Kentällä kaatuneita

Eilinen Liverpoolin ja Real Madridin jalkapallo-ottelu oli todella katsomisen arvoinen. Painoin mieleeni kirjoittaa blogin aiheesta, ovatko miehet ruvenneet nyt yleisemminkin itkemään. Jos näin on käynyt, muutos on mainio. Antikin eepoksissa ja Kalevalassa sankarit ja sotasankarit itkevät vähän välillä, joskus päiväkausia. Itse olen saanut sellaisen opin, että mitään häpeällisepää mies ei voi tehdä. Mies vain puree hammasta ja kiroilee.

Otin esiin jo vanhat tilastoni, joiden poimiminen ja ryhmittely verkon kansallisarkiston erittäin hankalakäyttöisestä tietokannasta

http://kronos.narc.fi/menehtyneet/

oli minulta hullun työtä. Tein sen noin 15 vuotta sitten ja tein niin kuin näin viisaimmaksi jäljentämällä käsin ne kaikki yli 92000 menehtynyttä, joista kustakin esitetään yli kymmenen tietoa, jopa erikseen syntymäkunta, kotikunta ja asuinkunta ja sitten virheellisesti ja epäjohdonmukaisesti kuolinpaikka, joka on joskus taistelupaikka, joskus sidontapaikka, joskus sotasairaala.

Laadin pari sataa erillistä Excel-tiedostoa ja tein käyriä niin että näen suoraan muun muassa sen, että lokakuusta vuoden loppuun 1941 kaatui joka päivä enemmän suomalaisia nuoria miehiä kuin Kannaksen suurtaistelujen 1944 pahimpinakaan päivinä. 

Kuten näitä kirjoituksia hartaudella seurannut tietää, tuo asia on minulle joko mieletön joukkomurha tai mahdolliselta sotilaalliselta merkitykseltään käsittämätön vaihe. Taistelut jäivät vähiin itsenäisyyspäivänä 1941 Poventsan valtauksen ja vedenpaisumuksen jälkeen. Bolshevikit avasivat Uikujärven eli siis Stalinin kanavan patoportit, ja meikäläiset uivat vaatteet päällä yli 30 asteen pakkasessa.

Niinpä jäin miettimään kentällä kaatuneita. Jatosodan aikana PsD eli panssaridivisioona kärsi pahimmat tappiot, mutta kyllä Ehrnrothin JR 7 tuli kohta perässä.

Suurta sankaruutta osoitti ruotsinkielinen JR 61 (Marttinen) Viipurin Tienhaarassa.

Missään yleisessä lähteessä ei mainita, miten kukaan ei ollut elämässään nähnyt kenenkään juoksevan niin lujaa kuin Bertel (Bebbe) Storskrubb. Hän oli niin hyvä 400 metrin aitojen juoksija, että 1945 hänellä oli maailman kärkiaika nimissään, 52,2. Lisäksi hänellä oli suuri määrä Suomen ja Euroopan ennätyksiä. Hänen ja hänen tuttavansa Bengt Sjöstedtin nimet oli muotoiltu kuin suomenkielisen kansanosan kiusaksi.

Mutta Viipurinlahdella Säkkijärven puolella oli komppania suomalaisia jumissa kahden bunkkerin tulituksessa. Res. ltn. Storskrubbilla oli vanhastaan oma iskujoukko, joka oli taistellut mm. Tekarin saaressa. Kun veneitä ei riittänyt, Storskrubb tuli tuon 3,5 kilometriä konepistooli kaulassa uiden Viipurinlahden yli, ja sitten oli tämä bunkkeriasia.

Luutnantti sai vaatteita ja toiseen käteen telamiinan, toiseen kasapanoksen. Hän juoksi suojautumatta sadan metrin pellon yli sytytetyt räjähteet kädessä ja huitaisi ne molemmat bunkkerin aukosta sisään. Asia oli selvä. Paikalla olleet mainitsivat, että luutnantti juoksi kumiteräsaappaat jalassa, käsiajanoton mukaan 11 tasan. Lienee edelleen maailmanennätys lajiaan.