Sivun näyttöjä yhteensä

25. syyskuuta 2021

Niin iloton



 

Maa- ja metsäelämä, ilotonta.

 

Nyt elävissä ja kirjoituksia lukevissa ei ole monta, jotka oikeasti tietävät mökkiläisyydestä eli tilastojen termein maaseudun tilattomasta väestönosasta eli maa- ja sekatyömiehistä ja heidän perheistään. Minäkään, kun olen vasta lähes 80-vuotias maaltamuuttaja ja vielä herraksi heittäytynyt, en tiedä paljon.

 

Jotain kuitenkin.

 

Tilaisuuksia palkkatyöhön alkoi aueta 1800-luvun lopulla. Siihen asti valtavasti yleisin kokemus oli köyhyys. Köyhyyden uskollinen seuralainen oli tauti. Näitten satoa ei silmä oikein erota hautausmailtakaan. Hautakivet tai niitä edeltäneet peltikilvet osoittivat useimmiten talollisten leposijoja, ja talollinen eli maata omistanut maalainen oli määrällisesti aika harvinainen ilmiö. Metsät saattoivat olla yhteisiä, eikä niillä ollut juurikaan rahallista arvoa. Vanhat valokuvat maaseututaajamista kertovat samaa kieltä. Metsä oli käytetty polttamalla puu takoissa ja kiukaissa ja vähäinen määrä kalupuina. Näkymät olivat aika autioita ja rääsyisiä.

 

Eräs tapa käyttää metsää oli vuosisatoja kaskenpoltto. Metsä kumoon ja tuleen. Pari kolme ruissatoa ja sitten muutto muualle. Peltoviljelystä on monin paikoin maata oikein kartat. Se edistyi hitaasti, eikä varsinkaan savimaiden kuopimiseen ollut oikein kalujakaan ennen kuin tulivat tehdastuotteet, esimerkiksi Fiskarsin kymppi, joita sai osuuskaupasta. Sellainen ihmelaite kuin kultivaattori eli pyöröäes oli nähty Amerikassa ja herätti Suomeen sovellettuna kovaakin vastustusta vielä omana elinaikanani. Risukarhilla ne isätkin pyyhkivät siementä näkymättömiin.

 

Vielä virsikirjassa huokaistaan kuin pientä ihmettä Luojaa, joka soi välillä ”puhtaan leivän” vuoden, eli saatiin jauhaa hampaan tyngillä leipää, jossa ei pettua eli männyn nilaa kuin nimeksi. Euroopan viimeisin väestökatastrofi tapahtui Suomessa 1860-luvun lopussa. Se sattui niin myöhään, ettei ehtinyt mainintana mukaan edes Aleksis Kiven suurromaaniin, jota kirjailija viimeisteli nälän raivotessa Siuntiossa ystävällisen mamsellin ylöspidossa.

 

Kirjallisuutemme näkyvät hahmot, esimerkiksi jätkä ja tukkilainen, olivat alkaneen puutavarakaupan muistomerkkejä. Ei ollut juurikaan uittoja, ennen kuin norjalaiset opettivat, eikä tukkilauttoja, ennen kuin tehtaat alkoivat tupruttaa. Jokin kotimainen operetti – Kaunis Veera – kuvaa halkokauppaa Pietariin. Se oli Saimaan rantamilla tuottoisaakin, joillekin. Edes kartanolaitos ei oikein juurtunut näille kivisille maille.

 

Olen kai ennenkin kehaissut, että omien sukulaisteni ammattitaito oli osaamista, miten petetään ryssää kaupoissa, myymällä naapurin metsästä märkiä sekahalkoja priima koivuna ja härskiä kesävoita ensiluokkaisena tuotteena. Tämä oli elämää Karjalan kannaksella. 

 

”Luonto” oli paha ja vastustettava asia, syntinen ihmisluonto tai ”korpi” eli Suomessa metsä ja suot. ”Hyvä luonto” oli romantiikan keksintö, edelläkävijöinä Rousseau, Goethe ja Schiller, ja välittäjänä Suomeen Topelius. 

