.

    Demokratia on sitä, että yläluokka julistaa sen vallitsevan ja alaluokka uskoo siihen.

    Vapautta on se, mikä koetaan. Vapautta ei ole lukea vapauden julistuksia. Se on lukemista.

    Valta hoitaa aina kahta tointa: se rauhoittaa niitä joita se sortaa.

    Valta lähettää sanomalehden valehtelemaan, se ei mene enää itse.

    Suomessa kansa on tottunut siihen että herrat ovat ylhäällä, ja ennenkaikkea herrat ovat tottuneet siihen että kansa on alhaalla.
    .
    Se joka tietää mikä on kansan paras, tietää kansalle hyvin vaarallisen asian.

    Jokainen sotilas on vihollinen.

    Jos haluat rauhaa, valmistaudu rauhaan.

    Papit ja juristit lukevat vain yhden kirjan ja hakkaavat sillä kaikkia muita päähän.

    Kysymykset saadaan aina järjestykseen, ja tarpeen vaatiessa kysyjätkin.

    Kun maailman murjomille myydään taivasta ja kuolematonta sielua, ostajat eivät pääse koskaan tavarasta valittamaan.

    Ruumisarkku on täällä monen köyhän ensiasunto.

    Mikään ei muutu ennen kuin kaikki muuttuu.

    Kirjailijaksi ei synnytä. On elettävä sellainen elämä, josta syntyy kirjailija.

    Maailma elää lauseissa jotka elävät.

    Ennen kalliot murenevat kuin tuhansia vuosia sitten kirjoitettu hyvä lause.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Demokratia on sitä, että yläluokka julistaa sen vallitsevan ja alaluokka uskoo siihen."

      Sitä kutsutaan suvereeniksi demokratiaksi ja se asuu ja voi hyvin Venäjällä. Harmi ettei Erno ehtinyt sitä nähdä. Olisi voinut hylätä opetetut fraasit ja oppia jotakin.

      Poista
  14. Reino Paasilinna ilmoittaa syntymäpaikakseen Jäämeren. Perhe oli hänen syntymänsä hetkellä talvisodan evakkomatkalla Petsamosta Norjaan. Markku Saksan toimittama muistelmateos Ankarat ajat askarruttaa. "Usko tai älä" -asenne on tarpeen.

    VastaaPoista
  15. "- - Ernolla oli poikkeuksellinen kyky saada vastustajansa näyttämään tyhmiltä."

    Kenen silmissä - asiaa ymmärtävän vai ymmärtämättömän? Kyseinen temppuhan tehdään yleensä kahdella tavalla: hallitsemalla asia kokonaisuutena niin ylivoimaisesti, että pystyy kääntämään sitä kuin Rubikin kuutiota tai sitten eksymällä kontekstista ja puskemalla sankarillisesti umpihankeen. Kumpikin tapa erottaa joukosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolmas tapa on henkinen väkivalta. Kaikille toimittajanplantuille opetetaan koulussa miten nolataan, kysymällä kysymys johon voi vastata mitä tahansa ja vastaaja näyttää aina tyhmältä tai selittelijältä, tai kuvavalinnalla jne.

      AW

      Poista
  16. Kuka se sellainen Erno Paasilinna oli ja löiks meidän mutsi sitäkin turpaan? Se tempas ainakin Saarikoskea kerrankin Vanhalla niin et siihen loppu juomiset siltä sinä päivänä. Mitäs ei maksanu vippejään, joi vaan. Eikä P. ollu suinkaan yksin siinä seurassa jota yhdisti yhdellä vasen koukulla tsimautettujen tähdistöntihrustajat. Mutsilla ei ollu aforismeja paljon ollenkaan mut se tykkäs viittomakielisestä pikaviestinnästä.

    VastaaPoista