Harhaista harhailua

Se teettää töitä se Kansalliskirjaston digitaalinen kokoelmani, siis päivitys.

Eilen sattui silmään zipattu tiedosto, jossa sitten olivatkin äidinisän eli Nurmen taatan kirjeet 1920-luvun lopulta 1950-luvulle veljelleen Eemelille. Veljeksillä oli yleensä raha-asioita. Eemeli-setä muutti Kaliforniasta Suomeen harmilliseen aikaan eli 1938, toi vaimon ja auton ja osti pientilan Lohjalta. Sieltä sedän jäämistöstä nämä kirjeet löytyivätkin; Taata ei ollut kumminkaan haaskannut niihin hiilipaperia, joten hänen jäämistössään ei tätä postia ollut.

Sekin oli aikanaan minulle uutta, että isoisä osasi kirjoittaa koneella, jokseenkin virheettömästi ja luultavasti aika vaivattomasti. Muistelmansa hän näet vanhana miehenä kirjoitti lyijykynällä ruudullisiin lehtiöihin.

Sekä Pälsi että Paulaharju tiettävästi suosivat puotipaperia ja lyijykynää kirjojensa ensimmäisiin versioihin. Ette tiedä, mitä oli puotipaperi? Ennen jopa valmiiksi pakatut Vaasan Höyrymyllyn kartongit käärittiin paperiin, joka kiinnitettiin liimapaperilla, teippiä kun ei vielä ollut. Jokin juhlallinen raavaan lapa käärittiin neljään viiteen eri paperiin, mutta voipaperista oltiin tarkkoja. Kaupan tiskillä oli komea pino käärepapereita, koko jotain 60 x 60 cm.

Eilen panin talteen jälkipolvia varten nipun valtionvirallista paperia numero kaksi, jonka olen omin käsin varastanut korkeimmasta oikeudesta varmaan 30 vuotta sitten. En muista, mistä on kähvelletty avaamaton pakettini Linen Bankia. Ennen tiedettiin, että kunnon kirjeeseen tarvittiin sellaista. Lemmenkirjeet ja vastaavat taas tuhrittiin kirjelehtiöön, josta sitten repäistiin kirjoitut liuskat. Ja on minulla huolellisesti piilotettuna myös virallista paperia numero yksi, joka oli arkki. Neljä sivua kirjoitettavaa ja todella pirullista konekirjoitettavaa.

Asiayhteys oli jälleen uuden ulkoisen kovalevyn käyttöönotto. Se on 5 Tb Toshiba ja sisälsi ajurin, jota käyttäen sekä Windows että Mac toimivat. Levy on virsikirjan kokoinen – siis sellaisen, jossa on nuotit myös.

Kukaties yksi syy lukemisen ja lukutaidon taantumiseen on se, että verkkoon kirjoitettu on keskimäärin niin huonoa, ja tarkoitan myös näitä omia blogejani.

On yleinen väärinkäsitys kirjoittaa niin kuin Paul Auster on kertonut tekevänsä, kappaleen kerrallaan, huolellisesti punniten ja kirjoittamalla tarvittaessa uudelleen, ellei tunnu hyvältä. Sanoja smirglataan niin että sätii.

Usein mainittu Stefan Zweig pyytää muistelmissaan ensin anteeksi, että kiinnittää huomiota omaan kirjailijan uraansa, ja kertoo syyksi, että Hitlerin kiellettyä juutalaisten kirjoittamat kirjat hän putosi korkeammalta kuin kenties kukaan toinen, koska hän oli virallisten tilastojen mukaan maailman eniten myyty ja käännetty kaunokirjailija, jonka uuden kirjan tyypillinen ensimmäinen painos saksan kielellä oli 50 000 kappaletta ja käännöksiä julkaistiin neljälläkymmenellä kielellä.

Sitten hän kertoo tekniikastaan, joka mielestäni selittää paljon. Eri kirjailijoitten nimiin on pantu ohje ”kill your darlings” eli kun näet omassa tekstissäsi erikoisen hyvältä tuntuvat sanonnan tai kohdan, pyyhi se pois. Ohje on aivan oikea. Yllättävä nokkeluus tekee tyhjäksi osan siitä, mitä edellä ja jälkeen on kirjoitettu. Zweig yksinkertaisti ja supisti, jopa tuhannen sivun käsikirjoituksen 200 sivuun ja poisti kaikki vaikeat sanat. Vain noin toimien teksti solisee ja lukija kääntää sivun toisensa jälkeen, kunnes kirja äkkiä hänen pettymyksekseen loppuu. – Niin pieniä muistitikkuja ei enää myydä, ettei Zweigin koko sinänsä laaja tuotanto mahtuisi sellaiseen.