Sivun näyttöjä yhteensä

10. elokuuta 2015

Linder I


Kuvassa Hj. Linderin auto, Rolls Royce Silver Ghost

Suomen historiassa on  joukko tahallaan unohdettuja asioita ja ihmisiä. Kamariherra Hjalmar Linder on yksi heistä. Hän teki jotain täysin anteeksiantamatonta julkaisemalla vain pari viikkoa kansalaissodan taistelujen päättymisestä Hbl:ssä kirjoituksen ”Jo riittää verilöyly”.

Kirjoitus julkaistiin, koska kirjoittaja oli lehden merkittävä osakkeenomistaja. Kosto tuli heti. Linderin väitteet todisteltiin vallan perättömiksi. Esimerkiksi Suomenlinnassa olot olivat muka varsin hyvät. Linder oli käynyt siellä yrittämässä työmiehiään vapaaksi. Ampuminen ei myöskään ollut rankaisemista, vaan rauhoittamis- ja turvallisuustoimia. Olisi huutava vääryys jättää ampumatta ihmiset, joista ei kuitenkaan tulisi olemaan mitään hyötyä yhteiskunnalle.

Tutkimuskirjallisuudessa mainitaan virheellisesti, että kirjoitus olisi vaiettu ja ettei se olisi tullut monen tietoon.

Kampanja oli niin raju, että Linder myi suunnattoman omaisuutensa ja muutti Ruotsiin, jossa vaino jatkui. Hän siirtyi Pariisiin, sieltä Algeriaan ja teki itsemurhan 59-vuotiaana.

Vaikka Linder oli ”maanpetturi” – siis vaatiessaan kohtuutta punaisille – hänen omaisuutensa kelpasi maanmiehille. Kauppa kävi. Lohjan selluloosatehdas, Kytäjän ja Mustion kartanot ja suunnatton maaomaisuus myytiin heti.

Ei ole tiedossa, että korkeimmissa hovi- ja finanssipiireissä kasvanut ja viihtynyt Linder olisi harrastanut ihmeellisiä aatteita. Ihmisenä hän toki oli poikkeuksellinen. Suurtyönantajana häntä oli kauan kummasteltu työväkeä ymmärtävistä otteistaan.

Kirjoitus on hyvin merkittävä. Se mainitaan historioissa, mutta tekstiä ei löydä helpolla. Se julkaistaan tässä kopioituna teoksesta Esa Keskisen kirjasta ”Kullalla kirjailtu elämä”. Siihen se on suomennettu; minun pitäisi käydä hakemassa alkuteksti ja tarkastaa suomennos; sävyissä saattaa olla eroja. Jätän tuon tehtävän nuoremmille tutkijoille.

Jo riittää verilöyly (Hufvudstadsbladet 28.5.1918)

Hirmuteot jatkuvat maassamme. Ylipäällikön nimenomaisesta kiellosta huolimatta valkoiset ovat jatkaneet punaisten täysin mielivaltaiselta tuntuvaa murhaamista. Uhrit on usein valittu sattumanvaraisesti, ja heidät on teloitettu paikoissa, jotka eivät mitenkään liity sodanaikaisiin väkivaltaisuuksiin. Punaista hulluutta on maassamme totisesti seurannut valkoinen terrori.

Julmuudet ovat suoraa jatkoa Työmiehessä ilmestyneille palopuheartikkeleille ja ovat omiaan herättämään katkeraa ja sammumatonta vihaa myös sellaisten ihmisten keskuudessa, jotka aikaisemmin ovat suhtautuneet vastapuoleen maltillisemmin.

Valtio on paennut vastuutaan ja unohtanut, että maassamme on tuhansia leskiä ja kymmeniä tuhansia isänsä menettäneitä, jotka tarvitsisivat välitöntä aineellista apua ja henkistä tukea. Leireillä kuolee vankeja kuin kärpäsiä. Esimerkiksi Pietarsaaressa on toukokuun ensimmäisen kolmen viikon aikana kuollut 47 vankia, joista 21 kulkutauteihin, loput nälkään. Myös Suomenlinnassa vankeja kohdellaan epäinhimillisesti.

