Sivun näyttöjä yhteensä

20. syyskuuta 2014

Syöpä ja CGP57148





[jatkoa…]
http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9525697460
http://www.amazon.com/Emperor-All-Maladies-Biography-Cancer-ebook/dp/B003UYUP58/ref=sr_1_2?s=digital-text&ie=UTF8&qid=1411181714&sr=1-2&keywords=mukherjee
Pages592
ISBN978-1-4391-0795-9
978-0-00-725092-9

Tilanne ei ole muuttunut ratkaisevasti, mutta eräissä sairauden muodoissa lääkehoito (esimerkiksi Gleevec) on tehonnut eritäin hyvin. Sen myötä aktivoivat entsyymit, inhibiittorit ja vasta-aineisiin vaikuttavat proteiinit  ovat tulleet uudella tavalla tärkeiksi.

Mukherjeen kirja on puolipakollista luettavaa myös niille harvoille ihmisille, jotka ovat joutuneet työssään tekemisiin lääkeaineiden ja terapeuttisten menetelmien patentoimisen kanssa. Kysymyksessä ovat suunnattoman suuret rahat. Farmakologian patentit ovat tietysti aina olleet vaikeita muille kuin kemian osaajille. Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut melkein epätoivoiseksi, koska kemia ei riitä. On oltava syvällistä tietoa fysiikasta, tietojenkäsittelyn teoriasta ja matematiikasta.

Tekeillä on ihmisen genomin eli kaikkien geenien DNA:n avaamista mittaamattomasti suurempi urakka, kaikkien syöpään liittyvien solujen eli onkogeenien kartoittaminen. Niistä tehdään ”kartasto”, The Cancer Genome Atlas. Mutaatioiden selvittäminen auttaa jatkuvasti kehittämään täsmäaseita. Lääketeollisuus on jo kymmenen vuotta siirtynyt myös synnynnäisesti tai muusta syystä virheellisen geneettisen koodin korjaamiseen.

Erittäin vaikea kysymys on epigenetiikka. Jokin osa syövän aiheuttajista nukkuu vahinkoa aiheuttamatta, mutta jokin tapahtuma – yleensä ei tiedetä mikä – saattaa yllättäen aktivoida perityt aineet. Tämä ala on vielä hyvin uusi. On mahdollista, että se tuottaa tietoa myös allergioista ja lukuisista muista ympäristöön ja ravintoon liittyvistä ongelmista.

Edellä mainitun lääkkeen kehittäjät eivät saaneet työnantajaansa, sveitsiläistä lääkealan suuryritystä, rahoittamaan jatkotyötään eivätkä hakemaan patenttia, koska tähtäimessään olevaan syöpään ei kuollut tarpeeksi ihmisiä, vain tuhat vuodessa.

Kuinka ollakaan, tehtaan väki muutti mielensä, kun uusi menetelmä osoittautui hyväksi myös suurempiin syöpäsairauksiin. Ja tietenkin markkinoille alkoi tulla rinnakkaisvalmisteita, ja siinä sitten kysyttiin patenttisuojaa.

Kirjassa kuvataan tutkimusten varainhankintaa. Yhdysvalloissa tällainen rahoitus on korkean tason poliittinen ase. Huomion kiinnittäminen siihen kääntää huomion muista ikävistä asioista, kuten sodista. Mutta erittäin runsas rahoitus näyttää aiheuttavan erittäin suurta joustamattomuutta. Sellainen ei edistä asioita. Ilmiö, joka tulee ensimmäisenä mieleen syövän dynamiikkaa miettiessä, on adaptiivinen ja itsekonfiguroituva verkosto. Tiettyyn määrään jopa matkapuhelinverkosto on sellainen. Se on kuitenkin pelkkää ironiaa, että myös matkapuhelimissa puhutaan verkon soluista. Samoin puhutaan nykyisin syöpätutkimuksessa ja niiden solmuista. Verkon kaatuminen on yhtä kuin onnistunut hoito. DNA:n informaatio on yhtä kuin protokolla. Mutaation tulos on yhtä kuin viesti.

Palloilulajien ammattilaiset suosivat lastensairaaloita, etenkin syöpäsairaaloita ja varsinkin leukemiaa. Tämäkin tarina kerrotaan Mukherjeen kirjassa. Taustalla oli chicagolainen mainosmies ja hänen valtavan lahjakas lobbari-vaimonsa. Ensimmäinen kohde oli lasten leukemia ja esimerkkitapausta soveltaen keksitty potilas, ”Jimmy”. Baseball-tähtiä ei tarvinnut taivutella mukaan.

