Sivun näyttöjä yhteensä

19. syyskuuta 2015

Kysymyksiä, ei vastauksia


 
Katselin miten kiihkeää keskustelua tässä blogissa käytiin vain kuukausi sitten monikulttuurisuudesta ja kansojen oletetusta älykkyydestä.

Tänään kumpikaan aihe ei ole pinnassa.

Sari Sairaanhoitaja tulee Irakista.

Mielenilmaus, joka ei ole lakko, vaatii tilille hallitusta, joka ei ole tehnyt mitään, uhkaillut vain. Eduskunta eli se laitos, joka säätää lakeja, oli kirjaimellisesti ja täydellisesti unohdettu. Yksi päivän iskulauseista oli kuin perustuslakivaliokunnan pöytäkirjasta, eduskunta ei saa säätää sellaisia tai tällaisia lakeja. Vai oliko suorastaan niin, ettei eduskunta saisi sekaantua lainsäädäntöön?

Näin ja kuulin yhden mielenkiintoisen iskulauseen. Valtiota ei voi johtaa kuin liikeyritystä.

Eikö?

Minusta ihan kaikki puhuvat kuin yhtiökokous, jossa pohditaan, tehdäänkö konkurssi vai korotetaanko osakepääomaa osakeannilla. Vähän niin kuin KOP:n ”Kansallistalkoot”. Kaikkien liput katsotaan.

Tuo jälkimmäinen tarkoittaa rahanmenoa osakkeenomistajille, tässä tapauksessa siis äänestäjille.

Puheet ovat hiukan sen mallisia, että rehellinen ratkaisu olisi lakkauttaa eli purkaa Suomi. Jos velkojat sallivat, omaisuus on sellaisessa tapauksessa jaettava osakkaille.

Kreikka on jo yritysjärjestelyssä eli päätäntävaltaa käyttävät velkojia edustavat toimitsijamiehet, eivät enää omistajat. Tilannetta voisi kuvata tavanomaisemmalla kielellä valtiollisen suvereniteetin menetykseksi.

Sanotaan ettei taloudellinen tilanne nyt niin huono ole. Ehkä ei, mutta tässä tapauksessa raamatun kertomus ei toistu. Seitsemää laihaa vuotta seuraa seitsemän laihaa vuotta.

Jos ymmärtäisin, missä mennään ja mistä on kysymys, tietysti sanoisin sen. Mutta kun en ymmärrä.

Tänään olen yltynyt siitä mielestäni oikeasta huomiosta, että pakolaiskriisi on Suomelle vaikeampi ja isompi asia kuin talouskriisi.

Kuukausi sitten me puhuimme tästä. Lehtien mukaan jotkut yrittävät vieläkin selittää, että Somaliasta tulee tänne nyt värillisiä miehiä raiskaamaan koulutyttöjämme.

Ehkä kuvat ja televisio puhuttelevat paremmin. Pakolaisia tulee ainakin 30 000, eivätkä he oikein vaikuta raiskaajilta eivätkä kiihkomielisiltä islamin levittäjiltä.

Tähän kyllä jotkut sanovat, että uutiskuvat ovat manipuloituja – mutta Tornioon tulee joka tapauksessa paljon ihmisiä nyt.

Minä en tiedä enkä ymmärrä, mitä he täällä tekevät. En tiedä, miksi he ovat tulleet tänne. En tiedä, mitä he täällä tekevät.

Jokin osuus on sopuli-ilmiöllä. Ihmisillä on taipumus käyttäytyä niin kuin muutkin ihmiset. Jos Skotlannissa tai Etelä-Pohjanmaalla alkaa esiintyä sellaista ajatusta, että Amerikassa olisi parempi olla, siirtolaisvirta kasvattaa kohta itse itseään. Skotlannissa sitä kiihdytti aikojen alussa uskonnollinen vaino samoin kuin sotien välisenä aikana Puolan ja ennen molempia sotia Venäjän juutalaisten muuttoa.

Tunnetuin esimerkki erittäin suuresta ja lopullisesta pakolaisvirrasta voisi olla hugenottien eli protestanttien siirtyminen Ranskasta naapurivaltioihin. Suuri hyötyjä oli Sveitsi, ja toinen Hollanti. Heitä tuli Ruotsiinkin.

Juuri nyt reaktio näyttäisi olevan tuttu. Pannan silmät kiinni ja kielletään todellisuus. Kun se ei auta, aletaan rakentaa rajoille aitoja.ollanti oli tinen.

 Sitä puuhataan myös Yhdysvalloissa.

Väestönsiirrot, rautaesirippu, konetuliaseet ja miinakentät ovat jo kokeiltuja keinoja. Tiedätte, että ne eivät auta.

Pakolaisleiri on koeteltu keino. Lähi-Idässä on ollut erittäin suuria leirejä monta kymmentä vuotta.

Siis todellisuuden kieltäminen, erimielisyyden kylväminen ja sen jälkeen väkivalta. Tämän kehityslinjan torjuminen on kova haaste.

Hiukan epäilyttää – mutta kehitys lähtee epäilystä.