Samaan aikaan hyvinvoiva yläluokka jatkaa elämäänsä ja sulkee silmänsä ympärillään tapahtuvilta kauheuksilta. Onpa heidän joukossaan niitäkin, jotka katsovat vankien suorastaan ansainneen kohtalonsa. Jotkut julkeavat jopa puhua punaisia kalvavasta taudista ja tartunnasta, joka valkoiseen on kitkettävä kansakunnan keskuudesta.

Mutta on myös niitä sodan aikana valkoiseen puolelle kuuluneita aivan tavallisia kansanmiehiä ja -naisia, jotka ymmärtävät millaiseen katkeamattomaan, sukupolvetkin ylittävään vihan ketjuun tapahtumat johtavat. Niiden lukemattomien ihmisten, jotka ovat viimeisten kuukausien aikana nähneet läheistensä kuolevan, kotiensa tuhoutuvan ja isänmaataan häpäistävän, on vaikea unohtaa kokemaansa. Voidaanko sitä heiltä edes vaatia?

Yläluokkaan kuuluvien korkeasti koulutettujen ihmisten pitäisi kyetä näkemään maassamme tapahtuvat hirveydet laajemmassa yhteydessä ja ymmärtää syiden ja seurauksien välisiä suhteita. Heiltä voidaan perustellusti vaatia enemmän kuin huonosti koulutetulta ja tietoisestikin harhaan johdetulta väestöltä.

Meidän jokaisen on syytä katsoa peiliin ja nähdä oma vastuumme tässä kansallisessa murhenäytelmässä. Viimeiset kymmenen vuotta olemme epärealistisesti luottaneet Suomen kansan ymmärrykseen ja arviointikykyyn ja sallineet sosialistisen propagandan ja kansankiihottamisen. Olemme suhtautuneet poliittisiin vaaleihin piittaamattomasti ja siten antaneet sosialistisille aatteille kasvutilaa. Maastamme on puuttunut kuri ja järjestys, mikä nyt, selvemmin kuin koskaan, on nähtävissä.

Osa yläluokasta, minä itse ensimmäisenä, on suurten sotateollisuudesta saatujen voittojen turvin viettänyt yltäkylläistä elämää ja ylenkatsonut epämukaviksi katsomiaan lakeja. Esimerkiksi alkoholilain sisältö on käytännössä kaukana todellisuudesta. Käytöksemme on ollut omiaan herättämään kateutta, joka on ollut helppo kanavoida vihaksi. Eikä vihasta ole pitkä matka julmuuteen.

Tällaisen kansallisen murhenäytelmän keskellä meidän ihmisten on vaikea säilyttää suhteellisuudentajuamme. Viimeisten neljän vuoden aikana olemme saaneet lehdistä lukea kymmenistä miljoonista kuolleista ja haavoittuneista. Olemme kuulleet ns. kulttuurikansojen harjoittamasta julmuudesta, varkauksista ja keskellä kirkasta päivää tehdyistä ryöstöistä. Kansamme oikeustajua ovat myös eittämättä horjuttaneet maatamme täysin vapaasti terrorisoivat venäläiset sotilaat. Ei ole ihme, että tällaisissa oloissa ihmisten käsitys oikeasta ja väärästä on hämärtynyt. 

Monet ovat tarttuneet aseisiin täysin vakuuttuneina asiansa oikeutuksesta. He ovat uskoneet venäläisten propagandan sosialistisesta ihannevaltiosta, jossa kaikki kansalaiset ovat tasavertaisessa asemassa.

Huonosti koulutetut ja sivistymättömät ihmiset eivät ole huomanneet tulleensa harhaan johdetuiksi ja kulkeneensa kohti väistämätöntä onnettomuutta. He ovat uskoneet olleensa osa suurvallan sotajoukkoja ja kokevat, että heillä on oikeus rulla kohdelluksi tavallisina sotavankeina. Uskon, että olisi suurta viisautta olla kieltämättä heiltä tätä oikeutta.