 

Amerikassa Cooper ja Hawthorne kuvasivat luonnon tuhoajia, mutta toisen tavan oivalsi Thoreau. ”Walden. Elämää metsässä” 1854. Hollantilaiset ja englantilaiset olivat hävittäneet luontonsa jo keskiajalla niin että jälkimmäiset joutuivat haeskelemaan innoitusta tuulisesta Skotlannista. – Vanhemmassa kirjallisuudessa kauniiksi julistettu paikka on ”topos”, ja esimerkiksi paimenidylli on huolella kuvailtu todellisuutta vastaamattomaksi.

42 kommenttia:

  1. Paimenidyllit olivat toki kaunisteltuja ja romanttisia, mutta kauneudestaan huolimatta kyllä vaikkapa Düsseldorfin koulukunnan maisemamaalauksissa on realismia, niin aiheissa kuin aiheen käsittelyssä. Juuri niiltä nälkävuosien seutuvilta, löytyy kuvia verkostakin.

    Ei ole ollut elämä helppoa köyhimpien keskuudessa missään, sen enempää kaupungeissa, kylissä kuin salomaillakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta - Düsseldorf on tuon romantiikan synnyttäm näkemistapa, hakuteosten mukaan "osa Saksan romanttista liikettä".

      Poista
  2. Mainittu näkökulma maaseudun köyhien elämästä on kyllä tosi ja 1860-luvun nälkäepidemia katovuosien jälkeen oli hirvittävä todellisuus. Kulkutaudit muutoinkin kaatoivat lapsia ja keskenkasvuisia joukoittain. Lapsia saattoi syntyä toistakymmentä mutta usein vain muutama pääsi aikuiseksi.

    Mutta, tämä sama ilmiö oli myös porvareilla ja käsityöläisillä kaupungeissa, ei siellä päässyt kulkutauteja pakoon. Helsinkikin tunnettiin pitkään ikävänä kaupunkina jossa kulkutaudit vähän väliä kaatoivat kansaa siinä mitassa ettei väestön lukumäärä millään tahtonut kehittyä odotetulla tavalla. Jopa Lapissakin esiintyi erilaisia kulkutauteja ja syöpäläisiä ollen suureksi haitaksi. Syynä olivat erityisesti ahtaat asuintilat, huono hygienia ja savuiset kammit ja kodat ja tiivis yhteisöasuminen.

    Parhaiten näyttäisivät pärjänneen erakot metsissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen seikka on lueskella 1900-luvun alun suomalaista historiankirjoitusta nälkävuosista. Jo ennen nälkävuosia väestö oli joutunut Itä- ja Pohjois-Suomessa avustusten varaan, koska edeltävätkin vuodet olivat olleet huonoja. Tämä tulkittiin liberalistisen ihanteen mukaisesti siten, että nähtiin kansan laiskistuneen ja asettuneen köyhäinavun varaan. Sitä, että Savon ja Kainuun maatalous oli tullut kestämättömään tilanteeseen, ei haluttu nähdä: väestönkasvu oli tehnyt kaskitaloudesta kestämätöntä, kun metsät eivät enää ehtineet uudistua. Peltoviljely ei toisaalta tarjonnut riittävää elantoa viljelijälle. Voisi yksinkertaistaen todeta, että Kainuu ja Savo kärsivät kroomisesta yliasutuksesta. Ainoat järkevät ratkaisut perustuivat siihen, että jostain saataisiin alueelle tuloja, joilla voitaisiin tuoda sinne viljaa muualta.

      Jukka, ehkä vähän tuota synkkää kuvaasi haluaisin valaista: Länsi-Suomessa peltoviljely oli ollut ainoa maatalouden muoto jo keskiajalta ja savimaita oli alettu viljellä jo 1700-luvulla. Tilallisia oli kyllä verrattain vähän. He käsittivät noin viisi prosenttia väestöstä. Sen sijaan tilallisten vaihtuvuus oli yllättävän suurta. Noin kolmanneksessa taloista vaihtui omistava suku sukupolven aikana, ja isännyydet jäivät monesti verrattain lyhyiksi. Eräs 1900-luvun puolella tehdyn tarkan tutkimuksen mukaan 1700-luvun loppupuolen Tyrväällä noin joka kolmas mies oli jossain vaiheessa elämäänsä oman talonsa isäntä. Se on yllättävän iso osuus.

