Sivun näyttöjä yhteensä

28. syyskuuta 2021

Murha


 

Luultavasti poliisiromaani murhineen on eräänlainen kummitusjuttu. Kummitukset kiinnostavat ihmisiä, vaikka kummituksia ei ole olemassa. ”Kummitus” tarkoittaa jotain, mitä ei ole olemassa, tai jotain, mitä ei ainakaan osata selittää.

 

Suomessa surmattiin vuonna 2019 65 ihmistä. Kun olin itse tekemisissä henkirikosten kanssa – tuomarina – kirjallisuuden suosima ”mysteeri” oli se tekotyyppi, jota ei esiintynyt koskaan.

 

Kun kävin eri syistä kaikkiaan noin kahden – kolmensadan henkirikoksen asiakirjat läpi, mysteereitä ei edelleenkään ollut yhtään. Muutama oikeusmurha tuli vastaan 1930-luvulta

 

Kun henkirikos ja poliisin toiminta on niin suosittu aihe elokuvassa ja kirjallisuudessa, ykkösongelmakin on selvä. Miten voisi keksiä sellaisen henkirikoksen, jonka ympärille voisi kutoa viihdyttävän tarinan?

 

Lukija on pohjattoman suopea. Juuri ketään ei häiritse, että esimerkiksi Waltarin ”Komisario Palmun erehdys” on henkilöhahmoineen aika suoraan brittiperinteestä siirretty kuvio. Kevyt parodisuus taitaa olla samaa perua.

 

Toinen mestari, Aarne Haapakoski eli Outsider oivalsi saman. Pekka Lipponen, toisin kuin Kalle-Kustaa Korkki, oli hauska karikatyyri. 

 

Tällä hetkellä meillä näyttäisi olevan noin kuusi ahkeraa rikoskirjailijaa. Haluan nostaa vasiten esiin Seppo Jokisen, siltä varalta ettei hän olisi parista kymmenestä kirjastaan huolimatta osunut alttiin lukijan silmiin.

 

Mielestäni nämä komisario Koskisen johtaman tamperelaispoliisin tarinat ovat kodikkaita ja antaumuksella kirjoitettuja. Jos lukija ei tunne mitään mielenkiintoa Tammelan toria ja Hervannan seutua kohtaan, hyvä niin. Dekkarin edellyttämästä karsimisesta huolimatta minun silmissäni ja korvissani näihin tarinoihin on tarttunut paljonkin uskottavaa ja siten helposti takertuvaa.

 

Olen tunnustanut, että norjalainen Nesbø on mielestäni harvinaisen taitava jännärin kirjoittaja, ja lukeva yleisö on tiettävästi samalla kannalla. Tosin tavallisin vastaväite on tosi: kirjoittaja on kovin mieltynyt todella karmeisiin kohtauksiin, jotka ovat siis monelle liikaa. Itsehän nautiskelin Mankellin viipyilevistä, itsesäälin ja erilaisen niuhottamisen värittämistä romaaneista. Mankell kirjoitti sangen hyvin. Varsinainen suosikkini on muinainen sosialidemokraattinen ruotsalaisdekkari eli Sjöwall-Wahlö, ja omaan makuuni iskee parhaiten Leif G.W. Persson.

 

Nuorempia suosion saaneita on Pohjoismaissa monta, mutta murhakirjoissa on se täysin selittämätön piirre, että jotkut kolahtavat ja toiset taas eivät. Joka tapauksessa suupaltti, joka väittää dekkarin syntyvän tuosta vain, todella yrittämättä, puhuu pötyä. Ala on ehkä vaikeampi kuin taideromaani.