Meidän kannattaisi Saksan mallin mukaisesti armahtaa kaikki 70 000-80 000 vankiamme ja määrätä heidät tuomion pituudesta riippuen 2-4 vuodeksi pakkotyöhön. Heille pitäisi työstään maksaa samaa palkkaa kuin muille työntekijöille, kuitenkin sillä erotuksella, että rahat maksettaisiin pankkitilille, josta vangit saisivat ne vasta vapauduttuaan käyttöönsä. Rangaistusta suorittaessaan he saisivat käyttöönsä vain sen verran rahaa kuin tarvitsevat välttämättömiin menoihinsa. Mikäli vanki syyllistyy uudestaan rikokseen, hän menettää ansaitsemansa palkan. Vastuu vankien valvonnasta olisi työnantajalla.  Olen vakuuttunut, että  tämä on ainoa tapa palauttaa  työnantajien ja työntekijöiden välinen luottamus ja siten turvata maamme rauhanomainen kehitys tulevaisuudessa.

Lopuksi omantunnon kysymys meille kaikille valkoisille. Mitä sellaista punaiset ovat tehneet, mihin me itse emme voi sanoa olevamme syypäitä? He ovat yrittäneet vallankaappausta, ja nyt me, jotka olemme taistelleet lain, oikeuden ja maailman demokraattisimman valtiomuotomme puolesta, olemme syyllistymässä samaan.

Nujertamalla aseellisesti maamme suurimman puolueen unohdamme samalla sen 48 prosentin kannatuksen, jonka jätämme itsevaltaisesti ottamatta huomioon koko maatamme koskevassa päätöksenteossa. Tämä ei ole parlamentarismin periaatteiden mukaista, vaan kunniatonta hokkuspokkuspolitiikkaa, joka ei ole tuleville sukupolville puolusteltavissa.
On ryhdyttävä sanoista tekoihin. Ensimmäiseksi on joukkoteloitukset saatava ankarien rangaistuksien  uhalla loppumaan.
Mustio 25. toukokuuta 1918


Hjalmar Linder

33 kommenttia:

  1. Kiitän ja esitän toiveen, että joku lähellä arkistoja asuva paitsi etsisi myös julkaisisi (täällä?) alkuperäisen ruotsinkielisen tekstin.

    VastaaPoista
  2. Olipa mielenkiintoista saada lukea Linderin kirje. Kiitos! Omilla aivoillaan ajatellut mies. EG

    VastaaPoista
  3. Tämä Linderin lehtijulkaisu ja paljon muutakin löytyy Raija Orasen mainiosta teoksesta Metsästäjän sydän.

    http://www.teos.fi/kirjat/kaikki/2010-syksy/mets%C3%A4st%C3%A4j%C3%A4n-syd%C3%A4n.html

    VastaaPoista
  4. Enpä ollut ennen professori Kemppisen kirjoitusta tullut ajatelleeksi, että termin "valkoinen terrori" lanseerasi vuoden 1918 sotaan liittyen ensimmäisenä juuri kamariherra Hjalmar Linder, Suomen suurin maaonomaistaja ja Mustion ruukinpatruuna. Olisi saattanut luulla, että käsite alun perin juontuisi punaemigranttien "Kärsimysten teiltä" ja "Luokkasodan muisto" -tyyppisiin julkaisuihin. Selittäisiköhän tämä mitään siitä, että Jaakko Paavolainen rohkeni 1960-luvulla ottaa termin vuoden 1918 poliittisia väkivaltaisuuksia käsittelevän tutkimusparinsa kakkososankin otsikkoon asti?

    Keskeisiä osia Linderin lähettämästä kirjoituksesta "Nog med blodblad" on julkaistu alkukielellä teoksessa Sture Lindholm, "Röd galenskap - vit terror". Det förträngda kriget 1918 i Västnyland (Söderströms - Proclio 2005). Kirjan mukaan julkaisupäivä Hufvustadsbladetissa oli 25.5.1918.

