Orson Wellesin ”Citizen Kane” on Dickensiin tukeutuva
kertomus löytölapsesta. Lapsi ei ole ollut hukassa. Äiti myy hänet rahasta
pankkiirille. Jatko on Shakespeareen tukeutuva kertomus vihasta ja kostosta.
Koska draama on niin taidokas, huipennus kerrotaan heti. Päähenkilö saa kaiken
paitsi tavoittelemaansa ja kuolee. Hänen omaa menettelytapaansa orjamaisesti
noudattaen lehdistö etsii myyvää näkökulmaa ihmiseen, josta on kerrottu jo
kaikki. Muisti – Rosebud-niminen mahakelkka - kokee saman kohtalon kuin
päähenkilö. Molemmat joutuvat tuleen heitetyiksi.
Eilen myös esitetty keskinkertaisuuden vaivaama dokumentti
Wellesistä tuo esiin kaksi mielikuvitushenkilöä, joihin Welles myös samaistui,
Falstaffin ja Don Quijoten. Edellinen oli hölöttävä juoppo ja jälkimmäinen
harhojaan metsästävä ritarin tapainen, jonka nimi tarkoittaa lähinnä hevosen
takapuolta; hidalgo onkin koko tarinan ajan menossa hevon perseeseen.
Viittaaminen näihin esikuviin ei ole mielijohde. En ole koskaan
saanut selville, mitä on yliopistollinen median tutkimus ja mistä median
tutkijat saavat palkkansa. Minulle tuo termi ”media” on pelkästään häiritsevä.
Aikojen alusta tehtävä on ollut sekoittaa totta ja keksittyä
tavalla, joka herättää toisten mielenkiinnon. Shakespeare kirjoitti räyhääville
humalaisille, jotka lienevät suhtautuneen näytöskappaleisiin suunnilleen samoin
kuin nykyisin suhtaudutaan vapaaotteluihin ja ajoittain jalkapalloon ja
jääkiekkoon. Koko yleisö tietää, ettei sillä ole merkitystä, onko sellainen
pallo tai tällainen kiekko verkossa vai ei, mutta kukaan ei häiriinny siitä. Tarinan
sisältö on selvä. Pelaajien itsensä sanotaan ”lukevan peliä”. Se on hyvin
sanottu.
Chaplin näytteli räyhääville humalaisille, jotka olivat
tulleet varieteehuoneistoon ehkä poliisia pakoon ja jatkoi samaa kameran
edessä. Elokuva puolkestaan oli aluksi bordelliviihdettä. Täytyy sielläkin
vetäistä välillä henkeä. Toden ja keksityn ihmeellinen sekoitus oli
elokuvaseikkailu, jossa junaryöstöihin ja villiin länteen yhdistettiin
taianomainen ampumatarkkuus ja tappelussa näyttäytyvä kovaluisuus.
Citizen Kanessa on sellainen mielenkiintoinen piirre, että
se ei kerro elokuvateollisuudesta eikä sen alan moguleista. Kanen harrastama
sanomalehti oli juuri se väline, joka kärsi elokuvan menestyksestä. Welles itse
kärsi studioteollisuudesta mutta ehti nähdä sen mailleen menon. Jatkoa hän
sitten ei nähnyt.
Erilaiset blogistit jaksavat jankuttaa painetun ”median”
ongelmista ja sivuuttavat siten aika kevyesti elokuvan ja television
roolinmuutoksen nyt kun niistä on jo tullut puolivalmisteiden tuottajia.
Ylen Areena on vahva todiste siitä, mitä on jo tapahtunut. ”Kanen”
voi katsoa eilen televisiosta, mutta lisäksi sen voi katsoa tänään
tietokoneella tai televisiosta. E-kirjan rinnalla on nyt e-elokuva. Kun olen
itse laskenut mahakelkalla piikkilankaan (tämä on totta), en edes yritä kiriä
aikani tasalle. Arvelen kuitenkin, että kaikki näytelmäelokuvat, siis järjen
rajoissa kaikki, on saatavissa niksauksella ja naksauksella kotiin. Tai kuka
sen tietää, jos rupeankin naksauttelemaan, vallankin jos tästä vielä vanhenen
ja vastaavasti suuresti ihailemani Elisa Oyj saa tänne nopeamman verkkoyhteyden
kuin nykyinen 2 Mb sekunnissa, joka hyydyttää usein yhteyden ja mielen. Juuri
nyt katsoisin mielelläni Ozua, jonka olen enimmäkseen unohtanut. Toisaalta
tiedän, mistä sitä saa vaivoitta ja vaikeuksitta.
Orson Wellesin ajan elokuvateatteri oli kivijalkakauppa,
jolla oli aukioloajat. Lyhyt nauhojen ja DVD:n kausi oli elokuvan tavaratalo.
Nyt ne ovat haipumassa ja mukana menee
valitettavasti musiikki-CD.
Ihmeellisintä Wellesin ”Citizen Kanessa” on mielestäni
ennakointi. Kukaan muu ei voinut käsittää, että sinfoniseen muotoon rakennettu
liikkuva kuva tulee kaikkien ulottuville niin että tulevan maailman kuva kulkee
kerran pitkin kuitukaapelia tai tulee suoraan pilvistä.
Tällä katsomiskerralla tulevaisuuden visiolta näyttivät
lopun kuvat, ne jotka on taitavasti omaksuttu ”Indiana Jonesin” loppuun, eli
pakkilaatikkoihin ja säleikköihin eli ulottumattomiin talletettu historia,
aarteet, veistokset – liiton arkki. Kaikki tuo jää lukkojen taakse niiltä,
jotka eivät näe kelkan kauneutta.