Tämä kirjoitus on joukko lauseita, jotka kuvaavat etenkin kirjoittajan neuvottomuutta. Samalla ne kuvaavat luuloa, ettei tuo tunne ole erikoisen harvinainen tässä ja nyt.

Lähden junalle. Menen Pohjanmaalle erääseen tilaisuuteen.

Yritän katsoa ympärilleni. Kerron siitä sitten.

Huomenna, sunnuntaina.

 

 

 

40 kommenttia:

  1. Kun tarkastelee verotuksen historiaa vaikkapa 1600 luvulta alkaen, niin voi vain ihailla sitä kekseliäisyyttä, jolla valtio kansalaisiaan meilläkin on verottanut ja syytkin ovat selvillä. Jo silloin vuosisatoja sitten yleisesti oltiin maksajien puolella sitä mieltä, että joku muu saisi verot maksaa. Näyttää siltä, että olemme heidän jälkeläisiään. Seuratessani viimeaikaisia mielenilmauksia, olen tullut siihen käsitykseen, että suuri osa ihmisistä uskoo vain pienipalkkaisten ihmisten niskaan sälytetyn leikkausten taakan ja hyvätuloiset eivät maksa veroja ollenkaan, vaan ainoastaan nyt rajallisen ajan osallistuvat talkoisiin. Outo on myös se kuva, jota levitetään näistä ns hyvätuloisista. Suuri osa niistä "muista" ymmärtää hyvätuloisen olevan jonkinlainen väärillä perusteilla ansionsa saanut, jota pitää jotenkin rangaista. Itse kun en ole koskaan kuulunut näiden hyvätuloisten ryhmään, niin en tunne tietysti asiaa. En myöskään ole koskaan ymmärtänyt sitä, että millä ihmeen perusteella jonkun hyvin ansaitsevan pitää maksaa veroa sellaisella progressiolla että yhteiskunta kuorii siitä jopa neljä viidennestä, ja vielä katsoa heidän yksinomaiseksi velvollisuudekseen maksaa maamme ylivelkaantumisen. Joukkovoima perjantaina oli sitä mieltä että ehdottomasti joku muu kuin he itse saa velat kuitata. Tämä joku muu on se rikas hyvätuloinen. Kykeneekö hän tosiaan täyttämään tämän vaatimuksen. Jää jotenkin hämmentyneenä miettimään, että ovatko Kaarle Herttua ja Klaus Fleming sekä Nuijamiehet heränneet henkiin. Ainakin saman tyyppistä epärehellistä manipulointia tuntuu ilmassa leijuvan kuin runsaat neljäsataa vuotta takaperin.

    VastaaPoista
  2. Arvioitu pakolaisten määrä, 30 000, tuo mieleen 1920-luvun alun, jolloin Suomeen saapui sen verran pakolaisia lähialueilta idästä. Heistä kolmannes oli varsinaisesti Itä-Karjalasta. Itä-Karjalan pakolaisuudessa voidaan katsoa Suomen sotilaallisella toiminnalla olleen osuutta ja siitä voidaan etsiä vertauskohtia nykyiseen tilanteeseen pakolaisten lähtömaissa. Suomi oli silloin harvaanasuttu, köyhä ja sen oma yhteiskunnallinen tila oli hutera. Silloisen pakolaisuuden syinä on mainittu politiikka, uhka ja nälkä.

    VastaaPoista
  3. Tämä nyt on aivan olennainen seikka, ettei valtiota voi johtaa kuin yritystä. Sipilä vaikuttaa pelkältä mikrotalousmieheltä, jolla ei ole makrotaloudellista osaamista lainkaan.

    Suhdanteista riippuen valtion kuuluukin tehdä joko alijäämäisiä taikka ylijäämäisiä budjetteja.

    Suomen kansantalous ei lähde nousuun, jos edelleen tarraudumme jääräpäisesti yhteisvaluutta euroon. Raimo Sailaskin on todennut, että ” Epäonnistunut eurohanke tarvitsee ihmeen”. Ihmettä on vartoiltu jo kohta seitsemän vuotta.

    Yhteisvaluutta eurossa ollessamme valtionvelka ja budjettivajeet muodostuvat meille suureksi taakaksi, koska valtio on pelkästään valuutan käyttäjä eikä samalla myös liikkeellelaskija.

    Valtiolla ei ole mitään operatiivista tarvetta verottaa tai lainata käyttääkseen rahaa. Rahapoliittisesti itsenäinen valtio voi luoda rahaa niin paljon kuin se tarvitsee. Kyse on vain kirjanpidollisista merkinnöistä.

    Veroilla ja velkapapereiden liikkeellelaskulla on tärkeä rooli kysynnän sääntelyssä, rahan arvon ylläpitämisessä ja rahapolitiikassa. Ne eivät kuitenkaan "rahoita" rahapoliittisesti itsenäisen maan toimintaa operatiivisessa mielessä. Koska yksityistalouden pitää tasapainottaa budjettinsa, niin valtion ei tarvitse tehdä niin, jos valtiolla on oma raha ja oma keskuspankki. Keskuspankista rahat eivät lopu ikinä - tämä on varma tieto.

