Asian tuntija

Valitettavasti moni lukija ei sittenkään tiedä, mitä on kirjallisuus ja mitä on journalismi. Puhe asiantuntijoista tällaisessa yhteydessä on aivan harhautunutta.

Romaani ja runo ovat melkein poikkeuksetta kuviteltuja, myös ne, jotka väittävät kertovansa tapahtuneesta. Sanomalehti, aikakauslehti, radio ja televisio käyttävät edelleen toimittajia. Toimittaja on henkilö, joka ei ole asiantuntija. Toimittaja kirjoittaa hallitusneuvotteluista, lypsykilpailuista, tähtitieteestä ja sukupuolielämästä. Hän ei toimi siksi, että olisi selvillä näistä asioista. Hän ei ole asiantuntija. Hän kirjoittaa, koska osaa kirjoittaa.

Yksi osaamisen merkki on ymmärrys kääntyä asiantuntijoiden puoleen etsimällä oikeat paperit tai vielä mieluummin ihmiset, joilta voi kysyä.

Tapojemme vanhanaikaisuus näkyy räikeästi siinä, että asiantuntijapiireissä asiantuntijana esiintymistä on tapana pilkata ja vähätellä.

Olettehan panneet merkille, että asiantuntija-blogeja on sangen vähän? Jos ajatellaan vaikkapa valokuvausta, on joukko erinomaisia ammattilaisia, jotka ovat opetelleet kirjoittamista ja jotka ovat luultavasti saaneet erittäin paljon apua blogin tai kirjan kirjoittamisessa.

Hyvin usein nämä, siis sellaiset kuin Scott Kelby, ovat kuitenkin selviä kauppiaita. Blogilla myydään kirjoja ja kursseja. Tämä on oikein ja autuaallista mutta samalla hitusen hämmentävää. Lukija ei aina jaksa irrottautua epäilystä, että valokuvausblogit jakautuvat samalla tavalla kuin R-kioskin kuvauslehdet, Nikonin piilomainontaan ja Canonin piilomainontaan.

Ollakseni asiantunteva – juristipiireissä jotkut professorit arvioivat vilpittömästi, että professorin velvollisuus on antaa veloituksetta lausuntoja, kun media niitä pyytää. Useimmat ovat eri mieltä. Tällä hetkellä meillä pyörii silmissä noin viisi professoria, ja se on vähän.

On tässä mediallakin sanansa sanottavana. Juristiprofessoreista osa ei kykene lyhyeen ja tajuttavaan puheilmaisuun. Yliopistolla se ei ehkä ole tarpeenkaan, mutta ainakin televisiossa olisi ihan kiva, jos tarkkaavainen katsoja ymmärtäisi, mitä haastateltava sanoo.

Ollakseni epäasiantunteva – television lääkäreissä on tavattoman hyviä ja sitten ihan tavallisia. Eräs usein nähty silmälääkäri on tosi hyvä. En kykene arvioimaan asiaa, mutta luulen, ettei hän tingi lääketieteen säännöistä. Hänen puheisiinsa voi luottaa. Kun miehellä on sekä kuvassa että livenä voimaa, jota sanotan joskus karismaksi, tulos on tietysti erinomainen.

Itse en ole täysin vapautunut nuoruusvuosieni opeista, Uuskritiikki oli vallitseva koulukunta, ja Wellekin ja Warrenin kirja tuli jopa suomeksi; Harold Bloom on enemmän velkaa tuolle perinteelle kuin myöntää. Yksi keskeinen ajatus oli ”intentioharha” – tekijän omalla tarkoituksella ja siten mielipiteellä esimerkiksi kirjoittamansa runon tarkoitusperistä, viittauksista ja keinoista, ei ole mitään merkitystä. Usein tekijän selitykset ovat harhaanjohtavia. Ne kuuluu jättää huomiotta.

Nyt myönnän, että ajatus on tuossa muodossa aivan liian dogmaattinen, mutta minusta ei siis ole kauhean kiinnostavaa, ajatteliko Sibelius toisen sinfonian toista osaa säveltäessään junan syöksymistä sillalle vai Karjalan vaaramaisemaa. Molempia selityksiä on tarjottu. Sibelius taisi itse kannattaa absoluuttista musiikkia, jota mielestäni ei ole olemassa.

Vaikka esimerkiksi Truffautin kirja Hitchcockista on niin hieno, kyllä Bazin oli suurempi elokuvan ymmärtäjä kuin kukaan lukuisista oppilaistaan, jotka tekivät itse elokuvia, toisin kuin hän.

Tiedekirjoissa ihailen eräitä kirjoittajia, joilla on itsellään jokin vaivainen filosofian tohtorin tutkinto aiheesta, josta he kirjoittavat, kun he ovat loistavia kirjoittajia ja uupumattomia haastattelijoita. Todellisuudessa näet esimerkiksi perimä eli genetiikka on niin valtavan laaja alue, ettei koko sen alueen asiantuntijoita oikein ole olemassakaan.

Ja on vielä eräs surullinen ajatus, joka liittyy Kuhniin ja siis paradigmanvaihdokseen. Tuota ilmiötä on siis selitetty laajasti. Ensin melkein kaikki ovat sitä mieltä, että jokin mannerlaattojen liikkuminen on hölynpölyä. Ei kiinteä manner hetkahda eikä putkahda. Sitten, jotenkin yllättäen, kauan sitten esitetty ajatus lyö läpi ja muutamassa vuodessa tuo ennen kielletty ala on normaali oppiaine, tätä nykyä muuten nimeltään tektoniikka.

Kun ajattelee Pasteurin, Kochin tai vaikka Einsteinin suuria erehdyksiä, on kai pakko olla samaa mieltä kuin se tieteenfilosofi, joka sanoi, että todelliset tieteelliset vallankumoukset tapahtuvat vasta kun edellinen, vakiintunutta näkemystä kannattanut sukupolvi on kuollut ja kuopattu. Tausta-ajatus siis on, että jos erehdys on todella suuri, siitä pidetään kiinni henkeen ja vereen.