Pyynikin helmi

Kaukomatkailu on juuri nyt kova asia. Olin Tampereella. Junalla menin ja takaisin tulin toisella junalla. Olen harkinnut, että ennen kuin joulu on täällä taas, matkailen Keravalle, juon vaikka kahvit ja palaan. Nyt kuitenkin päällä on täysi villitys. Taas Tampereelle!

Ja näin aikoo käydä, vaikka olen pyörryksissäni eksoottisuudesta.

Länsi-Rannikolla näytti täyttäneen eilen vuosia partiokaverini, jonka poikien kiusantekomielessä käyttämä nimi oi 65 vuotta sitten Tero Tyrö Takatukka Papan poika Piikki. Hieno nimi. Lähes yhtä hieno kuin yhdellä pojalla, joka opeteli ärrää toistelemalla nimeään. Jorma Veri Orrenmaa, jossa ärrä pärrättää. Itse asiassa se oli Jorma Veli, mutta mitä yksityiskohdista.

Voi olla että Tampereella Vapriikin seutu oli alkujaankin outo, Kun kävelimme Tampereella käytännössä päivittäin 1960-luvun puolivälissä, emme tietenkään käyneet tehtaiden lähellä. Tehtailla oli tiettävästi työläisiä.

Mutta sitten käveli keskittymään eräisiin lakiteksteihin rautatieaseman kahilaan, jonka tiesin turvalliseksi. Vuorillinen talvitakki ja villainen pikkutakki osoittautuivat matkan aikana lämpimiksi. Siellä asemalla kesti puoli tuntia ennen kuin pahin hiki asettui.

Se oli se kihti muutaman viikon. Reippailukunnossa ei siis ole kehumista. Nyt oli toisen kerran pariin kuukauteen oikein nahkainen kenkä jalassa.

Illalla ajattelin, että jos olisin päättänyt toisin ja ottanut ison kameran mukaan, nyt saisi soitta Tampereen rautatieasemalle ja sanoa, että pitäkää tunkkinne. Oli niin kaunis valo ettei sellaista ole ihan monta kertaa vuodessa. Pyynikillä en ollut pyörähdellyt muutamaan vuoteen. En muistanut hullunkurisuuden ja komeuden jokseenkin ainutlaatuista yhdistelmää.

Harju on tietenkin sinänsä vaikuttava mutta rakennukset herrasväen puolella eli kaupungin suunnassa osittain aika ihmeellisiä, osittain kovaa kansainvälistä tasoa.

Valitin etten koskaan saanut tietää, missä oli sijainnut Tampereen talouskoulu. Tätini kävi sen sotavuonna 1943 erinomaisin seurauksin. No se oli sadan metrin päässä – ja senkin huomasi heti Wivi Lönnin suunnittelemaksi. Myöhäisjugendin tietyn hirviömäisyyden ja 20-luvun klassisismin hiukan höperöt tyylilainat korvasi sirous ja taito pitää kiinni kokonaisuudesta.

Katsoin hakuteoksesta, montako koulua Lönn oli suunnitellut, ja nimenomaan Tampereelle. Tosi monta. Ohi ajaessa muistin, että pidin myös Reima Pietilän kirjastosta ja samoin Kalevan kirkosta. Jostain käsitin, että Reima Pietilä ja Tove Jansonistakin tunnettu hieno taiteilija Tuulikki Pietilä olivat sisaruksia.

Tuomiokirkko jäi nyt väliin, vaikka se on ehkä Suomen hienoin. Pidän erikoisesti maalauksista, etenkin Simbergin. 

Kirkon portaille tuupertui kauan sitten lasteni isoisä ollessaan tulossa konsertista. Taitava mies. Siinä on paloasema ambulansseineen vieressä. 

Mutta sillä kertaa sekään ei riittänyt.