Varkaiden ruhtinaskunta

 

Ymmärrän niitä, joiden kiukku nousee, kun jostain tavattoman kaukaa vaeltavat pakolaiset vievät kaiken huomion ja tuntuvat saavan tukea vasemmalta ja oikealta.

Sisäinen pakolaisuus ja henkinen pakolaisuus ovat tosiasioita, joita ei voi kieltää, vaikka uhrit olisivat perussuomalaisia tai elättelisivät äärimmäisiä mielipiteitä.

Yksinkertaisissa tilanteissa tämä nähdään. Työpaikkakiusaajalla tai rautanyrkkisellä byrokraatilla on itsellään ongelmia. Pitkän päälle vaivojen kaataminen toisten, viattomien ihmisten niskan ei ole ratkaisu.

Perinteiset väylät, jopa poliittinen toiminta, mittaavat nopeita muutoksia. Verkko ja parjatut keskustelupalstat antavat ääniä, joiden kaltaiset jäivät ennen pienen piirin keskusteluiksi.

Suomessa 30 prosenttia ei äänestä. Tilastojen mukaan 15 prosenttia on auttamattomasti vaalien tavoittamattomissa, koska sotien jälkeen korkein lukema on ollut 85 % (1962). Luultavasti se ei nousisi tuosta, vaikka äänestäminen siirrettäisiin verkkoon, kuten olisi jo pitänyt tehdä. Verkkoviivytykset ovat aina joillekin hyödyksi ja toisille tappioksi; kummallista kehittymättömyyttä ei pidä selittää tekniikan puutteellisuudeksi.

Kaikki tietävät, että perussuomalaisten ja vasemmiston asioissa on tapahtunut vallankumous, joka luultavasti oli molemmille leireille yllätys.

Erään Immosen monikulttuurisuutta koskenutta kirjoitusta on syytä pitää erittäin merkittävänä. Joko se oli profeetallinen tai sitten vain kävi niin, että se osui mullistavan pakolaisongelman alkuun. Aika harvoin käy niin, että tosiasiat muuttuvat viikossa, kuten nyt kävi Eurooppaan pyrkivien määrälle. Aina käy niin että tunteet eivät pysy tosiasioiden perässä.

Oudon vähän kuulee puheenvuoroja ja näkee kirjoituksia, joilla ei pyritä painottamaan kilpailevaa mielipidesuuntaan. Ollaan siis puolesta tai vastaan. Itse olen erittäin jyrkästi Immosta ja etenkin joitakin hänen kannattajiaan vastaan.

Se on yhdentekevää, mitä mieltä joku Kemppinen on hämäräperäisessä blogissaan. Itse ilmiön ymmärtäminen tai selvittäminen ei ole yhdentekevää. Unohtunut ja siis viileä esimerkki: maaseudun suhteellinen liikaväestö eli tilaton väestö 1800-luvun lopulla. Asiaa tutkittiin ja selvitettiin niin hyvin, että samalla syntyivät yhteiskuntatieteet, osittain etuajassa jopa Saksaan nähden. Monet poliitikotkin käsittivät, että tämä kysymys vaikuttaa kohta oloihin ja elinkeinoihin ja ilmapiiriin.

Sitä ei moni tainnut arvata, että kylmäkiskoisen Venäjän varassa ollut eduskunta ei onnistunut ratkaisemaan ongelmia, ja tuloksena oli sisällissota, joka kyllä otti esimerkin Venäjältä. Jopa numerot ovat hämärtyneet niin pahasti, ettemme edelleenkään jaksa muistaa: Suomen vallankumous 1918 oli myös Euroopan ja maailman mittakaavassa erittäin suuri mullistus. Se jää aina Venäjän vallankumouksen varjoon eikä tietenkään vedä vertoja Yhdysvaltojen ja Ranskan 1700-luvun kumouksille, joista jälkimmäinen myös loi uuden standardin, pienen klikin harjoittaman hillittömän terrorin eli ajatuksen, että hallitsevat piirit ja heidän kannattajansa voidaan yksinkertaisimmin teloittaa teollisesti. Meillä keksittiin keskitysleirit, joista nuori Neuvostoliitto ja suistuva Saksa ottivat mallia. (Itse asiassa muidenkin kuin sotavankien sijoittaminen piikkilankojen taakse oli buurisodan innovaatio.)

Siis että kansalaissodassa sai surmansa pelkästään punaisina enemmän suomalaisia ihmisiä kuin talvisodassa. Sotasurma-tutkimuksen mukaan henkensä menetti sodassa tai sotatoimien yhteydessä ja vankileireillä 36 640 ihmistä. Sodalla oli muitakin syitä, mutta suurin niistä oli nälkä.

Sisäinen pakolaisuus oli merkittävän suomalaisten osan kohtalo sotien välisen ajan. Niin sanottu järjestäytynyt työväenliike onnistui lopulta rakentamaan vastakulttuurin, ja sitten sota muutti kaiken.

Mutta niin kauan kuin sosialismi eli, yksi sen termeistä oli ”vieraantuminen” (alienaatio), joka yleensä selitettiin poliittisen ja osin taloudellisin perustein. Ilmiö oli tosi. Syistä voi keskustella. Asia on sama kuin tässä tarkoittamani sisäinen pakolaisuus, josta voisi myös käyttää runollisia nimityksiä osattomuus tai kodittomuus tai näköalattomuus.

Se on kiistanalaista, johtuuko kaikki herrojen kieroudesta tai mamujen hyysäämisestä, mutta kovin monet tuntevat jäävänsä vähälle tai ilman. Kuten köyhyyskeskusteluissa kautta aikojen, toisen sanovat, että oma syynsä. Kuten tällaisissa asioissa aina, ei kannata odottaa, että kukaan oikaisisi tuntemuksiaan tosiasioiden tai asia-argumenttien takia.

Sisäinen pakolaisuus eli asuinympäristön autioituminen tai pakkomuutto tulee lisääntymään jatkuvasti.

Julkisessa keskustelussa ja hallitusohjelmissa ja jopa Raimo Sailaksen kolumneissa on sama vika, kvartaalitalous. Liike-elämässä kvartaali on neljä kuukautta, mutta politiikassa neljä vuotta. Se ei riitä.

Toistellaan ettemme voi tehdä sitä tai tätä lapsillemme. Lause kuulostaa hyvältä. Kun tulevaisuudelle ei ole parametrejä eli ennusteet ovat lähinnä arvauksia, voimme katsoa menneisyyteen. Esimerkiksi palvelualojen ulkoistamiset – annetaan potkut konttorihenkilökunnalle ja ostetaan taloushallinto – ovat vastuun pakoilua ja tuhoisia taloudellisesti ja etenkin inhimillisesti. Liiketaloudellisesti oikealta näyttävä tie ei ole välttämättä oikea tie.

Sukulaistyttö kertoi itse äsken kokemanaan, miten monikansallisen suuryhtiön maksama konsultti oli yrittänyt innostaa koolle kutsuttuja, työpaikastaan aidosti huolestuneita molekyylibiologeja tiedotustilaisuuteen. Sanoma oli: lisää ja parempia molekyylejä yhtiömme omistajien iloksi. Keksikään molekyyli päivässä niin saatte pitää työnne. Keksikää polymeeri viikossa niin saatte bonuksia.

Kuulemani mukaan tutkijat olivat ruvenneet jo tauolla soittelemaan toisten työpaikkojen perään. Konsultille ei yritettykään kertoa, että kemisti-insinöörikin voi olla ihminen.