Sivun näyttöjä yhteensä

15. syyskuuta 2017

Toisiin ajatuksiin



Kesti kolmatta päivää ennen kuin käsitin katsoneeni ”Ikitie” –elokuvan aivan väärin. Arvosteluista käsitin, että elokuvan tapahtumat ovat vieraita katsojille. Joku on ehkä nähnyt pätkän televisiodokumenttia, mutta niissäkin yleensä vain puhutaan.

Jos joku tietää 30-luvun kyydityksistä, tiedot loppuvat valtakunnanrajalle. Esimerkiksi Haanpään” Noitaympyrän” yhteydessä ei haluta edes kuulla, ettei romaanin Pate Teikan loikkaaminen Neuvostoliittoon ollut hyvä ajatus.

”Ikitie”-elokuva onkin siis oikeastaan dokumentti. Oikea lähtökohta on, etteivät katsojat tiedä mitään Amerikan suomalaisista, oudosta muutosta Itä-Karjalaan, kolhooseista, eivätkä vähemmistöjen vainoista, joiden jäljiltä rajaseutujen väestö vaihtui.

Antti Tuurin romaaneja kuuluu haukkua pitkäveteisiksi. Se tarkoittaa, etteivät ihmiset halua kuulla totuutta eivätkä lukea pahoista asioista. Esimerkiksi ”Kylmien kyytimies” on sekä kirjallisesti että asioiltaan järkyttään tärkeä kirja. Sama koskee ”Ikitietä”, jota yleisö onkin osannut varoa. Romaani on huomattavasti avarampi kuin elokuva. Kuvakertomuksen muoto melkein pakottaa keskittymään yksittäistapaukseen. Katsoja voi selittää mielessään näkemänsä ”Tarinaksi” ja jättää miettimättä yhteyksiä.

Onhan ”Ikitiessä” kysymys maahanmuuttajista…

Myös tässä blogissa olen kiukutellut kirjankustantajien asiantuntemusta. Asiantuntemus on erittäin hyvä. Olen yrittänyt puoliksi väkisin rutata läpi Kershaw’n 1900-luvun Euroopan historiaa (To Hell and Back) ja kahta muuta erinomaista, muillekin kuin spesialisteille tarkoitettua esitystä, joista käy ilmi, millainen oli Venäjän – Neuvostoliiton monivuotinen sisällissota (josta juuri kukaan ei ole kuullut puhuttavankaan), miten terroritoimet iskivät Ukrainaan 1930-luvun alussa, millaiselta pohjalta natsismi nousi Saksassa, miksi sotilaallisesti Saksaa vanhempi Ranska hävisi heti, kunSaksa hyökkäsi, ja niin edelleen.

USA:ssa sanoin joillekin korkeakoulutason tuttaville, että te amerikkalaisethan olitte sotaliitossa Neuvostoliiton kanssa ja maksoitte merkittävän osa sodasta. Melkein kaikki joko kiistivät jyrkästi tai loukkaantuivat tuollaisesta valheesta ja kiistivät jyrkästi. Silloin – 20 vuotta sitten – pidin sitä amerikkalaisten tietämättömyytenä. Silloin en aavistanut, että tietämättömyys eli murhanhimoinen tosiasioiden vastustaminen leviää Eurooppaan ja Suomeenkin.

Niin on kuitenkin käynyt.

Ennen lapset eivät halunneet kuulla eivätkä tietää, mitä heidän vanhempansa ovat käyneet läpi. Nykyisin vanhemmatkaan eivät välitä lapsistaan, paitsi jos nämä saavat aikaan jotain vanhempiensa statusta kohentavaa.

Pidän luonnollisena, että tänäänkin aamulla televisiossa muuan keskustelija sanoi, ettei sotilaallinen voima auta sotilaallista uhkaa vastaan. Ei se ole enää uutinen, ettei keskustelija siis ole kuullut Talvisodasta tai laajemmin toisesta maailmansodasta.


Vähän tulee sääli. Ennen vain vääristeltiin. Nykyisin ei tiedetä. Kuten Tuurin tarinasta käy ilmi, Neuvostoliitto ja sen tälläkin hetkellä suosituin mies J. Stalin ovat aina halunneet Suomelle ja suomalaisille pelkkää hyvää.

30 kommenttia:

  1. Antti Tuurin parhaat kirjat, esimerkkeinä Ikitie ja Kylmien kyytimies, ovat järkyttävän hyvää historian opetusta.
    Ikitien rinnalla sopii hyvin luettavaksi Sirpa Kähkösen Graniittimis. Näkökulma on erilainen, mutta aika ja paikka liippaavat liki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Graniittimies on hyvä opettavaisena dokumenttina, mutta haluan kuitenkin uskoa etteivät tämän blogin lukijat sellaista tarvitse. Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme on kaunokirjallisesti mielenkiintoisempi teos samasta aikakaudesta. Se tosin vaatii lukijaltaan enemmän. Lukiessa tuli mieleen, että se voisi melkein olla jonkun aikalaisen samizdat-teos, mutta silloin suomentaja olisi lisännyt useita alaviitteitä.