      Poista
    2. Täydentäisin tähän sen, että Kainuun maatalous oli heikoissa kantimissa jotakuinkin aina. Syitä on useampia mutta pääsyyt ovat köyhä maapohja ja kylmä ja lyhyt kasvukausi. Jouduttiin viljelemään ohraa ja ruista joilla sato jäi heikommaksi. Muita viljalajikkeita ei juuri voitu viljellä em. syistä. Ylenpalttinen köyhyys ei sekään edesauttanut pienviljelijöitten lähtökohtia. Metsistä oli riista ajettu vähiin eikä kalansaantiin voitu turvautua koska se oli epävarmaa. Ei siis mikään ihme että 1800-luvun lopulla tuhansia kainuulaisia siirtyi Lappiin ja Norjaan jossa pärjäsivätkin paremmin.

      Poista
    3. MUistelin lukeneeni 70-luvun tenttikirjoista, että savimaita alettiin ottaa viljelyyn jo keskiajalla siinä rautakauden vehkeillä oli kyetty matalasti vain raapimaan kevyempien maalajien pintaa. Tarkistin. Niinhän se olikin (tästä esim. Eljas Orrman, 2003). - Mitäs muuta esimerkiksi Varsinais-Suomen hedelmälliset jokilaaksot Aurajokilaaksosta pitäen ovatkaan kuin sitkasta savijankkoa.

      Ja kaskeaminen kyllä säilyi pienimuotoisena ainakin Lounais-Suomen syrjäkulmilla myöhäisempiin aikoihin kuin edellä annettiin ymmärtää.

      Poista
    4. "Tilallisia oli kyllä verrattain vähän. He käsittivät noin viisi prosenttia väestöstä."

      Mistähän ihmeen rypytetystä tötteröhatusta tuollainenkin luku on vetäisty?

      Arvo M. Soininen antoi kiitetyssä tutkimuksessaaan (1974) seuraavat luvut:

      TALOLLISVÄESTÖÄ
      1754 65%; 1805 55 %; 1825 54 %; 1850 50 %; 1875 48%

      Tuon ryhmän alapuolella oli sitten tilattoman maatalousväestön suuri joukko: torpparit, talon vakinainen työväki ja kolmanneksi tilapäinen, "irtain" maataloustyöväki.


      Poista
    5. Talollisväestö ja talollinen tarkoittavat kahta eri asiaa. Talollisia on talossa yksi - tai jos emäntä luetaan mukaan - kaksi. Talollisväestöön kuului sitten (tutkimuksesta riippuen) muu talossa asuva oma väki: vanha isäntäpari, jos elävät, kotona elävät aikuiset lapset, vanhapoikasedät ja vanhapiikatädit sekä tietysti alaikäiset lapset. Jos ajatellaan, että viisi prosenttia tyrvääläisistä olisi isäntiä, talollisväestön osuus oli varmasti ainakin kolmannes. (Etelä-Suomessa tuo osuus oli matalampi kuin maassa keskimäärin.)

      Poista
    6. Väite siis kuului: "Tilallisia oli kyllä verrattain vähän. He käsittivät noin viisi prosenttia väestöstä."

      Ei täsmää vieläkään. Kysyn edelleenkin: mistä tämä suhdeluku on saatu (lähde?)?

      Teoksen Suomen maatalouden historia ensimmäisessä osassa on Jutikkalan kirjoittama jakso "Tilalliset ja tilattomat". Sivulla 448 on pylväsdiagrammi, jonka otsikko kuuluu seuraavasti:

      "Maaseutuväestön jakautuminen vuosina 1805 - 1875 (VAIN AMMATISSATOIMIVAT, EI PERHEENJÄSENIÄ" (korostus lisätty).

