Sivun näyttöjä yhteensä

11. toukokuuta 2013

Miten niin Es-duurissa?





Pianonsoiton opinnot on aloitettava ajoissa, ja korvakuulolta musisoinnille on annettava asianmukainen sija.

Pianisteja, joita on pideltävä penkillä, on ollut vanhastaan. Kuten Bud Powell mainiolla levyllä ”Jazz at Massey Hall”. Muistelen, että hän oli juuri päässyt alkoholistiparantolasta ja vetänyt sen kunniaksi tosi lärvit. Charlie Parker puolestaan oli niin pöllyssä, että oli hukannut saksofoninsa. Ja Gillespie tyytyi lyhyisiin riffeihin, mutta eipä hän saanut paljon palkkaakaan torontolaisilta – yleisöä oli niukasti, koska samanaikaisesti radiossa lähetettiin Rocky Marcianon titteliottelu (vastassa Jersey Joe Walcott).

Tuo levy, josta on sekä lyhyt että pitkä versio, sopisi mainiosti äitienpäivämusiikiksi. Äidit totisesti tietävät, millainen on kuuma talo (Hot House), ja jotkut heistä osaavat varata humalaisille aikamiespojille suolapähkinöitä (Salt Peanuts).

Äitienpäivässä minua hiukan arveluttaa ihmisten viljelyyn eli aktiiviseen väestöpolitiikkaan viittaava keskittyminen äiteihin. Suursiittäminen ja supersynnyttäminen olivat muotia sotien välisenä aikana, jolloin äitienpäiväaatekin levisi.

Juhlistaisin mieluummin Äitien ja neitien päivää, mutta menee tämä näinkin.

Suunnittelin silti mielessäni äitienpäivän konserttia. Sen toteutumisen vaaraa ei liene. Jotenkin vain tuli mieleen jazzin jälkeen epäamerikkalainen musiikki.

Jos joutuisitte osoittamaan epäluuloiselle, että tulkinnalla ja levyllä on mitattavissa oleva vaikutus verenkiertoon, vireisyyteen ja ruumiin toimintoihin, suosittelisin Vivaldia.

Se tulee mieleen myös siksi, että muutamankin kerran, itse asiassa useita kertoja, olen sattunut olemaan Venetsiassa juuri tähän aikaan vuodesta. Vivaldi oli La Pietàn kanttorina eli siis kirkossa, jonka rappusia uhkaa meri. Se jää helposti huomaamatta Venetsian kaiken muun suurenmoisuuden keskellä.

Kaupungin monissa musiikkiopistoissa soitetaan omien säveltäjien musiikkia kuitenkin edelleen tavalla, joka on sangen kaukana meidän mielikuvistamme. Jopa kaikkein kuuluisin, Fabio Biondin levyttämä ”Neljä vuodenaikaa” tuo mieleeni Matti Jurvan ja Dallapé-orkesterin levyttämän jenkan ”Viipurin Vihtori”. Hei, Taavettin nurkasta nurkkaan loikki, kun puujalka katkesi polvesta poikki. Eukko se nurkassa itki ja voihki, mut Taavetti ei ollut moksiskaan…

Ne kunnon kansalaiset, jotka ovat opettaneet itsensä käyttämään iTunesin verkkokauppaa, ottakoon vihjeestä vaarin. Tarjolla on sangen italialaista Vivaldia, myös oopperoita, kuten Atenaide ja erilaisia jaksoja Orlandosta ynnä muista.

Meno on huimavaa. Jos otatte vaikkapa Spotfystä jonkin tavanomaisen, Alppien takaisen äänityksen esimerkiksi huilukonsertosta – Tempesta di Mare (RV 433) on hyvä – saatte juuri sellaista tuutilkullaa-soitoa, jota amerikkalaiset pitävät sopivana äideille.

Mugtta kokeilkaapa samaa vaikkapa Sebastian Marqin esityksenä levyltä ”Vivaldi, il furioso” eli raivoisa Vivaldi, ette enää koskaan kysele, että tämäkö oli se kanttoriurkuri, joka jahtasi alati hyvinkin nuoria neitejä ja äitejä. Mitä tulee pukkiin kaalimaan vartijana, Antonio V. lienee opettanut soitantoa seurakunnan orpokodin tytöille.

Niistä kappaleista päätellen, joita tytöt kuuluvat esittäneen, mieleen tulee kolmaskin kotimainen helmi, ”eikä siellä vintillä vitkasteltu – siellä oli repäsevä meininki”.

Tämä edelle kirjoitettu on ajateltu täydentämään Bachista jatkuvasti vuodattamaani. Vielä joitakin vuosikymmeniä sitten kiitokset sai se, joka soitti Bachia mahdollisimman kuivasti ja tunteettomasti, nuottiarvoja kunnioittaen ja terassidynamiikkaa käyttäen.

Varmaan juuri pianisti Glenn Gould oli se henkilö, joka räjäytti pankin ensimmäisellä Bachin Goldberg-sarjojen levytyksellään. Sen jälkeen mikään ei ole oikein ollut entisellään. Barokin päällimmäinen tunne, intohimo, oli saapunut musiikin tulkintoihin.

Asiasta e valitettavasti ole todisteita, mutta minulla on selitysyritys. Gould oli kotoisin Kanadasta Torontosta ja oli siis 21-vuotias, kun edellä kehuttu jazzkonsertti pidettiin hänen kotikaupunkinsa Massey-hallissa. Epäilen että Gould istui kuuntelemassa. Kaiken takana olisi siis Bud Powell? Tai viime kädessä Charlie Mingus, joka oli ainoa täysjärkinen porukassa.

