Sivun näyttöjä yhteensä

5. syyskuuta 2009

Historian puolustus



Tony Judtin ”Postwar”, jonka olen maininnut ennenkin, on sopiva kirja sodanjälkeisestä Euroopasta.

Yritän selittää, mitä tarkoitan sopivalla kirjalla.

Suomen kirjallisen tarjonnan ammottava aukko on juuri historia. En lue aukkoihin luonnontieteitä enkä tekniikkaa, koska ne ovat luonteeltaan kansainvälisiä ja molempia harjoitetaan itsestään selvästi suurkielillä, useimmiten englanniksi.

Historia on toista. Se ei ole samassa mielessä tiede, vaikka ollakseen uskottava se vaatii tukea tieteiltä ja tiukan metodin. Silloin tällöin on kiihkokausia, joiden aikana haluttaisiin hyväksyä vain tiukka ja kapea tutkimus tyyppiä ”Ylisen Satakunnan voudintilit lokakuussa 1618”, tai sitten kuriton eli kirjallinen julkaisutoiminta, jossa selvä päämäärä on säikäyttää. Meillä, ammattilaisista puhuen, Heikki Ylikangas on harrastanut tätä – mutta myös sitä toista, tiukasti dokumentteihin tukeutuvaa ja niistä näköaloja avaavaa tutkimusta.

Sitten on esseistiikka, jossa ovat kunnostautuneet Haavikko ja Meri, kirjailijat.

Mutta tuo ammottava aukko on sillä kohdin, missä Matti Klinge on ahkeroinut. Sitä voisi sanoa kansantajuiseksi kirjallisuudeksi nimenomaan niissä tilanteissa, jossa teksti ei perustu kirjoittajan uuteen tutkimukseen.

Historian surkeus näkyy yhdellä silmäyksellä. Suurten maiden kirjallisuudessa Suomea ei mainita, tai jos mainitaan, ei ainakaan oikeassa asiayhteydessä.

Ruotsia on pakko kadehtia. Kollegojen (olen väitellyt historiasta) karsaudesta huolimatta pidän Herman Lindqvistiä erinomaisena ja sitä varsinaista Ruotsin historiaa (Historien om Sverige) korvaamattomana myös Suomen 1900-luvun talouden ja elinkeinojen käsittämiseksi. Ruotsalaisilla on Peter Englund, joka olisi helmi millä tahansa kielellä kirjoittaen. Ennen kaikkea heillä ostetaan historiaa koskevia kirjoja kuin meillä grillimakkaraa.

Joku on joskus kysynyt, miksi minä en yrittäisi. Ajatus on minulle mieleen. Arvelen olevani liian vanha, laiska ja lihava. Tietysti jos jokin säätiö maksaisi sen verran, että voisi jättäytyä virasta ja silti olisi varaa ostaa tarvittava aineisto…

Kuvassa on muuten yksi Tatu, joka näytti kirjojaan. Hänellä on hyllykilometreittäin kuranttia ja vähemmän ajankohtaista tietotekniikkaa ja tekniikkaa, mutta lisäksi valtava määrää hakuteoksia ja tieteellisten aikakauskirjojen sidottuja vuosikertoja. Silmään sattui mm. lääketieteen The Lancet (perustettu 1823).

Sain puurra huultani, etten ehdottanut, että hankittaisiin hänen hyviin hyllyihinsä myös Pekka Lipposet ja Korkeajännityssarja. Kansa Taisteli minulla on, kuten olen kehunut.

Arvollinen ponnistelujen aihe olisi kirjoittaa Suomen kulttuurihistoria 1975-2005. Siinä olisi kova työ, koska olen lähes tietämätön useimmista tuon tuntemattoman aikakauden ilmiöistä.

9 kommenttia:

  1. Jos Pekka Lipposia kaipaatte niin minulta löytyy kahta vihkoa lukuunottamatta kaikki. Kalle-Kustaa Korkit on täydellisenä. Ovat nykyään kiven alla.

    VastaaPoista
  2. Lindqvist on populääriä...

    Peter Englund erinomainen historioitsija. Dick Harrison myös.

