Sivun näyttöjä yhteensä

14. syyskuuta 2021

Kaksikymmentä sivua



 

Eilinen aiheeni ja kuva viulua hyvin soittavasta lääkäristä nostatti kommentteja, joista nousee kysymyksiä. Tämän päivän kuva on Ahvenisen salmelta 1929, Lieksasta etelään.

 

Tuon ajan ja sotaa edeltäneen ajan puheissa Viljolla vilahtelivat arkkitehdit, lankomies Yrjö Lindegren, Alvar Aalto ja Blomstedtin sekä musiikin puolella tietysti Hannikaisen pojat. Rahoja opintoihin Viljo ansaitsi soittamalla kaverien kanssa musiikkia muun muassa elokuvateatterissa Elävät kuvat, Wreden pasaasissa. Jos joku ystävä oli liian juovuksissa, hän tuurasi Filharmonisen seuran esityksissä ykkösviulun takapultissa. Joskus johti Kajanus. Joskus Sibelius kävi itse kuuntelemassa.

 

Silloin samoin kuin nyt yliopiston professoreilla saattoi olla omia jousikvartetteja. Sibeliuksen veli Christian oli kuulemma hyvä ja Fabritius hullujenhuoneelta vielä parempi.

 

Tuliko ihmisestä hyvää lääkäriä ilman suurta onnettomuutta ja pahoja erehdyksiä?

 

Viljon onnettomuus oli veljen, perheen suuren lahjakkuuden kuolema. Viljo teki diagnoosin jonka professori Krogius vahvisti. Syöpä vatsalaukun seudulla eli sarkooma. Väitöskirja jäi kesken. Runokokoelma jäi julkaisematta. 

 

En tiedä, oliko se outoa aikaa. Ei sitä löydä kirjoista. Lieksan seudun kunnanlääkäriaikaan seinille ilmestyi taidetta. Tampereella, jossa joskus niitä katsoin, oikealla alhaalla luki Halonen tai Munsterhjelm tai Westerholm.

 

Jotkut aikakauden merkkihenkilöistä, eivät nyt käsitellyt, olivat ihmispetoja. Eräältä rakastetulta professorilta hirttäytyivät vaimot vaatekaappiin ja pojat pihapuihin.

 

Jos heidänlaisistaan kirjoittaisi, siihen menisi noin 24 liuskaa per tarina. Mutta elämästä ei oikeastaan voi kirjoittaa. Se on niin odottamatonta. Parhaat kirjoittajat, kuten Tacitus tai Plutarkhos, vannovat ensin kirjoittavansa vain totuuden, ja sitten valehtelevat, mitä sylki tuo suuhun.

 

Opin ymmärtämään jotain ammatista katselemalla. Viulunsoitosta oli puhe. Se pitää sormet käyttökelpoisina. Siinä silmä lepäsi, kun appeni söi karjalanpaistia. Hyvään paistiin käytetään luisia lihanpaloja. Liki luuta on liha paras. Kirurgi selvitti suupalan yhdellä pienellä kädenliikkeellä eikä ollut millänsäkään kalvoista tai jänteistä. Opin senkin, että liha on terveellistä ja parasta kaikesta on luuydin.

 

Joskus myöhemmin luin saksalaisen sotakirurgin muistelmat. Solislaskimon ompeleminen ja sitominen oli tiukka paikka. Tämä kirurgi selvitti ongelman katkaisemalla pihdeillä kylkiluita. Ne kyllä luutuvat takaisin.

 

Sitä en valitettavasti painanut mieleeni, miten lääkintätointa hoidettiin Räisälässä Talvisodan aikana. Käsityksekseni jäi, että aika pitkälle kokeilemalla, koska ödeema oli ainainen vaara. Vaaraa oli myös kirurgista, joka leikkasi yli vuorokauden samoilla jalansijoilla seisten.

10 kommenttia:

  1. Etelän Sontasiionissa (pohjoisen vastaava, Posari eli Pohjolan Sanomat, on liitetty Lapin Kansaan, joka on liitetty Kalevaan, jonka ostaa kohta tiedän kyllä mikä) oli tänään juttu sivuilla A 18-20 (Halminen), jossa kerrotaan, miksi sotakirurgit ovat niinkuin he ovat. Ja rauhanturvaajat.

    PTSD (pahasta kokemuksesta johtuva paineensietokyvyn - resilienssin - romahdus) johtaa moraalirappioon, jota maassamme edustaa viranomaisista vasittu osa, jolla useimmiten ei ole käytännön kliinistä kokemusta.

    Lakimiehistä kirjoitetaan ja puhutaan enemmän kaskuja kuin Kittilän tai Ivalon kunnanlääkäreistä.

    Mitä tulee soitto- ja laulutaitoisiin lääkäreihin, heistä primus inter pares saattaa olla Heikki Peltola, joka on alusta alkaen osannut Covid-19 / sars-CoV-2 - asiassa kertoa, mitä eroa on "rahat tai henki" ja "hinnalla millä hyvänsä" käsitteillä.

    Valitettavasti hänet vaiennettiin jo varhain, mutta se ei emeritus-infektio-professorin kuoronjohtamisen taitoon vaikuta ainakaan pahentavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensti Pohjola oli anestesalääkäri.

      Poista
    2. Näin on ollut, mutta Heikki Peltola on emeritus-professori. Molemmat hyviä, itse lauloin 25 vuotta kakkostenoria - enkä ollut siinä erityisen hyvä.

      Poista
  2. Elämä on ikävällä tavalla sähköistynyt. Esimerkiksi varsinkin vihervasemmiston rouvaehdokaat ovat pilanneet toosansa kaikenmaailman seksileluja kokeilemalla. Tämä on johtajunut joissain tapauksissa siihen, että sähköporakone pitää olla mukana intiimissä kansakäymisessä miehen kanssa.

    Luomua sen olla pitää ilman sähkövempaimia. No jaa, taidan olla vanhanaikainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin että vika on naisessa jos ei seksi kanssasi ole kovin hyvää, vai?

      Poista
    2. Ei kun kiinni ja kimppuun, makita onkin aika lelu joo. Tosimies tulee aina hilti kainalossa ja hoitaa hommat ruutikoneella. Hyvä olla korvatulpat siinä, nokkahuilu ei kuulu alkuviikolla muuten olleskaan.

      Poista
  3. Onko se letukka, tuo auto siis? Vai alkupään A-hoppa? Vai sittenkin joku muu? Aivan vereksen oloinen hyrysysy kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymys. Mainituksei 1920-luvun Chevroletiksi veikkaisin. Fordin tapaan soikeapohjaisena Letukankin merkkiä esiintyi joidenkin tuon ajan mallien keulalla.

      Poista
    2. Oldsmobilea tai Buickiakaan ei osaa sulkea pois. Ja niitä automerkkejä oli tuojon aikaan julmetusti.

      Poista
  4. Ei oo mulla koskaan ollu voorttia. Jostain on tullu miäleen, et ainoo tosi hyvä paikka siinä on se soikee sininen emaloitu merkkiloko nokasa. Se on ollu sama vissiin alvusta asti.
    PT.

    VastaaPoista