Sanoin eräälle kirjankustantajalle, että 1900-luvun
historiasta ei ole suomeksi kirjaa, jota voisi hyvällä omallatunnolla
suositella. Englanniksi niitä on ties kuinka monta, mutta selvän saaminen ei ole
sanottua. Yksi myös uusimman historian pysyvä piirre on kiertoilmauksien
käyttäminen. ”Erikoisjoukot” kuulostaa suomeksi hyvältä, Saksasta puhuttaessa
ei, ”Totenkopf” ei ole suomeksi ”kallo” tai kuolleen pää, vaan SS-kokardi.
Tästä eteenpäin selitys on mutkikas, mutta panssaridivisioona on
oikeansuuntainen käännös, joka kuitenkin sivuuttaa osaston alkuperän
keskitysleirien vartijoina ja laajemmin joukkomurhaajina.
Huvittelukirjat, kuten ruotsinkielinen 1900-luvun historia
päivästä päivään, on tietoinen ratkaisu, joka sumentaa asiayhteydet. Sir Martin
Gilbert on kirjoittanut näennäisesti samalla tekniikalla Toisen maailmansodan
historian, joka siis etenee päivästä päivään. Koska Gilbert on hyvin etevä ja
hallitsee hyvin suuren aineiston, hän on tehnyt sen, mihin muut eivät pysty,
eli vetänyt esiin yksityisten ihmisten, jopa pienen ihmisen kokemuksia. Siten
tulos on ihmisen loputtoman, hirvittävän kärsimyksen historiaa, jonka lukeminen
on hyvin voimille käyvää, surkeudessa kahlaamista. Tietenkin se on myös hyvin
terveellistä, mutta ihmisillä on yleensä taito varoa terveellisiä vaihtoehtoja.
Mitä lukija ymmärtää esimerkiksi puolalaisupseerien
joukkomurhasta Katynin metsässä pelkän päivämäärän perusteella? Tapaus aiheutti
Stalinille todellisia vaikeuksia useita kertoja sekä puolalaisten että
amerikkalaisten ja englantilaisten kanssa. Sen symbolinen merkitys on tänäkin
päivänä erittäin suuri puolalaisten suhtautumisessa venäläisiin, joskin
molemmilla on ollut vuosisatoja toisistaan erittäin huono käsitys. Jotkut uskoivat
Stalinin väitteitä ja lavastuksia, joiden mukaan teko oli saksalaisten. Syrjään
jää myös aavistelu, että Neuvostoliiton järjestämällä joukkomurhalla oli
erittäin paljon tekemistä Suomen talvisodan kanssa.
Se ei ole pelkkää villiintynyttä mielikuvitusta, että
suomalaisille upseereille tarvittiin nuo nimenomaiset majoitustilat ja että niskalaukauksiin
erikoistuneet NKVD:n miehet olivat valmiina.
Historia on kyllä yliopistollinen oppiaine, mutta sen
tieteellisyyden ongelmista saa käsityksen lukemalla joitakin perinteisiä alan
kirjotuksia. Niitä on uusiakin.
Se ikävä puoli tulee lukijalle selväksi, että historian
tutkija ja historiasta kirjoittava rakentaa itselleen tutkimuskohteen. Toisin
kuin monissa muissa tieteissä, kohde ei ole löydettävissä ja sitten
tutkittavissa. Se luodaan, keksitään.
Kaikkein kömpelöimpiä ovat oman maan historiat. Tuo oma maa,
esimerkiksi Suomi, on aina yhteensattumien summa eli niiden ”prosessien” tulos,
joilla tuota historiaa selitetään. Selitettävä ja selitys sotkeutuvat
toisiinsa. Suomen historian ratkaisevista päätöksistä tehtiin aika suuri osa
Tukholmassa, Moskovassa, Saksassa, Englannissa ja Ranskassa, puhumattakaan Yhdysvalloista.
Suomelle selvästi hyvin tärkeä metsäteollisuus hyötyi ja kärsi sodista, jotka
syttyivät ja sammuivat eri puolilla maapalloa – sellainen oli esimerkiksi
Korean sota 1950-luvulla.
Puhuin tästä aiheesta ystävälleni kustantajalle ja sanoin, että
sellaisen kirjan voisi kirjoittaa plagioimalla sopivasti jo julkaistuja
teoksia.
Hän sanoi, että hyppää tuosta ikkunasta. Talonmiehellä on
letku ja seinässä on paloposti niin että rumat jäljet on äkkiä siivottu, eikä
ruumisarkkuliikekään ole kaukana.
Tunnen kustantajat hyvin monen vuosikymmenen ajalta.