      Pienimittakaavaisesta diagrammista ei käy lukeminen tarkkoja prosenttiosuuksia, mutta kärkiharpilla mitaten seuraavat arvioluvut osoittavat jokseenkin tarkasti MAANOMISTAJIEN (= ISÄNTIEN) suhteellisen osuuden:

      1805: n. 25 %
      1825: n. 20 %
      1850: n. 20 %
      1875: n. 17 - 18 %

      Nuo luvut ovat kaukana 5 prosentista.

      Lisäksi Jutikkala (ibid.) kirjoittaa: "Valitettavasti koko ammatissatoimivan maatalousväestön jaottelu eri sosiaalisiin ryhmiin on täysin mahdotonta, sillä virallinen tilasto sillä virallinen tilasto ei erota talonpoikien aikuisia lapsia talojen palkollisista. - - Kuitenkin pojat ja tyttäret kuuluivat ISÄNTÄVÄKEEN [korostus lisätty], he odottivat perintöosuuttaan tilasta eikä heitä voitu pakottaa muuttamaan pois kodistaan." (Kuvailemassani diagrammissa talollisten aikuiset lapset sen sijaan on siis erotettu maanomistajista eli isännistä.)

      Poista
    7. Sen perkuletta. No piiat ja rengitkö ne kaikki työt sitten tekikin?

      Poista
  3. Fiskarsin kymppi oli muuten kahden hevosen aura, joten ei sitä ihan joka talossa ollut. Noin muuten voisit lopettaa tuon mätien halkojen myynti-myytin. Aika nopeasti tulee palautetta kun ostaja huomaa petoksen. Jää kaupankäynti yhteen kertaan.

    VastaaPoista
  4. Taidetta kaunistelusta syyttävien kannattaa muistaa, että vielä 1800-luvulla sensuuri koski niin kuvataiteita, musiikkia kuin kirjallisuuttakin, kaikissa muodoissaan. Vaikka olisi halunnut sanoa suoraan, ei voinut, tai seurasi vaikeuksia.

    VastaaPoista
  5. Eipä tuo ihan noinkaan mennyt. Helsingin monumentaalikeskustan ym. arkkitehti Carl Ludwig Engel kirjoitti vuonna 1831, kun Helsinkiin saapuneen koleraepidemian pahin aalto oli ohi: "Yhteensä 197 ihmistä joutui taudin uhreiksi, eniten kyllä kuritonta rahvasta. Olemme oikeastaan päässeet eroon koko joukosta juoppoja." Ja Paikkarin torpan "nöyrän vaatimaton ja humaani" lääkäri Elias Lönnrot siunaili kirjeessään: "Herrasväkeä täällä ei ole kuolla muuta kuin Översti Tavaststjernan frouva ja Medicinan Candidati Holm."

    Maaliskuusta 2020 jatkuneessa nykytilanteessa tuohon kuvaukseen taitaisivat mutatis mutandis parhaiten sopia 70 vuotta täyttäneet "vanhukset"? "Kestävyysvajekin" kevenisi, ja silloinhan ainakin tietyn suunnan poliitikot olisivat mielissään?

    VastaaPoista
  6. Ennen traktoreita mm kyntäminen oli maalajista riipuen todella kovaa hommaa sekä miehille että hevosille.

    Sen verran totean, että kultivaattori on erilaite kuin lapiorullaäes taikka toiset sanovat pyöröäes.

    Maatalouden koneistus on kehittynyt vuosikymenien saatossa suorastaan huimasti. Nykyään jopa yksi mies viljelee 100-200 hehtaaria yksinkin, kun maatalouden konekanta on lähes miljoonan euron luokkaa. Satotasotkin ovat kehittyneet todella hämmästyttävän korkeiksi myös täällä Suomessa, kun verrataan sata vuotta sitten saatuihin satoin. Tänä vuonna tosin Suomessa saadaan melko vaatimaton kokonaissato oikukkaiden säiden takia.