    Linderin tekstiin Hbl:n toimitus oli liittänyt mm. seuraavanlaisen peräkaneetin:

    "Det 'förfärliga' är icke det som nu sker, utan det som skedde under de röda månaderna och som nu nödvändiggör straffdomarna. Ingenstädes ha arkebuseringarna utförts godtyckligt utan efter rannsakning och krigsrätts utslag. - - På rena hallucinationerna beror allt tal om en 'vit terror' vid upprorets kuvande."

    VastaaPoista
  5. Linderin kirjoituksesta on jonkin verran lyhennetty käännös myös Aallon ja Rentolan "Karkkilan historia" -teoksessa. Sanamuodoiltaan se noudattaa nähdäkseni pitkälti Ruotsin kieltä. Esimerkiksi ensimmäinen virke kuuluu "se mitä maassa tapahtuu on kauheaa", joten käännös noudattanee yksityiskohtaisemmin alkuperäistä tekstiä. Käännösten pääsanomassa ei tietenkään ole oleellisia eroja, mutta yksityisohtien vertaileminen on kyllä varsin kiehtovaa.

    Samaisessa historiateoksessa mainitaan vanhan työmiehen vaimon saattaneen vielä 1960-luvulla vastata "se johtuu Linterist" kysyttäessä syytä paikkakunnan punaisuudelle. Tämä käsitys ei kirjan mukaan perustu niinkään hänen toimintaansa vuosisadan alussa vaan esille nostamasi kirjeen luomista huhuista ja sen synnyttämästä myytistä, joka peitti todellisuuden alleen.

    VastaaPoista
  6. Korjaus vielä omaan kommenttiini: Linderin kirje oli päivätty 25. toukokuuta 1918 ja julkaisupäivä Hbl:ssa siis tosiaankin 28.5.1918.

    VastaaPoista
  7. Linderin teksti puristaa sydäntä heltymättömästi täältä ikuisuuteen, ei anna rauhaa eikä vanhene. Jotenkin tulee mieleen Lincolnin puhe Gettysburgissa. Ja moni asia maailmassa tänään.

    VastaaPoista
  8. Jospa tämäkin kohta muistettaisiin: " Ylipäällikön nimenomaisesta kiellosta huolimatta valkoiset ovat jatkaneet punaisten täysin mielivaltaiselta tuntuvaa murhaamista."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta onko tuossa lauseessa piilomerkitys? Yrittikö Linder käyttää Mannerheimiin vetoamista kilpenä, että hänen sanomansa menisi läpi? Vai olivatko Linderin tiedot peräisin Mannerheimilta?

      Poista
  9. https://fi.wikipedia.org/wiki/Nog_med_blodbad!

    http://www.kolumbus.fi/nya.argus/2011/05-06/nogmedblod.pdf

    VastaaPoista
  10. Kiitos asian esillenostamisesta.Olisi kiinnostavaa tietää, mistä piireistä Linderin vastainen kampanja pulppusi. Oliko sen takana järjestäytyneitä organisaatioita ja näiden puuhamiehiä ja kellokkaita tms.?
    Nyt sana vihapuhe on esillä. Voisiko olla mahdollista, että historia voisi toistaa itseään hyvinkin raivokkaalla tavalla. jtapio

    VastaaPoista
  11. Ajatuksia herättävää!

    VastaaPoista
  12. kuulostaa aivan liian hyvältä ollakseen totta.not buying.

    VastaaPoista
  13. Sisällissodan aikana Wilhelm Wahlforss oli suojeluskunnan johtaja ja hänen joukkonsa osallistuivat punaisten joukkojen puhdistuksiin läntisellä Uudellamaalla. Nummella (Siis Lohjalla) hänen johtamansa joukkio "mitä ilmeisimmin" teloitti useita kymmeniä punakaartilaisia.