    Jossain vaiheessa valtion pitää tietenkin rajoittaa menojaan ja kiristää verotusta, jottei inflaatio pääse laukkaamaan hallitsemattomasti. Rahan määrän kasvu sinänsä ei aiheuta inflaatiota eli rahan arvon laskua. Inflaatio syntyy pikemminkin siitä, että tuotantokapasiteetti ei enää kykene mukautumaan kasvavaan kysyntään.

    Kun kansantalous lähestyy täystyöllisyyttä ja tuotantokapasiteettinsa täyttä käyttöastetta, niin silloin on hyvissä ajoin valtion taholta alettava vähitellen jarruttamaan rahankäyttöään. Mutta niin kauan kuin täystyöllisyyttä ei ole saavutettu (noin 2%:n työttömyysaste), valtion pitäisi lisätä rahankäyttöään ja leikata veroja.

    Kun valtiolla on oma rahajärjestelmänsä, se voi toimia näin ilman mitään merkittäviä ongelmia.

    VastaaPoista
  4. On sääli, että Sari Sairaanhoitaja ei tule Irakista. Politicosta luin eilen, että Saksassa oleskelevilla syyrialaisilla kaksi komasosaa oli vailla minkäänlaista ammattikoulutusta. Ja syyrialaisista on puhuttu niinä koulutettuina turvapaikanhakijoina. Naapurimaan Löfven runoili, että "maahamme tulvii akateemikkoja - akademiker". Irakilaisilla on jostain syystä Suomessakin tosi alhainen työllistymisaste. En usko ollenkaan, että se johtuu tummasta ihonväristä.

    Nämä ajat ovat niin raskaita. Hallituksessa istuu munattomat ja sydämettömät miehet huuli pyöreänä ja tumput suorana. Seurailevat kai mitä Ruotsi haluaa meidän tekevän? Mutta ruotsalaiset ovat myös toimintakyvyttömiä tämänkaltaisen maahanmuuton kanssa. Asuntoja ja työpaikkoja ei heillekään turvapaikanhakijoille ole. Siksi ohjaavatkin miehet Suomeen, lisäävät (ilmaisia) junavuoroja Haaparantaan.

    Alan nähdä unia maanalaisesta järjestäytyneestä toiminnasta, jääkärien tapaan. Sain itseni kiinni kummallisesta ajatuksesta, että voisin uhrata henkeni tämän maan puolesta. Jäin miettimään, onko se totta. Ehkä ei. Mutta olen jo niin vanha, että ehkä minulla ja elämälläni ei ole enää niin väliä. Kuvittelin itseni kuljettamaan jotain esineitä tai viestejä, isänmaan puolesta, hallitusta vastaan. Missä voisin kokoontua?



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sentään akateemikkoja vaan akateemisen loppututkinnon suorittaneita, joita joukossa varmaankin myös on. Akateemikko on sitten "akademiledamot", akatemian jäsen. EG

      Poista
  5. Hugenottien jälkeläisiä on Suomessakin, minullakin oli sellainen koulukaverina.

    VastaaPoista
  6. Minun mielestäni meidän ongelmamme johtuvat juuri siitä, että valtiota on jo pitkään yritetty hoitaa ikänkuin se olisi kotitalous tai yritys. Valitettavasti valtiontalous on äärettömän paljon monimutkaisempi kokonaisuus kuin kumpikaan näistä. Kun pääministeri tokaisee, että "rahat on loppu" hän ei todellakaan ymmärrä mitä hän puhuu. Tai sitten hän valehtelee. Kun presidentti toteaa, että "emme voi elää velaksi" hän on houkka. Valtio elää käytännössä aina velalla ja velaksi. Lisäksi valtion ottamia velkoja ei juuri koskaan makseta pois vaan niitä uusitaan tarpeen mukaan. Velan suhteellinen määrä luonnollisesti vaihtelee konjuktuurien mukaan. Lama-aikana velkaa pitää ottaa riuskasti ja investoida rahat koulutukseen ja infrastruktuuriin niin, että heti kun ajat paranevat elinkeinoelämä saa liukkaan lähdön, talous kasvaa ja velat sulavat itsestään muutamassa vuodessa. Pahinta mitä hallitus voi tehdä on säästää lama-aikana niinkuin se nyt tekee. Valtiontalouden säästöillä ei laman aikana voi saavuttaa muuta kuin entistäkin syvemmän laman. Tätä ei kyetä ymmärtämään.

    Näille "yritysjohtajaministereille" on tietenkin tuttua se, että kun lama tulee ja myynti sakkaa niin porukkaa laitetaan kilometritehtaalle. Yritys voi näin aina pyrkiä siirtämään omia kulujaan valtiolle mutta valtio ei voi enää paeta kuluja mihinkään. Myös palkkojen alentaminen on valtion kannalta sama kuin kusisi housuunsa pakkasella. Hetken on lämmin olo mutta sitten yksityinen kulutus ja verotulot laskee ja taas ollaan ongelmissa.