    VastaaPoista
  7. Eikös sinne kaskeen pantu kasvamaan eritoten naurista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaskiruis oli myös tärkeä. Erittäin satoinen vilja parina ensimmäisenä vuotena.

      Poista
  8. Vanha kurjuus tuntuu ahnaan "säästämisen" varjolla palaavan. Mitä muuta kuin taudinpesiä ovat nämä uudet maisemakonttorit, joissa vieri vieressä istuen hädin tuskin pääsee kääntymään. Erityisesti valtiolla konsepti kuuluu olevan aivan tolkuton nyt, kun totuus koronan jälkeen paljastuu. Ja sama altistus koskee kouluja. Sinnehän joku konsultti on keksinyt tyrkyttää malliksi seinättömän yhteistilan, jossa kaikki pääsevät pärskimään kaikkien kanssa.

    VastaaPoista
  9. 1800 luvun jälkipuolikkaalla tilatonta väestöä oli lähinnä Etelä-Suomessa, ei niinkään pohjoisempana. Tämä johtuu siitä, että etelässä ei tiloja lohkottu samalla tavalla kuin esimerkiksi Pohjanmaalla. 1860 luvun nälkäkatastrofi ei johtunut köyhyydestä, vaan ruuan puutteesta. Viljasato menetettiin kahtena vuotena peräkkäin. Tuontiviljaa ei saatu maahan merien aikaisen jäätymisen vuoksi. Köyhyys on kovin suhteellinen käsite. Maaseudulla kohtuullisen suurellakaan tilalla vielä viime vuosisadan alkukymmeninäkään ei ollut juurikaan rahataloutta, koska elettiin pitkälle luontaistaloudessa. Mitä tulee 1800 luvun avariin näkymiin ja puuston vähäisyyteen, niin se johtui siitä, että männyt poltettiin laajoilla alueilla tervaksi. Kaskeaminen kulutti lähinnä Itä-Suomen metsämaisemaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ollut siinä käsityksessä, että tuontiviljaa ei saatu Suomeen siksi, ettei J.V.Snelman ollut halukas ostamaan sitä valtion varoilla.

      Poista
    2. Minä taas olen ollut siinä käsityksessä, että kun valtio taipui tuontiviljaa hankkimaan, meri oli jo jäässä tai jäätymässä. Mikään hallinto ei koskaan osaa ennakoida kriisejä vaan aina on jälkiviisaudelle sijaa.

      Poista
    3. No kyllä ja ei. J.V. viivytteli tilauksessaan, mutta teki sen kuitenkin. Sitten meret jäätyivät todella varhaisessa vaiheessa eikä silloisilla aluksilla ollut mahdollisuuksia purjehtia. Talvi tuli vielä niin aikaisin, että vaikka viljaa olisi satamiin saatukin, niin sen levittäminen olisi ollut hankalaa.

      Poista
    4. Snellman oli pitkälti vastuussa tästä, ettei viljaa ostettu ajoissa valtion varoilla. Syitä oli monia. Osaltaan kyse oli ideologiasta. Snellman oli taloudellinen liberaali eikä ollut halukas sekaantumaan talouselämään. Viljan olisi pitänyt päätyä Oulun satamaan markkinamekanismien voimin. Kun näin ei käynyt, ja tajuttiin nälänhädän olevan käsillä, oli jo myöhäistä.

      Toinen syy oli isänmaallisuus. Suomen autonomia perustui siihen, että Venäjän valtion ei ollut koskaan tarvinnut tulla pelastamaan Suomen valtiontaloutta. Kaikki valtionvaraintoimituskunnan virkamiehet olivat tästä tuskallisen tietoisia. Huono vuosi tarkoitti verotulojen romahdusta. Sen pahentaminen alkamalla elvyttää olisi huonontanut valtion raha-asioita entisestään. Sellaista riskiä ei mielellään otettu.

      Voi siis liioittelematta sanoa suuren nälkävuoden uhrien kaatuneen isänmaan vapauden puolesta. Sen voi tehdä kovin monella tapaa.