Kehut sille, joka kehut ansaitsee. Vaihdoin Elisaan kännykän kytkykaupan seurauksena ja kyllä 4G toimii sukkelasti. Nytkin mittaa 20 vauhtia 20 gb, viereisellä Espoontorilla jopa 50 gb. Sitä paitsi kännykkää voin käyttää läppärin modeemina. Upeaa!
VastaaPoistaMikä pulju tarjoaa 20 GB:n nopeuksia langattomana?
PoistaElisa tarjoaa 50 - 300 Mbit/s teoreettisia nopeuksia - siis 4G -yhteyksiin.
Tuohon viimeiseen kappaleeseen kommenttina ettà realimailmassa ISIS tekee kaikkensa ettei pakkilaatikoita tarvittaisi, eikà todennàkòisesti muistelijoitakaan.
VastaaPoista" Äiti myy hänet rahasta pankkiirille."
VastaaPoistaSain sen käsityksen, että Kane peri kultakaivoksen osakkeita ja omaisuutta pantiin valvomaan pankki, joka luovuttaisi omaisuuden Kanelle, kun hän täyttää 25 vuotta. Kane annettiin lisäksi pankinjohtajan kasvatettavaksi, jotta hän pystyisi hoitamaan jatkossa suurta omaisuuttaan. Lisäksi tuli vaikutelma, että Kanen isä (tai isäpuoli) oli väkivaltainen ja Kanen äiti halusi suojella poikaansa luovuttamalla hänet muualle kasvatettavaksi. Elettiin 1800-luvun loppua.
Mahdollisesti tämä Rosebud (Ruusunnuppu) symbolisoi Kanen henkisen ja sosiaalisen kehityksen pysähtymistä siinä vaiheessa, kun hänet erotettiin äidistään ja kasvuympäristöstään. Suuresta omaisuudestaan huolimatta hän ei kyennyt luomaan tyydyttäviä sosiaalisia ihmissuhteita.
Tosielämässä "Rosebud" oli nimi, jolla William Randolph Hearst kutsui Marion Daviesin häpyhuulia.
Poistavuorela, tampere
¤ Tai kuka sen tietää, jos rupeankin naksauttelemaan, vallankin jos tästä vielä vanhenen ja vastaavasti suuresti ihailemani Elisa Oyj saa tänne nopeamman verkkoyhteyden kuin nykyinen 2 Mb sekunnissa, joka hyydyttää usein yhteyden ja mielen. "
VastaaPoistaYLE mässäilee 500 m€:n veroilla. Muistaakseni Rajavartiolaitos saa vajaat puolet. YLE järjestelee kaiken maailman tangomarkkinoita. Julkisen palvelun hoitaminen pitäisi hoitua puolella summasta. Toinen puoli säästyisi vaikka kuituyhteyksien rakentamiseen maalaisille.
Voisitko ystävällisesti kertoa, mistä Ozun elokuvia "saa vaivoitta ja vaikeuksitta".
VastaaPoista... "Kun olen itse laskenut mahakelkalla piikkilankaan (tämä on totta)..."
VastaaPoistaMe laskettiin vesikelkalla jyrkkää mäkeä alas, minä ja vanhempi veljeni seistiin jalasten kannoilla ja potkittiin vauhtia, kelkassa istui viisi pienempää mukulaa. Mentiin pöllähtäen orapihlaja-aitaa päin ja osittain sen läpikin. Tulos: kaksi kuollutta ja kolme haavoittunutta. - Ps. Paitsi kyllä ne kuolleetkin vähän ajan päästä nousivat sieltä ojasta, kuului vaan "taatana" ja "pelkele"... "pitikö sitä ny niin lujaa"...
Ad Omnia: - anteeksi, olisi pitänyt sanoa että pariltakin kaverilta saan. Kaupallisesti Amazonilla on, CDON ilmoittaa että loppu. Helsingissä on ollut viime aikoina tämä puoli aika sattumanvaraista.
VastaaPoistaVastuuta nyt snadisti et mistä saa mitäki pliis.
PoistaGood work, hyvä rystö, sanoi khrrmrk ja ratsasti nauraa hohottaen sumuun, muistaakseni.
Ketä Ozuu ja ketä ei
VastaaPoista"Päähenkilö saa kaiken paitsi tavoittelemaansa ja kuolee."
VastaaPoistaTämä on hienosti sanottu. Onni ja mielenrauha ei tottele materiaa. Tulee mieleen Kemppisen n. 10 vuotta sitten kirjoitettu päivän epistola ja analyysi Pohjan tähdestä ja Akseli Koskelasta:
"Häneltä puuttui elämästään rakkaus ja sen myötä kaikki."
Sopii myös Kaneen. Elokuva on minulla boksilla ja edellisestä katsomiskerrasta on n. 10 vuotta. Kamera-ajot Kanessa ovat uskomattomia ja kuvaus luontevaa ja sujuvaa. Ja liikuttavaa on yksinäisen ja onton miljonäärin viimeinen ajatus ja sana ennen kuolemaa - Rosebud - lapsuuden lumikelkka. Muisto menneestä onnesta ja rakkaudesta.
Kanella oli vaimo ja poika, jotka hän menetti omilla toimillaan. Toista vaimoa hän ei kyennyt sitomaan edes suurella omaisuudella.
VastaaPoista