    Yritysjohtajille on tuttua miettiä asioita osakkeenomistajan näkökulmasta. Muut saavat kärsiä kunhan osakkeenomistajilla on hyvä olla. Valtion kanssa on juuri päinvastoin. Valtion ja sen talouden tulee aina kärsiä ensin, jotta valtion asukkailla olisi hyvä olla.

    Pelastakaa siis meidät yritysjohtajaministereiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Lama-aikana velkaa pitää ottaa riuskasti..."

      Tämä höpötys pitäisi jo lopettaa. Juu, kyllä suhdanteita pitää tasata, silloin kun siitä on kysymys.

      Mutta eikö vieläkään ole mennyt perille se, että nyt Suomessa ei ole kyse suhdanneongelmasta, vaan rakenneongelmasta. Olemme hinnoitelleet itsemme ulos markkinoita, säännelleet itsemme yli EU-normien tason liikuntakyvyttömiksi, paisuttaneet julkisen hallinnon ylisuureksi ja edessä on suuri kestävyys(= rahoitus) vaje väestön ikääntymisestä johtuen. Asiaa ei auta se, että pitkäaikaistyöttömiä/ ainaistyöttömiä vyöryy tänne 30 000 tai enemmän lisää joka vuosi rajan takaa Ruotsista tällä jo olevan 400 000 lisäksi.

      Yksinkertaisimmankin pitäisi ymmärtää, että tämä ei ole suhdanneongelma. Sitä kasvukeijua, jota mm. Kataisen hallitus niin kiihkeästi odotti tekemättä itse yhtään mitään, sitä ei nyt vain itsestään ilmesty.

      Tämän takia hallituksen pitää toimia nyt. Tekemättä jättäminen olisi anteeksiantamaton teko.

      AY-liike ja erityisesti SAK elää niin kaukana menneisyydessä, että sen olomassaolon oikeutus noilla asenteilla on hyvin kyseenalainen. AY-liikkeen Brezhnevin aikaan jämähtänyt siipi on kansallinen vaaratekijä ja ongelma. Ja samoin on tämä suhdanne- ja elvytyspuhe. Se on täysin edesvastuutonta.

      Poista
    2. Velkaelvytys jatkuu seitsemättä vuotta, eikä sille näy nykysysteemillä loppua. Jossain vaiheessa pitää yrittää jotain muuta. Ikusesti ei valtiokaan voi velkaantua, vaikka lama jatkuisi.
      Ehkä edelliset hallitukset käyttivät velkarahansa väärin, mutta kun jokaisella suomalaisella on n. 18 000 euroa velkaa, niin se on mielestäni paljon.
      Velan määrän kasvaessa myös kulut kasvavat, luottoluokistus laskee ja korot nousevat.
      Ja vaikka valuutta olisi oma, niin se mahdollistaa vain nopean tulonsiirron palkansaajilta yrityksille.
      Ei se markka-aika mitään autuutta ollut ja silloinkin valtiolla oli melko krooninen rahapula.

      Parempi käsitys yritysjohtajilla taitaa olla taloudesta, kuin ikänsä pelkästään rahan jakamiseen tottuneilla tyypeillä.

      Poista
  7. Neuvottomia olemme kaikki. Isoja ongelmia, vaikeita ratkaista, pelottavia tulevaisuudenkuvia.

    Tai eiväthän kaikki näytä olevan neuvottomia. Monille maailma on yksinkertainen paikka, jossa ongelmiin löytyy suoraviivaiset ratkaisut. Vähänkin valistuneempi pohdiskelija huomaa kuitenkin, valitettavasti, että esitetyt ratkaisut ovat kaukana toimivasta.

    Päättäjille toivoisi kuitenkin viisautta, joka on erityisen tärkeää vaikeina aikoina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin että odotellaan ja filosofoidaan vain kaikessa rauhassa tekemättä mitään...?

      Poista
    2. En kai niin esittänyt? Päätöksiä pitää tehdä, vaikeitakin (niitä joiden edessä tuntee neuvottomuutta), mutta asioiden monimuotoisuus tunnustaen ja huomioiden. Ja tämä kaikki vieläpä pikaisesti.

      Yksioikoisilla ratkaisuilla tosin mennään vielä enemmän pöpelikköön, joten siksi sitä viisautta peräänkuulutin.

      Poista
  8. Tuohon lihavimpaan kappaleeseen tahdon sanoa että ei. Ei mitään epäselvää. Asia on aivan yksinkertainen, se osataan ja sitä on harjoiteltu.

    Mikäli hallitus ei nauti eduskunnan luottamusta se joutuu eroamaan. Hallituksen kaatamiseen on tuskin tarvetta?

    Terveisiä Rautatientorilta. Haukkuisinpa vielä nämä nykyherrat! Ennen oli kaikki paremmin, kesät kauniimpia ja talvet kunnollisia. Ei nämä uudet kirstunvartijat osaa juuri mitään kun ilmatkin reistailee...

    Hyvinvointivaltioitten 9 miljoonaa äänestäjää on kuulkaapa hitusen närkästyneet, niin.

