Sivun näyttöjä yhteensä

31. toukokuuta 2014

Kesä koittaa Niinistölle



Hyvää, herra Tasavallan Presidentti, kesää.

Eräissä hommissa, kuten Niinistön ja nyt Kataiselta vapautuvassa, ei pidä vastata, kun kysytään, eikä kysyä, kun vastataan.

Kun meneillään on koulujen päättymispäivä, lopuksi kysyttiin Suvivirrestä; sen vuoksi ja kun sanottu seikka ei ole Tasavallan presidentin virkatoimiin liittyvä, vastaaja harkitsi oikeaksi ilmaista, että lausunnon antaminen asiasta raukeaa, mitä kaikki asianomaiset noudattakoot.

Toisin toimien korkean viran haltija jää kyllä äkkiä kielestään kiinni kuin hupsu  rautakankeen pakkasella. Siitä on ennakkotapauksia.

Vapaa-ajattelijoiden ilmaisema mielipide on hyvin järkevä. Tuon virren laulaminen koulun juhlassa on sellaista toimintaa, jota uskonnonvapauslainsäädäntö koskee. Siksi sitä ei pitäisi laulaa. Asiassa on, kuten tiedetään, annettu vastakkaiseen suuntaan käyvät suositukset.

Jos tuo tulkinta kuitenkin tulisi todeksi, saisiko Suvivirttä sitten soittaa koulun päättäjäisissä? Se on tiettävästi ruotsalainen kansansävelmä, jolla ei ole tekemistä virsien kanssa. Virsikirjaan se nostettiin 1600-luvun lopulla, kun sanat kirjoittanut Israel Kolmodin kuului asiaa valmistelleeseen komiteaan.

Tämä ei ole saivartelua. Jukka Perko on tehnyt suurenmoisia jazz-sovituksia virsistä ja hengellisistä lauluista. USA:ssa hengelliset sävelmät eli spirituaalit eivät ole lainkaan erotettavissa muista bluesin ja jazzin pohjalla vellovista melodioista.

Jos nyt muistan, Pier Paolo Pasolinin unohtumattomassa ”Matteuksen evankeliumi” –elokuvassa passiomusiikin, Bachin E-duuri-viulukonserton, Webernin muokkaaman Bachin Ricercarin, Mozartin dissonanssikonserton ja Prokofievin  kanssa soi ”Sometimes I Feel Like a Motherless Child”.

En lakkaa ihailemasta jorma Hynnistä. Spirituaali-levyllä hän laulaa oikein väärin tuon laulun terssit; ”sininen nuotti” vaihtelee eri esittäjillä paljonkin; intervallin voi kuulla falskinakin, ellei käsitä, että tuossa musiikkiperinteessä sävelasteikko putoaa duurin ja mollin väliin.

Suvivirsi tuo mieleen ”pikku jääkauden” eli Euroopan tavattoman kylmän jakson, joka oli pahimmillaan 1600-luvun lopulla ja seuraavan vuosisadan alussa. Ilmasto oli vähän sekaisin. Virsi ikään kuin ennakoi lähes kaikkien tuntemia tapahtumia, Isoa vihaa ja Karoliinien kuolinmarssia Norjan tuntureilla.

Tuohon aikaan kesäntulo oli aina ihme. Että vielä oltiin hengissä!

Noin kauan ennen Linnétä kukat nähtiin yleensä vertauskuvina. Luonnon ihasteleminen oli tapana vain pastoraalin ”topoksena”. Teksti ei ole mitään sukua kukkaihastukselle, jota voisi symboloida esimerkiksi tulppaanien tulo muotiin Hollannissa ja muuttuminen muodista himoituksi kauppatavaraksi. Kysymys oli vain elämästä ja kuolemasta.

Kyllä me muistamme ne vuodet, kun juhannuksena ajettiin kirkkoon järven jäätä. Toivo Vuorelan ennen sotia julkaisema tieteellinen artikkeli hätkäytti. Olin vetelästi arvellut, että ”paha silmä” ei ole meidän kulttuuriamme. Kuten useimmat muutkin, olin arvellut isoäitien huonotapaisuuden olleen huonosti ymmärrettyä kristillisyyttä. ”Joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa.”

Tutkija huomauttaa, että huonon onnen aiheuttaminen toisille on ikiaikainen ongelma. Minä huomautan, ettei kysymys ole pohjaltaan onnesta, van sen puuttumisesta, eli onnettomuudesta. Keskisormea näyttämällä toivotetaan katsojalle epämiellyttävää kokemusta eli tiettyä onnettomuutta. Joidenkin tietojen mukaan lentäjille ja lentomatkustajille ei edelleenkään pitäisi toivoettaa mitään hyvää. Saksan kielellä taistelulentäjille toivotettiin aina ja poikkeuksitta ”niskat nurin” (Hals- und Beinbruch).