      Poista
    5. "Voi siis liioittelematta sanoa suuren nälkävuoden uhrien kaatuneen isänmaan vapauden puolesta."

      Irvokasta, makaaberia puhetta tältä henkilöltä, kun puhuu ns. tavallisesta kansasta. Eikä ole ensimmäinen kerta.

      Poista
  10. Tarkkailija takavasemmaltasunnuntaina, 26 syyskuuta, 2021

    Tottakai menneiden vuosisatojen elämä oli fyysisesti kovaa ja niukkaa nykypäivän oleskeluyhteiskunnan mittapuilla arvioiden. Tämä näkökulma on kuitenkin hyvin "ohut" ja "tekninen" - tavallaan verettömän aneeminen.

    Emme voi mitenkään päästä tuon ajan ihmisten pään sisään siinä, missä määrin heidän elämänsä oli ilotonta tai iloista. Miten tuolloin koetut tunteet olivat ilottomampia tai iloisempia kuin nyt neukkukuution syövereissä ja avokonttorin kakofoniassa koetut.

    Suuria ja aitoja tunteita tuohon meneeseen elämäänkin epäilemättä liittyi suuntaan ja toiseen. Sen verran se oli reaalimaailman vaihtelevissa ilmiöissä kiinni. Karhu nurin ja peijaiset pystyyn.

    VastaaPoista
  11. Pienviljelijän poikasunnuntaina, 26 syyskuuta, 2021

    Aika usea sotaveteraani lähti ja muutti 60-luvulla Ruotsiin lastensa kera. Mahtoi olla pienviljelijöillä kurjaa silloinkin. Minä muistan että kurjuutta riitti riittävästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elintaso pakolaisia...

      Poista
    2. Pienviljelijän poikamaanantaina, 27 syyskuuta, 2021

      Pakkohan se oli. Muistan viimeisen Joulun aterian kotimökissä. Naapurilta saatua kalaa, omia porkkanoita, perunaa, maitoa ja leipää. Siinä se. Sain puisen hevosenpään joululahjapaketissa. Ei muillakaan siskoksilla enempää ollut. Tapanina kirkko lahjoitti tai ehkä haettiin vaatteita ja jotakin muuta pientä.

      Poista
    3. Ruotsin teollisuus kävi ymmärtääkseni rekrymatkoilla Suomessa.

      Poista
    4. Tietysti me olimme elintasopakolaisia, mutta emme siinä mielessä kuin nykyiset elintasopakolaiset. Me emme menneet Ruotsiin elämään ruotsalaisen sosiaaliturvan kustannuksella, vaan tehtaisiin töihin.

      Asumaan me menimme omalla kustannuksellamme minne pääsimme, emme vastaanottokeskuksiin.

      Eli meidän vertaamisessa nykyiseen maahanmuuttoon ei ole mitään mieltä. Pelkkää tunkkaista politiikkaa.

      Poista
    5. Oma mielipiteesi on tunkkaista politiikkaa, unohdat ns. "Slussenin sissit" yms. pois yhtälöstä ylistäessäsi "meitä" suomalaisia

      Poista
    6. "Oma mielipiteesi.."
      Slussenin sissit olivat päihderiippuvaisia sotaveteraaneja jotka ajautuivat Ruotsiin halvan viinan takia. Heidän kohtaloaan ei kenenkään kannata kadehtia. Tuskin kukaan haluaisi heidän pöksyissään astella kylmiä Tukholman katuja pimeässä ja kipeänä.

      Poista
    7. Slussenin sissejä Ruotsiin suomalaisista oli korkeintaan 1 %.

      Tuoreiden uutisten mukaan Ruotsin raiskauksista 60 % ja Suomenkin jo 40 % on nykyisten etelämaalaisten maahanmuuttajien tekemiä.

      Ikäviä faktoja, joille alkaa olla entistä vaikeampi sulkea silmät.

