Sivun näyttöjä yhteensä

21. huhtikuuta 2015

Opetus



Radio-ohjelmassakin mainittiin sama asia, jota nimitin hiljan puheessani sodan ihmeeksi. En iljennyt puhua sodan myönteisistä vaikutuksista.

Kuuden vuoden opetuksenkaan jälkeen erittäin pelottavin merkein syntynyt Suomi ei muuttunut uudelleen väkivaltaiseksi eikä edes sortoyhteiskunnaksi. Vuosina 1945 – 1951 ei tapahtunut veristä vallankumousta, ei tullut miehitystä eikä ollut edes pahoja levottomuuksia. Kaksi tai kolme ihmistä sai surmansa mielenosoituksissa.

Sen jälkeen siirryttiin suoraan viihdeyhteiskuntaan, jossa näkyvimpiä olivat Armi Kuusela, olympialaiset ja Pekka Puupää. Jopa ”Tuntematon sotilas”, romaanina ja elokuvana täysin toistumaton asia, on jo kauan sitten osoittautunut vaikutuksiltaan lääkitseväksi. Oman aikani opiskelijaliikehdintä oli täysin väkivallaton ja poliittisen vallan siirtyminen kavereilleni toteutui yhtä vähin natinoin kuin perimys finanssivallan alueella.

Se radiokeskustelu oli sopivan pintapuolinen. Siksi lisään havaintoihin suomalaisten instituutioiden jatkuvuuden ja joustavuuden. Esimerkkini on kansakoulu. Heräsin huomaamaan muutaman tärkeän seikan.

Jutun kuvassa on sata vuotta täyttävä kansakoulunopettaja ja hänen lellipoikansa valokuvattuna viikko sitten. Käsitin lopulta olleeni alkeisopetuksen tarpeessa. Haravoin korviini erikoisuuksia, ja niitä kyllä kertyikin. Mutta yleiset asiat olivat tärkeimpiä.

Näytin äidilleni erästä julkaisua, jossa olivat johtavat kauhavalaiset lotat ryhmäkuvassa, ja kommentti oli:” Ne olivat kaikki opettajia, perheettömiä.” Totta. Sekä kansankoulun opettajan että rintamalotan tehtävät sopivat erityisesti naimattomille ja samalla henkisesti hyvin kestäville naisille. Useimmille naisille ei vaihtoehtoa ollutkaan. Se normaali ura olisi ollut liian monta lasta, viinaan menevä aviomies ja harmaa elämä.

Tämän tekstin lukijoista tuskin kukaan erehtyy, mutta kerrataan: rintamalla ja sen lähellä toimivat nuoret naiset tekivät lähes poikkeuksetta erittäin kovaa ruumiillista työtä 12 – 16 tuntia päivässä. Itse olin ehkä kuvitellut kanttiinilotan työt vähän valokuvamaisesti. Opettajani kertoi lyhyesti, miten esimerkiksi pullaa – pullan tapaista – vaivattiin käsin, paistettiin ja leikattiin 25 kiloa kerrallaan pitkin päivää ja jalkojen päällä oltiin tuo puoli vuorokautta yhtä kyytiä. Valkeasaaressa lähellä osuva tykistötuli oli niin tavallista, ettei siltä yleensä viitsitty suojautua, ja läpimurron jälkeen pakolaisjunien huoltaminen oli kammottava urakka. Viipurin, Elisenvaaran ja Simolan pahojen pommitusten jälkeen raivattiin ensiavun näkösuojaan ihmisen kappaleet, joita oli paljon. Näistä asioista ei juuri tiedetä, koska sotasensuuri kielsi aikoinaan uutiset ja miespuoliset muistelmakirjailijat olivat muualla.

Aloitin kansakoulun 1951. Kun nyt puran vaikutelmia lapsen muistikuvistani, käsitän että koulua käytiin hyvin syvälle juurtuneen demokratian hengessä. Opettajista osa oli ehkä autoritaarisia. Osa ei sitä ollut. Pulpeteissa istuvat lapset eivät olleet selvillä eivätkä edes kiinnostuneita taustansa eroista. Jopa meillä keskikylillä oli taivaansinisen köyhiä lapsia ja toisaalta vauraiden talojen vesoja sekä varmaan kymmenen Ilmasotakoulun kantahenkilökunnan jälkeläistä ja sitten me pari virkamiehen tai siihen verrattavan jälkeläistä.

