Sivun näyttöjä yhteensä

14. helmikuuta 2021

Varokaa liikkuvaa konetta



 

Sekä Reino Helismaa että Mark Twain kirjoittivat liikaa, koska he olivat ammatiltaan ja koulutukseltaan latojia. Sillä ei ole oikeastaan väliä, oliko kysymyksessä käsiladonta vai kone, kuten Linotype tai Monotype.

 

Muistan kun Otavassa alettiin ”naputtaa”. Yhtiössä oli mielenkiintoa uudenaikaisuuteen, ja valoladontaan siirryttiin hyvin varhaisessa vaiheessa.

 

Nyt kaipaisin kirjoituskonetta, mutta värinauhan löytäminen kuuluu olevan vielä paljon vaikeampaa kuin oikeassa kamerassa käytetyn filmin.

 

Huomasin taas, että eräs kirja (Stepanova, In Memory of Memory) on kirjoitettu koneella, ei tietokoneella, ei läppärillä eikä matkapuhelimella. Olen keräillyt tietoa, miten kirjoitetaan hyvin. Sakari Pälsi kirjoitti lyijykynällä puotipaperille. Miten loistava ”Pohjankävijän päiväkirja” on merkitty muistiin, sitä en valitettavasti tiedä. Lönnrotin kalevalaisia muistiinpanoja olen nähnyt; lyijykynä ja polven varassa, ja hänkin itse sopeutetulla pikakirjoituksella.

 

Rouva Nieminen oli niin hyvä että kirjoitti puhenopeudella sanelusta ja kerralla käytännössä virheetöntä. Toisaalta Borenius änkytti joskus. Espoon tuomiokunnan kansliassa urakoi välillä hurja nainen. Kävin ottamassa mallia ja pidättelin henkeäni. Haltijavelkakirjoihinkin kirjoitettiin koneella kiinnitystodistukset eli kohtalainen määrä numeroita ja merkkejä. Hän toi töihin oman koneensa, joka muistutti kuvassa esiintyvää.

 

Sukulaiseni, faktori, tuli paljastaneeksi minulle, että tänäkin päivänä on puhtaaksikirjoittajia. Yllättävän usein työprosessi on halvempi kirjoittamalla uudelleen kuin skannaamalla ja korjaamalla.

 

Kaikkein paras kirjallisuus on kuin piimää. Sitä ei lueta, vaan juodaan. Siitä tulee hyvä olo. Ja käymisprosessi lukijan elimistössä voi pysyä yllä vuosia, varmaan vuosikymmeniä. Luultavasti hiiva on ihmiskunnan suurin keksintö, toistaiseksi. Hiivat ovat yksisoluisia sieniä. Yksissä tuumin bakteerien kanssa ne osaavat valmistaa vaikka viinaa tai tulehduksia.

 

Hyvä vaihtoehto, jota moni romaanikirjailija on käyttänyt, on hankkia matkamustepullo ja kirjoittaa kaikki käsin, mahdollisimman epäselväsi, ja korjata loputtomasti. Tämän koulukunnan edustajia olivat Proust ja Juhani Aho ja  Tolstoi.

 

Shklovsky keksi termin ”ostranenie”, joka on keskeinen kaikessa taiteessa ja myös puusepäntöissä ja ruuanlaitossa. Jos puhutte palkkiota vastaan, suomentakaa ”vieraannuttaminen”. Se menee usein täydestä. Ajatus, tämä joka vaatii hidasta kirjoittamista, on jarruttaa havaitsemisen tai aistimisen automatiikkaa. Hyvä ammattilainen, esimerkiksi Tshehov, haluaa näyttää sinulle jotain. Hän osaa estää  sinua tyytymästä todeksi luulemaasi eli laiskaan havaintoon. Hän jarruttaa taiten niin että kuulet, vaikka yleensä vain luulet.

 

Gogol oli nero. Luovuuden perikuva Akaki Akakijevits (jolta varastettiin päällystakki eli viitta) oli ammatiltaan kopisti eli jäljentäjä eli puhtaaksikirjoittaja. Minulla muuten on – ylpeilläkseni minäkin, mokoma – sama koulutus. Olen aloittanut virkatuomarin urani kollaamalla uutterasti Korkeimmassa oikeudessa. Sana on oikeasta ”kollateroida”. Toinen lukee ääneen puhtaaksikirjoitettua tekstiä ja toinen seuraa konseptista. Välimerkit napautetaan lyijykynällä pöytään. Ei siis mustekynällä. Kops.

12 kommenttia:

  1. Kerrotaan, jopa suvun piiristä, että Väinö Voionmaa, joka oli todella pitkään kansanedustajana, kirjoitti historianteoksiaan eduskunnan pulpetissa istuen ja puheita kuunnellen. Päivän saalis suljettiin kirjekuoreen. joka päivättiin. Sama jatkui seuraavana istuntopäivänä. Lopulta teos oli valmis ja latomista vailla.

    Ne historiankirjat ovat vieläkin luettavaa tavaraa.

    VastaaPoista
  2. Twain latoi semmoisenkin kirjasen, jossa väitetään, että hukkuvan pelastaminen on läpeensä itsekästä toimintaa, pelkkää omantunnon lepyttelemistä. Nietzschekin paneutui tähän kiistakysymykseen, mutta Nietzsche on kuollut. Ei sillä, Suomen lakiinkin on kyllä pitänyt pelastustyön laiminlyönti panna.
    Puhelinsaneluista päätyi lehteen ja SK:n akanoihin Mikko Äiti Kalle Iivari Niilo Eemeli Niilo -niminen poliisi.
    Amerikan-Intian sota englanninkielisistä.
    Mik Koalatalo on Australian kultalevyjen kuningas.