    VastaaPoista
  9. "Väestönsiirrot, rautaesirippu, konetuliaseet ja miinakentät ovat jo kokeiltuja keinoja."

    Niin, eivät nuo taida toimia tai meillä ei ole ainakaan kanttia ja hyvä niin.

    En minäkään tiedä vastauksia, mutta olo on kuin 400-luvun Reinin etelärannan asukkaalla. Yhteiskuntamme tulee riippumatta siitä ovatko tulijat uhka vai mahdollisuus kokemaan lyhyessä ajassa suuren muutoksen.

    Lisäksi haastattelujen mukaan monella tulijalla on vaimo ja muutamia lapsia odottamassa perheenyhdistämistä. Se tarkoittaa muutamien vuosien sisällä satojen tuhansien vähemmistöä.

    VastaaPoista
  10. Pääministeri lahjoitti talonsa pakolaisten käyttöön korvauksetta.

    Luona Oy, Helsingin entinen sosiaalijohtaja Paavo Voutilainen, Ulpu Iivari, Miapetra Natrin aviomies perustivat voittoa tekevän YRITYKSEN (vastaottokeskuksen) pakolaisille. Raha tulee virkamiesten luo.

    Irakilaiset perheenäiti-pakolaiset eivät missään maassa ole ryhtyneet työntekoon, eivätkä Sari sairaanhoitajiksi. Hoitavat lapsiaan kotona kulttuurinsa mukaisesti.

    Miksi Ruotsi salakuljettaa valtion toimesta elintasopakolaisia Suomeen? Voinko haastaa Ruotsin oikeuteen?

    Miksi Tanska ja Ruotsi alensivat ja puolittivat rahallisen tukensa "pakolaisille"? SIksi saapuvat Suomeen?

    100.000 - 200.000 "pakolaista" Suomeen. Tähän varauduttava. Kunnassamme jo 300 "pakolaista". Tuhatta odotetaan. Kuinka kuntamme selviää tästä taloudellisesti noin 2 vuoden kuluttua, kun valtion tuet lakkaavat? Mistä asuntoja? Mistä työpaikkoja? Ei ainakaan tästä kunnasta.
    [sarkasmivaroitus]


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikas mielenkiintoinen uutinen. Löysin lisää

      http://yle.fi/uutiset/osakeyhtio_ensimmaista_kertaa_vastaanottokeskuksen_pyorittajana__voittojen_tavoittelua_vai_hyvaa_tahtoa/8309618

      "Voutilaisen mukaan pakolaisten majoittamisessa ei ole ensisijaisesti kyse voittojen tavoittelusta, mutta hän myöntää, että osakeyhtiö ei myöskään voi toimia tappiollisesti.
      – Olemme lähteneet siitä, että tämä tuotetaan samantyyppisessä hintahaarukassa kuin SPR tällaista hommaa tuottaa. Se on selvää, että osakeyhtiölain mukaan emme voi toimia tappiollisesti ainakaan pitkiä aikoja. Ei tässä kenelläkään ole sellaista ideaa, että kansallisessa hätätilanteessa lähdetään tällaiseen juttuun liiketaloudellisin argumentein, mutta osakeyhtiöllä pitää olla tervettä liiketoimintaa."

      Mielenkiintoni herätti kohta " tämä tuotetaan samantyyppisessä hintahaarukassa kuin SPR tällaista hommaa tuottaa."
      Katteet tulevat olemaan mahtavia.
      Pakolaisten terveydenhuolto on jo yksityistetty yksityisille lääkärifarmeille.
      Emme voi ajatella tuottavamme palveluja joihin rahat tulee taikaseinästä valtiolta.
      Suomi rikkoo lakia ja kansainvälisiä sopimuksia ottaessaan vastaan pakolaisia Ruotsista.
      Suomalaiset sotalapset lähetettiin Ruotsiin, ei Jamaikalle, joten todelliset pakolaiset olisivat turvassa Itävallassa, Saksassa, Tanskassa ja Ruotsissa.

      Toimeentulotuella ja työttömyyspäivärahalla toimeentulevat ovat pakotettu ottamaan vastaan aktivointitoimenpiteitä 9 euron lisärahalla per pv. Muutoin työttömyyspäiväräha puoliintuu ja niin edelleen.
      Koska pakolaiset eivät tule maassamme työllistymään, saamme heistä ilmaista työvoimaa Kelan aktivoistoimenpiteillä.

      Poista
    2. Rauno Repomiehen kalasoppa!

      Perustulo vaiko kansalaispalkka?

      Sateen sattuessa, meinaan. O. K., kaikki tietänevät tämän Soininvaaran Oden ideaksi. Ode on fiksu kundi. Pyöräillytkin. Melkein kuin Valto Ensio mutta ei aivan.

      Vähin erin muuteksien.

      Mehupuristamoksi emme tahdo, otaksun? Työllä on voitava vaurastua.
      Yllättäen palkansaaja saattaa olla tässä myös toiveikas. Kylläpä on tyhmä, sellainen tuottamaton ja mölliskö muutenkin. Ettei vaan olisi vielä valtiolla töissäkin, hmph.