 

Jos paperinukkejaan värittää liikaa, ne ovat pilalla. Remes-oireyhtymä on vaikea. Läpikuultavan epäuskottavat henkilöhahmot pilaavat hyvinkin kehitellyn toiminnan. Ja tietenkin lukemisen tekee mahdottomaksi tunne, että teksti on peräisin automaattisorvista ja sapluunat on ostettu kaupasta, tai sitten silmän välttäessä varastettu. Mutta Seppo Jokisesta jää mukava mieli. Tavallisia jännäreitä tavallisille ihmisille ja suhteellisen tavallisia tekoja. Eikö se ole ihan kohtuullinen kaava=

22 kommenttia:

  1. Jokohan ruotsalainen rikoskirjallisuus kertoo tämän päivän tilanteesta, jossa mamujen perhejengit hallitsevat kaupunginosia kuten mafia Amerikassa, vai vieläkö rikoksen tekijäksi paljastuu vanha ilkeä yläluokkalainen natsi?


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole huoleta, et ole vielä paljastumassa vaikka oletkin vanha ilkeä ...

      Poista
    2. Göteborgin pommikaan ei avaa silmiä, kun usko on vahva.

      Poista
    3. Odotellaan nyt rauhassa tarkempia tietoja siitä, minkä värinen fasisti oli teon takana ennenkuin aletaan kansaa kiihottamaan.

      Poista
    4. Jens Lapidus kuvaa romaaneissaan melko iskevästi nykytilaa maahanmuuttajataustaisten rikosjengien osalta (joka tosin ei ole se, että "mamujen perhejengit hallitsevat kaunpunginosia").

      Poista
    5. Onko tämä Lapidus Ruotsin Remes?

      Poista
    6. "Mamujen perhejengit hallitsevat kaupunginosia" on se nykytila, josta puhuvat mm. Ruotsin poliisi, ruotsalaiset poliitikot ja ruotsalainen valtamedia.

      (Varmaan joku kohta veistele, että onhan mamujen perhejengi hallinnut kuninkaanlinnaakin jo yli 200 vuotta...)

      Poista
    7. On kyllä ei-kiva yhtään ollenkaan että syrjitään! Ei saa sillälailla natseja syrjiä. Suvaitkaa!

      Poista
    8. Göteborgin pommista etsitään 55-vuotiasta miestä joka oli yrittänyt saada pois muuttaneen sukulaisensa nimissä ollutta vuokrasopimusta omiin nimiinsä. Persut huusivat mamujengiä ilman mitään todellisuuspohjaa.

      Poista
    9. Jymyuutinen onkin siis se, että tällä kertaa räjäytyksen takana ei ollutkaan mamurikollisten kiista!

      Jos tekijäkin vielä paljastuu tavalliseksi svenssoniksi, niin eiköhän sillä mene meilläkin etusivut uusiksi.

      Poista
    10. Toivotaan että paljastuu ruotsinsuomalaiseksi...

      Poista
  2. Dekkarit voivat perustua myös tunnettuihin ja tutkittuihin murhiin ja vastaaviin jotka tutkimuksen alussa ovat olleet mysteerejä. Rikostutkimus on sitten selvittänyt asiat monesti ja mysteerin sumu hälvenee.

    VastaaPoista
  3. Oma suosikkini on Matti Yrjänä Joensuu, jolla oli aika omaperäinen kaava romaaneissaan. Tapahtumat kuvataan eri näkökulmista, ja hyvin harvoin (jos koskaan) poliisi tai kukaan muukaan "selvittää" tapausta. Tekijälle käy miten käy, mutta ymmärrys ei lisänny. Kuitenkin tutkivan poliisin oma elämäntilanne ja näkökulmat varioivat samaa aihepiiriä mitä rikollisen tekijän toimintakin.

    Kai tuo on oma versionsa Kemppisen mainitsemasta sosialidemokraattisesta dekkarista.

    Parissa viimeisimmässään Joensuukin alkoi uida kovin tummissa vesissä. Pahan pappi kuvasi hyvin sairasta mieltä ja ehkä samalla yhteiskuntaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakkauden nälkä alkaa komealla esipuheella.