    VastaaPoista
  14. **He ovat yrittäneet vallankaappausta, ja nyt me, jotka olemme taistelleet lain, oikeuden ja maailman demokraattisimman valtiomuotomme puolesta, olemme syyllistymässä samaan.** 28.5.1918

    Tuossa on myös toinen synti. KVG

    Senaatin puheenjohtaja Svinhufvudkin oli vielä maaliskuussa 1918 Berliinissä selittänyt olevansa vakaumuksellinen tasavaltalainen, mutta toukokuussa oli jo vankka monarkisti.[


    Toukokuun 1918 lopulla valtionhoitaja Svinhufvud nimitti uuden, J. K. Paasikiven johtaman monarkistisen senaatin. Ainoat tasavaltalaiset senaattorit olivat maalaisliiton Kyösti Kallio ja E. Y. Pehkonen, mutta maalaisliiton eduskuntaryhmä ilmoitti heidän olevan tehtävässä vain omalla vastuullaan.

    Eduskunnan käsittelyssä monarkistit tekivät kuninkaan valtaoikeuksiin joitakin lievennyksiä: kuninkaalta poistettiin oikeus sodan aloittamiseen, absoluuttinen veto-oikeus rajattiin vain hallitusmuoto- ja kruununperimysasioihin, kielto valtiomuodon muuttamisesta mahdollisena interregnum-aikana poistettiin ja esitykseen lisättiin erillinen maininta parlamentarismin periaatteesta. Tästä vakuuttuneena muun muassa tasavaltalaisten pää-äänitorvi Helsingin Sanomat suositti ratkaisevan käsittelypäivän aamuna 8. lokakuuta pääkirjoituksessaan uuden hallitusmuotoesityksen hyväksymistä; toisaalta jyrkimpien monarkistien eli aktivistien ja ruotsinkielisten mielestä oli menty jo liian pitkälle myönnytysten tiellä. Lopulta tämänkin esityksen kiireellisyys kaatui äänin 74–34 ja se äänestettiin myös lepäämään yli vaalien. Jäljelle jäi siis kuninkaanvaali vanhan valtiosäännön perusteella.[84]

    VastaaPoista
  15. Yllä olevasta linkistä R Orasen kirjasta:

    "Väkevä tarina siitä mitä yksittäinen ihminen voi tehdä maansa hyväksi ja minkä hinnan hän lopulta joutuu maksamaan

    Elokuussa 1918 kenraali Carl Gustaf Mannerheim ja kamariherra Hjalmar Linder lähtivät yhdessä metsälle Norjaan. Heidät oli käytännöllisesti katsoen karkotettu Suomesta vapaussodan jälkeen.

    Miesten isät olivat olleet ystäviä, toinen ylin suomalainen virkamies Venäjän tsaarin hallinnossa, toinen radikaali suomenmielinen. Pojista tuli ystäviä Pietarin saleissa ja salongeissa, kun Gustaf palveli keisarinnan chevalieerina ja Hjalmar Suomen asiain komiteassa.

    Lähipiiriin kuuluivat niin everstinna Aurora Karamzin kuin eturivin taiteilijat Albert Edelfelt, Axel Gallén ja Louis Sparre. Gustaf nai venäläisen Anastasia Arapovan ja hyvän varallisuuden, Hjalmar Gustafin varattoman Sophie-sisaren.

    Gustaf jatkoi taistelua itsenäisen Suomen puolesta Lontoossa ja Pariisissa. Hjalmar Linder, Mustion ja Kytäjän kartanoiden sekä Högforsin ja Lohjan sellutehtaan omistaja, häädettiin Suomesta. Se ei estänyt häntä ryhtymästä suurisuuntaisiin hankkeisiin Ruotsissa ja Algeriassa.

    Metsästäjän sydämen tarina alkaa syksystä 1877, kun Albert Edelfelt esittelee maalauksensa Kuningatar Blanka ja Aurora Karamzin ostaa sen testamentattavaksi Hjalmarille. Tarina päättyy 1921, kun Gustaf ennustuksen mukaan on potkaistu jälleen ulos Suomesta ja Hjalmar pidätetty Marseillessa.

    Siihen väliin mahtuu Euroopan laajuinen sota ja aikakausien murros."

    VastaaPoista
  16. Kuningasseikkailun taitaa tosiaan senkin voida tulkita vallankaappausyritykseksi, koska sillä ei tainnut missään vaiheessa olla mitään todellista enemmistökannatusta.