      Poista
  11. "Minä en tiedä enkä ymmärrä, mitä he täällä tekevät. En tiedä, miksi he ovat tulleet tänne. En tiedä, mitä he täällä tekevät."

    Minä ymmärrän.

    Sipilä osaa ITC-alan yrittäjänä markkinoinnin.

    Kohta päätä kun hän ilmoitti omakotitalonsa luovuttamisesta nettiin ilmestyi arabiankielinen sivu, jossa kerrottiin sanoin ja kuvin Suomesta muslimimiehen onnelana. Oli kuva Sipilän omakotitalosta, herra ja rouva myhäillen toivottamassa tervetulleeksi, ilmavideokuvaa vihreästä maastamme ja sokerina pohjalla kolme vaaleaverikköä tölkkejä sylissään toivottamassa tervetulleeksi.

    Toinen sivusto, jossa 14 kohdan ohjelmalla neuvotaan mitä ja miten elehtien pitää vastata Suomen maahanmuuttoviranomaisille, jotta turvapaikka ja täysi ylöspito päivärahoineen lohkeaa. Kävijöitä sivustoilla oli toissa päivänä vaatimattomat 10 miljoonaa.

    Väittääkö joku vielä etteikö suomalaiset osaa myydä. Tosin on Aftonbladetillakin jo oma osuutensa asiaan siinä vaiheessa kun tulijat ovat ehtineet Ruotsiin saakka.

    VastaaPoista
  12. Suomen talousahdinko on hirveä ja siitä huolimatta yritysjohtaja-pääministeri sanoo, että pakolaistulva on vielä suurempi ongelma, niin luulisi kellojen soivan ainakin niiden päässä, jotka näistä asioista jotakin ymmärtävät.

    Luotettavan tilaston mukaan juuri pakolaisten tuloalueelta tulevien nuorten miesten raiskausprosentti on 17-kertainen kantasuomalaisiin verrattuna, niin luulisi ettei sitäkään uhkaa järkevä ihminen mitätöi sillä, etteivät "he oikein vaikuta" siltä.

    Dublinin sopimuksen mukaan turvapaikkaa on haettava ensimmäisessä turvallisessa maassa, joten miksi Suomi ei palauta hakijoita samantien Ruotsiin? Eikö Ruotsi olekaan turvallinen maa?

    On ihan selvää, etteivät meille tulevat irakilaiset ja somalialaiset pakene ainakaan Syyrian sodan takia, vaan käyttävät hyväkseen yllättäen avautunutta mahdollisuuksien ikkunaa päästä korkean elintason länsimaahan. Ei ole sattumaa, että nuoret miehet merkkivaatteissaan tulevat älypuhelimet ja ipadit käsissään - digiaikana tieto tilaisuudesta kulkee nopeasti.

    Mutta vielä siihen pakolaisten aiheuttamaan ongelmaan - tulijathan ovat parhaassa työiässä olevia nuoria miehiä, joten kovinpa äkkiä rikkaudesta tulikin ongelma.

    VastaaPoista
  13. Neuvottomuus ja sopulilauma ovat juuri ne sanat, jotka kuvaavat tämän hetken tilannetta. Suomessa näyttää kyllä olevan neuvokkuuttakin ja hyvää tahtoa. Yksityiset haluavat auttaa, ainakin vaate- ja tavarakasat ovat valtavia. Kaikilla on jotain tarpeetonta kotonaan. Rahakeräyksetkin tuottavat ja perhemajoitusta tarjotaan.

    Täällä pikkukaupungissa (29.000 asukasta kyllä nykyisin kuntaliitosten ansiosta) SPR on järjestämässä KAHTA vastaanottokeskusta, toisen entiseen sairaalaan, jonne mahtuu noin 400 ja toisen opistoon, jossa on 200 sänkypaikkaa. Sairaalassa on valmiina 140 vuodepaikkaa, patjoja pitäisi saada lisää. Yksityisiltä niitäkin tulee. Täällä on kokemusta näistä järjestelyistä, sillä parikymmentä vuotta sitten pakolaisia tuli Irakista ja Kosovosta, ja hyvin se sujui. Monet ovat jääneet paikkakunnalle ja perustaneet tänne yrityksiä.

    Kyllä tämä panee vipinää yhteiskuntaan eikä se ole vain pahasta. Työhakemuksia on tullut jo satakunta. Vapaaehtoistyöntekijöitä tarvitaan kyllä myös, sillä aluksi tarjotaan vain ruoka ja majoitus. Minä voisin kyllä opettaa halukkaille jotain kieltä, mutta nuo laitokset ovat noin 8:n kilometrin päässä metsässä, vähän kaukana. Siinä on hyviä ja huonoja puolia. EG

    VastaaPoista
  14. Joku radion toimittaja kertoi käyneensä Syyrian pakolaisleireillä viime vuonna ja nyt. Kertoi eron olevan dramaattisen; viime vuonna pakolaiset olettivat taistelujen pian päättyvän ja kotiin palaamisen olevan lähellä. Nyt oli kaikki toivo paluusta täysin mennyt. Toivottomuus voi olla vahva voima.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivo on Jeesuksessa Kristuksessa.

