Isäni ja joukko muita nuoria miehiä saivat sivistystä
eräässä parakissa Aunuksen Nurmoilassa vuonna 1942. Lentokentällä, joka on
jutun kuvassa ylhäällä oikealla, majaili heidän laivueensa. Tuossa vaiheessa
tykistön tulenjohtolennot olivat vähissä eikä Syvärin Ojatin rautatiesiltaa
saatu rikki pikku pommeilla, vaikka yrittämässä käytiin usein. Eivät kaverit
liioin saaneet särjettyä Kymijoen siltaa Kouvolan lähellä ja myös Savonlinnan
Kyrönsalmen silta jäi rikkomatta.
Asian laita oli se, että Tiedotuskumppania eli Martti
Haavion johtama ryhmä TK-miehiä majaili lähistöllä. Olavi Paavolainen oli
koppavan oloinen upseeri ja kuulemma kovasti isänmaallinen ja heimohenkinen,
tuossa vaiheessa. Hänellä oli kaverina sotilasvirkamies Sakari Pälsi, joka
yli-ikäisenä oli ilmoittautunut vapaaehtoisena mukaan.
Monien TK-miesten mielijuoma oli alkoholi, jota heille
hankittiin mm. lentokoneella. Esimerkiksi Suur-Merijoelta oli lyhyt matka
lahden taakse Viipuriin, josta oli helppo tuoda repullinen virvokkeita.
Isäni uskottavan kertomuksen mukaan muun muassa hän oli
kiinnostunut myös näistä kuriirilennoista, koska hän oli kovin innostunut
valokuvauksesta. TK-komppaniassa oli paljonkin ammattitaitoisia valokuvaajia,
jotka sopivaa kiitollisuuden osoitusta vastaan opastivat alaikäisiä
luutnantteja armeijakunnan tykistötoimiston pimiössä jopa vaikeampaan vedostamiseen.
Kim Borg täydensi käytännön tietojaan samassa paikassa, vaikka taisi olla jo
valmis kemisti-insinööri ja kuulemma jokseenkin leuhka jätkä; laulamaan hän
opetteli oikeasti vasta päästyään sinuiksi valokuvaamisen kanssa.
TK-porukoissa lentäjien silmissä todellinen legenda oli Yrjö
Jylhä, josta isäni ei muuten mielellään puhunut. Huomasin kysellä siitäkin
koulupoikana ja vastaus oli vähän välttelevä – morjestettiin kadulla. Nuorena
miehenä Otavassa – vuosina 1964 – 1965 sain yksityiskohtaisen selostuksen
erinäisistä asioista, myös Jylhän todella ikävistä vaiheista sotien jälkeen. Utelias
lukija voi kaivaa esiin Panu Rajalan elämäkertateoksen. Panua ei yleensä
häveliäisyys häiritse. Jylhän avioliitto oli outo, ja vaimoltaan hän sai
taudin, joka oli kuolemaksi. Muutoin silloin 50 vuotta sitten kuulemani selitys
oli koruton: henkisesti Jylhä jäi Taipaleenjoelle.
Erittäin laajasti aihepiiriin perehtyneenä ja paljon kuulleena
(kauhavalaiset olivat siellä) uskallan väittää, että Jylhä oli talvisodan
komppanianpäällikkönä, siis Taipaleella keski-suomalaisten rykmentissä, todella
hyvä, uupumaton ja valmis kiertämään omien esimiestensä hullut käskyt miestensä
hengissä pitämiseksi. Talvisodan mielettömyyksistä on kerrottu aika vähän, ja
hyvä niin.
Kyllä ajatteleva ihminen ymmärtää, että paniikkiratkaisuja
riitti ja että isot herrat tappelivat keskenään havaittuaan näin mainion keinon
edetä virkaikäjärjestyksessä. Tuo näkökohta ei painanut reservin upseereita,
jotka tietenkin ajattelivat palaavansa siviilitehtäviin, jos sattuisivat selviämään
sodasta.