      Poista
  2. Olis se vaan niin eri ihanaa jos elettäs nyt natsismissa - eikä olisi ko. paha "sotaliitto" pilannut hyvii mestoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole liero hiljaa ja häpeä.

      Poista
    2. Liero hiljaa! Jos sotavaarimme liittyivätkin SS:ään ja työnsivät slaaveja uuniin urakkapalkalla, tekivät he sen Isänmaan puolesta, eikä siinä ole kenelläkään hävettävää.

      Poista
  3. Hohhoijaa. Taas tätä mennyttä maailmaa, jonka muistelu vaikuttaa itsetarkoiitukselliselta koska siitä ei edes kukaan näytä oppivan mitään.

    VastaaPoista
  4. Ranskan tapauksessahan ei auttanutkaan suurempi sotilaallinen voima. Ehkä Ranskassa koettiin että Hitler on oikeassa ja Länsi väärässä ja uhka.

    Ikitien valkoihoiset "maahanmuuttajat" eivät ole ns. varsinaisia maahanmuuttajia, termillä tarkoitetaan musulmaaneja, näiden siirtoistutusta sivistyneisiin maihin.

    VastaaPoista
  5. " ... Venäjän – Neuvostoliiton monivuotinen sisällissota (josta juuri kukaan ei ole kuullut puhuttavankaan) ... " saa värikkään kuvauksen Konstantin Paustovskin muistelmasarjassa "Kertomus elämästä 1-6". - Nobelehdokkaana hän oli samana vuonna kuin Mihail Šolohov (1965), ehdottomasti tylsempi, sen sai.

    Hyvä että muistutit että kukaan ei muista Venäjän sisällisotaa (1917-1922), koska... muistan niin huonosti tuon Paustovskin kirjan. Ehdottomasti on luettava se toiseen kertaan. - Ps. Jos joku erehtyy luulemaan sen edustavan "sosialistista realismia", erehtyy katkerasti. Kirjan sisällissodanaikainen kuvaus on hulvatonta kerrontaa; tekijä on pitänyt silmänsä auki. (mm. sotilasjuna pysähtyy yhtä mittaa hautausmaan kupeelle ja porukka käy hakemassa puuristejä että veturille saadaan polttoainetta; jossakin kaupungissa porukka matkustaa eturintamalle - se on niin lähellä keskustaa - ratiovaunulla, ja porukan Rahikainen toteaa että "kerrankin sotaa käydään sivistyneesti"... etc.)

    Paustovskin kieli on vielä niin monisäikeistä, myös suomennettuna, että hivelee silmiä...(en lue ääneen itselleni)

    Koska minulla ei ole kirjaa käsillä nyt, varastan toisesta blogista (Mette: Luetut 2006-2011) näytteen. Konstantin on tällä haavaa Odessassa, jota saartavat ulkovallat ja erilaiset yksityisarmeijat maalta ja mereltä. Hän matkaa sieltä pois "Dimitri"-nimisellä laivalla:

    Minulle annettiin paikka neljän hengen hytissä. Sinne sijoitettiin kahdeksan henkeä. Neljällä oli koija, kolme makasi lattialla, yksi - joku työläinen Volgalta - istui pesualtaan laidalla, koska altaaseen ei tullut vettä.
    Altaassa hän nukkuikin. Yöksi me sidoimme volgalaisen pyyheliinalla vaatenaulakkoon, joka oli kiinnitetty seinään,ettei hän olisi vierähtänyt nukkuessaan toisten päälle.
    Volgalainen ei napissut. Hän ujosteli oikeita merimiehiä ja yritti pysytellä varjossa.
    Kaikki muut hytin asukkaat, minua ja volgalaista lukuun ottamatta, olivat sotalaivaston miehiä. Kahden, kaikkein nuorimman kanssa minä nukuin lattialla.
    Minun vieressäni makaava, Sanzeiskin uivan majakan entinen kapteeni suuntasi jo ensimmäisenä purjehdusiltanamme sanansa avaruuteen:
    - Puhtaasta sydämestä neuvon siviilikansalaisia siinä tapauksessa, että sattuu jotakin, pysyttelemään tiukasti meidän merimiesten lähettyvillä.
    Minä vaikenin, mutta volgalainen rohkaisi mielensä ja kysyi:
    - Luuletteko, että reitti tulee olemaan vaarallinen?
    - Kaikkien tosiasioiden perusteella, vstasi majakkakapteeni ilmeisen tyytyväisenä, - Dimitri on menossa, niin kuin ranskalaiset sanovat, suoraan avoimeen hautaan.