    Annanpa vinkin (vaikkakin historioitsija kuuluu perheeseeni):

    http://www.sekel.se/Default.aspx?tabid=34&mid=352&ctl=Details&itemid=51

    VastaaPoista
  3. Eikö luonnontieteissäkin ole tuo samanlainen, vaikka erimakuinen eli kuivemman makea, alue kirjallisuutta, siinä kohdassa jota Kimmo Pietiläinen varsin ansiokkaasti, vaikkei suuria rahoja tehden, on ahkeroinut suomeksi. Sanon sitä kuivaksi, koska historiaan verrattuna luonnontiede ei useinkaan tempaa samoin mukaansa; ja makeaksi, koska yleistajuisuuden vaatimus tekee teksteistä monta askelta popularisoivampia ja tutkimukselle perifeerisempiä kuin historiassa olisi mahdollista.

    Itse asiassa teologiassa meillä on antikvariaateissa hartauskirjallisuuden joukossa paljonkin sellaista, jota Kemppinen historiasta tänään perää - eksegetiikkaa ja dogmatiikkaa ainakin on runsain mitoin ihan parhaiden voimien tekeminä.

    VastaaPoista
  4. Kyse ei ole totuudesta vaan historiasta!

    Eräs mielenkiintoinen sivusto, selvittääksesi omaa historiaasi, löytyy täältä:

    Ihmettele omaa historiaasi!

    VastaaPoista
  5. kulttuurihistoria 1975-2005, jotakin, myös yleisesti ja Suomeen vaikuttavien ilmiöiden osalta, koska tulemme tavan mukaan perässä.

    - 1970-luvulla syntyi varsinaisesti suomi-rock, Manse keskiössä, myös musiikkilehti Musansa ansiota.
    - 1980-luvulla tietotekninen vallankumous 186-prosson koneista alkaen päättyen 386-standardiin. Pelien kehitys - myös internet, sen sovelluksista sähköposti ja newsit hiffataan.
    Valtiollisella tasolla kats. mm. J. Suomi: Pysähtyneisyyden vuodet. Mauno Koiviston aika 1981–1984, Otava 2005, Epävarmuuden vuodet. Mauno Koiviston aika 1984–1986, Otava 2006.
    Yksi suomalaisen elokuvan aallonpohja ohitettiin (nythän on taas menty ompelukerhomeininkiin, missä "katsomme toistemme elokuvat")
    - 1990-luku pankkikriisi ja tappiomieliala kovasi 80-luvun egoismin, ja tämä näkyy mm. kuvataiteissa ja uususkontojen leviämisenä. Myös satanismi ja sen brutaalimmat muodot havaitaan, hautakivien kaatelua ym.
    v. 1995 syntyy web, ja jo seuraavana vuonna tulee ryminällä nk. sosiaalinen media, Suomessa säätää Talentumin keponen tytäryhtiö ja www.duuni.net.
    - 2000 -> Vuosituhat vaihtuu jättimäisen maailmanluokan kusetuksen merkeissä jenkeistä lähtien. pysyvä poikkeuslaki (patriot act II), joka on suora uhka monille kansalaisoikeuksille ja -vapauksille, eritoten sitä se on tietosuojalle.
    Kämyjen touhut alkavat näkyä yleisellä tasolla. Myöh. entinen kokoomuksen äänitorvi ”perustetaan uudestaan” nettiin, ihan ehtaa ryssävihaa ja muuta mukaiskammoa lietsovassa hengessä.
    Antti Tuuri kirjoittaa yhä kuin riivattu, Eerikin pojista kertovan romaanisarjan kolmas osa, jännitykseltään tihentynyt Muukalaiset ilmestyy.
    Kuhmoon Mendelssohn taiteelliseksi johtajaksi
    Lex Nokia (viimeistään) johtaa uuden puolueen syntyyn.
    Woodstock täyttää 60v.
    Roskilde taas toimii yhä edelläkävijänä tuottaessaan energiansa ja vihreän jalanjäljen, ja maailman huippuartistit Pohjolaan.

    VastaaPoista
  6. Mitä mieltä Kemppinen on tästä Ritva Haavikon julkitulosta? Luin vain pienen uutisen Turun Sanomista, jossa RH moitiskeli Heikki Haavikkoa.

    VastaaPoista
  7. On surullista, ettei Kari Tarkiaisen "Sveriges Österland" -kirjaa ole julkaistu suomeksi.

    VastaaPoista
  8. Mikä kirjasto on kuvassa?

    VastaaPoista
  9. Historian surkeus näkyy yhdellä silmäyksellä. Suurten maiden kirjallisuudessa Suomea ei mainita, tai jos mainitaan, ei ainakaan oikeassa asiayhteydessä...Ehka sitten tulevaisuudessa, kemppinen. ehka meidan aikamme ei viela ole ohi.

    VastaaPoista