Jatkosodassa Jylhä oli rintama-ansioistaan kapteeniksi
ylennettynä tiedotustehtävissä ja toimitti muun muassa kirjoja. Seurallinen hän
ei ollut koskaan ollut ja nyt, 1942, häntä jäykisteltiin, koska runokokoelma ”Kiirastuli”
oli tehnyt tehtävänsä. Koska aika oli toinen, kesti aikaa käsittää, etteivät
Kiirastuli ja Tuntematon kumpikaan olleet sellaisia sankaritarinoita kuin
väitetään.
Jylhän runojen aihe ei ollut sota. Aihe oli ihminen, kokemus,
sen saattaminen sanoiksi, minkä sanominen on lähes mahdotonta.
Siksi voi olla, että Jylhän suhtautuminen kuvitelmilla
kasvatettuihin nuoriin ja onton tai opetellun paatoksen erikoismiehiin oli
viileä. Hän oli ammattikirjoittaja ja syyllistyi siten itsekin silloin tällöin
ulkokohtaisten tekstien tekemiseen. Siinä asiassa ei ole ihmettelemistä.
Mitä ajateltaisiin kirvesmiehestä, joka suostuisi tekemään
vain mestariteoksia? Ja maailma on vaikea paikka; Jylhä oli oman suuren
maineensa vanki.
Mutta vapun aikoihin Jylhä oli upseerijuomingeissa
Nurmoilassa tavanomaisella paikallaan eli pöydän alla hirvittävässä humalassa.
Yllättäen hän osoitti levottomuuden merkkejä, ja lentäjäluutnantit
tiedustelivat tilanteen. ”Se haluaa kirjoittaa runon.” Koska toimitus ei
onnistunut omin toimin, joku laskeutui lattialle ja kirjoitti miltei sammuneen
miehen sanelun muistiin. Tulos herätti ihastusta ja lähetettiin viipymättä
Suomen Kuvalehteen.
Koska halukkaille riitti tarjoilua, asia ei antanut aihetta
enempiin toimenpiteisiin eikä muistunut edes mieleen, koska itse ilonpito
huipentui myöhemmin yhteislauluhetkeen, jonka päivystävä upseeri sitten
tehtäväänsä vedoten keskeytti epäillen, että niin komea laulu kantaa kevyesti
vihollisen puolelle ja saattaa vaikuttaa vahvasti sotatoimiin.
Viikkojen kuluttua kapteeni Jylhä käveli kiukkuisena
kujilla. Hänellä oli kädessään kenttäpostin tuoma Kuvalehti, juhannusnumero
jonka kannessa oli luonnollisesti sinivalkolippu, syväpainon jäljiltä
valkoisena ja ruman ruskeana.
Pääkirjoituksen paikalle oli ladottu runo, ”Syvärin laulu”.
Se alkaa että ui Syvärin virralla Suomen purret – sen rannat lauluja meidän
soi. Yhä vieläkö pienuuttas, Suomi surret, kun poikas sun rantojas vartioi
käsin voimakkain sinunviiriäs kantain yli kaikkien Kalevan rantain…
Jylhä oli raivostunut siitä, että joku oli siis kirjoittanut
hänen nimellään lehteen painetun runon, joka oli kaiken lisäksi hyvä runo.
Tiedotuskomppanian miehistä ja lentolaivueesta ei löytynyt
niin suurta sankaria, että tapauksen tausta olisi kerrottu kapteeni Jylhälle.
Tai ehkä sen joku jossain vaiheessa kertoi, koska asia
painettiin villaisella.
Kuten moni muukin asia.
Joo, tuommoinen pöytäliina olisi opettavainen. Silmät kun ylttäisivät pöydän tasolle niin merikorttia sihtailisi nuoriso kuin ammattilaiset.
VastaaPoistaHyvästi Kirvesmäki on melkoista mörököllien lukemista.
