Sivun näyttöjä yhteensä

14. syyskuuta 2015

Öljyä taivaalla


 
Markku Kuisman uusi kirja ”Venäjä ja Suomen talous 1700 – 2015” (Siltala, 2015) on juuri niin uraa uurtava kuin eilisessä väliraportissa arvasin.

Sananvalintani ei ole aivan osuva. Kuisma on julkaissut historiat Outokummusta. Nesteestä, Kansallis-Osakepankista ja Stockmannista. Hän veti laajan metsäteollisuuden historian. Sikäli tämä uusi kirja ei ole akateemisinta historiantutkimusta, koska ensisijaislähteet on käyty läpi näitä aikaisempia tutkimuksia tehtäessä ja tässä on kysymyksessä oikeastaan yhteenveto eli synteesi. Siis uraa syventävä.

Kirjoittajasta riippumattomista syistä historia tuli kintuille. Kirja todella tulee vuoteen 2015, mutta Kreikan talouskriisin paljastama EU:n rakenteellinen heikkous – Soinin termein euron ”valuvika” – ja Syyrian ja Irakin pakolaiskatastrofi jäävät tietenkin näiden viikkojen tapahtumina käsittelyä vaille.

Luulen että Kuisma on kehittänyt tietoisesti uudenlaisen historia-kirjan. Lukija tuntee itsensä Kalle-Kustaa Korkin suurkuluttajaksi, koska loppuun päästyään hän miettii tuskaisena: what next – mitä seuraavaksi tapahtuu. Kalle-Kustaa Korkki siis oli Kansainvälisen öljy-yhtiön agentti, laatuisa mies vaikka olikin diplomi-insinööri, kotoisin Kangasniemeltä ja syntynyt 1919. Rantasalmelaisen Pekka Lipposen silmissä nämä eivät olleet suosituksia.

Todellisuudessa Kuisma tulee paljastaneeksi luuloni mukaan itse sitä tietämättä, miksi 1945 uransa radiossa aloittaneista viihdesankareista toinen oli nimenomaan amerikkalaisen nimenomaan öljy-yhtiön mies. Suomalainen huono itsetunto ja sitä vahvempi loistava tulevaisuudentunto eli toiveikkuus tarvitsivat tätä sankaria. ”Outsider” oli siis ennustaja ja velho. Neste Oy perustettiin vasta 1948, ja Kuisma osoittaa yksityiskohtaisesti, miten uskomattoman syvällisesti ja kauan Neuvostoliitto hallitsi Suomea öljyllä, ajoittain maailmanmarkkinahintaa kalliimmalla.

Kuisman mukaan Suomessa oli kahdenlaisia vuorineuvoksia. Metalli- ja konepuolella oltiin halukkaita kannattamaan Kekkosta ja ymmärtämään Neuvostoliiton kohtuuttomiakin vaatimuksia. Kun öljykauppa oli kahdenvälistä, Suomi maksoi ostamansa öljyn viennillä, joka oli mm. laivoja. Neuvostoliitto ei tarvinnut metsäteollisuuden tuotteita. Sahatavara, sellu ja paperi vietiin etenkin Englantiin, ja sen puolen vuorineuvokset ja heidän pankkinsa KOP olivatkin huomattavan länsimielisiä isänmaan miehiä. Neuvostoliitto osti laivoja ja niihin moottoreita vapauttaakseen omaa kapasiteettiaan sotalaivoihin ja sukellusveneisiin.

Se on yksi lähihistoriamme seitsemästä ihmeestä, että tämän puolen erinomaisesti ymmärtänyt Nato eli käytännössä USA salli tämän kitsastelematta edes dollarilainoissa.

Joka ajattelee, että Suomi oli kärpäsenlika kartalla ja esiintyi sotien jälkeen kuten sananparren mainitsema kusi sukassa, on väärässä. Kyllä tämä oli suurpolitiikan murrosalue. Meidän pitäisi vaihtaa vaakunaeläimeksi leijonan sijaan silakka, murtoveden silli, joka viihtyy vähäsuolaisessa Itämeressä.

Menin niin pitkälle, että kävin ajaessani äitiä katsomaan R-kiskalla, josta löytyi ostamattomien lauantain lehtien seasta sunnuntain Höblä. Arvelin että kommentoijan mainitsema Donnerin arvio Kuisman kirjasta on tärkeä, koska Jörn oli poliitikkona mukana tekemässä Kuisman kirjassa keskeisen sijan saaneita päätöksiä.