No, lapsen (tai muun omaisen) kiittäminen merkitsee hänen noitumistaan onnettomuuden uhriksi. Ja samaa perua olisi sitkeä tapa torjua saadut kehut ja kiitokset. ”Enhän minä mitään… Miten nyt sattui lipsahtamaan…”


Toivottaisin edellä olevaan viitaten Niinistölle pahaa kesää, mutta väärin käsitetyksi tulemisen peloissa en sitä kuitenkaan tee. Mutta – ei se suvivirsi ole niin vähäpätöinen asia. Se on pahojen silmien maailmassa turvallinen tapa kiittää siitä, ettei ole vielä huonommin käynyt. Uskonnon kansa sillä ei ole tekemistä, taikauskon kyllä.

24 kommenttia:

  1. Jyrki Virolaisella, sillä ainaisella takinkääntäjällä voisi olla tähänkin suvivirsi kysymykseen "ainoa oikea vastaus". Häntä on säälittävän nolo seurata. Hän on monta vuotta kuuluttanut, että korkein oikeus ei riittävästi perustele ratkaisujaan eikä järjestä riittävästi pääkäsittelyjä. Nyt hän vaatii, että ratkaisuja ei tarvitse enää perustella yhtä seikkaperäisesti ja pääkäsittelyjä on korkissa liikaa.

    VastaaPoista
  2. Hals und Beinbruch on suomennettu myös muotoon "Niskat, nilkat nurin." Saatiin alkusointua mukaan näin. Meriväessä taas toivotettiin ennen taisteluun lähtöä "Mast- und Spierenbruch", joka voitaneen kääntää "Mastot, puomit poikki."
    Pahaa silmää vältetään vielä nytkin. Harva sanoo "hyvästi" läheisen lähtiessä reissuun. Mieluummin sanomme "näkemiin." Hyvästely kuuluu vain kuolevien korviin. Sinänsä hassua, sillä "Hyvästi" on toki lyhenne "Käyköön hyvästi"-toivotuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väitetään, että "hyvästi" meni muodista talvisodan aikana.

      Poista
    2. - Vaimo suuttui minulle eilen.
      - Sanoiko pahasti?
      - Eikun hyvästi.

      Poista
    3. "Jääkää hyvästi, hyvät kuuntelijat", sanoi Kaisu Puuska-Joki ja eläkkeelle lähti.

      Poista
    4. Iloinen yllätys oli eilen, kun Radio Ylen Ykköseltä kuului Hellevi Härkösen persoonallinen kuulutusääni. Hänen piti jäämän eläkkeelle kaksi vuotta sitten.

      Poista
  3. Vapaa ajattelu? Mitä vapautta se on, että rajoitetaan toisen ihmisen tunteita?
    Todellinen vapaa ajattelu antaa naapurin laulaa suvivirtensä viimeisteen säkeistöön asti.

    Vai onko niin, että vapaa-ajattelu ei olekaan vapaata ajattelua vaan jonkun toisen saneleman vapauden tottelemista?

    En ole koskaan oikein ymmärtänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä itse pitäisit siitä, jos sinun olisi koulussa ollut pakko osallistua vaikka Stalinin tai Maon palvontaan?

      Poista
  4. Kyllä, Pasolinin Matteuksen evankeliumissa soi "Sometimes I Feel Like A Motherless Child", esittäjänä Odetta. Listauksesi lisäksi siinä soi myös juutalainen kol nidre, kongolainen Missa Luba ja Blind Willie Johnsonin gospelblues "Dark Was The Night, Cold Was The Ground".

    VastaaPoista
  5. Suvivirsi soikoon, mutta koululaisjumalanpalvelusten ja aamuhartauksien suhteen selkein ja helpoin ratkaisu olisi, että rehtorit eivät enää järjestä koulutyöpäivään yhdenkään uskonnon tunnustuksellisia uskonnonharjoitustilaisuuksia. Jos kerran vanhemmat eivät viitsi viedä lapsiaan ja itseään kirkkoon, ei heitä kunnankaan kuulu kuskata...

    On myös hyvä alkaa ottaa todesta, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan julkisen vallan ei tule pakottaa ihmisiä paljastamaan uskonnollisia tai uskonnottomia katsomuksiaan. Uskonto tai vakaumus on saatava pitää yksityisasiana, koska osa ihmisistä voi pitää katsomustaan arkaluontoisena tietona samoin kuin poliittista kantaansakin tai seksuaalista suuntautumistaan.
    Näitä asioita siis on saatava sekä tuoda julki että pitää omana tietonaan.

    Sen sijaan eri katsomuksiin ja uskontoihin, tapoihin ja juhliin tutustuminen monipuolisesti ja tasapuolisesti on hyvin suotavaa.

    VastaaPoista
  6. "Saksan kielellä taistelulentäjille toivotettiin aina ja poikkeuksitta ”niskat nurin” (Hals- und Beinbruch)."

    Käsittääkseni tämä ilmaisu on paljon vanhempaa perua ja kotoisin teatterimaailmasta, aikaisemmalta vuosisadalta (aikaisemmilta vuosisadoilta?), kun toivotetaan menestystä lavalla.