Hengissä selvinneistä henkisesti "sinne" jäi joksikin osaksi - uskon - jokainen. Ellei, voisi kai arvella täyttävän sotahulluuden terveimmän laidan määritelmän.
Mitä nyt aikoo bloggaamisen professori? Näissä on ollut johtolanka, hyvin perusteellinen älyllis-sielullinen rehellinen avoimuus.
Edeltäkäypä on ladunavaaja, pfadfinder.
Havuja perkele!
(Hiihtoliiton hyväksymiä)
.. perässä tullaan.
"Kolme sanaa" on ollut minulle Jylhän runoista pitkään hänen tuotantonsa "The Runo".
VastaaPoistaYJ:hän taisi ampua itsensä Turussa kauppatorin kulman jugend-talossa, josta alkaa Yliopistonkadun kävelykatu. Samassa talossa on kai nykyään nuorisoravintola. Pari vuosikymmentä sitten talossa asui lehtijuttujen mukaan myös eläkkeellä ollut maineikas leningradilainen aivokirurgi ja arktisten maisemien kuvaajana kuuluisuutta saanut taidemaalari.
VastaaPoistaJylhän Kiirastuli on hieno kirja. Yleensä aina kun sitä lukee, tulee itku muutaman runon jälkeen. Näin erityisesti, jos vielä lausuu runot ääneen lukiessaan.
VastaaPoistaSen kyllä voi sanoa, että samalla Kiirastuli osoittaa, että Jylhää ei voinut enää päästää komppanian päälliköksi. Sellainen mies, joka voi kirjoittaa "Rynnäkön jälkeen" -runon, ei ole enää kuvaamaansa tehtävään henkisesti riittävän tasapainoinen. Loppusäkeet kertovat kaiken, kun Jylhä vannoo komppaniansa vainajille:
Mun tahtoni on jäästä,
ja teille vannon sen:
en itseäni säästä
en väistä vaaraa, en.
Lienee LLv 12. Topografikunnassa tai ilmavoimien kuvakeskuksessa saattaa olla arkistoituina valokuvia reissuilta. Nimierkki Sephot.
VastaaPoistaJK: "Hän oli ammattikirjoittaja... (...) Mitä ajateltaisiin kirvesmiehestä, joka suostuisi tekemään vain mestariteoksia?"
VastaaPoistaTällaisia kirjoittamisen kirvesmiehiähän ovat mm. toimittajat ja monet mainos- ja media-alan toimijat, minäkin.
Hyvä Erastotenes. Sama täällä. Kun osaan sen kirjan runot ulkoa. Mutta kyllä "Kirkastus" on myös koskettava. Äärimmäisen väsyneen ja täydellisesti uupuneen sotilaan valveuni kotiin paluusta. Ja äidin ikävästä.
VastaaPoista"Elämää ei enää mulla,
Anna minun syliisi tulla.
Kanna minua, äiti!"
Ja tuo rynnäkön jälkeen päättyy:
VastaaPoistaEn vaaksaa väisty, en!
http://kemppinen.blogspot.fi/2008/06/juhannusta-juotiin.html?m=1
VastaaPoistaOnhan tuo hauska muistelma, tosin jo kertaalleen kerrottu 2008
20. kesäkuuta 2008
Juhannusta juotiin
Nurmoilassa, lähellä Aunuksen kaupunkia, sattui niinkin, että paikkakunnalle majoitetut tiedotuskomppanian miehet opettivat lähikasarmeissa majaileville lentäjille hyödyllisiä perustaitoja, kuten juopottelua.
Juhannusaattona 1942 edessä olevaa 21-vuotispäiväänsä oli juhlistamassa luutnantti K. Kemppinen, jolla siis ei ikä riittänyt esimerkiksi anniskeluravintoloihin, vaikka kenttäharmaissa ja sittemmin sinisissä oli kuljettu alkuvuodesta 1939.
Sitä ei kukaan tiennyt, että edessä oli vielä kaksi ja puoli vuotta sotaa.