Aina Jörniä lukee (paitsi ”Mammuttia”). Mieleeni kuitenkin palasi, miten hän kerran tavatessamme sanoi silloin kuuluisasta Gunnar Mattsonista: ”Mahdoton tyyppi. Hän puhui koko ajan itsestään niin etten minä voinut puhua koko ajan itsestäni.” Muistikuvani on oikea ja repliikki on tosi.

Luettuani tekstin muistin sellaisenkin, mitä olen kai kirjoittanut Donnerista ja Haavikosta, jotka luen aikakauden nopeaälyisimpiin henkilöihin. Heiltä menee joskus vain sekunnin murto-osa ymmärtää asia kuin asia väärin.

Jörn ei ollut lukenut lausetta loppuun, vaan oikaisee Kuisman Suomen EU-päätöstä koskevasta maininnasta siteeraamalla väärin. Kuisma sanoo, että ratkaisu oli tunteenomainen – kuten myös Suomen suuret ratkaisut yleensä. Arvioija oli sivuuttanut kirjan pääasian, harkinnan, sattuman ja pakokauhun merkityksen taloudellisissa ratkaisuissa ja sodan ja rauhan kysymyksissä suhteessa Itään. Ja suhteessa Länteen. Itse arvio on kiittävä, mitä muutakaan.

Kuisman esityksen yksi ydinkohta on vuosi 1919. Venäjän ja Saksan romahdettua Venäjän politiikan ja teollisuuden peukalon alla kasvanut Suomi löysi metsäteollisuuden tuotteilleen maksavan asiakkaan – Englannista. Se oli ihme ja se, varmaan enemmän kuin kansalaistemme kansanvaltainen mielenlaatu, piti maan parlamentaarisena. Kaikki muut ensimmäisen maailmansodan luomista valtiosta ja tietenkin Saksa ja Venäjä suistuivat lyhytikäiseksi osoittautuneeseen totalitarismiin. (Neuvostoliiton runsaat 70 vuotta ei ole pitkä aika maanosassa, jossa muutkin maat kuin Tanska ja Ranska ovat toimineet yli tuhat vuotta ja Englantikin melkein – ja Ruotsi.)

Se on poliittinen mielipide, mutta olen itse samaa mieltä. Hengissä pitää – nytkin – vain vientiteollisuuden menestys, joka puolestaan edellyttää kilpailukykyä.

Raha ei saa lapsia. Se ei osaa poikia. Pankkiirien ja investoijien on vaikea hyväksyä tätä, koska kurssin nousu ja korko näyttävät kasvulta. Molempien taustalla on kuitenkin vähintään odotus kauppojen ja palvelujen vaihdannan voitollisuudesta. Työpalkat, tämän viikon puheenaihe, ovat rehellistä rahaa, joka tulee maksajan taskusta, tyypillisesti yritykseltä (tai valtiolta) ja sinne se tulee tuottavuuden kasvusta tai ulkomailta.

Energian myynti on kyllä hyvä bisnes. Se on Norjan erikoisala. Norjan vesivoimaa on kadehdittu kauan ja öljyä löytyy vielä lisääkin. Juuttuminen energian ”raaka-aineeseen”, Venäjän – Neuvostoliiton tapauksessa raakaöljyyn ja maakaasuun, houkuttelee kilpailijoita, jotka myyvät halvemmalla. Omasta päästäni lisään tähän informaation, jonka kehittäminen raaka-aineesta bulkkituotteeksi (musiikki) on nähtävästi Ruotsissa ratkaistu.

Mutta Kuisman kirja teidän on luettava. Ei mahda mitään.

16 kommenttia:

  1. Kalle-Kustaan säänkestävä näköispatsas paljastettiin parisen vuotta sitten Outsiderin kotikylässä. Pysti on siirrettävissä tarpeen mukaan, joka käytänne on suositeltava muillekin. Lenineitä ja Stalineita ei olisi kannattanut särkeä tai tervata, vaan pyörillä tai telaketjuilla varustettuina ne voisivat olla varastoluolissaan valmiiksi rasvattuina uudelleenarviointia silmälläpitäen.

    VastaaPoista
  2. Yhteiskuntasopimus -neuvottelut olivat typerää näpertelyä.

    Sipilän pitäisi aivan ensimmäiseksi selvittää itselleen mitenkä makrotalous toimii raha- ja markkinataloudessa.

    Julkishallinto on aivan eri asia kuin yrityksen johtaminen.

