Kateus

Ihmettelin aikani, että uuden tietokoneeni nimi on HP Envy. Että ne tunnustavat noin suoraan! Tai siis valehtelevat, koska en oikein jaksa uskoa, että tämä tai tuo tietokone mullistaisi kenenkään tunteita.

Luultavasti olen väärässä tuossa asiassa. Apple on jo kauan sitten onnistunut tavoittamaan sen tilan, jossa esimerkiksi Mersu oli aikoinaan.

Ihmisen selittämiseen ei tarvita välttämättä Freudia. Pelottavan suuri osa toiminnastamme asiakkaina, äänestäjinä, naapureina ja jopa perheenjäseninä tapahtuu tietoisen ajattelumme alapuolella. Meillä on jokaisella uskottavilta kuulostavia selityksiä eri asioihin, mutta tavallisesti ne eivät ole tosia.

Tällä kertaa suhteellisen tosi selitys tietokoneen vaihtamiseen oli nykyisen koneen saavuttama korkea ikä, kolme ja puoli vuotta. Tietokoneet ja kännykät ovat tuoretuotteita, mutta niiden ”parasta ennen” –päivää ei merkitä näkyviin. Onneksi ei koneiden käyttäjänkään.

Tämä on ehkä liian ylimalkaista, mutta luuloni mukaan Windows on todellinen verkkotuote. Se toimii niin kuin kuukaudeksi järveen unohdetut verkot. Ennen pitkää se alkaa painaa enemmän ja enemmän ja lopulta kaikki paikat ovat täynnä niljakasta ainetta, järviruohoa, risuja ja kuolleita kaloja. Se alkaa haista.

Järkevä henkilö, sellainen joka pitää lukua elämästään ja rahoistaan, ostaisi tietenkin ulkoisen kovalevyn (Buffalo on hyvä ja halpa samoin kuin LaCie), siirtäisi datan ja tärkeät ohjelmat sinne ja formatoisi koneen kokonaan sileäksi. Sen jälkeen käyttöjärjestelmän periaatteessa voi ladata verkosta ilman eri veloitusta, jos erilaiset jäsenyyden ja avainluvut ovat tiedossa. Yleensä ne eivät ole. Mutta alusta alkaen uudestaan asennetun käyttöjärjestelmän päällä vanhat ohjelmat toimivat aivan ihmeesti.

Toisin sanoen edellä esittämäni perustelu näyttää olevan vale. Kuitenkin jo päivän käytön jälkeen tuntuu siltä, että vanhojen kahden ison (27 tuuman) Dellin sijaan tullut hiukan pienempi HP:n näyttö, joka käyttää taustavalaistuja LEDejä, on hämmästyttävän paljon selkeämpi ja silmille vähemmän rasittava. Hienoa on etenkin, että tämä näyttö ei hohkaa lämpöä. Itse asiassa konekaan ei puhalla. Ja tarkemmin ajatellen se on äänetön.

Silti: tarvittiin sukulaispoika, jotta koneeseen saatiin iso SSD-muisti ja niin paljon käyttömuistia kuin siihen mahtuu, eli 16 Gb.

Sellaisilla lukijoille, joilta puuttuu taitava ja nöyrä sukulaispoika, suosittelen lämpimästi verkkokauppa.comin maksullisia asennuspalveluita. Koneen voi ostaa sieltä ja vaatia viimeisen päälle oman valintansa mukaiseksi viriteltynä ja lisäksi ainakin meidän varttuneen kansanosan edustajien kannattaa muistaa kotiin tuontipalvelu. Tyypit tulevat ja nuohoavat nurkissa vedellen johtoja irti ja pannen niitä kiinni ja, mikä hienointa, vievät vanhat romut mennessään. Kannattaa siitä maksaa.

Vanhan kokemustiedon mukaan jotkut teistä lukijoista ovat paljon minua osaavampia myös näissä asioissa ja jotkut taas eivät. Jälkimmäistä joukkoa ajatellen korostan, että näin järeää konetta ei kannata ostaa. Minustakin melkein kaikki tulevat toimeen sylimikrolla eli läppärillä, ja erikoiskauppojen ja tavaratalojen kaupitsemat halvat merkit, kuten Acer ja Asus ovat oikein hyviä. Siitä vain, kolme- neljäsataa euroa tiskiin.

Pöytäkone on ylimalkaan tarpeen kovien pelaajien lisäksi meille häiriökäyttäytyjille, jotka olemme erikoisen kauheasti kuvien perään, ja musiikin.

Kuvien säilyttäminen hyvässä järjestyksessä on työlästä ja niiden käsitteleminen vähintään Lightroomilla on perusteltua. Musiikista on monta mielipidettä. Minulle kelpaavat perusohjelmat iTunes ja Windows Media, ja tiedostomuoto mp3. Kaikille ne eivät riitä.

Saatte piankin lukeaksenne mietteitä yhden 1900-luvun maineikkaimpiin luetun historiantuntija-esseistin Eric Hobsbawmin (1907-2012 pienestä vanhuudenteoksesta ”Fractured Times. Culture and Society in the 20th Century. (Kirja on postuumi ja on saattanut jäädä kesken; se koostuu selvästi artikkeleista ja esiteltmistä.)

Suuretkin asiantuntijat, kuten Hobsbawm, pelkäävät kuvaillessaan Internetin pöyristyttävää vaikutusta tallennusalustojen ja tiedostomuotojen kukaties aiheuttamaa tuhoa. Muutos on niin nopeaa, että tietokoneet eivät pysty lukemaan vanhempia tallenteita.

Väittäisin että tuo pelko on ymmärrettävä mutta turha. Minulla on digitaalisia sisältöjä vain vuodesta 1990, mutta mitään yhteensopivuusongelmia ei ole esiintynyt. Tämä koskee siis myös kuvia. Näin ollen suurin vaara on se, että hukkaa itse oman materiaalinsa tai sotkee sen. Ja se on todellinen vaara.