Nyt osaan laskea, että myös koko puoluepoliittinen värikartta oli edustettuna. Itse olin varmaan järkyttävän etuoikeutettu myös siksi, että isoisä oli kauppias ja ihan merkittävä työnantaja ja käytännön käskynjakaja, mutta en ajatellut asiaa tuolla tavoin oppikoulussakaan. Yksi syy oli itsestään selvän koreilematon ja kaikessa nuuka elämänmeno. Toinen syy oli aikakauden käsitykset.

Ainoa muistamani lapsia erottava seikka oli herännäisyys eli uskonto, mutta sekin oli katoamassa. Edes kirkasväristen vaatteiden kielto ei ollut voimassa, kun oli käytettävä mitä saatiin.

Miesten saaminen ala-asteen opettajaksi on nykyisin liian vaikeaa. Tarve on kova, koska kouluun tulee paljon lapsia yhden vanhemman perheistä. Sotien jälkeen miesopettajia oli kansakouluissa vähän ja aika moni oli näkyvästi tai näkymättömästi raakki. Silloin se oli hyvä asia. Rutinoiden naisopettajat tuottivat rutinoituja lapsia, joilla oli erinomaiset valmiudet muuttuneeseen maahan. Luonto itse eli suuret ikäluokat täyttivät ammatti- ja oppikoulut niin että erikoisuudesta tuli sääntö. Ja niinpä oman sukupolveni kuohunta ei johtanut väärään voimankäyttöön, vaan sai päinvastoin aikaan hyviä muutoksia.

Yksi noista hyvistä muutoksista oli peruskoulu. Toinen oli yliopistolaitos, jossa tosin tehtiin myös pahoja virheitä. Mutta kun vertaan omaa ammatillista koulutustani siihen, minkä 50-luvun puolella syntyneet saivat, ero on suunnaton.


Huippututkimuksen ja vaativan koulutuksen pohja lasketaan ala-asteella. Suomen historian vertauskuvana kansakoulu on tärkeämpi kuin konekivääri.

17 kommenttia:

  1. Uskontokaan ei aina erottanut. Alaluokilla oli hienoja kerhoja, partio ja pyhäkoulu etunenässä.

    Partiossa seitsenvuotias sai nauhaa ja merkkiä, kun osasi laulaa "Taas marssimme vanhaan tahtiin. Rivin suorin, pystyssä päin. Ja saappaan anturan alla, somer hauskasti haastavi näin: vasen, yks, kaks, kolme ja neljä..." Pyhäkoulussa tärkeintä olivat omenaliimakkeet, joita sai liimata joka käynnin merkiksi pahviseen omenapuun kuvaan.

    Uskonto. Työnnyin ilman muuta ensimmäisellä luokalla sinapinsiemenkerhoon, jossa lapset opettelivat outoja lukuja ja ristinmerkin tekoa. Äiti kuuli, ja se jäi harmiseni ainoaksi käynniksi. Kolmannes lapsista oli evakkotaustaisia ortodokseja, eikähän sitä eroa ymmärtänyt kuukauden kansakoulupohjalta.

    Mutta JK:n blogissa kiinnostaa nyt valtavasti, millä tavoin 50-luvulla syntyneiden jatko-opinnot erosivat aiemmasta. Menimmekö huonompaan vai parempaan, vai saman tasoiseen, mutta sisällön ja opintotapojen puolesta erilaiseen? Voisiko tuota vähän "avata", niin kuin television urheilutoimittaja rynnii kysymään itsensä henkihieveriin hiihtää lupittaneelta suomalaiselta viidenkympin hiihtäjältä?

    VastaaPoista
  2. Sinä ihannoit tätä joukkoa.
    https://www.youtube.com/watch?t=25&v=H_qDHs_-Hyw

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aha, tämä todella rasittava Kaisa Koprhonen se siellä joikailee.

      Eipä tullut vallankumousta, vaikka sitä mm Helsingin Ylioppilasteatterin pölvästit niin kovasti yrittivät ja toivoivat.

      Poista
  3. Arvostan suuresti sympaattista tapaasi pitää yhteyttä vanhaan opettajaasi. Itselläni vaihtui opettaja joka vuosi. Neljä eri opettajaa ennen oppikoulua, vaikka kyse oli pikkukoulusta, jossa oli yhdistettyjä luokkia ja vain kaksi opettajaa. Lämmöllä muistan heidät kaikki, mutta vastaavaa suhdetta ei syntynyt.

    Kuvassa olevan opettajan muistan tavanneeni ensi kerran v. 1963 ollessani 18 vuotiaana väliaikaisena kansakoulunopettajana luokkani kanssa urheilukentällä koulujen välisissä kilpailussa. Omituista todeta että olimme kollegoja. Muistan tuon kuulakkaan syyspäivän hyvin. Hän kiusoitteli minua äidillisesti luullen että olisin seurustellut edelleen erään hänen entisen oppilaansa kanssa. Sanoi että kyllä teistä tulisi hyvä pari kun olette niin saman näköisetkin.

