Vesiperä

Eilinen kirjoitus Juhani Ahosta oli syötti. Aho oli kansallismielisyyden kaikkein näkyvin kehittäjä, todellinen perussuomalainen. Hän tuli Savon sydänmailta ja ryhtyi Helsingissä vaatimaan oikeutta sorretulle enemmistölle. Hän kuvasi vielä keski-iän teoksissaan suomalaisten taistelua vierasta maahanmuuttajaa vastaan, tulipa vihollinen Ruotsista (Panu) tai Venäjältä (Juha).

Hän joutui muuttamaan mieltään monta kertaa. Suurlakko 1906 herätti hänessä epäilyt, jotka vahvistuivat eduskunnan aloitettua toimintansa. Vuosi 1917 aiheutti epätoivoa, koska Ahon mielestä työväenpuolue turvautui venäläisiin suomalaisia porvareita vastaan. Kieli ja kotimaa eivät merkinneet mitään. Lisäksi hän kauhistui ”Työmies” –lehden toistelemaa väitettä, jonka mukaan porvarit keräävät aseita ryhtyäkseen lahtaamaan työläisiä.

Lopullinen isku tuli, kun perinnöllisyyteen punaisuuden syynä päätynyt isä kuuli poikansa liittyneen punaisiin.

Ei tuota osaa kommentoida. Äiti eli vaimo oli täydellisen pasifismin kannalla, sillä rajoituksella, että punaisten ja siten perheen pojan aseellinen kapina oli ymmärrettävä.

En tässä leimaa tuota mielipidettä kokonaan, osittain kyllä. Köyhyys oli suuri ongelma vielä viime vuosisadan alussa ja siihen liittynyt maanhankinta oli auki. Kun tilanne katsottiin suomalaisten porvarien ja paronien syyksi, sivuutettiin Venäjä. Eduskunnan ja senaatin hankkeet hylättiin säännöllisesti korkeammalla taholla eli Pietarissa. Eduskunta hajotettiin vähän väliä.

Se on mielipidekysymys, että minusta tammikuun 1918 aseellinen vallankumous tai kapina oli Suomen työväenliikkeen kaikkien aikojen pahin erehdys. Suomen työväenliike tuli nopeasti samaan tulokseen.

Aho oli yksi niistä, joilla oli näyttöä köyhän kansan vaivojen ymmärtämisestä. Ahon kaveri Arvid Järnefelt meni pidemmälle, mielestäni mahdollisen ja mahdottoman rajan yli. Hänestä ainoa pelastus oli köyhyydessä ja köyhissä.

Molempia herroja innoitti Elisabeth Järnefelt. Tolstoilaisuus oli venäläisten aatelispiirien aate. Tässä olisikin hieno sanan syntyselostus: aate – aatelinen.

Eilisen blogin syötti ei siis toiminut. Kommentteja runsaasti kirjoittaneet ”kriittiset” haluavat kirjoittaa vain sanoja, ja he ovat itse antaneet merkityksen näille sanoille. Monikulttuurisuudella he tarkoittavat esimerkiksi pakolaisten sijoittamista Kirkkonummelle.  Minä sanoisin sitä pakolaisten sijoittamiseksi Kirkkonummelle. Olen valmis vaihtamaan sanan ”pakolainen” sanaksi ”ihminen”, tai ”ulkomaalainen”.

Kielenkäytössä on suuri ero. En ole saanut enkä tule saamaan läpi omaa tulkintaani. Sen mukaan monikulttuurisuus tarkoittaa, että monta kulttuuria vaikuttaa samanaikaisesti samalla alueella, kuten Suomessa aina. Viipurissa ja Terijoella käyneet helsinkiläiset ja turkulaiset olivat yleensä kauhuissaan kokemastaan eivätkä säästäneet sanojaan. Juhani Ahon ja muiden myöntyvyys vastaan perustuslaillisuus oli kysymys suhtautumisesta vieraaseen venäläiseen poliittiseen kulttuuriin. Suomalaiset lakimiehet eivät edes ymmärtäneet, ettei lainsäädäntö tai perustuslaki merkinnyt venäläisille ainakaan samaa kuin suomalaisille. Paasikivikin oppi reaalipolitiikan venäläisiltä. Hänellä oli tuolle linjalle paljon käyttöä. (Realpolitik on saksaa, mutta ajatus on niin vanha että Joseph Ferrari julkaisi sen historian vuonna 1860 ”Histoire de la raison de état”).

Joillekin monikulttuurisuus on peitenimitys. Pahimmassa tapauksessa sillä ajetaan rasismia eli oppia ihmisrotujen eriarvoisuudesta, joka perustuu rotujen paremmuuteen ja huonommuuteen. Nyt on kertynyt runsaasti esimerkkejä, että monikulttuurisuus tarkoittaa joillekin toisille ihmisryhmien paremmuutta ja huonommuutta. Näyttäisi siltä, että näille linjoille menneet pitävät kovasti tieteellisistä perusteluista. Jo 1800-luvulla tieteellinen rasismi turvautui tieteeseen, kuten aivojen tilavuuden mittauksiin.

Halla-ahon mukaan pakolaiskriisin syy on Afrikan väestöräjähdys. Vastausta vaille jää, miksi kriisi syntyi juuri nyt, kun Afrikan valtava väestönkasvu on jatkunut vuosikymmeniä. En ole liioin huomannut taulukkoa Kiinan ja Intian ennustetun ja toteutuneen väestönkasvun eroista. Ne ovat nimittäin todella suuria.

Stalinin ja hänen diktaattoriveljiensä harjoittama pakolaispolitiikka tuntuu taas saavan suosiota: kuolkoot kaikki, ja elleivät kuole, ammutaan. Noin ajattelevien olisi johdonmukaista listiä äitejä ja pikkulapsia.

Oikea osoite ei ole Stalin vaan Suomen vankileirit 1918. Olosuhteet olivat rankat, kun ruokaa ei juuri ollut ja kulkutaudit raivosivat. Silti etnisen puhdistuksen kannattajia riitti runsaasti. Ja aate siis elää. ”Hoidetaan ensn onat asiat”, he sanovat. Tähän mennessä omat asiat eivät ole koskaan olleet kunnossa,