    Mette: Luetut 2006-2011.

    Ps. Jos tämä lainaus rikkoo tekijänoikeuksia, olkaa hyvä ja poistakaa se kohteliaasti takaisin sinne mistä sen otin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei riko. Juuri tätä luvallinen sitaatti tarkoittaa - ja kiitos että palautit kirjan mieleen. Neuvostokirjallisuudessa olisi paljon mielenkiintoista, jos sitä osaisi perata. Eräs suosikeistani on Aleksei (!) Tolstoin Tsaari Pietari Suuri. Kohdittain kuin Sveikiä.

      Poista
    2. Paustovskin "Kertomus elämästä" on niitä kirjoja, jotka opin tuntemaan Itä-Euroopan kirjallisuuden tuntijan Hannu Marttilan ansiosta, ja hyvä se olikin, erinomainen, kannattaisi lukea uudelleenkin. Paustovski on sanonut kirjoittavansa totuuden, mutta hän kertoo näkemästään ja kokemastaan hauskasti ja jotenkin oman positiivisuutensa suodattamana. Olen kirjannut seuraavanlaisia mietteitä:
      "Jokaisessa sydämessä on soitin."
      "On etsittävä jokaista inhimillisyyden pilkahdusta lähimmäisissä."
      "Runoissa sanat soivat kuin uusina, ikään kuin juuri löydettyinä ja ensimmäistä kertaa ilmaistuina."
      EG

      Poista
    3. Minusta sinä, EG, löydät ihmisistä enemmän hyvää kuin mitä heissä ehkä onkaan.

      Voi että olet kiva ihminen.

      Poista
    4. Kiitos vaan Mikis, mutta kyllä minä aika kyyninen olen tähän ikään tultuani ja näen helposti ihmisten heikkoudet, omani huonommin, mutta yritän olla niistä välittämättä eikähän niille mitään voi. Parempi on savolaisen verenperinnön mukaisesti suhtautua elämään huvittuneesti, vaikka se välillä potkiikin, tai ehkä juuri siksi.
      Nuo sitaatit olivat tietysti Paustovskilta, mutta minä ne olin poiminut.
      EG

      Poista
    5. Ymmärsin toki. Ja luulen ymmärtäväni Sinuakin, mon bien-aimé. (Äsh... en minä osaa kieliä. Savon pers.pronomiinitkin sie mie tuo työ hyö tai mitä niitä kaikkia on, menee minulta aina päin Prinkkalaa. Puhutte niin viäntämällä. - Et Sinä et Sinä!)

      Poista
  6. Ikitie kirja oli vaikuttava lukuelämys. Itku pääsi, kun sain kirjan luettua loppuun.

    VastaaPoista
  7. Neuvostovastaisuus leimahti Kekkosen pitkän routakauden jälkeen kukkaan, räyhäkkäänä nousi esiin kuin rikkaruoho asfalttiin muodostuneesta raosta.

    Tuli nykypäivä. Nuoriso tähyää vain Länteen, Itää vastaan ei käy kukaan.

    VastaaPoista
  8. Hyvä blogikirjoitus. Panee ajattelemaan.

    Tuosta jenkkiavusta. Eikö myös venäläiset uhkaa loukkaantua jos sanoisi että "jenkkiavulla voititte WWII:n"? Eli kummallakaan puolella ei tahdota tietää totuutta tästä?

    Kaikkia kipupisteitä ei ehkä tahdota elokuvaksi. Ahvenanmaan noitaoikeudenkäynneistä tehty elokuvayhtiö kait meni kanttuvei yleisökadon takia.

    M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahvenanmaalla on niin vähän väkeä, ettei se elätä elokuvan tekijöitä.

      Poista
    2. Kanttuvei meni elokuvayhtiö. Se oli noitien viimeinen kosto.

      Poista
  9. Äidinkielenopettajani onnistui elähdyttämään minua kymmenien vuosien jälkeen antamalla lainaan Andreï Makinen "Elämän musiikin" (suom. Annikki Suni). Tämän sivuiltaan vähäisen teoksen kansien välissä kasvaakin elämänpuu, jossa haaroo venäläisen olemisen hirveä historiallinen raskaus, mutta myös ihmeellinen toivo.

    VastaaPoista
  10. Miksi sotilaallisesti vahvemmaksi mainittu Ranska hävisi heti kun Saksa hyökkäsi? Meillekään ei historian tunnilla kerrottu. Olisi mielenkiintousta kuulla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrotaanhan se kaikissa historian kirjoissa: Ranska oli valmistautunut ensimmäiseen maailmansotaan, eikä tajunnut, että Saksa kävi jo toista.