    Myöhemmin tapasin hänet useinkin Ilmasotakoulun sotilaskodissa. Hän oli jatkanut sujuvasti lotasta sotilaskotisisareksi. Tässäkin toiminnassa hän oli ollut primus motor ja saavutti monen ilmavoimissa palvelleen sukupolven kunnioituksen.

    VastaaPoista
  4. Mutta etkös sinä kerran kertonut jossakin lastussasi että esim. Vesa Mäkelän kanssa et lapsena ollut tekemisissä? Vaikka asuitte samalla paikkakunnalla ja varmasti olitte kumpikin kulttuurinjanoisia ja fiksuja. Mutta Vesa kun oli Työväentalon vahtimestarin poika... niin

    eihän sellainen ole soveliasta

    Toivon tietysti että muistaisin väärin, ettei näin ollut.

    Ps. Mutta itse aikoinaan kun harrastin nyrkkeilyä, nöösipoikana, menin Forssan Alkuun. Se oli TUL:lin seura. Pärjäsin aika hyvin, ehkä liiankin hyvin, koska alkoi kuulla kaikenlaista supinaa. Ja sitten yks seuran johtohenkilöistä sanoi minulle suoraa että "et ole tervetullut tänne". Ei siv väkisin. Jatkoin Forssan Salamassa (se oli SVUL:in seuraa) hiihtämistä. Mutta kun isäni - oli yksi sen seuran johtohenkilöitä - kuuli että minä olin vähän aikaan kuulunut myös Forssan Alkuun, suuttui. Kansakoulun opettaja, juu. Kielsi minua enää olemasta missään tekemisissä "niiden kommunistien kanssa". No, lopetin si hiihtämisenkin. (jumankauta) - mikis, 12 -v.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistat oikein. Vesa Mäkelä kuului toiseen koulupiiriin Kirkonkylän.

      Poista
    2. Piiri pieni pyörii,
      tumpelot siinä hyörii...

      Poista
  5. Se nyt on vain niin, kansakoulunopettajat olivat suurin osa täysiä mulkkuja. Vanhoja suursuomalaisia ja sen sellaisia. Jos oli duunarin kakara, niin ei siinä paljon taidot ja tiedot painaneet kun parhaat arvosanat annettiin parempien perseiden jälkikasvulle. Peruskoulu oli hyvä uudistus, mutta siinäkin siirtymäaikaa eläneet saivat kärsiä mulkuista ennen kuin nämä ymmärrettiin siirtää eläkkeelle.

    VastaaPoista
  6. Niinhän nuo on ikään kuin marjaa, tuossa kuvassansa meinaan.

    VastaaPoista
  7. "Yksi noista hyvistä muutoksista oli peruskoulu."

    Tässä nyt runoilijatuomari Kemppinen puhuu ilman empiriaa ja pelkästään tunnetasolla. Mutta niinhän nykyään kaikki; etenkin poliitikot. (-Inhimillinen poliitiikka on avainsana ja tietenkin ihminen ennen taloutta ja "vaalitulos antaa vahvan mandaatin jatkaa maailmanparannusta".)

    Peruskoulun pyhin dogmi on tasa-arvo. Suomessa jokaisella köyhän kodin vesalla on mahdollisuus kouluttaa itsensä niin pitkälle kuin lahjakkuus ja ahkeruus antavat myöten. (Tämä koskee myös niitä "syrjäytettyjä" maahanmuuttajanuoria, jotka useimmiten jäävät yhteiskunnan marginaaliin juuri noiden kahden tärkeän ominaisuuden puutteen vuoksi.)

    Tasa-arvon periaatteesta on kuitenkin ja valittettavasti tullut myös peruskoulun pahin heikkous ja oikeastaan kirous. Tasa-arvon nimiin vannova peruskoulu kieltää ihmisten normaalit lahjakkuuserot ja puristaa kaikki oppilaat samaan keskinkertaisuuden muottiin. Heikommat putoaa kyydistä ja lahjakkaammat turhautuvat kun koko koulun ja henkilökunnan resurssit kohdennetaan heikompien oppilaiden opetukseen ja tukeen. Lahjakkaat oppilaat ovat ja aina tulevat olemaan peruskoulussa täysin yksin. Heitä kukaan ei huomioi ja heidän elintärkeä lahjakkuusreservinsä menee hukkaan, koska heidän lahjojaan ja erityisosaamistaan ei kukaan huomioi. Hehän pärjäävät ITSE eli osaavat sen mikä vaaditaan keskinkertaisuuden saavuttamiseksi.