      I. H.

      Poista
  4. Leif GW on muistellut omaa elämäänsä parinkin teoksen verran ("Professor Wille Vingmutter, mästerdetektiv: berättelsen om mitt yrkesliv" ja "Gustavs grabb". Mukavaa luettavaa molemmat. Ei ole käännetty suomekasi.

    Kotimaisista uudemmista dekkaristeista on mainittava Jaakko Melentjeff. Luin kutakuinkin yhteen menoon kaikki hänen kolme dekkariaan("Hukkuneet", "Papin kosto" ja "Jos et valvo". Erittäin viihdyttävää ja sujuvasanaista kerrontaa, jota oli ilo lukea.

    VastaaPoista
  5. Sosialidemokraattisessa alatyypissä Joensuu pärjää Sjöwall_Wahlöölle hienosti.

    VastaaPoista
  6. Alkupään Koskissa kaupunki oli läsnä lähes elävänä sivuhenkilönä, juonet olivat ehkä liiankin "dekkarimaisia".
    Nyt juonet ovat todellisempia (mahdollisempia) mutta kaupungin kuvaus ei enää hengitä samoin kuin ennen.

    VastaaPoista
  7. Hauska kuulla, että herran suosikki on lievästi sanottuna erikoisilla henkilöhahmoillaan kunnostautunut Leif GW Persson. Nesbø on tietenkin omaa luokkaansa, johon suomalaiset eivät yrityksistä huolimatta ole vielä yltäneet. Hiljakkoin ilmestynyt Tuomas Niskakankaan Roihu yltää lähelle ja on poliittisuudessaan ainakin oikeistopiirejä kirvelevä.

    VastaaPoista
  8. Kouluaikoina muistelen luetun Raamattu - nimistä dekkaria. Sen sanottiin olevan kolmannella tuhannella vuodella menossa poispäin kirjoittamisen ajoista....
    Se oli käsittämättömän kerronnan mestariteos silloin ja on varmaan sitä vieläkin. Se kertoi tarinan tasolla vastauksen kysymykseen, kuka murhasi Jeesuksen ja nyt odotetaan jatko - osaa, joka kertoisi, miksei Jeesuksen luvattua uutta paluuta ei kuulu ei näy.
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista
  9. Kai Ekholmin Kalju & Kihara Reinikan kera on oikein mukavaa luettavaa. Eikä ole yhtään haitaksi kykypuolueen aatemaailmaa pistetään hiukan halvalla.

    VastaaPoista
  10. Olen Kemppisen kanssa samaa mieltä Leif G.W. Perssonista, joka tänään taitaa olla Skavlanin (Ruotsi-Norjan Arto Nyberg) vieraana Yle-Teemalla. Häneltä Palmen murhakin käy kuin tanssi.

    Paras lukemani dekkari aikoihin on "Kotkan poikii"-Lasse Lehtisen äsken ilmestynyt Murhattu ministeri.

    Murhaaja löytyi, mutta taustaa ei. Löytyi vain lippunen, jonka allekirjoittaja oli korkea taho ja jossa verirahan suuruus näytti olevan 50 penniä.

    Suosittelen lämpimästi, olihan murhan uhri oikeistokokoomuslaisen nuorukaisen vasemmistolaisen isän setä.

    Kallio ei myöskään ole ihan turha poliisi eikä hänen kirjoittajansa ollenkaan hassumpi ihminen, joka vieläpä elää parisuhteessa erään maan parhaista veijaritarinoista tutun kymenlaaksolaisen kirjailijan kanssa.

    Joku voisi Thomas Mannin (Josef) tavoin etsiä kohteitaan - murhaaja, murhattu - myös Raamatusta. Ei se niin pykä kirja ole.

    VastaaPoista
  11. Orvokki Lylyksen tapaus lienee yksi kuuluisimmista todennäköisistä oikeusmurhista. Tietysti Bodom ja Auerin tapaus, sekä Kyllikki Saari, ovat myös jonkinlaisia mysteerejä.

    VastaaPoista