Sivun näyttöjä yhteensä

28. toukokuuta 2013

Syyhyssä saunaan



Olen edelleen omalla kohdallani väkevästi sitä mieltä, että sauna asunnossa on kummallinen ajatus. Tässä näkyy taas maalaisuuteni, vaikka kotini siis oli yksi paikkakunnan harvoista kerrostaloista ja siellä oli epätavallisen huono kellarisauna ja vuokralaisten sauna.

Vuodesta 1948 aloin ymmärtää saunaintoilijoita. Huvilalle rakennettiin alun perin savusauna, jonka isoisä muutti myöhemmin nokkelasti jatkuvalämmitteiseksi niin että tulipesä oli saunan ulkopuolella eteiseen kaivetussa montussa.

Yleinen hulttiomaisuus ja epäisänmaallisuus näkyi siinäkin, että Savoon rakentamani huvila jäi 1984 saunaa vaille. Kaikki rahat menivät huvilaan. Sitten kun oli lopullisesti käynyt ilmi, että boilerin tuottamasta lämpimästä vedestä huolimatta peseytymine vadeissa oli tukalaa ja ikävää, ostin Kehä III:n varrelta todella huonon saunan, joka on ajanut asiansa mainiosti näihin päiviin asti.

Tosin timpuriystäväni totesi saunaan kurkistettuaan:” Kyllä minä kahon nuo lauteet lapsellisiksi.” Hän teki tunnissa uudet, enimmäkseen samoista puista.

Stereosauna on kyllä hieno kokemus, varsinkin subwooferilla varustettu. Parilla kaverilla on sellainen, huolella laadittu savusauna, jossa kiusakin tarpeeksi iso.

Kirjoittamiseni aihe on se sama entinen, kaikkein tavallisin: miten tyhmä sitä osaakin olla. Erinäisistä syistä katseltiin täällä kotona tuttavan timpurin kanssa, millaisiksi kustannukset kohoaisivat, jos viimeinkin toimitettaisiin kauan käyttämättömänä ollut kylpyamme toisesta kylppäristä pois ja tilalle tulisi suihkukomero.

Kävin oikein Bauhausissa katsomassa ja toteamassa, että hintahaitari on suunnaton. Olin väkisin ostaa muutaman käytävälaatan puutarhapuolelta. En ole aikoihin nähnyt mitään niin ihastuttavaa. Betonista oli valettu laattoja muotilla oli pintaan valettu lehtikuusen syyt. Kokonaisuus oli jopa värjätty kreosootilla käsitellyn (myrkkypuun) väriseksi.

Olen kauan ehdotellut vessan valaisimeksi aidosta muovista valmistettua kristallikruunua. Sellaisia kaupiteltiin aikoinaan postimyynnissä. Ehdotus on jäänyt täysin vaille kannatusta. Tuolla linjalla pysytellen voisi keksiä kaikenlaista kaunista, kuten esimerkiksi harmaasta laudasta kyhätyn ulkohuusin eli hyyskän, jonka narahtava ovi pitäisi sisällään asianmukaisesti viemäriin liitetyn vesiklosetin, klinkkerilaatoituksen, peilejä ja muuta. Siinä ei pahemmin paska pölisisi!

Suihkukomero saattaa jäädä tulevien sukupolvien huoleksi, koska yhtiön saunaan – 70-luvun alussa oli itsestään selvää laittaa pannuhuoneen yhteyteen sauna ja kunnon pesukone – on matkaa noin kolmekymmentä askelta, ja olen kuin olenkin vapautunut porttikiellosta. Silmälääkäri sanoi, että sen kuin vain. Näihin asti itse sarveiskalvossa oli monien leikkausten jäljiltä reikä, ja saunominen ja muukin tarpeeton lottaaminen oli kielletty.

En ole edelleenkään terve, kuten lienee käynyt ilmi. Mutta ajattelin kokeilla viinan ja tervan sivuuttaen myös saunaa. Tulos ylitti arvosanan suurenmoinen. Vasta fundeeraamisen jälkeen käsitin, että iltayöstä yksin saunominen vailla kiireen kieremää oli kokemus, jollaisia minulla on ollut vain harvakseltaan. Ennen oli tietenkin erilaisia lapsia ja ties ketä. Jopa maalla oli aina sellainen ajattelematon ajatus, että ei kai tässä nyt ruveta saunaa lämmittämään kun ei olisi kuin yksi saunoja. Se oli yhtä selvää kuin että vieraille piti lämmittää sauna, halusivat nämä kylpeä tai eivät. Naisethan eivät yleensä halunneet. Aina sitä on sen verran tukkaa laitettu ja maalia sipaistu.