    Lisäksi on todettava, että uuden OPS uudistuksen myötä koko peruskoulu on valjastettu poliittisen korrektiuden ja punavihreän maailmankuvan vankkureiden vetäjäksi.

    Uuden OPS:n tärkeitä teemoja ovat mm. "kulttuurien moninaisuus rikkautena". Samoin tärkeä tavoite on "sukupuolten tasa-arvo ja sukupuoli sensitiivisyys koulussa ja oppitunneilla."

    Valehteluun ja epärehellisyyteen kyllästyneenä realistina kysyin jo eräältä OPS-profeetalta, notta olisiko rehellisempää kirjata suunnitelmaan suoraan kulunut viherfraasi "monikulttuurisuus on rikkautta" koska "kulttuurien moninaisuus rikkautena" kuulostaa selvältä eufemismilta? Samoin taisin kysyä ko. profeetalta, miten pidetään sukupuolisesti sensitiivinen matematiikan tunti 7. luokkalaisille?? Vastausta ei kuulunut....

    Mutta kaikki kunnia sitkeille ja voimakkaille suomalaisnaisille, kuten kuvassa oleva teräsmummo on. Elisenvaaran pommituksista olen kuullut läsnäolleen kertomuksia kautta rantain ja niistä asioista lienee parempi vaieta. Ja unohtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Persulätinää (tai kokkari..)

      Poista
    2. Onhan se rohkeaa, että Anonyymi arvostelee peruskoulua. Yleensähän nekin jotka sitä aikoinaan vastustivat, nykyään muistavat olleensa oikeastaan sitä kehittämässä.

      Uudistus oli aikoinaan rohkea ja kauaskantoinen. Nykypoliitikot eivät saisi vastaavaa aikaan.

      Eiköhän se monipuolinen tuki jota peruskoulu on tarjonnut oppilailleen ole nimenomaan kuitenkin ollut sitä lahjakkuusreservien hyödyntämistä. Siitä on hyötynyt koko yhteiskunta. On kovin epärealistista ajatella että koululaisissa olisi vain "lahjakkaita" ja "ei lahjakkaita" oppilaita. On pikemminkin monilla eri tavoilla lahjakkaita oppilaita.

      Lisäksi kaikki eivät opi samalla tavoin. Ihmiset ovat monella tavalla häämmästyttävän erilaisia. Peruskoulun haaste on pikemminkin se, että eri tavoilla lahjakkaat ja eri tavoin oppivat saavat
      itselleen sopivaa opetusta.

      Näin eläkeläisenä en enää ole noita OPS:eja lueskellut, mutta mitään huolestuttavaa noissa Anonyymin lainauksissa ei mielestäni ollut. Tietysti minun pitäisi matematiikan opettajana nyt kertoa miten pidetään sukupuolisensitiivinen matematiikan tunti. Se vaan ei ole niin yksinkertaista. Anonyymi on varmaankin siinä oikeassa, että matematiikka on aine joka on jakanut kaikkein selvimmin oppilaita ainakin asennetasolla sukupuolen mukaan. Ymmärtäisin OPS:in tarkoittavan sitä, että opettaja pyrkii etsimään keinoja näiden asenteiden ylittämiseen. Luulisin että useimmat opettajat ovat kyllä noudattaneet OPS:ia tässä suhteessakin. Ei siis mitään uutta auringon alla.

      Poista
    3. Itse en kyllä löydä rohkeutta omasta tekstistäni; väsynyttä resignaatiota pelkästään.

      En kiellä peruskoulun hyviä puolia. Suomessa jokaisella (!!) on mahdollisuus kouluttautua niin pitkälle kuin haluaa. SE on hieno ja loistava asia. Peruskoulun kahle ja rasite on siis pyhän tasa-arvon dogmi, joka johtaa siihen, että ihmisten erilaisuus persoonallisuus- ja lahjakkuuseroineen kielletään ja valehdellaan koko laitoksen voimin, että "kaikki oppivat kaiken." Mikä on täyttä p. puhetta.

      Tasokurssien hylkääminen pudotti peruskoulua kohti roskalainaluokkaa.

      Uusi OPS sisältää todellakin monia tavoitteita ja määritelmiä, jotka löytyvät Ville Niinistön puolueen peruskirjan sisältä.