    VastaaPoista
  17. Linder ehti siis ensin, ja esim. Juhani Aho Hajamietteineen vasta kun pahin oli jo ehtinyt tapahtua.

    VastaaPoista
  18. Niin,

    Etnisiä puhdistuksia tapahtui useilla paikkakunnilla.

    http://suom.webs.com/

    VastaaPoista
  19. Linderin kirjoitus oli rohkea, selväjärkinen ja kristallinkirkkaan eettinen.

    VastaaPoista
  20. "Sianpää", mahdollisesti sukulaiseni. Osuutensa Suomen itsenäistymiseen aliarvioitu. Oikeudentuntoinen järkäle.

    VastaaPoista

  21. Taaskaan asiastani juuri mitään tietämättä, paitsi että vain sen preparaatiksi tappamalla, värit haalistuttamalla, hajut parfyroimalla kuten oikeassakin tieteessä, voisin uskoa edes näihin huomioihini (joita kuitenkin hinkuan esiintuoda):

    Linder kai oli näitä ruukkipatruunoiden pitkää geneettistä ja kulttuurista jatkumoa. Hehän olivat korkean kristillisen esivallan toimesta saaneet velvollisuudet tuottaa rautaa, ja etuoikeuksia asiaa järjestellä paikallisen väestön energiaa ja puuston energiaa ja kosken energiaa taiten käyttäen. Tätä ylimysluokalle yhteistä kansaa piti säästen ja armollisesti käyttää. Niin metsääkin varata sysiä varten, ja ei kaskia varten. Koskea piti käyttää muuta kulkua ja muiden jauhomyllyjä vahingoittamatta. JNE

    Tästäkö ihmismäisyydestä nousi vanhanaikaistuvan manufaktuurin perillisen purkaus isällisestä patriarkaalisesta huolenpidosta muita työn ja tehtäviensä alaisia kohtaan. Ankaraahan oli tehtaankartanonkin elämä ylläpitää kutsuja konsertteja näytelmiä ja kaikin puolin pinniä hengenetiketin suunnissa. Aikakausi oli vaihtumassa.

    Vielä ne metsät humisivat Ruukkien ympärillä vaikka ahjot jo hiipuneet olivatkin. Mustionkin metsien käyttöoikeudet olivat muuttuneet omistusoikeuksiksi. Ne rahaksi, mm. Antti Ahlström ymmärsi näitä "ruukkeja" ostaa ts. niiden metsiä sahattaviksi. Rikkaus pysyy pidempään kuin tuotanto, vaan ei aina eikä tässä Ahlström keisissä varsinkaan, Warkauden Wahlit tai Karhulan Ruth menettivät rahojensa arvon samassa inflaatioarvonnassa, mistä Ahlström Capitalin (mm. Destia eli ex-TVH) pelimerkit ovat alkujaan, jos vähän tärkeimmästä eli Antin ja käsinsahaajien ja Merikarvien kalastajalaivurien high spiritistä oikaisen. Kaikki laskienhan tulisi tuo innovaatiojärjestelmä nolatuksi päiviltä -ja mistä minä sitten kirjoittaisin?

    Siinä tynkäeduskunnassa oli alkuun vasemmalla vain kirvesmies Matti Paasivuori. Sitten tuli kymmenkunta lisää, kai Tanner oli näitä. Se tynkäkin, jossa Paasivuori antoi huoneen toisen laidan kyllä kuulla kunniansa ja pöyristyttävyytensä, tuli vapauttaneeksi vankejaan ehdollisiin ja vahvistaneeksi -kai edellisvuotisen- torppien vapautuslain lokakuusssa 1918. Saksahan antautui kalenterissa marraskuussa. Menikö ihan suomaisella ulkoparlamentaarisella painostuksella Mannerheim / von Julin ? Ei voi vähemmän kiinnostaa?, mutta sen vielä tinkaan sanoa että tuo inflaatioarpa osui myös Koskelaan, sillä eduskunta reaktiossaan vahvisti lunastushinnat vuoden 1914 rahanarvossa.