    Ei ole mitään tolkkua lähteä nimellispalkkoja alentamaan. Se johtaa vain erittäin kiristyneeseen ilmapiiriin ja deflaatioon. Julkishallintokin menettää verotuloja, jos palkkoja alennetaan.

    Deflaatio ajaa velkojen ja säästöjen realiarvot kasvuun. Se tarkoittaa mm varallisuuden siirtoa kaikilta velallisilta velkojille ja säästäjille. Deflaatiossa rikkaat rikastuvat ja muut köyhtyvät.

    Sipilä on käsittänyt täysin väärin sen, että valtiontaloutta pitäisi muka hoitaa samalla tavalla kuin yritystaloutta.

    Vain kuulumalla edelleen yhteisvaluutta euroon pakottaa budjettikuriin, joka on jo sinänsä älytön tavoite. Omalla kelluvalla valuutalla Suomi voisi ratkaista joustavammin julkishallinnon läskien sulattamisen ja monien miljardien elvytysinvestoinnit. Suhdanteista riippuen valtion pitääkin tehdä joko alijäämäisiä taikka ylijäämäisiä budjetteja.

    Omalla kelluvalla rahalla ja omalla keskupankilla Sipilän hallitus pystyisi turvallisesti velkaantumaan tarvittaessa omalla valuutalla vaikka suoraan Suomen Pankin setelipainosta. Oman maan valuutassa velkaantunut maa ei koskaan maksa valtionvelkojaan pois verottamalla kansalaisiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulisiko meidän jo uskoa, että johtajillammekin on asiantuntijoita takanaan. Olin kerran palaverissa, jossa äidinkielen opettajien laatimaa muistiota arvosteltiin huonosta kielellisen taidon tasosta. Hymyyn taisi naamani vetäytyä, joskaan syytä en ilmoittanut. Tarkkana noissa kannattaisi olla. Ei meitä nytkään yksi mies johda. Seurataan kuinka maamme käy.

      Poista
  3. Suomalaiset kuluttujat maksoivat öljytuotteista ylihintaa, jotta vaikkapa Kostamuksen rakentajat saivat miljardin omiin taskuihinsa käteistä.

    Kuten Kuisma jossain totesi, Kansa maksaa aina!
    Yle! Pasila! KOM ja Bertol Brecht!

    http://yle.fi/aihe/artikkeli/2007/04/30/agit-prop-oppimisen-ylistys

    VastaaPoista

  4. Ei tahdo hitaampi pysyä Kuisman ja koulukuntansa tahdissa. Vasta luin Sodasta syntyneen, eikä ylistyssanoja tarvitse keksiä. Kaikki minkä Kemppinen lausui eilen ja tänään Kuisman uusimmasta, allekirjoitaa lukija tästä Sarajevosta Tartoon 1914-1920 kirjasta. "Erehtymättömät" järkäleen ja sen henkeä haukkomaan panevan sanonnan ja sanottavan kirja-lahjan suomalaisille mainitsi eilen kommentoija. Sanoisin siitä, että Ahti Hirvosen reilu suorapuheisuus panee nostamaan hattua. Oliko Hirvonen avoin myös koska hän ihastui uusoppeihin ? Hänhän esiintyi kriisin jälkeen vuosikaudet shareholder value ideologian pääreettorina Suomessa ja firmahallitusten amerikkalaistamisen propagoijana uuden finassioitumis- ja globaalistumisaikakauden noustessa mm. Neuvostoimperiumin raunioille -ja sisälle oligarkkien toimiesa agentteina. Ruplakriisi 1998 oli Venäjän synkkä hetki. Se ei nostanut hätätilassaankaan dollarisuojaa vaan tyhjensi säästönsä ja lainasi syvästi lisää lännestä, joita sitten oligarkit siirsivät turvaan Lontooseen. Siis he jotka sille Lontoon tielle jäivät Putinin tultua pelastajana esiin, myös petetyn Jeltsinin liepeistä ja KGP:stä.