Tiedotuskomppanian Yrjö Jylhä oli jäänyt henkisesti Talvisodan Taipaleelle, vahvisti tarinan kertoja tänään Puolarmetsän sairaalassa. Kapteeni Jylhä herätti suurta kunnioitusta jopa itserakkaissa eversteissä, jollaisista ei ollut puutetta, mutta ihmisenä hän oli rikki, puhki, loppuun kulunut.
Juhannuksena 1942 Nurmoilassa hän oli hyvin kiihtynyt Suomen Kuvalehden kannessa ja etusivulla julkaistusta runosta, jonka #joku oli kirjoittanut hänen nimellään ja tyylillään”.
Kapteeni Jylhä purki kiihtymystään lehti kourassa ja kummasteli myös sitä, että runo ei ollut huono.
Tässä kohdin kertojan muistikuva on hiukan hapertunut. Joku siihen toimeen esteetön ja sopiva henkilö voi vaivattomasti katsoa lehden kannesta, oliko teksti ”Hulmahda korkeelle, siniristi Suomen” vai Syvärin laulu, ulkomuistista
Ui Syvärin virralla Suomen purret / sen rannat lauluja meidän soi. / Yhä vieläkö pienuuttas, Suomi surret, / kun poikas sun rantaasi vartioi/ käsin voimakkain Sinun viiriäs kantain / yli kaikkien Kalevan rantain?
Vappua juotaessa Jylhä oli nimittäin tipahtanut pöydän alle, vetämättä kuitenkaan pöytäliinaa perässään. Siinä ei ollut sinänsä mitään erikoista eikä tavatonta.
Illan edistyttyä pöytäliinan reuna oli alkanut lepattaa, ja tiedustelukoulutuksen saanut lentäjäluutnantti raportoi kohta innostuneesti muille saapuvilla olijoille, että nyt se haluaa kirjoittaa runon.
Jylhälle toimitettiin paperia ja kynä, joita hän ei kuitenkaan kyennyt käsittelemään, ottaen huomioon juopumustilansa. Mutta hän saneli, ja luutnantit kirjoittivat muistiin.
Teksti herätti suurta isänmaallista innostusta, jonka vallitessa se lähetettiin välittömästi kenttäpostin kuljetettavaksi suoraan Suomen Kuvalehteen, sen herra päätoimittaja Turjalle.
Ja runo ilmestyi ja kirjoittaja sai myös selvityksen asiasta ennen kuin juhannusjuhla – silloin aina 24.6. - oli ehtinyt iltaan.
Jylhällä oli loppusointukone päässään. Tuskin hän tiesi, että Beethoven oli tullut käyttäneeksi 7. sinfoniansa hitaassa 2. osassa (ns. surumarssi) aika tunnettua rytmikuviota, kahdeksan kertaa peräkkäin daktyyli ja trokee. Beethovenilla tämä on erikoisen sykähdyttävä, kun orkesteri takoo samaa säveltä.
Jylhä kirjoitti YH:n aikana syksyllä 1939 ennen talvisotaa rykmentilleen omistamansa hymnin, jonka voi laulaa Beethovenin sinfonian nuotilla – Kauan sun helmaasi, viljava Vuoksi / heimomme kirkkaimmat kyynelet juoksi. / Täällä sun poikasi / peittämät hurmeen / saatteli nurmeen / keihäs tai luoti… Tänne me saavuimme, / tänne me jäämme, / kunnes on murtunut / taas idän paine, / tai tulilaine / lyö yli päämme.
VastaaPoistaMitä enemmän lukee Talvisodan Taipaleen taisteluista, niin sitä kummallisemmalta Jylhän tekemiset, siinä nimenomaisessa valtavat tappiot tuottaneessa hyökkäyksessä, tuntuvat.
Erittäin hyvä kirja Taipaleen taisteluista. (Vaikka onkin ruotsalaisen upseerin tekemä)
Geijer B.G. Talvisodan Taipale
Wsoy, 1955, 320 s., 1. painos