14 kommenttia:

  1. Jazzissa on aina ollut niin hyvä meininki, että tuskin siihen ovat täyspäiset edes yrittäneet ruveta. Jazz oli kyllä pohjaltaan aika epäamerikkalaista, kun on perimmiltään maahan raahattujen mustien orjien musiikkia.

    Minä mieluimmin haluaisin ihmisten päiviä. Ei niitä tarvitsisi juhlia joskus erikseen, vaan ihan joka päivä. Nyt ovat isät ja äidit yhtenä päivänä vuodessa kumpikin juhlittuja, ja taas on lapset unohdettu.

    VastaaPoista
  2. Rocky Marcianon titteliottelu vastaan Jersey Joe Walcott oli aivan loistava matsi.

    Marciano vaikutti ulkoiselta olemukseltaan alemman sarjan ottelijalta kuin Walcott, joka oli sopusuhtaisen lihaksikas ja komea atleetti.

    Niin siinä vain kävi, että Marciano veti komeilla vasemmalla ja heti perään oikealla suoralla Walcotin unten maille.

    VastaaPoista
  3. Hyvää Äitienpäivää, Isät!

    VastaaPoista
  4. Ajattelin, että isä-parathan (samperin piisamit!) äideistä äitejä ovat tehneet. Eli kiitos kuuluu heille. (Tai jos ei heille niin sitten perillisille. - Tosin tätä nyt en ymmärrä edes itsekään?)

    VastaaPoista
  5. Kai otit itse vinkistäni vaarin ja kävit kuuntelemassa Ricky-Tick Big Bandin levyä, jossa fuusioidaan mahtavasti hip hoppia ja 40-luvun jazzia? Eilisaamun koiralenkki meni aivan fiilareissa tuota levyä kuunnellessa ja kun vähän tyrkkäsin, 12-vuotias esikoinenkin näkyi breikkaavan illalla samaan tahtiin. Tänään kuuntelinkin sitten taas satakieltä ja kimalaisten surinaa pajupusikossa.

    VastaaPoista
  6. Ad Om ia Jazz-hiphop Burnaa pääthyi perheeseen äitienpäivälahjaksi ja on jo kuunneltu kolme kertaa.

    Käsittämätöntä taitoa ja hyvää mieltä.

    Onnea.

    VastaaPoista
  7. @all:

    Juhlikaamme Gaiaa niin kauan kuin se on vielä olemassa!

    VastaaPoista
  8. En pidä erityisemmin Parkerin levyistä kun taas Powellin levyjä kuuntelee oikein mielellään. Se johtunee siitä, että Powellin fraasit ovat paljon pitempiä ja loogisempiä kuin Parkerin. Tosin se voi selittyä sillä, että Parker on ollut levyttäessään enemmän sekaisin kuin Powell. En myöskään ole innostunut alttosaksofonista rico 5-lehdellä täysillä keuhkoilla =).Parkerista saa enemmän irti soittamalla Omnibookia, sillä kiistatontahan hänen neroutensa on. Mitä tulee Bachiin, niin Powellin soitossa se soi hyvin selvästi. Jos pitää inventioista ja WTK:stä niin pitää todennäköisesti Powellista. Powell on kuin taksi joka on heitetty viidakkoon mutta löytää suorinta reittiä takaisin kirkolle. Parkerin merkitys taas on mielestäni suurempi siinä mitä hän keksi kuin mitä hän esitti. Parkerin levytyksiä ei muutenkaan pidä kuunnella jos on järkyttyneessä tilassa vaan parempi soittaa Paul Desmondia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viisasita sanoja... - Minulla oli ennen Orntihlogyn alku puhelimen soittoäänenä. Se kieltämättä herätti pahennusta.

      Mutta oli Parkerillakin laveutta. "Parker's Mood" ja yhdessä Coleman Hawkinsin kanssa levytetty "Ballade" hivelevät sielua.

      Powellin aikalaisena mieleeni tulee aina Art Tatum, joka oli virtuoosi. Tosin hän taisi hänkin olla levyttäessään usein niin humalassa, ettei tahtonut kestää tjuolilla. Dvorakin "Humoreski" Tatumin soittamana herättää hilpeyttä.

      Poista
  9. Eikös blogisti saa äitienpäivänä kuviin äitejä, kun pitää vaan äijien kuvia julkaasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äidit ovat kokemukseni mukaan kranttuja kuvistaan, vauvashenkilöt eivät.

      Poista
  10. Vieläkin ottaa päähän, että korvakuulolta soittaminen oli keksitty pistää pannaan ainakin Pohjanmaalla viisikymmentäluvun lopussa, enkä koskaan saa tietää, mikä minusta olisi tullut paitsi tämä surkea nuottiriippuvainen pianisti pienellä p:llä...


    VastaaPoista
  11. Ornithologystä on Parkerilla tosi hyvä versio Live at Storyville levyllä vuodelta 1953. Tatum oli yksi Parkerin innoittajista ja Parkerin fraaseissa voi kuulla Tatumin ylärekisterin lirautuksia. Humoreskin kuuleminen Tatumin soittamana sai Les Paulin jättämään pianonsoiton ja keskittymään kitaraan.

    VastaaPoista
  12. Kumpaa Gouldin Goldberg-levytystä JK avostaa enemmän?

    VastaaPoista