Tuli sellainen ajatus, että sauna tuntuu olevan poliittinen keksintö. Jouduin kauan sitten perehtymään asiaan ja toteamaan, että tuo kylpemistapa ei ole erikoisen suomalainen. Se on ollut tavallinen erilaisilla arktisilla alueilla. Keski-Euroopassa se jäi käytöstä, kun havaittiin, että maksullisten naisten kanssa voi pelehtiä kylpemättäkin.

Kirjallisuuden määrästä päätellen tuikean määrätietoinen saunominen alettiin kytkeytyä supisuomalaisuuteen sotien välisenä aikana. Tarjoan tätä sanaa poliittistentahojen käyttöön. Aitosuoalaisuus ja perussuomalaisuus ovat saaneet erinäisiä sävyjä. ’Supisuomalaista’ ei pysty millään ilveellä kääntämänkään toisille kielille.

Tämä selittäisi Kekkosen saunomisvimman. Tietenkin hän nautti saunasta ja oli siihen tottunut, mutta toki vähemmän hurja löylymies on siinä tilanteessa altavastaajan asemassa. Tiettävästi Mannerheim saunoi tuntiessaan tarvetta peseytyä kenttäoloissa, mutta oletteko kuulleet Paasikivestä saunassa? Silmääni ei ole sattunut päiväkirjoistakaan yhtään kerintää. Voitteko kuvitella Ståhlbergin saunassa? Minä en voi.  

Itse olen totta puhuen ollut aikoinani Kesärannan saunassa. Lauteilla oli tunnettuja naiskirjailijoita ja Erkki Pohjola ja Make Numminen. Miten minä sinne päädyin? En muista.

25 kommenttia:

  1. Saunan ja viinan käytön hallitsen, mutta monasti on askarruttanut tuo sanonnan kolmas elementti terva - miten sitä pitäisi käyttää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä sivellään ohuelti soutuveneen pohjaan.

      Poista
    2. Käytetty ennen vanhaan mm. haavojen ja tulehdusten hoidossa. Olen kuullut, että myös raajojen tynkiä olisi tervattu kuolion estämiseksi.

      Poista
    3. Täältä sanahaulla "terva" -- http://www.yrttitarha.fi/tietopankki/kansanperinne/polku.html

      Muun muassa tervavetenä taudin tarttumista vastaan, suolan tai suolavoin sekaisena tulehtuneeseen haavaan, sellaisenaan vaikkapa hammassärkyyn.

      Poista
    4. Ks Kivi "Seitsemän veljestä" hoitotoimenpiteet toukolaisten kanssa käydyn tappelun jälkeen.

      Poista
    5. Olisiko kyseessä jonkunlainen tervahaude kipeään kohtaan? Lapataan kasa tervaa esim. kipeään polveen tms.

      Poista
    6. Munien tervaamisestahan on kyllä puhuttu...

      Poista
    7. Oi ajat tukalat,
      Kaikuvat käskyt napakat:
      'Ois viina, tupakat, viinakaupat, kapakat
      TV:n päättävät elimet, ei vilku elimet! '
      Toivat ajat huonot
      Saunan lauteille sarvikuonot
      Eivät saa kivet vieriä,
      Eivätkä lammikoissaan kieriä
      Virtahevot, villisiatkaan
      Kun hevoselle housut laitetaan

      Tuhon maljan juon
      Moraalin vartijan
      Sen pään ja hartian
      Niin, ja nilkan kuraisen
      Poikki puraisen

      Ja elän ja nautin entiseen tapaan
      Tuijottelen ainoastaan omaan napaan,
      Sillä taivaassa vasta vaan
      Perseet tervataan

      Tuhon maljan juon
      Moraalin vartijan
      Sen pään ja hartian
      Niin, ja nilkan kuraisen po-poikki pu-pu-pu-pu-pu-pu-pu-pu-puraisen

      Kello tikittää
      Ne puhelimen mikittää
      Kotoiset paikat kapiset
      Kunnon väki valtaa
      Seuraat ja vapiset,
      Turhaan napiset
      Oi aikoja arkoja
      Aikojen uhriparkoja
      Hyveen kirveitä,
      Tekoja hirveitä
      Kun lait luonnon omat
      Rikkovat luonnottomat

      Tuhon maljan juon
      Moraalin vartijan
      Sen pään ja hartian
      Niin, ja nilkan kuraisen
      Poikki puraisen