    Orkesterimusiikkipiirit käyttävät sen sijaan ilmaisua "Toi, toi toi.".

    MHI

    VastaaPoista
  7. Suvaitsevaisuutta suvivirteen!

    Hynninen osaa siniset sävelet ja muunkin gospelgenren - Elviksensä kuunnellut. Monikulttuuristuvassa maassamme voisi bluesin lisäksi kokeilla myös maqamia.

    VastaaPoista
  8. Miksiköhän suvivirsi niin häiritsee näitä "vapaa-ajattelijoita" ? Pitävät kuitenkin Jumalaa ja raamattuakin satuina, sitten vetävät herneet, saduista. Onhan tässä itsekin joutunut elämän aikana kuuntelemaan satua nimeltä kehitysoppi.Ei ole tullut mieleenkään lähteä bilsan tunnilta pois. Olen kiltisti kuunnellut sadun loppuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koko suvivirsigate oli uskiksien ja toimittajien propagandaa asian vierestä, kysymys oli hartaustilaisuuksien järjestämisestä kouluissa.

      Poista
    2. Tämä Puheloinen tai mikä Puumalainen se nyt on, ei vaan saanut sen vertaa tolkkua "päätökseensä", ettei siitä olisi syntynyt käsitystä, että se jeppe oikein kammoaa ja vihaa sitä Suvivirttä niin perkeleesti. Ymmärrettävyys puuttui päätöksestä ja sen perusteluista pahimman kerran. Tästä Puheloinen saa syyttää vain itseään.

      Poista
  9. Suvivirsi... Sehän on ensimmäisen säkeistönsä mukaan pakanallinen...

    "Jo joutui armas aika
    ja suvi suloinen.
    Kauniisti joka paikkaa
    koristaa kukkanen.
    Nyt siunaustaan suopi
    taas lämpö auringon,
    se luonnon uudeks' luopi,
    sen kutsuu elohon."

    Eikö tuo auringon siunauksen toivottaminen ole ennemminkin pakanallinen kuin kristillinen toivotus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinko = Kristus.

      Selvää raja ei ole, koska kristinusko otti käyttöön vanhat symbolit.

      Poista
  10. Kylmät hyvästit on jäähyväiset.

    VastaaPoista
  11. Englanninkielisille näyttelijöillehän toivotetaan ennen lavalle astumista "break a leg".

    VastaaPoista
  12. Paradoksaalisesta intentiosta ks Viktor E Frankl.

    VastaaPoista
  13. Eilinen ylipäällikkömme haasattelu ja viime aikojen tapahtumat toivat mieleeni pirullisia aatoksia.

    Puolustusvoimien lippujuhlan päivän paraati Lappeenrannassa. Monellako koneella naapuri osallistuu ylilentoon ja ottaako ylipäällikkömme paraatin vastaan yhdessä Putinin kanssa?

    VastaaPoista
  14. JK: "Uskonnon kansa sillä ei ole tekemistä, taikauskon kyllä."

    Niin se taitaa olla, että aina kun uskon asioista kiistellään, niin taikauskoisista tavoista siinä on kyse.

    Olen itse jo kauan sitten päättänyt, että kaiken sellaisen, missä johonkin korkeaan henkiolentoon vedoten vaaditaan ihmistä tekemään jotakin, luokittelen taikauskoksi ja vaatijan taikauskoiseksi pölvästiksi.

    VastaaPoista
  15. Otsikko on vähän mauton, koska korrelaatio elokuvaan "Kevät koittaa Hitlerille" on enemmän kuin merkitsevä.

    Vastustan tätäkin.

    Suvisirsi juttuun jälkijättöisesti lainaan erästä kirjoitusta, jossa ihmeteltiin sitä, miten nopeasti vuosisataiset perinteet muuttuvat suuriksi ongelmiksi, kun yksittäinen vapaa-ajattelija kokee oikeuksiaan loukattavan. Mutta sinänsä kehitys on loogista, koska meillä yksilö oikeuksineen on uusi Jumala.

    Ja Puumalainen on tämän uususkonnon ylipappi. Eikös tämä sama mies ollut ennen Suvivirsi-kohua juurikin vähemmistövaltuutettu?? Ääni on siis edelleen Jaakobin ääni vaikka virka on vaihtunut? Vai olenko johtunut harhaan??

    VastaaPoista
  16. " Ilmasto oli vähän sekaisin. "

    Ilmasto ei ole koskaan sekaisin. Sellaista väittävä on sekaisin. Asia on nimittäin niin että ei ole olemassa mitään harmoniaa sään suhteen. Myrskyt, tuulet, hirveät pakkaset ja kamalat helteet eivät todista sitä että "Äiti Maa sairastaa". Jääkausi - oli miten ankara tahansa - on yhtä normaalia kuin nämä jääkauden väliset leudommat jaksot. Ihmisellä on maailmankaikkeudessa sittenkin vain kusiaisen valtuudet kuten Huovinen kirjoitti.

    VastaaPoista