Käytin taas tiekarttana lehteä Irtaimet maalajit 1890. Sekin
on verkossa. Liikuttavan nöyrästi isot tiet kulkevat harjuja pitkin.
Reppukulkijoiden pääsääntö oli korkeuskäyrää pitkin, ja kilpasuunnistuksessakin
kai keskeinen kysymys on käyrääkö vai suoraan vai vähän viteeseen.
Että tämä koskee autoiluakin, ei ehkä ole laajalti
tunnettua. Turun moottoritie nyt kuitenkin puskee vuoren lävitse.
Pöydässä paahtopaistin ääressä iestuessamme saimme kaivatun
tiedon. Seitsemäs lapsenlapsi on viimein tyttö, ja jo oli vonkale. Terveisiä
tytölle ja vanhemmille. On päästävä katsomaan heti kun sopii. Ja
syntymäpäiväksi tuli 18.5.
Vanhin lapsenlapsi puolestaan skannaa kesätyökseen dioja. Se
Braunin kallis diaskanneri saatiin lopulta korjatuksi. Sähköpuolella oli vika,
jonka Saksan tehdas lopulta löysi. Vielä kävi ilmi, että laite on kranttu
virtajohdolle. Käyttöohjeessa mainittu 12 V 4 A 48 W muuntaja löytyi peräti
Kirkkonummelta. Ja tekstin digitoimiseen jo mainittu Canon CanoScanF Mark II
tuntuu edelleen erinomaiselta. Viehätystä lisää LED valona. Ei lämpenemisaikaa.
Jossain vaiheessa teen ilkeän kokeen ja pyydän jotakuta katsomaan kahta
skannaamalla tallennettua diaa. Kaikki tietävät, että tasoskanneri ei toimi
kunnolla sovittimenkaan kanssa, koska terävyys riittää vain lasin pinnasta
kuvattuun. Väittäisin alustavasti, ettei ainakaan tavallinen katsoja näe eroa
näiden kahdensadan ja kahden tuhannen euron skannerien tuloksen välillä. Minä
nyt olen näkevinäni, mutta ei tuota hintaeroa mikään oikeuta.
Se aiheuttaa iloa, että näistä nyt esiin otetuista
1980-luvun kuvista niin moni on arjen askareista. Ne oikeasti dokumentoivat
jotain.
Eilen olimme siellä Lännessä katselleet erittäin isolta television
ruudulta oikeastaan lähiverkon eri käyttöjä miettiessämme näitä 28 vuoden
takaisia valokuvia kotoa ja Savosta. Verrokki on projektorilla kankaalta
katsottu kuva.
Vanhat kuvat ovat kiinnostaneet muitakin.
Valokuvaaja-tuttava lähetti sähköpostiviestin ja neuvoi, että valokuvassa pitää
laittaa horisontti suoraan. Koska tunnen miehen, odotan seuraavaksi laskua.
Hänellä on omasta mielestään tekijänoikeus mm. taivaanrantaan.
Kulttuurivihamielinen ajatukseni on, että joissakin
tilanteissa huono valokuva on parempi kuin ei lainkaan valokuvaa.
Lievää kiukkua tunnen edelleen nuorison edustajia kohtaan.
Kun haluan ottaa valokuvan pöydällä olevasta syntymäpäiväkakusta, joku neito
alkaa huitoa käsiään kameran edessä parahdellen, ettei hänestä saa ottaa kuvaa,
ja jos kuvataan ihmisiä tilanteeseen uppoutuneena, joku humoristinen nuori
nostelee sormiaan tai vääntelee naamaansa pilaten tehokkaasti koko tilanteen.
Tässä harmittelun takana on kassillinen sotia edeltäneen
ajan kuvia ja albumi. Enomiehillä näyttää olleen tuo irvistelyn taito
hallussaan. Miten isoisäni siihen suhtautui, sen pelkään arvaavani.
Kun olin kuunnellut ajaessani Die Kunst der Fugen ja
arvioinut, että tiukoin ottein soitettu cembalo ylittää miellyttävästi auton rengasmelun,
siirryin aalloille, ja mitä sieltä tulikaan. Paco da Lucia, joka hiljan otti ja
kuoli. Jazzin sekaisesta flamencosta tiedän erittäin vähän, mutta sen tiedän,
että se on erinomaisen viihdyttävää ja pitää kuljettajan miellyttävästi
valppaana. Olivathan myös sekä päivä että ilta käsittämättömän kauniit.