      Ja elän ja nautin entiseen tapaan
      Tuijottelen ainoastaan omaan napaan,
      Sillä taivaassa vasta vaan,
      Perseet tervataan

      Poista
  2. Kauan sitten, lähes kahdeksankymmentäluvulla, asuin eräässä kolhoosissa joka oli perustettu sellaisen edesmenneen asuntoon jonka säätiö oli perinyt. Siellä oleva omaisuus piti säilyttää, ja meille tuli ongelma kohtuullisen kokoisesta kristallikruunusta. Huoneistossa oli 1900-luvun alun yli kolmemetrinen huonekorkeus, joten keksimme laittaa kapineen syli kertaa syli -kokoisen vesiklosetin kattoon.Siellä oli juhlallista istahtaa -- näki vääntää.

    VastaaPoista
  3. Mannerheimin saunakäytännöstä minulla on sellainen käsitys, että hän saunoi kerran viikossa. Hän lepäsi lauteella 20 minuuttia ilman löylyä ja meni sitten uimaan. Adjutantin tms. tehtävä oli hälyttää, kun 20 minuuttia oli kulunut. Urheiluvalmentajilta olen kuullut, että 20 minuuttia tosiaankin olisi raja: siihen asti sauna rentouttaa, siitä enempi saunominen veltostuttaa.

    VastaaPoista
  4. "Tämä selittäisi Kekkosen saunomisvimman."

    selittäisi ja selittäisi ..
    Tietenkin mutta kostovimma siitä että UKK laittoi iikollit ja muut kotifasistit kuriin, ei taida hett selittyä millään järkipelillä.

    VastaaPoista

  5. Kävi kuin kävikin se Mervyn King Suomessa viime perjantaina. Poikkesiko Erkki Liikasen saunaan Anttolassa ja kerkesikö pidempään Suomessa viipymäänkään ? Tuskin, taisi olla huomaavaisuusvierailu kun King jää ensi kuussa eläkkeelle Bank of Englandista.

    Vanha suola janotti kun King avioitui 2007 Suomen ruotsalaisen Barbara Melanderin kanssa 2007. Olivat ihastuneet jo 70-luvulla. Rouva meni aikoinaan muihin naimisiin, mutta leskenä sitten roihahti uudelleen. King lukemani perusteella vitsaili kerinneensä urata akateemista ja keskuspankkiirin taivalta kun eleli välivuosikymmenet pinttyneeksi, luultuna , poikamiehenä.

    Ankarissa löylyissä miestä onkin vihdottu. Gordon Brown julisti Labourin voiton jälkeen ensi töikseen Bank of Englandin poliitikoista eli hänestä valtionvarainministeri Brownista "riippumattomaksi". Ja mitä sitten seurasi on nykykriisiä ja paljoa muuta.

    King kertoili Risto Rydistä perjantaina Helsingissä ja esitteli, Kauppalehti raportoi, Bank of Englandin lähettämää kirjettä sotasyyllisyysoikeudenkäyntiin haastetun Rydin puolesta, joka kirje osoitettu Englannin ulkoministeriölle kun oltiin tultu tietämään, että Neuvostoliitto oli pyytänyt brittejä pysymään sivussa säätytalon tapahtumista.

    King seisoa sojotti sivussa kun finanssit keittivät yli 2007-08. Hän kai olisi antanut pankkiirien kärsiä, kohdata tappioitaan tekemistään ja putsata pöytänsä uuden kattauksen tieltä. Näin ei käynyt ja kriisi senkun venyy. Tuo Gordon Brown oli keskeisesti pönkittämässä suurpelureita nyt katastrofin alla. Olihan se rahahillittömyys New Labourin katseen alla ja nyökkäilllessa kiehunutkin liesille kautta maapallon. Jos kohta myös lautasille.

    Yksi tällainen nimi joka myös olisi antanut kapitalismin ja konkurssiaallon kaapia mädät ja istuttaa uudet uskalikot, oli Reaganin ajoilta tuttu David Stockman. Hän julkaisi joku viikko sitten laajan kirjan raha- ja finanssipuolen kehityksistä. Olen sivulla 576. Kaiken pahan juuri olisi Nixonin päätös jättää US vastuut hoitamatta luvatulla tavalla eli irrottaa kulta keskuspankkien perimmäisestä clearingistä eli velkojen/saamisten maksuvälineydestä (eli siitä Bretton Woods sopimuksesta). Sitten olikin haipakkaa kun vielä nämä politiikan katseet käännettiin sivuun ja keskuspankki jätettiin Wall Streetin ja Cityn (ja vihdoin Aleksinkin) pelien perustaksi.