      Poista
    2. Ollut jo 2000 vuotta ja aina vaan huonommaksi menee.

      Poista
  15. Laittomat maahanmuuttajat eiku siirtolaiset eiku turvapaikan hakijat eiku pakolaiset. Kovin helposti rohvessori antaa näille nuorille miehille pakolaisstatuksen. Ja näin tekee myös media ja siksi invaasio tänne pohjolan on käynnistynyt. Sitä saa mitä tilaa.

    VastaaPoista
  16. Oikeastaan on jännä elää tätä tietämättömyyden aikaa. Se sopii epäilijöille, esim. minulle. Mikään ei ole varmaa (ei ole ollut kyllä ennenkään.) Kaikkea voi nyt epäillä.

    Kuvat, jotka ennen, niin uskottiin, kertoivat totuuden, ovat nyt manipuloituja (ovat olleet sitä ennenkin). Ihmisiä epäillään ovatko he lammasten vai susien vaatteissa (ovat ollet sitä ennenkin). Epäily on siis suotavaa ja tarpeellista. ´

    Jälleen kerran Kemppinen puhuu selvästi ja rehellisesti. En voi häntä epäillä, sillä olen samaa mieltä. Ja jos on jotain mieltä, tuntee mielellään olevansa oikeassa. (Epäilen kyllä sitäkin, sillä olen olen huomannut, etten ole aina oikeassa.)

    En ymmärrä tätä hulluutta ja sekasortoa. Vielä äsken kaikki oli hyvin. Ja nyt tuntuu, että kaikki menee vain aina pahemmaksi.

    Mutta IHAILEN hallitusta, joka kaikesta saamastaan arvostelusta ja suoranaisesta raivokkaasta haukkumisesta ja vastustuksesta huolimatta JAKSAA esiintyä rauhallisena ja yrittää pitää tavoitteistaan kiinni.

    Jotain juhlavaa ja mielenkiintoista on tässä mullistusten maailmassa. Tästä tullaan vielä puhumaan historiassa! Uskokaa tai älkää. (Mutta epäily aina kannattaa, ei tarvitse koskaan sanoa, että olin väärässä.)

    Jos sanon: Uskon että kaikki tulee menemään olosuhteisiin nähden hyvin! Olenko oikeassa vai väärässä? Itse epäilen, että olen oikeassa. (Sitä saa epäillä.) Onko tässä kirjoituksessa mitään järkeä? Itse sanon on. (Kaikki se painava kevyiden sanojen takana.) Joku sanoo Ei, Ei!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei nyt kaikkea kumminkaan. Milloin suomalaiset lakkaavat juomasta viinaa? Muutama päivystäjä hyväkin olla.

      Poista
  17. Eilen, tai siis toissapäivänä, kävelin Oulun kävelykadulla. Kävelin itsekseni. Minua vastaan käveli 4-5 miehen ryhmiä, vähän nuhraantuneissa vaatteissa. Jo kaukaa näki että nämä ovat nyt niitä Haaparandasta/Torniosta tulleita. Katsoin heitä silmiin, he minua. Heistä en osaa sanoa mitä he minussa näkivät, ehkä saman kuin minä itse kun katson peiliin: krapulaisen vanhan ukon. Mutta minä näin heidän silmistään että heitä pelotti, täynnä hämmennystä olivat, eikä kukaan heistä hymyillyt. Aivan avuttomia katseita. Aivan varmaan olisivat halunneet olla muualla kuin Oulun Rotuaarilla. - Ps. Oli sillä kadulla myös näitä suomalaisia pissis-tyttöjä, kamalasti kikattivat ja keimailivat, myös heille. Mutta ei mielestäni kukaan näistä tummatukkaisista heitä ruvennut raiskaamaan? En ainakaan nähnyt.

    Ihmisten hätä on joskus niin ahdistavaa, että ei sitä haluaisi nähdä.

    VastaaPoista
  18. Tiedän minä toki että ei tunteilla näitä(kään) asioita ratkaista. Kysymys on geopolitiikasta. Ja siitä yhdestä hullusta joka huseeraa Kremlissä, ja siitä toisesta joka sekoilee Washingtonissa. Nämä nykyisin lähi-itäläisiä kansalaisia pitävät pelimerkkeinään.

    VastaaPoista
  19. http://sig.ville.gouv.fr/atlas/ZUS/
    Matkailusta, kartoista ja maahanmuutosta riittää aina keskustelemista. Olen aika ahkera Ranskan- kävijä, mutta minulle oli takavuosina järkytys löytää nämä sivut, mikä on tausta ja millä virallisella tasolla niitä ylläpidetään. En ole huomannut että näistä olisi blogissa tai keskusteluissa ollut viittauksia. Hyviä karttoja joka tapauksessa, ja selkeitä.

    VastaaPoista
  20. Oli miten oli, ajatteli mitä ajatteli, oli kanta mikä tahansa, tarvitaan avointa ajantasaista tietoa.