Nykyisin monet urheiluseurat ilmoittavat, mikä on seuran ”favorite charity”, eli hyväntekeväisyyden suosikkikohde. Meillä Suomessa lastensairaala ylitti kaikki odotukset. Siitä ei ole tietoa, oliko tässäkin takana ylivertainen markkinointiosaaminen. Toivottavasti.

Ja ei huolta. Tupakan ruma tarina kerrotaan niin kuin asia on. Ensimmäinen ryhmä, joka keksittiin tilastollisen seuraamisen kohteeksi, oli Englannin lääkärit, jotka raportoivat odottamattoman nöyrästi tupakointitottumuksistaan. Tutkijat liittivät ajan kuluessa tietoihin kuolinsyyt ja –ajat. Muistan muuten itsekin, miten lääkärimme sytytti Nortin toisensa jälkeen tutkiessaan minua, joka olin pieni ja saanut sydänvian. Kenenkään mieleen ei siihen aikaan tullut ihmetellä.

Susan Sontag kuoli syöpään kärsittyään sen monista muodoista. Hän oli esseistinä maailman huippua. ”Sairaus vertauskuvana” (1991) ei kirjan nimenä kerro kokonaan Sontagin oivallusta. Sairaus on metafora.

Runoudessa metafora ilmaisee jotain, mille ei ole kieltä. Tämä on hieno ajatus. Kullakin ajalla on ”omat” sairautensa, kuten romantiikan aikakajudella keuhkotauti, syfilis ja juoppohulluus. Luulen kirjoittaneeni 1990-luvulla, että syöpä on elimistön mielisairaus. Enää en ole varma tuon kielikuvan osuvuudesta. Ehkä syöpä on elimistön omin kieli tai kielen – solujen – poeettinen puoli, ylirunsaus, liikahedelmällisyys, superviestintää.


6 kommenttia:

  1. Kallista on lääkkeuden kehittely. Sytostaattien tiputusvaiheen jälkeen määrättiin platinaa sisältäviä pillereitä. Ensimmäinen paketti - olikohan viikon vai 10 päivän annos - maksoi apteekissa n, 500 €.. Onneksi tilipäivästä ei ollut kulunut vielä viikkoakaan, joten sen pystyi maksamaan. KELA sitten sen myöhemmin ja jatkossa korvasi.

    Kokonaan korvattavat lääkkeet voivat maksaa ilmeisesti mitä vain - eiväthän KELAN menot meitä kirpaise?

    VastaaPoista
  2. On elimistöllä täsmäase syöpäsolun tuhoamiseen eli tappajasolu, mikä on tietyntyyppinen imusolu eli lymfosyytti ("killer cell"). Ongelma syntyy, kun tämä tappajasolu ei tunnista syöpäsolua ja antaa sille mahdollisuuden jakaantumiseen ja leviämiseen elimistössä.

    Monien sairauksien kohdalla, esimerkkinä tulehdukselliset reumasairaudet ja muut autoimmuunisairsaudet, joissa on ongelmana lymfosyyttien kyky tunnistaa oma terve kudos ja ulkopuolinen muuttunut kudos tai rakenne.

    VastaaPoista
  3. Latasin tuon kirjan koneelleni Kemppisen antaman linkin avulla. Tarkoitus on jakaa sitä tuttavalääkäreille, jotka eivät ehkä ole sitä lukeneet, eivätkä seuraa Kemppisen eikä kenenkään muunkaan blogia, ovat yliväsyneitä työstään.
    Eräs heistä, vähemmän tuttu, sairastaa itse tätä sairautta (jonka nimi on paha, ellei käsitä sitä kehotuksena: "Syöpä hyvin!) Hänellä se on kuulema levinnyt jo aivoihin. Ehkä hän on jo tietoinen tästä kirjasta. Luulisi.

    Tämä jatko-osa on jo kauniine kuvineen jotenkin lohduttavampi kuin tuo edellinen. Tästä tulee mielikuva, että professori Kemppinen on myös lääketieteen proffa, niin asiantuntevasti hän tässä tekstiä antaa tulla. (Lukija unohtaa helposti, että hän on lainannut tietonsa kertomastaan kirjasta, todennäköisesti. Kysymysmerkki.)