    VastaaPoista
  3. Tietokoneella kirjoittaessa suurimpana ongelmana on se, että korjailu on liiankin helppoa. Omalle tekstilleen muuttuu sokeaksi, ja tekstiin jää paloja aiemmista lauseen muodoista. Parempaa tulee puhtaaksikirjoittamalla, mutta se on hidasta ja aikaavievää.

    VastaaPoista
  4. "mutta värinauhan löytäminen kuuluu olevan vielä paljon vaikeampaa kuin..."

    Blogisti sanoo tietokoneelle:
    amazon typewriter ribbon

    VastaaPoista
  5. Totta. Olen muutaman kerran sattunut kuulemaan Proustia Erja Mannon lukemana marketin parkkipaikalla autoradiosta. Helppoa ja miellyttävää kuunneltavaa, ja kerronnan polveilu tulee miellyttävästi esille. Kirjaan olisin tuskin tarttunut, kun tekstin määrä on niin suuri.

    VastaaPoista
  6. Käsin pv-kirjaa kirjoittavana kummajaisena katselin maitokauppa-asioillani Prisman hyllyistä kirjoittamiseen kelpaavaa kynää (Fineliner, yms.). Monenlaisia vihkoja, lehtiöitä ja muistilappuspinoja värikylläisin kansin oli hyllymetreittäin, ja kymmeniä erisävyisiä väritystusseja heilahteli muovisissa paketeissaan seinämäkoukuissaan, mutta ei sitten yhden yhtä kirjoittamiseen soveltuvaa pännää!

    Geelikyniä oli yksi orpo kipale, mutta sekin oli värittämiseen tarkoitettu eivätkä ne kirjoittamiseen tarkoitetutkaan ole osoittautuneet kummoisiksi kun olen Motonetistä joskus nipun erehtynyt hankkimaan. Lyijykynätilannetta en hoksannut erikseen katsoa koska niitä asuintupaseni hyllyiltä kyllä löytyy.

    Että mikähän logiikka Prisman kontektissa tällä kohtaa halpuutustaan liekään? (Kyse ei ollut tuotteen loppumisesta, sillä olen aiemminkin samoin tarpein samoilta hyllyiltä kyniä haeskellut.)

    Se että Suomalainen-kirjakaupasta löytyy Frixion-merkkisiä täytekyniä ja samoihin kuoriin pelkkiä, edullisia vaihtosisuksia on mainio asia. Samoin sieltä löytyy edelleen myös perinteisiä mustakantisia vihkoja joita olen ainakin neljäkymmentä vuotta jo turhuuksillani täytellyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen täytellyt k.o. Frixioneilla ristikoita jo muutaman vuoden ja tyystin hylännyt "kuivamustekynät".

      Poista
    2. Minä menin heti ja ostin kun huomasin että Tempera-nimisestä taiteilijantarvikekaupasta löytyi tavallisia Caran d' Ache -merkkisiä perinteisiä täytekyniä useaa erilaista teränleveyttä. Niissä hienonmerkkisissä vaikkapa Akateemisessa myytävissä on liian paksu viiva kun ne on tarkoitettu siihen että Trumpit ja muut liian hienot ihmiset kirjoittavat niillä nimensä sopimuksiin. Caran d'Achet eivät niihin verrattuna edes maksa paljoa. Omallani pystyisi kirjoittamaan vuoden kuulumiset postikorttiin kuten ennen oli tapana tehdä, ja ohuella terällä mahtui.
      AW

      Poista
  7. Tässä on mahdollinen totuus, jota en oikeastaan olisi halunnut tietää, koska omaelämäkerran versio oli selvempi:

    https://www.openculture.com/2013/03/mark_twain_wrote_the_first_book_ever_written_with_a_typewriter.html

    VastaaPoista
  8. Tuollainen Underwood minullakin oli joskus aikojen alussa, appiukon työpaikalta poistettu. Vieläkin voi tuntea sen ryhdikkäät näppäimet sormenpäissään.
    Yksinkertaisia hyviä kuivamustekyniä ei tahdo löytää marketeista, mutta onneksi täällä on vielä yksi pieni kirjakauppakin, josta niitä saa, vanhanaikainen, hyllyjä ja kirjoja ovelle asti pursuava vanhan rouvan pitämä puoti.

    Kaikkein parasta kirjallisuutta alkaa kaivata, kun käteen on osunut monta tylsää kirjaa, jollaiset kylläkin jätän kesken. Silloin on pakko palata hetkeksi jonkun vanhan hyvän ystävän luo. Piimää - miksei, vaikutuksiltaan hyvä vertaus.

    VastaaPoista
  9. Muistan väärin tai en, eikö vielä 1980-luvulla ollut konekirjoituskouluja? Ei lie enää, vaikka pitäis.

    VastaaPoista
  10. Ylioppilaskeväänä 1969 kävin Paula Lehtihalmeen konekirjoituskoulun kurssin Jyväskylässä. Yhdeksän tyttöä ja minä ainoana koiraspuolisena. Opin hyvin, koska olin soittanut kitaraa.

    Konekirjoitustaito on ollut todella hyödyllinen. Isän suosittelusta hatunnosto edesmenneelle veteraanille. Hän oli kymmenen vuotta poliisina ja muistan kuinka hän naputteli jotain tekstiä kahden etusormen -tekniikalla, juuri siten kuin poliisit tekevät sen suomalaisissa hupiohjelmissa ja vakavammissakin.

    Itselläni teksti syntyy sypäkästi. Kaksikymmentä mapillista on omaa tuotantoa. Suurin osa on tuotettu työsuhteessa.

    VastaaPoista