    Mittarit saunan seinällä eivät mitanneet näitä rahauutuuksien lisäämisen ja koukuttamisen lukemia eivätkä itsetarkoituksellisia pyyntiretkiä, kun isot "kansantaloudelliset" mallit aina isommissa tietokoneissa eivät sisältäneet kuin viitteitä koko privaatista luottosysteemistä. Se kuitenkin on kapitalismin synty- ja toimeksipanemisjuomaa.

    Kriisillä on puolen vuosikymmenen hätätoimien sarja takanaan varsinkin euroalueella. Tämä ad hoc meinki ja sen logiikka on vienyt asiat uusille kynnyksille. Bank of Englandin korkeimmat auktoriteetit jo kysyvät mitä tabuja olisi edelleen kaadettava. Lord Adair Turner ajatteli ääneen -tai kirjoitti- että pitäisikö rahaa panna valtion / yhteishyvän projekteihin (ml. suoraan köyhille perheille) ketään verottamatta, valtion lainaamatta, ja vain rahanappia syvään painalla. Jotta taiteilijoilla olisi töitä, jotta yleisöllä rahaa pääsylippuihin, jotta huippujunat yleistyisivät, jotta ratikkavuorovälit tihenisivät ? Ei ikuista Onnela Utopiaa varten, vaan lähivuosien käynnistykseksi. Jos talous ylikuumenisi voisi ihan vanhanaikaisesti verottaa liikoja jaettuja / lahjoitettuja pois -ja budjetti ylijäämäiseksikin ! Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  6. MInä haluaisin ammeen, mutta ei mahdu meidän kylppäriin nykyisellään mitenkään.
    Helpottaisi terveyteni hoitoa, kun voisin mennä lääkkeeseeni.

    Saunasta en ole koskaan perustanut.

    Vaimoni on kovasti askarrellut kylpyhuoneemme koristamiseksi, ja viimeksi kestejä pitäessämme huomasin että vaimoni täti ja muutama sukulaispoika olivat porukalla tutkiskelemassa mitä kaikkea hämmästyttävää löytävät kylpyhuoneen seiniltä ja hyllyiltä.

    Pitänee ottaa muutama kuva.

    VastaaPoista
  7. No mutta hyvänen aika sentään! Sanonnan tuntenevat tietävät että sauna, terva ja viina ovat avuksi jos on vakavaksi tauti pääsyt mutta kehitys on tuonut tullessaan lääketieteen ja runsaasti uutta tutkimustietoa muiltakin tieteenaloilta. Pidän että tervapastilli ajaa asian riittävän hyvin, reseptiäkään ei tarvita. Alkoholiuutos jossa pikkutippanen kuusenpihkaa voisi myös tehdä eetvarttia, lisättynä löylyveteen. Aromia nuuhkien pysyy mielessä maamme vaurauden perusta. Onpa monta tapaa jo eri pastilleja ja pihkoja yhdistelemällä saatavilla käyttöön näinkin, vaikkei matematiikkaa haluaisikaan harjoittaa. Ehkei tulisikaan?
    Sattumalta syntyy parempaa penskaa ja saunaa, sanoi isäni aikoinaan. Ei selvitellyt sen enempää sanomistaan, enkä tullut kysyneeksi.

    -yksityisajattelija-

    VastaaPoista
  8. Onpa sauna peräisin sitten mistä hevon kuusesta tahansa, niin täällä meillä se kuitenkin on yhä vahvasti arjessa elävää kulttuuria, niin omaehtoista ja itsestään selvää, ettemme sitä edes tajua. Tai tajuamme ehkä silloin, kun haluamme vähätellä itseämme (- kai me siinä sentään olemme maailman huippuja?).

    Saunominen on rituaali, joka alkaa jo ennen kiukaan lämmitystä ja veden kantoa. On siinä jotain omaperäistä. Jotkut aidommat kansat kuulemma ovat tehneet maailmalla ihailtuja rituaaleja jopa teen keitosta... Mitähän ne sanoisivat, jos näkisivät meikäläisen mehtäjätkän kissauttavan porokahvit nuotiolla? Ettäkö venäläinen keksintö... voipi olla.