    Vahinkoa ei yritettykään ottaa takaisin 1925 kun palattiin kultakantaan. Olivat näet palanneet eduskuntaan myös demari kirvesmiehet ja maalaisliitto pientalolliset. Heidät on korvattu valiokuntapenkeillä PwC KPMG ja muilla finanssikapitalismin tulenjohtajilla.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanottu tynkäeduskunta hyväksyi lain, joka olisi mahdollistanut punavankien siirtämisen Saksaan suolakaivoksiin, koska siellä oli työvoimapula ja vankimäärän ylläpito Suomessa oli osoittautunut "haasteelliseksi". Tiedä häntä olisiko menettely ollut vangeille armollisempi. Mutta Saksan ammattiyhdistysliike asettui hanketta vastaan.
      (mm. Juha Siltala: Sisällisodan psykohitoria.)

      Poista
  22. Mannerheim oli ylipäällikkönä 31.5.1918 saakka.

    Miksi Mannerheim ei vastaisi punavankien kohtelusta Linderin kirjoituksen julkaisuajankohtana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siksi että punavangit eivät olleet armeijan, vaan siviilihallinnon eli senaatin vastuulla.

      Poista
    2. Olivatko punavangit 12.12.1918 – 25.7.1919 valtionhoitaja Mannerheimin vastuulla?

      Poista
    3. Katsoisit kirjasta sen sijaan että vaivaat ihmisiä. Esim. Haapala Hoppu: Sisällissodan Pikkujättiläinen (2009= s.351. Joulukuussa 1918 ei ollut enää punavankeja, vaan siviilivankiloihinkuuluvia pakkotyölaitoksia. Pohdintojasi valtionhoitajan valtuuksista voit kernaasti jaktaa. Kirjallisuus on laaja.

      Poista
    4. Mietin vain, että olisiko Mannerheimilla kaikista virkavastuu- ja -vastuuttomuuskoukeroista huolimatta ollut tuossa tilanteessa vielä sen verran arvovaltaa valkoisten joukossa, että pitämällä jyrisevän puheen siitä, että punavankien tappamisen ja näännyttämisen on heti loputtava, sillä olisi ollut myös jokin käytännön vaikutus. Pidän tätä mahdollisena, vaikka en voi tietää, koska en ollut paikalla.

      Ymmärrän myös, että punaisten silmissä Mannerheim oli ja on päälahtari juuri edellä olevan logiikan mukaisesti riippumatta siitä, mikä hän virkavastuunsa teknisesti milloinkin oli. Hänen koetaan sallineen sen tapahtua, mikä tapahtui. Nykyään sanottaisiin varmaan, että hän vähintäänkin "flirttaili etnisen/ sosiaalisen puhdistuksen kanssa".

      Poista
  23. Olisiko Suomi muka nykyistä huonompi valtio, jos tästä olisi tullut kuningaskunta? Monarkiaa on mainioissa maissa kuten muiden muassa Tanskassa, Hollannissa, Norjassa ja Britanniassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi nykyaikaisen monarkian hyvistä puolista on se, että se takaa parlamentaarista luottamusta nauttivan pääministerin ehdottoman poliittisen johtoaseman. Varmaan tuosta syystä Englannin pääministerit oikealta tai vasemmalta eivät ole edistäneet tasavaltaa. On paljon helpompi asioida monarkin kuin vanhan poliitikon kanssa (vrt T. Halonen ja hänen pääministerinsä).

      Sitä paitsi monarkia tarjoaa sopivaa loistoa ja saippuoopperaa, jota ihmiset kaipaavat. Tasavalta on kitisijöiden ja tosikkojen valtiomuoto.

      Poista
  24. Lisää Linderistä ja sekä puhdistuksista että Tammisaaren vanklileiristä on luettavissa Lindholmin ruotsinkielisestä kirjasta "Röd galenskap - vit terror", det förträngda kriget i Västnyland 1918. Taitaa olla saatavilla vielä ainakin suoraan kustantajalta: www.proclio.fi

    VastaaPoista
  25. Kirjailija: Esa Koskinen
    (pieni typo, nyt on 'Keskinen')

    VastaaPoista