Kai se oli kitaransoiton vika, etten vieläkään ollut löytää
Helsinkiin. Eksyn aina, kun yritän pohjoisesta Turun ohikulkutielle, ja päädyin
rautatieasemalle. Ei siinä mitään, Turun ja Tampereen asemat ovat pysyviä
muistomerkkejä olympialaisille, joita ei ollut, vuodelle 1940. Tuohon aikaan
kaikki rautatieasemat, Helsinkiä ja Viipuria lukuun ottamatta, olivat tsaarin
kuriireja.
Ehdotin juuri eläkkeelle jääneelle rehtorille, ettei Turun
yliopisto nyt jäisi Helsinkiä huonommaksi. Kaisaniemen metroaseman nimeksi
tulee kuulemma Yliopisto. Kaisa Niemi, muinoinen kahvimummo, jää elämään kadun
nimessä. Se on ruotsiksikin Kajsaniemigatan, ei Kajsa-näs.
Kupittaa uudeksi nimeksi sopisi Yliopisto. Eikö Kupittaa
ollut paikka, johon ei menty vaan jouduttiin? Kun siellä, yliopistolla siis,
paljon kävin, muutaman kerran vilahti mieleen, että ”meno, Kupittaa” kantaa
ikään kuin ylimääräisiä sävyjä. Menolippu Nikkilään, Kellokoskelle, Niuvanniemeen,
Pitkäniemeen, , Törnävälle…
Tiedoksi nuorisolle. Monin paikoin maassamme oli
kunniallista joutua ”läänille” eli lääninsairaalaan. Syy oli esimerkiksi
puukonpisto. ”Parantola” viittasi yleensä keuhkotautiin eli tuberkuloosiin. Ja
sitten oli joutuminen ”piirille”, siis mielisairaalaan. Onkohan tämä uusi
sukulainen mielisairaalassani, joka on Jorvi. Hyvä paikka. Siellä isänsäkin
syntyi.
Onnea uuden sukulaisen johdosta
VastaaPoistaPohjanmaalla, ainakin rannikolla, taas jouduttiin Seinäjoelle. Tuleekohan "seinähullu" siitä?
. . . luultavasti tulee, sillä seinäjokelaiset ovat vakain tuumin ja yhteishengen vallitessa onnistuneet tekemään Suomen rumimman kaupungin.
PoistaEikö seinähullu tule siitä, että ennen maataloissa laitettiin vieraiden ajaksi se perheen "hullu" (useimmiten kehitysvammainen kai oikeasti) kamarin seinään kiinni, ettei tule ölisemään omiaan.
VastaaPoistaMielisairaat laitettiin yleisemminkin seinään kiinni silloin. Nyt hullut laitetaan kiinni sänkyyn. Onneksi erittäin paljon harvinaistunut. Lääkkeitä lähtisin kiittämään.
Poistajiipeeh
Isäni ja vanhempi veljeni syntyivät Seinäjoen keskussairaalassa ( veljeni melkein päivän tarkkuudella samassa paikassa kuin J. Ollila). Itse tulin maailmaan kunnan vuokratalon vaatimattomassa kamarissa. Lapsina ja vähän vanhempinakin polskuttelimme ruskeavetisessä Kyrönjoessa, jossa aiemmin saattoi killua vaikka sianraatoja ja epämääräisiä "makkaranpätkiä", joiden väitettiin olevan peräisin Seinäjoen keskussairaalasta. Ehkä siinä olikin silloin perää.
VastaaPoistaOnnittelut paapalle. Muistaakseni Kauhavalla sanassa piti olla kaksi aata.
VastaaPoistaSukusi kasvaa. Nyt sinulla on yksi lapsenlapsi enemmän kuin meillä.
Kaisa Niemi, ihanko muka totta?
VastaaPoistaCatharina ”Cajsa” Wahllund (1. toukokuuta 1771 Värmlanti, Ruotsi – 13. heinäkuuta 1843 Helsinki)