      Poista
    8. "Tuoreiden uutisten mukaan Ruotsin raiskauksista 60 % ja Suomenkin jo 40 % on nykyisten etelämaalaisten maahanmuuttajien tekemiä."

      Roskaa. Ylen uutinen koski EPÄILYJÄ. 40% on ylöspäin liioiteltu luku. Tuomioissa väitetty trendi ei näy. Epäilläänkö aina ensin varmuuden vuoksi maahamuuttajia?

      Uutisen voi myös lukea niin, että jos päästetään maahan enemmän afrikkalaisia lähi-idästä tulevien sijaan, seksuaalirikokoset vähenevät.

      Poista
    9. Kun asia tuodaan näkyvästi esille Ylen uutisissakin, niin on aika paksua persuilua väittää sitä roskaksi.

      Ja ennen kaikkea uutinen on luettava niin, että kun estetään afrikkalaisten ja muslimien tulo maahan, seksuaalirikokset romahtavat.

      Poista
    10. En väittänyt Ylen uutista roskaksi, vaan anonyymmikollegan vääristelevää tulkintaa siitä. Minä luin siitä muutakin kuin otsikon. Ja luku josta lähdettiin liikkeelle ei ollut 40% vaan pienempi.

      Poista
    11. Journalistiikan oppikirjoihin kuului ainakin ennen "Miten tilastoilla valehdellaan". Osa journalisteista opetteli sen avulla valehtelemaan. Siksi tarve terveeseen kriittisyyteen tilastoihin perustuvan uutisoinnin suhteen ei ole kadonnut mihinkään. Tämä koskee myös Yleä ja Helsingin Sanomia.

      Poista
  12. Ennen traktorien tuloa maatyö oli raskasta, olipa tila pieni tai suuri. Muistan, kuinka isäni, normaalisti hyväntuulinen, tasainen mies, raivostui 50-luvun alussa, kun vanhin poika oli kyntänyt liikaa: "Helppohan se on traktorin pukilla istua ja ajella, mutta viljankorjuun aikaan ei sitten olla mailla ei halmeilla!" Veli oli silloin jo irtaantumassa maatöistä, vaikka hänestä piti tulla jatkaja.

    Jonkun vastoinkäymisen kohdatessa - kuten 40-luvulla, kun ukkonen oli tappanut rantakoivujen alla viisi kuusi lehmää, jotka jo turvonneina piti haudata - isäni saattoi huokaista: "Kenenkään ei piä ruveta moanviljelijäks!" Sitä ukkosta minä en muista, mutta kyllä luonto koetteli myöhemminkin, tuli kovat sateet heinäntekoaikaan ja muuta.

    Usein sanotaan, että mökin eukon lohtuna on ollut lehmä, sen kylkeä vasten hän on voinut itkeä surunsa ja vaivansa, ja onhan se pelastanut nälkäkuolemaltakin monta kertaa. Lehmä on ollut myös ystävä, melkein inhimillinen olento. Sitä, sitäkin on Rosa Liksom kuvannut uudessa kirjassaan "Väylä", kun nuoret tytöt ja pojat ennen Lapin sotaa kuljettivat yli 120.00 nautaa joen yli toiseen maahan. Ja yli 60.000 tornionjokilaaksolaista joutui evakoksi Ruotsiin. Hieno kirja Liksomilta, taas.

    Suurilla viljanviljelytiloilla elämä on nykyisin vapaampaa, talveksi isäntä voi lähteä vaikkapa taiteijaksi New Yorkiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niinkö. Suurilla viljatiloilla? Joo. Idahossa. Perunoita. Se on tosin juures. Muut eivät voikaan. Suuri on aivan julmetun kummallinen käsite.

      Henry Ford kokeili alkoholilla käyvää mallia. Kas kun maissi. Ensimmäisen maatalousnäyttelyn (jossa koko laitteisto oli kokeiltavana) tulokset olivat - riemuisat, vähimmillään. Aie peruttiin. Ford oli pettynyt.

      Taiteilijaksi New Yorkiin. Miina Äkkijyrkkä.