    Vuosien 2007-08 kriisi nolasi Amerikan mallin. Asian esiintulon huomaamista on hidastanut Bushin-Obaman hallintojen ensireaktiot pönkittää luhistuvaa ja vasta nyt 2013 jälkeen suunnilleen on rohjettu ruveta rankaisemaan mm. hirmusakoilla ja vahingonkorvauksilla vastaisen varalle siis, ja uutta regulaatiota tulee asteettain voimaan 2018 ja sitäkin hitaammin. Mm. soliditeetti, vakavaraisuus, oma pääoma on nostettava moninkertaiseksi. Suomeksi asia tarkoittaa, että omistajien on pantava ja pidettävä rahojaan liossa pankeissaan. Niitä ei ajeta enää vain talletuksilla ja eläkeyhtiöiden lainanannoilla. Valtioiden ei tarvitsisi pelastaa, eikä ainakaan ennen kuin pankkien omistajat ovat pankkitappioistaan menettäneet omistuksensa, sen osake- eli riskipääoman. Jotta siis ei kävisi kuten KOP-SYP omistajille että pääsivät aikaasaattaen Nordean osinkoryystäjäisiin.

    Sodasta syntynyt kertoo industrialismin ja rahakapitalismin kirvoittamista ponnistuksista ja kamppailuista. Yhdyspankki oli vuodelta 1862 ja kun Suomen Pankkikin siirtyi majesteetillisuudestaan elinkeinojen palvelijaksi, niin meno vauhdittui. Sitten 1910-luvulla vapaampi pankkilisenssien myöntö nosti pari tusinaa liikepankkia. Metsätilojen ja -maiden ostot rahoiteytiin näin valmistetulla uudella liikepankkirahalla. Sitä jouti säästöpankkeihin, viemäritöihin koulutaloihin ja osuuskaupparakennuksiin. Kaupungeissa tehtiin komeita kivitalopalatseja, joita yhäkin pystyssä demarikiukusta huolimatta. Vessat keskuslämmitys sähkökodinkoneet vapauttivat piiat ja piharengit tehtaisiin, joita liikepankkiasiakkaat myös kilvan nostattivat -ja tuhosivat puolestaan käsityöläiset ja kotivalmistusta.

    Uskomatonta oli miten tarmokkaita ja äkkikäänteisiä "vuorineuvos"tason miehet tuolloin olivat. Kuukausien sisällä markkinakatse siirtyi Ukrainasta (Walden) Englantiin (Serlachius) ja politiikka seurasi. Nämä Mannerheimin suuna esiintyneet komensivat koko kartellijärjestyksen, Jacob von Julin vanhempi ja Leo Ehrnrooth käskyttäjinä jotka tiesivät mitä aika kysyi.

    Sitten aika laantui, ne kymmenet pankitkin pantiin yhteen. Keskuspankki nousi rahan- ja tilaisuuksien jakelijaksi. Hitaampana sama raha sitten kulki osuuskassojen kautta eikä oikeastaan teollisuussuomea tehtykään vaan omavaraista talollisten maata. Tätä Kuisma upeasti ja monesta näkökulmasta valottaa. Teollisen Suomen ihanne on vasta sodanjälkeistä Kekkosen-demarien malttia ja stadi-lande banaliteettien varjonyrkkeilyä. Tänään on sen verran toisin, että kehäketuiksi äänestämämme veijarit ovat itsekin katsomossa, pihalla.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  5. Kappas, Kuisma on tälläisessä.

    Idänkaupan historiateoksen ohjausryhmä, puheenjohtaja, rahoittaa Metex ja EastOffice.

    http://www.eastoffice.fi/en/mission-statement/

    Hieman hymyilyttää, idänsuhteita hoitaa Etelärannan osakeyhtiö, sivut ovat vain venäjäksi sekä jenkiksi? Katso liput oikeassa yläkulmassa.

    Odottaa Markku Kuisman kirjan lähdeviitteessä mainittua väitöskirjaa yritysten idänkauppasuhteista.

    VastaaPoista
  6. Hyvää rahaa ei kannata heittää huonon perään, kuten kreikan roskalainoissa.
    Mutta toisinpäin.
    Työläisen ansaitsema palkka on sitä hyvää rahaa, otetaan pankkiraha jatkeeksi. Yritys maksaa puolet palkasta ja pankin höttörahatuki toisen. Kaikki voittaa?

    VastaaPoista
  7. Eikös Erno Paasilinna todennut aikoinaan että "He ovat niin älykkäitä että ovat salamannopeasti väärässä". Siteeraako Kemppinen tässä Ernoa?