      "Lisäksi kaikki eivät opi samalla tavoin. Ihmiset ovat monella tavalla häämmästyttävän erilaisia. Peruskoulun haaste on pikemminkin se, että eri tavoilla lahjakkaat ja eri tavoin oppivat saavat
      itselleen sopivaa opetusta. "

      Olen tästä täysin samaa mieltä. Siksi olisi parasta, että teoriapohjainen ja monille oppilaille täysin sopimaton peruskoulu muutettaisiin Saksalaiseen malliin yläkoulun osalta valinnaisuutta painottavaksi. Ja oppisopimus harjoittelujaksot kunniaan. Ja juuri tätä kautta oppilaiden erilaisuudet vahvuudeksi suomalaisessa yhteiskunnassa.

      Nykyinen peruskoulu vain vahvistaa eräiden nuorten syrjäytymistä. Olen itse kyllästynyt antamaan huonoja numeroita (5 ja 6) oppilaille, jotka yrittävät, mutta kun eivät kerta kaikkiaan osaa yhtälöitä ja eivät ymmärrä tuota matematiikan kaunista merkkikieltä. Mutta ei siinä mitään. Runnon siis rauhassa näiden oppilaiden itsetunnon heilutellen Pyhän Tasa-arvon lippua.

      yst. terv. anon.

      Poista
  8. Asioilla on tunnetusti (vähintään) kaksi puolta. Kansakoululaitos oli kovin ankara ja yksisilmäinen vuosikymmeniä. Kurssikaverin isää oli opettaja hakannut karttakepillä 30-luvulla niin, että toinen keuhko oli sökönä lopun ikää. Ei seurauksia opettajalle. Luullakseni Itsenäisen Suomen kansakoululaitoksesta olisi tullut verrattomasti parempi, elleivät eräät olisi ryhtyneet aseelliseen seikkailuun tammikuussa 1918.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karttakepillä kynsille ja kintuille roimiminen oli käytäntö vielä 1960-luvulla siinä kansakoulussa, jossa minä aloitin. Koulukokemuksista mikään muu ei niin syvää juormua lapsen mieleen jätä kuin opettaja-auktoriteetin väkivaltaisuus, naljailu, huutaminen, lapsen kotiolojen arvostelu jne. Luultavasti, ja kokemuksienikin mukaan siitä asetelmasta on päästy tässä yhteiskunnassa kehittymään lasta kuuntelevaan ja kunnioittavaan asetelmaan. Toisaalta opetusolot ovat sitten järjestyksenpidon suhteen joissakin kouluissa hyvinkin ongelmalliset. Asiat ovat kääntyneet nurinniskoin oppilaiden suunnalta haistatteluineen, potkimisineen, nyrkittämisineen. Eivätkä vanhemmatkaan kaikistellen käyttäydy kouluun päin kuten kohtuullisuus paljon puhutun kodin ja koulun yhteistyössä edellyttäisi.

      Jossakin aina mättää. Miksi Jeppe lyö?

      Poista
  9. Tärkeää on voittaa, tärkeämpää taistella
    Kaikki kuntoon - linja on ennen muuta älyllisesti perusteltu valmius ja taipumus edistää isänmaan etua ainoalla oikealla tavalla. Siihen liittyy emotionaalinen puoli, joka lähinnä tarkoittaa moraalista tyydytystä ja ylemmyyttä sen johdosta, että on kyetty nousemaan juoksuhautoihin jääneiden eilispäivän miesten tasoa ylemmäs ja ymmärretään realiteetit. Siitä ja vain siitä kaikki viisaus alkaa ja saattaa alkaa. Asia on niin triviaali, ettei sen kieltäjiä voi kuin halveksia, ehkä joskus voidaan ymmärtävästi sääliä.
    Kaikki kuntoon - liike ei kuitenkaan ole varsinainen uskonnollinen liike. Ehkä sitä saattaa jonkinlaisena kansalaisuskontona pitää ja sen oikeuden ja välttämättömyyden tunnustaminen on tietenkin politiikan piirissä eräänlainen Test Act, jonka suorittajat ainoastaan ovat kelvollisia kansakunnan palvelukseen poliittisella areenalla.

    -tämä teksti on ote Timo Vihavaisen analyysistä omassa blogissaan viime joulukuun 21. päivältä. Oman älynväläykseni koin huomatessani analyysin pätevän myös tulevaan kunhan muutin yhden sanan: "Kekkosen" tilalle "Kaikki kuntoon" ja aikamuoto tähän päivään. Otsikoksi laitoin Mussolinin aikaisen tunnuksen "Necessario vincere, piu necessario combattere"

    VastaaPoista
  10. Lieneekö entisen matematiikanopettajan/kansanedustan/puoluejohtajan äiti?

    VastaaPoista