      Poista
    2. Maginot-linja ei kyennnyt pysäyttämään salamasotaa, koska Hitler kiersi sen.

      Poista
    3. Ranskalaisten olisi kannattanut sulkeutua hybridibunkkeriin, piikittää amfetamiinia ja ylläpitää narratiivia, että Ranska onkin voittanut sodan.

      Poista
  11. Arvelen että ranskalaiset eivät pärjänneet saksalaisille juuri siksi ettei heillä ollut samaa päättäväisyyttä, rohkeutta ja raivopäisyyttä jota saksalaisilla oli.

    Toisaalta, kun saksalaiset tulivat kesäkuussa 1941 Suomen Lappiin valloittamaan Petsamon takaisin ja siinä sivussa Murmannin radan haltuunsa, kohtasivat he karmean yllätyksen. Olivat kuvitelleet että toistavat salamasodan tehokkailla sotakoneillaan ja suurella joukkovoimallaan. Eivät tunteneet etukäteen Lapin ja Kuusamon alueen maastoa, joka on täynnä soita, tuntureita ja loputonta metsää. Ne estivät totaalisesti näkyvyyden joukkojen välillä, estivät raskaiden koneiden viemisen taistelukentälle ja tekivät saksalaiset joukot tehottomiksi. Edes tykistöä ei saatu vietyä korpeen kun ei teitä ollut. Venäläiset niittasivat saksalaisia maahan hyökkäyksissä siten, että saksalaiset menettivät jopa 50 % joukoistaan sodan alkuvaiheessa eivätkä kuukausien aikana edenneet juuri minnekään. Maahan tullessaan saksalaiset naureskelivat suomalaiselle korpisoturille, joka oli rehjuisen ja tehottoman näköinen ilmestys ja joukot olivat vähäväkiset, myöskään raskaita sotakoneita ei ollut käytettävissä. Ilmeet muuttuivat kun suomalaiset samaan aikaan hiukan etelämpänä menestyivät ja vähäisemmin tappioin, edeten tavoitteeseensa sovitulla tavalla. Lopulta saksalaisten oli myönnettävä että suomalaiset osasivat taistella siellä juuri siten kuin maasto ja vihollinen vaativat. Se on asenne joka ratkaisee nämäkin asiat osaltaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiestingin suunnaalla rähjännyt ja kaatunutkin everstiluutnantti Jussi Turtola ihmettelee veljenpoikansa Martti Turtolan kirjassa "Kyllä täällä kaatuakin voidaan" saksalaisen divisioonan henkilöstömäärää nähtynä ajopelimäärää vasten: 16.000 ukkoa ja 4.000 erilaista päristintä - niissä oloissa kaikkine väylä- ja huoltovaatimuksineen.

      Poista
    2. Asenne ratkaisee, ja piri. Afganistanin mujahideenit käyvät pysäyttämättömästi päälle unikon kukan voimalla, sakujen aikaan oltiin keksitty heroischiini. Myös laiskuushuumetta on olemassa, somalit maiskuttavat khattia.

      Poista
    3. "Arvelen että ranskalaiset eivät pärjänneet saksalaisille juuri siksi ettei heillä ollut samaa päättäväisyyttä, rohkeutta ja raivopäisyyttä jota saksalaisilla oli."

      Huomaa ettet tunne ranskalaisia mutta kukapa tuntisi tässä pakkoenglannin kyllästyttämässä maassa.

      Poista
  12. Kun Ikitie kuvattiin Virossa, niin samassa sarjassa olisi tapahtumat Virossa vuosina 1939-1941. Ainakin Jaan Krossin kirjoista tai novelleista saisi vastaavanlaisia elokuvia.

    VastaaPoista
  13. Tässä kirjassa kerrottiin millaista oli elo NL:ssa jo 1920-luvun lopulla. Cederholm oli vankina mm. Solovetskissa.

    Cederholm, Boris: Punainen painajainen : kuvia ja kokemuksia Neuvostomaasta
    Kustantaja: WSOY, painovuosi:1929, 324 sivua, painos: 1


    Käsittää ne muutkin väärin. Miksi olisi kyyditetty itärajalle saakka ammuttavaksi? Idea oli nimenomaan ampumisen uhalla saada kyyditettävä menemään "Neuvostojen maahan" vieläkin kamalampaan kohtaloon. Kyllä Suomessa tiedettiin mitä NL:ssa tapahtui.




    》Elokuva kertoo Amerikasta palanneesta sankarista, Jussi Ketolasta, joka haetaan yöllä kotoaan ja kuljetetaan mustien autojen kyydissä itärajan pintaan. Siellä hänet aiotaan ampua, mutta Ketola pääsee livahtamaan murhaajiltaan ja juoksee yli rajan Neuvostoliiton puolelle.《

    http://m.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/201709130101609_tw.shtml

    VastaaPoista