Tietoa ja tuskaa

 

Ruotsalainen professori Hans Rosling tekee työtä, joka on Ruotsissa aivan normaalia mutta jota pidettäisiin Suomessa outona. YouTubessa on hänen 3 minuutin englanninkielisiä videoitaan tosiasioista.

https://www.youtube.com/watch?v=0_QrIapiNOw

Tuossa osoitteessa on yhteenveto Syyrian pakolaisista. Tässä omassa blogissani kysytään, miksi syyrialaiset eivät mene Turkkiin vaan pyrkivät muiden vaivoiksi Eurooppaan. En tiedä, haluavatko kysyjät, että heille vastataan.

Turkissa, Libanonissa ja Jordaniassa  on tällä hetkellä 4 miljoonaa Syyrian pakolaista.

Syyriassa oli noin 18 miljoonaa asukasta. Tällä hetkellä noin 10 miljoonaa asuu muualla kuin aikaisemmissa kodeissaan. Suurimman taakan Syyrian pakolaisista kantaa Syyria.

Miksi Eurooppaan pyrkivät eivät lennä vaan tulevat kumiveneillä. Lentäminen olisi halvempaa – puolet, tai kaksi kolmasosaa venematkan hinnasta.

Vastaus on Roslingin 3 minuutissa osoitteessa.

https://www.youtube.com/watch?v=YO0IRsfrPQ4

Lyhyt yhteenveto on: lento. ja laivayhtiöt eivät ota heitä kyytiin, vaikka heillä olisi matkalippu, koska heillä ei ole viisumia. Heillä ei ole viisumia, koska heille ei hakemuksesta huolimatta myönnetä viisumia. Heille muuten ei myönnetä viisumeja myöskään etelän suuntaan arabimaihin.

Jos heitä otettaisiin lennolle eli lähtötarkastuksessa toimittaisiin toisin, heidät palautettaisiin lähtöpaikkaansa lentoyhtiön omalla kustannuksella.

Rosling näyttää taululla sen vuoden 2001 EU-direktiivin, johon tämä menettely perustuu, ja osoittaa viittauksen turvapaikan hakemista koskevaan poikkeukseen. Hänen yhteenvetonsa on oikea: EU-maat ovat siirtäneet kysymyksen turvapaikan ehtojen täyttymisestä lähtömaiden lentoyhtiöille.

Siksi he kävelevät.

Tunteilematta: käytännöt ja sopimukset on tehty tilanteessa, jossa tällaista pakolaistulvaa ei osattu ollenkaan ajatella.

Itse viittasin eilen Putiniin ja Ukrainaan. Olisi ollut syytä viitata myös Obamaan ja Yhdysvaltoihin. Venäjä suhtautuu tilanteeseen hyvin järkevästi laskeskelemalla, millaisista toimisto se voisi itse hyötyä, ja yleensä myötäilee Syyrian hallitusta. Yhdysvalloissa myös Obama tietää, ettei aseelliseen toimintaan ole tällä hetkellä poliittisesti varaa.

Pakolaisongelman takana on etenkin ISIS, nyt al Qaidan paikan ottanut terroristijärjestö. Yhdysvallat ja Venäjä (ja Kiina) eivät ole erikoisen kiinnostuneita ISISin eliminoimisesta.

Euroopan tunnus on ollut tietty kyky vastaanottaa tietoa ja jopa arvioida esitettyjen tietojen uskottavuutta.

Joku kirjoitti kommentissa, että rasismi koskee vain rotuja. Sanan merkitystä on hänen mukaansa viime aikoina vääristelty.

Kirjoituksen kuvassa esiintyy juutalainen nainen. Olisin voinut ottaa esimerkiksi Harrison Fordin, joka on irlantilais-juutalainen.

Tietävätkö kommentoijat, jotka määrittelevät rasismia, onko juutalaisuus rotu? Onko se todettavissa verikokein, kudosnäyttein tai ylimalkaan biologisin keinoin?

Se että meillä Suomessa on tunnettu poliitikko, joka on juutalaisen näköinen juutalainen, ei vaikuta asiaan. Lauren Bacall ja Harrison Ford eivät varmaankaan vastaa suomalaisten mielikuvia juutalaisen näköisyydestä. Se on kai hyvin tunnettua, miten suuria vaikeuksia saksalaisilla oli päättäessään, ketkä on tapettava juutalaisina. He turvautuivat väestörekisteritietoihin. Poikkeuksia oli, mutta yksi neljästä isovanhemmasta riitti.

Kun juutalainen maan korkeimman tuomioistuimen (Conseil d’Etat) entinen jäsen, syvästi sivistynyt sosialisti Léon Blum tuli ennen sotaa Ranskan pääministeriksi, kansalliskokouksessa julistettiin julkisesti, ”mieluummin Hitler kuin jutku”. Vuosi oli 1937. Hitlerhän ei kätkenyt hankalia ajatuksiaan Ranskasta, koko Ranskasta.

Rasismin yksi vastaväite on sen mielettömyys. ”Usain Boalt on itse asiassa huono juoksemaan, koska hän on värillinen.”

Saksassa, Kolmannessa valtakunnassa, valheisiin ja virheisiin perustunut kansallissosialistinen ideologia johti suoraan ”totuuden” politisointiin, hyvin yleiseen ajatukseen että mm. puolalaiset ja venäläiset eivät ole ihmisiä ja lopulta 1945 siihen, että vähän kaikki tappoivat kaikkia. Pelkästään sotilaita kuoli heinäkuusta 1944 toukokuuhun 1945 enemmän kuin 1939 – kesäkuu 1944.

Ian Kershawin kirjaa The End: Hitler's Germany 1944-45, (Allen Lane, 2011), ISBN 0-7139-9716-8 ei edes mainita suomenkielisen Wikipedian artikkelin yhteydessä. Koska sen sisältö on suomalaisille enimmäkseen tuntematonta asiaa, sitä ei ole suomennettu eikä taida olla tarkoituskaan. Tarina on erikoisen tosi eli siis vastenmielinen.

Lähden radioon. Pitää kuulemma puhua vihaisista kirjoituksista. Ehkä sen vuoksi en kirjoittanutkaan konserttimusiikin erinäisistä ongelmista, vaan tulin treenanneeksi tässä.