    VastaaPoista
  9. Blogisti kun on elänyt suojatussa ympäristössä, hovioikeudessa, yliopistossa jne, niin ei ole ehkä tuntenut saunan todellista tarvetta kuten esim. entisten puintitalkoiden jälkeen. Pölyisten ja hikisten miesten hangatessa toistensa selkiä vastan tyvipuolella voi kuvitella, ettei silloin ole menty syyhyttä saunaan.
    Nykyisin sauna toimii antiikin kylpyläalaitosten tapaan vapaiden miesten surustelupaikkana, mutta sanonnan syyhyttä saunaan voi siirtää vaikka blogitekstien komentointiin. Paras ja vaikuttavin efekti syntyy, jos on todellinen kirjoitustarve eikä vain sanojen pyörittely tavan vuoksi.

    VastaaPoista
  10. Savusauna on tietenkin paras. En ole aikoihin itse päässyt, poika ja sen isä ynnä edellisen tenavat siellä lotivat.

    Minä hoidan kissaa isännän poissaollessa. Kissa on sellainen tapaus, että sen kanssa on joko elettävä tai se kuolee. Se on eksynyt ihmisiä rakastava tapaus. Sitä paitsi se tietää milloin kirjoittaminen sujuu kehnosti, esittää kritiikin sillä tavalla että kieltäytyy syömästä. Ei siinä auta kuin istua koneen ääreen ja ruveta tekemään työtä urakalla ja se tapittaa suurilla vihreillä silmillään ruutua.

    Ihmiset eivät tiedä eivätkä arvaa.

    Tervan käytöstä en tiedä kuin mökkijärven ruuhen jokakeväisen tervaamisen. Aika jätti ruuhesta ja Mastosalon Elias joka oli tehnyt edellisen, ehti kuolla pois. Ei ole siis vesille menemistä ja sillä järvellä vene on kerskumista. Tervapastillit tulivat niihin aikoihin kun isä osti Eliakselta toisen ruuhen ja pani sen nimeksi Suomen joutsen. Oletan että se oli vitsi. Tervapastilleja söivät 50-luvulla tubipotilaat, sen tiedän niistä muutamasta jonka tunsin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saunaa täällä kaipaa, tervasta ei tietoakaan ja viini virtaa.
      Kissa ei pitänyt lukemisestani, ainakaan kirjojen, ja pisti makuulle kirjan päälle.

      Poista
  11. "Tulos ylitti arvosanan suurenmoinen. Vasta fundeeraamisen jälkeen käsitin, että iltayöstä yksin saunominen vailla kiireen kieremää oli kokemus"

    Olkoot leppeät löylyt, JK on löytänyt suuren, supisuomalaisen kokemuksen.

    VastaaPoista
  12. "sauna asunnossa on kummallinen ajatus."

    Juuri näin! Väitän lisäksi, että saunat, varsinkin omakotitalon sisällä ovat "energiatehokkaides" ts tiiviiden rakenteiden ohella merkittävä syy nykyään yleisiin kosteus-, home- ja mikrobivaurioihin rakennuksissa.

    Lisäksi mikä järki on rakentaa kerrostaloasuntoon jokin mikroaaltouunia muistuttava viritys on talossa voi olla laadukas, mahdollisesti uima-allasosaston sisältävä (vrt Tamminiemen sauna) yhteissauna.

    VastaaPoista
  13. Terva tai pikiöljy nautitaan maitoon tai kermaan sekoitettuna. Toimii kuten pitää mutta annostelussa on oltava varovainen, muutama tippa on sopiva määrä. On munuaisille aika raskas käsiteltävä moinen cocktail. Lisää vanhan kansan lääkintäohjeita löytyy täältä: http://suku.genealogia.fi/archive/index.php/t-1564.html

    VastaaPoista
  14. Kyllä suomalaisten saunomisvimmasta on kirjoitettu jo 1700-luvulla. En nyt vaan muista tämän englantilaisen matkailijaherran nimeä, joka oli ehkäpä liiankin kiinnostunut tästä tavastamme.

    VastaaPoista
  15. Lämpimien seutujen intiaaneillakin on ollut hikoilukammionsa, joita käytettiin myös synnytyksissä. Suomalainen keksintö?

    Tarkoittaneeko perussuomalainen Soini olla syrjimättä kumpaakaan sukupuolta, kun hän kertoo, että avioliitto on miehen ja naisen välinen asia?

    Pariisia kaihoaa Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  16. Ensi lauantaina voisi tas päästä kunnolla lämmitetyyn savusaunaan, tosin viimeksi se oli liian kuumaksi lämmitetty eikä sellainen lahean sopiva. Lämmittäjästä se on kiinni. Eikä pidä hötkyillä ensimmäisiin löylyihin, vaan sitten vähän myöhemmin - kaikessa rauhassa...

    iisi

    VastaaPoista