POTKUNYRKKEILYÄ
TAIVASKANAVALLA esitettävä thai-nyrkkeily eli kickboxing tuo ensi näkemältä mieleen akateemisen virantäytön. Kuva olisi vielä todenmukaisempi, jos potkunyrkkeilijöitä olisi kehässä useita ja myös erotuomaria saisi lyödä.
Toinen mielikuva, jonka tämä jalo urheilulaji herättää, on markkinatalous. Tuntemattomasta syystä sekä markkinatalouden puoltajat että vastustajat ovat alkaneet pitää maailmaa pimeiden voimien temmellyskenttänä ja markkinavoimia samanlaisina luonnonilmiöinä kuin meteoriitteja.
Markkinatalous olisi kuin Anianpellon markkinat rekiviisun kuvaamassa muodossa. Siellä juodaan ja tapellaan, harjoitetaan haureutta ja salavuoteutta, varastetaan ja petetään. Rahaa tärkeämpi apuneuvo on isot nyrkit. Kaupan on tunkkaisia jauhoja, homeisia vuotia, parkitsemattomia turkiksia, härskiä voita, mätiä kaloja ja matoista lihaa. Myytäviä hevosia on käsitelty tärpätillä. Poliisi on poissa ja vallesmanni nukkuu humalassa.
JOS MARKKINAVOIMIA haluaa välttämättä verrata luonnonvoimiin, olisi mietittävä niiden ekologiaa eikä pelkkää ekonomiaa, niiden aiheuttamia ympäristötuhoja ja niiden rauhanomaisesta käyttöä.
Painovoima toimii etevästi esimerkiksi koskivoimana. Termodynamiikan lait ovat moninaiskäytössä muun muassa polttomoottoreissa. Painovoimaa vastaan on viritetty taidokkaita rakennelmia keskiajan mahtavista kirkoista nykyajan riippusiltoihin. Termodynamiikan paineentasausten säätely on ollut höyrykoneen keksimisestä alkaen jokapäiväistä.
Englannissa osakeyhtiöt olivat kiellettyjä suurimman osan 1700-lukua. Kiellon syy oli karvas kokemus keinottelutaloudesta, jonka englantilaiset olivat omaksuneet hollantilaisilta ja jonka huipennus oli taloushistorioiden kuvailema Etelämeren kupla. Osakeyhtiöt kieltänyt laki tunnettiin nimellä "Bubble Act".
YÖVARTIJAYHTEISKUNTA, jollaisesta vanhat liberalistit haaveksivat, on arvattavasti ohi, mutta ellei valtio myy mm. kouluja, sairaaloita, armeijoita ja vankiloita yksityisille yrittäjille, sille jää silti merkittävä ja lyhyellä tähtäyksellä kannattamaton tehtäväkenttä, jota se itse on parhaillaan sekoittamassa turhanaikaisilla puheilla tavoitejohtamisesta ja tulosvastuusta. Nämä väärin käytetyt käsitteet on lainattu yksityiseltä sektorilta.
Valtion keskeinen virka on keskittyä byrokratian ongelmiin. Byrokratia on informaatiovirtojen kontrollointia, ja sen keskeisiä toimintatapoja ovat hidastelu, peittely, formalismi ja mielivaltaisten ratkaisujen kätkeminen välttämättömyyden kaapuun, Tuota välttämättömyyttä nimitetään kernaasti voimassa olevaksi laiksi tai sitoviksi säännöiksi. Byrokratialla itsellään on taipumus kohdistua yhä vähemmän merkitseviin asioihin, jolloin merkitsevät asiat jäävät saalistajien armoille.
JUUSTOHÖYLÄ on viime aikoihin ollut puhtaasti pohjoismainen keksintö, jollaista saa turhaan etsiä muun Euroopan rautakaupoista. Kun se on niin kansallinen, siihen on tartuttu hanakasti. Juustohöylän kayttäminen valtion kulurakenteen karsimisessa tarkoittaa kuitenkin etukäteen tehtyä päätöstä olla puuttumatta tuhoisiin rakenteisiin.
Olisi tartuttava veitseen ja kirveeseen ja katsottava, mitä ilman tultaisiin toistaiseksi toimeen. Suurenmoiset organisaatiot kuten Venäjän keisarikunta, Saksan sodanjohto ja Itävalta-Unkari kukistuivat byrokratiansa kuluihin, kun taas Ison Britannian paljon parjattu hallinto oli maailman kaikkien aikojen kevein ja panoksen ja tuotoksen suhteessa tehokkaampi kuin mikään, mitä maailma on nähnyt ennen tai jälkeen.
Olisiko siis nimitettävä komitea, joka velvoitettaisiin sahaamaan poikki sen oksan, jolla se istuu?
VastaaPoistaVai olisiko meillä jo piilossa oma ylähuoneemme erinäisissä pankeissa ja työnantajajärjestöissä, joka voisi hoitaa homman omilla ulkoparlaamentaalisilla kikoillaan?
En kyllä keksi nyt tähdellisempää valitettavaa, kun kesäkin pukkaa päälle.
kamoon, eikös tuo jotakuinkin ole jo ihan hallitusohjelman mukainen meno: maakuntauudistus + eteläranta 10 = lisää ripaskatanssia kansalle
PoistaLisää pyhää pakkoenglantia
VastaaPoista