    VastaaPoista
  8. Työjärjestyspuheenvuoro. Voisiko bloginpitäjä mahdollisesti tarttua perjantaina konkretisoituvaan uhoilmiöön. Eteläpohjalaisena tunnette ilmiön. Esim. joskus takavuosina sikäläinen toimitusjohtaja meni mieluummin vankilaan kuin suostui allkirjoittamaan työtodistuksen (jotain tällaista). Kysymyksessä oli ilmiselvästi oman neuvottelutaidon riittämättömyys, minkä aiheuttaman tilanteen kärjistymisen tj käänsi 'periaatteen miehen' marttyyriudeksi.
    Perjantaina sama toteutuu tosin eri mittakaavassa. Työntekijäjärjestöt eivät osanneet/pystyneet/ymmärtäneet toimia uudessa tilanteessa (hallituksen esitys yhteiskuntasopimikseksi). Lisäksi vasemmisoto ammattiyhdistysjohtajinen oli kärsinyt demokratiaa toteuttavissa vaaleissa tappion. Tämän kaiken, siis oman kykenemättömyyden aiheuttama uhon toeutuu perjantaina.
    Olisi mielenkiintoista seurata aiheesta kommentaattoreita. jtapio

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kai kysymyksessä ole periaate, vaan työläiset haluavat RAHAA.

      Poista
  9. Tolla korpparilla tars olla puhekupla.

    Vaiks et: Pieni ja hento SOTE...

    VastaaPoista
  10. Tämä ei ole sitten kauna- eikä kateuskirjoitus, vain muistutus muutamaan yhteiskunnan askelmien yläpään ihmisten itsestäänselvyyteen.

    Köyhällä Kuismankin välittämä tiedollisen sivistyksen lisääminen estyy kun raha menee leipään ja asumiskustannuksiin; elämisen syrjässä kiinni rimpistelyyn, eikä kirjoihin ole tuosta vain irrottaa kymppitolokulla rahamassinsa tölömyjä. Viisastuminen vähintäänkin viivästyy sillä kirjastoonkin tuo kirja tulee sitten jos ja kun määrärahat riittävät, ja vielä sittenkin juuri näitä kirjoja pitää jonottaa kuukausia että pääsee perille juuri sillä hetkellä julistetuksen alla olevasta, maailman tärkeimmästä asiasta, joka sitten, kun kirjan saa käsiinsä, onkin jo jäämässä uusien tärkeiden asioiden alle. Sitä paitsi jäät kokonaan osallisumisen autuudestakin juuri tämän kirjan ympärillä käydystä keskustelusta koska aikanaan et vielä ymmärtänyt mistä olikaan kysymys. Lisäksi vielä se harmi ja kurjuus, kun kirjastojen kirjoja joita jonotetaan, ei kunnolla ehdi edes lukea kun se on jo vietävä seuraavalle jonossa odottajalle.

    Että se tämänkin kertaisesta Kuismasta tällä yhteiskunnan askelmalla; tietäkää ja muistkaa se siellä hyvinvoinnissanne kirjoja tuosta vain ostelevat ja siten alati viisautta päihinne kerryttävät. Toivon silti, että lukeminen siellä turvattujen kattojenkin alla todella kasvattaa ettei asia ole niin, kuin Jerzy Lec lohkaisee: "Usein oma katto pään päällä estää ihmistä kasvamasta." Joka (kasvaminen siis) näyttää ainakin osassa hyvinvoinnin kanssa painiskelevien osalta olevan hakusessa mm. siinä, kuinka edelleenkin pakolaisiin suhtaudutaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on, ettei ilmainen ole minkään arvoinen.

      Onni onnettomuudessa on, ettei sellainenkaan kirjaviisaus, joka vanhenee kirjaa jonotettaessa, ole omaksumisen arvoinen.

      Poista
    2. On kai maailmassa joitain ilmaisia ”hyödykkeitä” olemassa? Esim. iImaisista, tai ainakin melkein ilmaisista metsänmarjoista jää vitamiineja verenkiertoon ja kai se silloin melkoisen arvokasta on.

      Mutta kun markkinataloudessa kaikki lasketaan rahanarvolla, niin sillä aksentilla koettaa puhua sekin, jolla ei rahaa ole. Rahankieltä on opeteltava vaikka se olisi mitä vastenmielisin kieli maailmassa. Minä takelten vielä, mutta ehkä joskus opin.

      Rahan kieltä olisi osattava myös lukea ja lukijasta riippuen, lukemisesta jää ajatuksia ja niiden johdannaisia aivoihin. Jälkiä ainakin, olipa se maksullista tai ei.

      Mielelläni hyvistä kirjoista maksan kun vain milloin rahaa on, että sitä puolta en kitise. Mutta ei se ole hyvinvointivaltioksi kehutussa järjestelmässäkään automaattinen selviö, että kaikilla olisi varaa tärkeisiin kirjoihin.