    Susanna Sontag, tuo viisas nainen, on siis myös joutunut saman taudin kitaan. Se on minulle uusi tieto. Ei siinä viisaus eikä oppineisuus, rahakaan auta. Jos on huono tuuri. Tuon edellisen osan yhdestä kommentista, selviää, miltä tuntuu potilaasta, joka kysyy lääkäriltä onko todettu kasvain hyvän vai pahan laatuinen, ja lääkäri heittää ylimielisen tuntuisesti (luultavasti vain väsynyt) olan yli: Kaikkijan ne on pahanlaatuisia! Siinä sitten koetat itsesi kanssa sopeutua tähän pahanlaatuisuuteen.

    Mun veljenvaimo aloittaa päivänsä siemaisemalla morfiinitabletin ikään kuin aamupalakseen kestääkseen tuskia. Hänellä on tuo "pahanlaatuinen" vatsassaan, mutta hänellä on myös suoralinja lääkäriinsä, ja muutenkin häntä seurataan kotona. Asuu Tukholmassa, jossa hoitohenkilökunta vaikuttaa välittävän potilaista ihmisinä. Varmaan niin on muuallakin Ruotsissa.

    Mites Suomessa? Vaikea päästä lääkäriin. Joutuu värjöttelemään jonoissa, joiden pituutta ei tiedä. Ainoa tapa mennä yksityislääkärille, jos haluaa heti päästä lääkärin puheille. Ja se on kallista. Yksityinen hoito yleensä maksaa niin paljon, että voi vain huokailla ja tyytyä yleensä yhteiskunnan apuun. En tiedä, onko tuossa jonossa etuoikeuksia kiireisissä tapauksissa. Toivottavasti on. Vaikkei sekään ole reilua, heillä pitäisi olla ihan oma jononsa. Ehkä onkin.

    Kyllä asemakin auttaa. Voi ei! Ihmistenhän kuuluisi olla tasa-arvoisia Suomessa. Mutta jos olet esim. ministeri, sinut kiidätetään hoitoon ja koko kansa seuraa tuloksia henkeä pidätellen (?).

    Toinen tie on luoda suhteita asiantuntijoihin. (Ei varmaan helppoa).

    Yks mun etäsukulainen (aika läheinen, mutta vieraantunut) on kirjoittanut kirjan jonka luulisi kiinnostavan eturauhaspotilaita ja heidän omaisiaan.
    Sen nimi on ELÄMÄ KANTAA. Toiseksi kirjoittajaksi siinä ilmoitetaan hänen lääkärinsä. Ja kirja perustuu tämän potilaan ja hänen lääkärinsä väliseen keskusteluun, jossa tuodaan esiin kaikki tiedossa olevat asiat (luullakseni) tästä sairaudesta. Lisäksi se on inhimillinen.

    (Luettakoon tämä mainokseksi! Teen täten palveluksen hänelle. Olen sen lukenut, ja pidän sitä hyvänä. Vaikka en itse eturauhaspotilas olekaan! :)

    Anteeksi tekstin pituus. Ei ole pakko lukea, lohdutus.

    VastaaPoista
  4. Lydecken väittää muistelmissaan, että lääketieteellisesti katsoen ihmisiä on vain kahdenlaisia: sairaita ja niitä, joita ei ole vielä tutkittu tarpeeksi.
    Lauri

    VastaaPoista
  5. Helppo haksahdus on ruveta arvottamaan syöpätutkimusta tärkeämpänä kuin jokin muu tutkimus. Yliopiston arvo on ylipäätään tutkimuksessa, vaikka tutkimuksella ei näyttäisikään olevan kosketuspintaa käytännön sovellusten kanssa. Tiedonjanoiset ihmiset, jotka koulutuksessaan imevät perusteellisesti sen mitä tähän asti tiedetään perusasioista, voivat viedä asiaa eteenpäin ja merkittävät sovellutukset tulevat sitten vasta sitä kautta jos ovat tullakseen. Tätä tiedonjanoa pitää vain ruokkia ja viljellä. Kylvää ja toivoa. Niittää ja pettyä, mutta joskus onnistuakin. Muuta keinoa ei vain ole.

    VastaaPoista
  6. Eräs yökirja on. En oikein osaa saaada mitään sanotuksi. Kunnioittavimmin, kiitos.
    I. H.


    VastaaPoista