Arvostan tuollaista puhetta. Ne kustantajat, jotka sanovat, että ajatus on mainio,
ellei suorastaan erinomainen, tarkoittavat kuitenkin samaa.
Luulen että jos kirjoja julkaistaan vielä – tämä on iso jos –
silppu käy kaupaksi. Käsitykseni mukaan Ilta-Sanomien liitteet, jotka on
toteutettu hyvin vanhanaikaisella aikakauslehtitekniikalla ja täysin
vanhentunein päämäärin eli kirjoittamalla hyviä tekstejä ja liittämällä niihin
kiinnostavia kuvia, ovat menneet kaupaksi oikein hyvin. Niissä on käsitelty
myös Suomen menneisyyttä ja voi olla, että ennen pitkää tulee vastaan historiaa
laajemminkin.
Jos siis antaa mielikuvituksensa laukata ja hahmottelee,
miten rakentuisi esimerkiksi Suomen satavuotishistoria, joka ilmestyy
joulukuussa 2017, muoto olisi ”Kansa taisteli – miehet kertovat”. Kaikkia
kirjoituksia voisi väittää tosiksi. Tosielämän lukemistot vetivät yhtä hyvin
kuin tositelevisio, vaikkei kummallakaan taida olla paljon tekemistä
todellisuuden kanssa. Tavanomaisten joukossa voisi olla pieniä helmiä. Niitä
olisi helppo poimia esimerkiksi Suomalaisen Kirjalisuuden Seuran kaupaksi
käymättömistä perinteen keruukilpailujen julkaistuista – niissä on aivan
mahtavia pieniä juttuja. Esimerkiksi jokin kotiapulaisten historia teki minuun
voimakkaan vaikutukseen ja avasi uskomattomia näköaloja.
Se ei toimi, että jokainen suomalainen tai edes sata tuhatta
suomalaista kertoisi tarinansa tai jonkin tapauksen. Useimmat eivät osaa ja ne,
jotka osaisivat, eivät viitsi.
Tässäkin tapauksessa olisi parempi väärentää kuin nähdä
toden puhumisen vaiva. Mutta sekään ei onnistu, koska lahjakkaita
valehtelijoita on nykyisin yhtä vähän kuin lahjakkaita kertojia. Jos näillä
kahdella nyt on eroa. Kaikki kirjallisuus on eräänlaista valehtelemista ja
oikeastaan sitä parempaa, mitä paksumpia valheita.
Tarkoitan samaa kuin vakavamielisemmät ihmiset aineiston
valikoinnilla ja jäsentämisellä. Jos nimittäin tarinan antaa lorottaa
sellaisenaan, ei sitä pirukaan jaksa lukea eikä kuunnella.
Muistakaamme, että vuosisadan kauhistuttavimpia historian
alan epäonnistumisia olivat Spenglerin Länsimaiden perikato ja Toynbeen
Historia uudess valossa. Molempia luettiin myös Suomessa todella ahneesti. Arvostelukyvyttömimmät
(kuten minä) lukivat myös Kansojen historian I – XXIV. Pitäisikö lukea se vielä
viidennen kerran? Grimbergin menetelmä oli Karl Mayn ja Tarzanin kirjoittajan
Edgar Rice Burroughsin kehittämä. Kustaa IV Aadolf kreegah! Kaarle XII bundolo!
Eikös siellä Katynin metsässä murhattu myös paljon muita puolalaisia kuin upseereita? Jo pelkästään KVG(en) muuttaa tarinaa melkoisesti.
VastaaPoistaarrested Polish intelligentsia that the Soviets deemed to be "intelligence agents, gendarmes, landowners, saboteurs, factory owners, lawyers, officials and priests"
Suomalaisille upseereille ja yläluokalle olisi luultavasti käynyt kuten virolaisille.
Hidas näänyttäminen vankileirien saaristossa.
Monikultturinen Jaakko Ikola olisi pelastanut itsensä suomalaisen "Kansan Äänen" päätöimittajaksi.
Angela Merkel oli siitä poikkeuksellinen papin tytär, että hänelle sallittiin opiskelu korkeakoulussa.
PoistaVirossa opettajien lapsille ei sallittu korkeakouluopoiskelua.
Siis, jos kommunistihallinto ymmärsi sanan õpetaja merkitsevän myös pappia.