      Kuisman kirjakin monen muun samantapaisesti järeää asiaa sisältävän teoksen ohella olisi itse omistettava, että siihen ja sen tietoihin ehtisi syventyä hitaampikin tiedon omaksuja.

      Eivät kirjastopalvelutkaan ilmaisia ole, ne vain maksetaan yhteisestä lompsasta jos poliittinen hallinto antaa tämän arvokkaan palvelun yhteiskunnassa edelleenkin säilyä.

      Muuten lukeminen lienee yleisesti ottaen turhaa, vaikka kykenisi säilömään ulkomuistiinsa kaiken lukemansa, ellei ole mahdollisuuksia sitä myös yhteiseksikin hyväksikin jalostaa; siis ymmärtää lukemansa arvokas tieto eli "kasvaa" lukemistensa myötä ja jakaa tätä kasvamisen viisauttaan myös elämän kanssamatkaajille.

      Niin kuin ehkä tässä Kemppisen blogissa silloin tällöin tapahtuu? Varmistaakseni asian, kysyn nyt piruuttani, että moniko vielä muistaa ihan äsken täällä käsitellyn, silloin tärkeäksi tähdennetyn kirjan ”Maapallo ja me”? Moniko luki ja otti opikseen, teki jotain sen sisältämän tiedon ponnahduttamana? Vaikuttiko sen sisältö ja keitä? Jos vain minua, niin silloin siitä ei ole yhtään mitään hyötyä kuten niin tärkeässä asiassa kuuluisi tapahtua.

      Täällä ymmärtääkseni vierailee lukijoina hyvinkin tärkeissä yhteiskunnallisissa asemissa olevia ihmisiä, poliitikkoja ja talouselämän vaikuttajia, mitä te teitte kun ja jos luitte sen(kin) kirjan? Vai luitteko? Luetteko oikeasti tämän Kuisman kirjan? Millaisia ”ahaa elämyksiä” sen innoittamana kabinetteihinne kiikutatte? Vai onko vihapuhe ja pakolaiset ainoa aihe, joka panee liikettä niveliin kun se rikosilmoitukseen johtaneena toimenpiteenä eskaloitui muutaman päivän kommenttien röykytykseen? Mitä "hyötyä" siitä röykytyksestä seurasi, tai pitempää aikajanaa ajatellen seuraa? Loppuuko vihapuhe, muuttuuko ihminen? Ja mihin suuntaan, kuten laulussa kysytään?

      Poista
  11. Itse pidän niistä Kuisman&Kumpp. tiiliskivistä, nämä Kuisman viisi-kuusi viimeistä teosta ovat tiivistelmiä aikaisemmasta tuotannosta. Poikkeava näkökulma taisi olla vain teoksessa Rosvoparoonit, jossa kohteena oli ihmiset, eivät yritykset.

    Wahlroo$ kirjassa oli luku Buntasta, toivottavasti joku perkaa rehellisesti valtionyhtiöden veivauksen.
    Esko Seppänen taisi jossain kirjassaan todeta, että eräs perhe sai valtiolta Säteristä kolmanneksen paremman hinnan kuin muut.

    Suomalaisen tekstiiliteollisuuden loppujärjestelystä ei taida olla mitään, vaikka valtio eli kansa ilmeisesti maksoi viulut. Stig Hästöön muistelmista saa joitakin vinkkejä. RainerFkin sai ilmeisesti Yhdyspankista kenkää, kiitos Turun Verkatehtaan lainoituksen, jos Göran E:n muistelmia Hågkomster on uskomista.

    Kenkää siis sinne Suomen Pankin pääjohtajaksi...

    VastaaPoista
  12. Paradoksaalista, kyllä: öljyn globaali hinnannousu vaikutti merkittävästi itäblokin eroosioon. SEV-maat maksoivat aluksi n. 50 % käyvästä tariffista, mutta pian 80 %. Koska rahoitusmahdollisuudet olivat merkittävästi heikommat, seurasi tästä nopea velkaantuminen ja vientitulojen kuluminen velanhoitokustannuksiin: Puolassa n. 80 % tuloista, DDR 2/3 (80-luvun alkuun mennessä). Lisää aiheesta: Hans-Ulrich Wehler: Geschichte Deutschlands im 20. Jahrhundert.

    Odotankin malttamattomana, mitä Kuisma onkaan saanut irti aiheesta Suomi - öljy - Neuvostoliitto.

    VastaaPoista