    Nyt kansalaisten oikeus olisi saada tietää paljon turvapaikanhakijoita todellisesti on maassa, ja paljon heitä päivittäin tulee. Nyt luemme tipottaisia ja summittaisia arvioita eri medioista. Mitään koottua avointa tietopankkia ei ole. Tietokoneaikana sellaisen päivittäminen ei luulisi olevan mahdotonta. Jos maassa liikkuu pysyvällä oleskelutarkoituksella ihmisiä jotka eivät olisi kenenkään kirjoissa, olisin huolissani.

    Nyt olemme huhujen, ennusteiden varassa. Se on vaarallista yhteiskunnan ilmapiirille. Saamme lukea päivittäin runsaasti talouden madonlukuja. Niistä ei ole pulaa. Valtionvarainministeriö pitää siitä hyvin huolen. Mutta turvapaikkahakijoista ei ole varmoja määrällisiä tietoja silmissämme missään. Se synnyttää ilman muuta ajatuksen ettei niitä annata. Ja se synnyttää sellaista ajatustoimintaa, mitä kukaan ei halua ja joka ei ole yhteiskuntamme etu.

    Jotta keskustelu olisi mahdollista samalta lähtökohdalta, on sisäministeriön alettava julkaisemaan esim. viikottain lukuja meneillään olevasta tilanteesta. Sellaista kutsutaan avoimeksi demokratiaksi. Tiedon tulee olla avointa jotta keskustelu voisi olla sitä myös. Tilanne on sen verran kriittinen nyt, että esi. viikottainen tiedostustilaisuus jossa numerot kerrotaan ei olisi liioittelua. Kai siellä on töissä joku matematiikko, statistiikko ja tiedottaja.

    Eli numerot esiin ennen kuin kukaan avaa sanojensa ja arvojensa lähteen. Mielipiteistä ja "arvokeskustelusta" ei ole nykyään tosissaankaan pulaa. Luvuista on. Tämä toiveeni on varmasti kohtuullinen, hyväksyttävä, hyödyllinen ja poliittisista intentioista vapaa kansalaisaloite.

    jk

    VastaaPoista
  21. Kysymyksia on paljon. Tässä yksi, jolle on vastaus olemassa:
    Auttaavatko eurooppalaiset niitä jotka tarvitsevat heidän apuaan eniten?
    Vastaus: No ei varmasti, koska Eurooppaan pääsy vaatii tuhansia euroja ja urheilijan terveyttä.
    Johtopäätös: Eurooppan humanistit ostavat itselleen työläisiä

    VastaaPoista
  22. Mielenkiintoinen analyysi kauttakulkureiteistä sekä työntö- ja vetovoimista suomalaisiirtolaisuudessa amerikkaan:

    http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/116808-siirtolaisuus-pohjois-amerikkaan-suomesta-ja-erityisesti-ikaalisista

    "(”Pääsy kielletty koirilta, intiaaneilta ja finneilta”)"

    VastaaPoista
  23. Kaurismäen Valehtelijassa soi baarissa Mayallin Stormy monday. Paljonko muuta vastausta tarvitaan.

    VastaaPoista
  24. Kävin tänään sunnuntaina junalla Pohjanmaalla. Paluulippu oli valmiina. Moni oli huolissaan, että mahtuuko etelään menevään junaan enää ollenkaan asemalta lipun ostamalla.

    No mahtui. Ehkä kymmenen ulkomaalaista oli junassa, yksi nelihenkinen perhe saattoi koostua Ruotsista tulleista turvapaikanhakijoista. Ihme paniikkia.

    vuorela, tampere

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh mikä helpotus... luulin todella, että niitä pakolaisia tulisi kymmeniä tuhansia, mutta silminnäkijä todistaakin, ettei tule. Ja toinen silminnäkijä ylempänä todisti, että ne harvatkin voi hätistää tiukasti katsomalla tiehensä.

      Poista
  25. Myöskin osin käytetty passiivimuoto pani silmään.-timo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomemme kielestä puuttuu definitiivifutuuri, lähimmäs pääsee otaksuntamuoto.

      Lähemä kaljoille ;)

      Poista
  26. Minunkin tyttöni ja hänen vaalea verikkö kaverinsa kävelivät tässä jokin aika sitten Rotuaarilla. He eivät tavanneet "arkoja ja pelokkaita" maahanmuuttaja miehiä, vaan ryhmän itsetietoisia ja röyhkeitä kukkopoikia jotka huutelivat heidän peräänsä. Lisäksi heitä myös kuvattiin älypuhelimella.
    Samoin kuvauksen kohteeksi pääsi tyttöni joka oli normaalilla juoksu lenkillä. Pääsi siis lainausmerkeissä. Eli joutui.
    Nämä islamistitaustaiset elintasopakolaiset, jotka tänne saapuvat, eivät tosiaan sopeudu länsimaiseen arvomaailmaan ja yhteiskuntaamme, vaan tuovat mukanaan oman kulttuurinsa, tapansa ja keskiaikaiset näkemykset suhteessa naisiin.


    VastaaPoista