Tuo kansojen historia löytyi meiltäkin , kirjahyllystä. En muista juuri muitten sitä selailleen. Eniten siinä kiinnosti, nuorta poikaa sota, 1. ja 2. maailmansota. Mieleen on jäänyt , 1. maailmansodan kuva , taisteluhautaan tapetusta sotilaasta. Ykkös lukukerralla , ei suurempia tuntemuksia, myöhemmin, " tuo olisin voinut olla minä." Kun historian rattaat pyörähtävät, yksityisen ihmisen taidot ja pystyvyys ovat hiekanjyviä , suuressa myllyssä. Lisäksi vielä, viimeisen osan nimi oli muistaakseni, nykyaika, tai sitä kuvaava. Juuri mikään ei kuitenkaan ole muuttunut, eli keskeisin, ihminen.
VastaaPoistaTästä kirjoituksesta olen eri mieltä ja samaa mieltä.
VastaaPoistaEri mieltä olen siitä, ettei yleisö ymmärtäisi puolalaisupseerien joukkomurhasta Katynin metsässä vain päivämäärän perusteella. Olenko poikkeus (en usko) mutta kuinka monta kertaa olen eri yhteyksissä saanut täristä kauhusta siitä kerrottaessa. Se on yksi kauheimmista tapahtumista toisen maailmasodan historiassa.
Samaa mieltä olen siitä, että "Kaikki kirjallisuus on eräänlaista valehtelemista ja oikeastaan sitä parempaa, mitä paksumpia valheita."
Kansojen historiaa olen lukenut iltasatuna lapsille. Melko äkkiä on tullut nukahdus (ja olen jatkanut sitä hiljaa itsekseni).
Siitäkin olen samaa mieltä, että tuo Tarzanin huuto otsikkokuvassa kaikuu oikeasti korvissa. Mistä lie sinne tullut. Olen itsekin sitä kokeillut, surkealla menestyksellä. Ulvominen ei ole helppoa.
Kannattaa muistaa myös H.G. Wellsin 'Historian ääriviivat', vaikkakin se on kirjoitettu ennen Katynia ja mm. Wall Streetin mustaa torstaita. Kelpo yritys historian hahmottamiseksi.
VastaaPoistaSuomen 1900-luvun historiankirjoituksesta tiedän kolme helmeä, joita rohkenen suositella. Veijo Meri: Ei tule vaivatta vapaus, Veijo Meri: Suurta olla pieni kansa, Veijo Meri: Pohjantähden alla. Lukuelämyksinäkin vertaansa vailla, eikä lukija varmasti pitkästy.
VastaaPoistaNiinpä niin. Saatika sitten kohtalokas uteliaisuus, että torin taidekomendantin toimisto lainasi Suomen kuvalehden kansiin sidotun vuosikerran 1952. Unet olivat makoisia, seepiasävytteisiä. Coca-Colaa ei ollut, ei mainoksen mainosta. Särkylääkkeitä oli viljalti. Pukujen muodistusta ja hellahuoneiden arvostelua... Riittoisa unilukeminen. Poliittista värittyneisyyttä en löytänyt. Hyvää journalismia kyllä.
VastaaPoistaMonet ovat kutsutut. Kekkonen poti tautia kansikuvassa mutta mitään ei lehdessä ollut asiasta. Unohdettu taito?
Spenglerissä on puolensa, melkein huimaa kun ajattelee puritanismia myöhempien aikojen ilmiönä. Keksii vähän lisää ja päättää että helluntailaisuus on rappioilmiö. Tai että historia voi olla taidetta mutta ei tiedettä, edes lainausmerkeissä. -jussi n
VastaaPoistaEric Hobsbanin Äärimmäisyyksien aika on hyvä 1900-luvun historia.
VastaaPoistaOswald Spenglerin Länsimaiden perikadon historian kehitysmekanismi on huuhaata. Mutta jotkut nykyaikaa koskevat ennusteensa mielenkiintoisia. M.m ennusti ,että uusi eurooppaa dominoiva voima ja kulttuuri nousisi 2000-luvun alussa venäjältä.
Historiantutkimuksessa " selitettävä ja selitys sotkeutuvat toisiinsa". Tämä ongelma tunnetaan myös aineen perusrakennetta tutkittaessa, mittalaitetta ja kohdetta on vaikea erottaa.
"sellaisen kirjan voisi kirjoittaa plagioimalla sopivasti jo julkaistuja teoksia."
VastaaPoistaEikö yleistajuinen historia ole hyvin pitkälle juuri tuota: kirjoitetaan teksti alaviittein samoista peruslähteistä ja -teoksista, joiden osuus on 95 prosenttia. Sitten - jos hyvin käy - lisätään 5 prosenttia omaa, uutta tulkintaa. Olenpa kuullut sanotuksi, että monessa muussakin tieteellisessä tekstissä, esim. oikeustiede, toteutuu tuo periaate.