      Nyt ei kaikki ihan täsmää. Olen toki pelkkä karjanhoitaja honoris mutta ei siitäkään ammatista terveenä eläköidytä.

      Mustan mullan maassa on suuria tiloja joissa hehtaarin sato vehnää on kuuden - seitsemän tonnin luokkaa, lannoittamatta. Meillä tämä on myös tehtävissä. Puuttuvat 120 miljoonaa hehtaaria voitaisiin kääriä rullalle ja tuoda tänne?

      Poista
    2. Peruna ei kyllä ole juures. Sen verran maatalousalan ammattilaista täytyy oikaista.

      Poista
    3. Päron. Vita päron festival, sablar, de vde son jag tänkt. Oja.

      Vet Ni, in't e' de' så nog me' dom där.. pronsenter och pernmiller eller vad i h3lv3t3 hetär dom int vet jag!

      Men Inga vet jag nogaste nog. Hon e' ju en sån flicka ju.

      Inga Killing. Söt som en liten finska spits.

      Hör Du! Nu ska vi ta' en lite-liten kopsu och lämna det här sörssels mörssel och sen ska vi äta ett par tre burkar surströmming, va. Och kossu. Man måst alltid ha' kossu. Eller hur? Säg nu nåt.

      Poista
  13. Maa- ja metsäelämäkö ilotonta? Pitäjännimi Metsäpirtti synnyttää minussa aina lämpimiä väristyksiä, vaikka kannakselainen isäni soti mm. siellä. Männä lauantaina minulle selvisi, että on olemassa myös Maapirtti, kun ajelin itäisen Joutsan Suonteen seutuvilla Marjotaipaleella. Virkeä paikallisen väen kokoontumispaikka ainakin netin tekstin ja kuvien perusteella.

    VastaaPoista
  14. Juuri joku lapsenlapsi ihmetteli miten tylsää meillä on täytynyt lapsina olla kun ei ollut mitään näitä digihärveleitä. Tosiasiassahan ei ollut yhtään tylsää. Saattoi jopa olla ihan päinvastoin.

    Olen mielessäni harmitellut, että yleensä pohjalaisen maalaispaikkakunnan (nykyisen ”kaupungin”) menneisyydestä puhutaan vain eräiden merkkihenkilöiden elämäntarinoiden valossa. Kuitenkin vielä lapsuudessani kylillä oli monenlaisia muitakin mielenkiintoisia ihmisiä. Jotkut yksinäiset vanhat naiset jopa elivät ihan satunnaisilla ansioilla. Olivat taloissa tilapäisapuna, milloin perunannostossa, milloin riihellä ym. Kuitenkin he olivat ihan olennaisia ja arvostettuja henkilöitä kyläkuvassa. Miehissäkin oli monenlaisia, eräs Kalle oli kesät töissä tiilitehtaalla ja lomaili muun ajan vuodesta. Kulki piippuineen kylällä jututtamassa kotona olevaa naisväkeä. Tai Sauna-Jussi, joka enmmäkseen kiersi ympäri pitäjää ja majoittui taloissa, vaikka oli hänellä joku asumuskin olemassa. Ehkä siellä vaan oli liian yksinäistä. Näistä ihmisistä pitäisi tehdä jotain juttua myös erilaisiin historiikkeihin. Muuten kuva entisten aikojen elämästä jää kovin yksipuoliseksi.

    Kyllähän ne 1860-luvun nälkävuodet tuntuivat jättäneen ihmisiin jälkensä. Isäni äidin vanhemmat kuolivat molemmat vuoden 1868 toukokuussa. Jäljelle jäivät seitsemän tytärtä (nuorin 2 vuotias ja vanhin 19) joista kaikilla on runsaasti jälkeläisiä. Muistan lapsuudesta, miten pelkäsin hallaa, kun luulin että sitten tulee nälkä. Vanhemmat eivät ilmeisesti osanneet oikein viestiä asiaa. Heillekin oli jäänyt kuitenkin päälle suurten nälkävuosien hallakammo.

    VastaaPoista