Kuulumattomiin

Jouduin kuulumattomiin. Olen usein purkanut vanhoja vihojani Elisaan. Puhe ei ole naisihmisestä. Puhe ei ole lainkaan ihmisestä. Latelin vikailmoituksia vastaanottavalle ihmiselle sanottavani kuin liian rutinoitunut puhelinmyyjä. Vastaanottaja oli jälleen kerran ikävään työhön joutunut kunnon ihminen.

Tällä kertaa Elisan varsinainen vastaanotto hipoi ennätystä. Kuuntelin väliaikamusiikkia odottaessani vastausta soittoon tunnin ja neljä minuuttia eli 1:04. Meillä on tuo kännykkäyhteys (Elisa) niin peräti huono, että odottaessa ei pitäisi hengittääkin. Jos (kun) yhteys katkeaa, hanke on aloitettava alusta uudelleen. Äkkiä siihen päivä menee. ”Niin päivistäni tänäänkin taas päivä katoaa…”

Operaattorin suunnalla tehdään jotain periaatteessa tällä viikolla tai ainakin ennen joulua.

Ehdotan lainmuutosta. Tällaisessa vikatilanteessa otettaisiin operaattoriyhtiön (Elisa Oyj) toimitusjohtaja tai johtokunnan jäsen panttivangiksi Pasilan putkaan. Vapaaksi pääsisi vasta kun verkkoyhteys on testattu ja toimii. Jotenkin tuntuu, että toiminta tehostuisi tästä.

Tämän blogin pitäminen on minulle ammatin harjoittamista. Verkkoyhteyden puuttuminen ei siis ole leikin asia. Lisäksi käytännössä mm. rahaliikenne eli laskujen maksaminen pysähtyy. Pankkitililleen ei pidä missään tapauksessa mennä kirjaston koneella eikä avoimilla yhteyksillä.

Tämä kirjoitus kuvineen lähtee liikkeelle vippaskonstilla eli samalla tavalla kuin maalla. Käytän älypuhelintani modemina. Valikko ”asetukset”, bluetooth.

Voimia tulee yllättäen ajallisesti kaukaa. Tuossa ylhäällä on kotitaloni talvella. Tätä kuvaa ihmettelen, koska eilinen kaksospoikien talvikuva on poikien koosta päätellen 1930-luvun alusta ja tämä, teknisesti hyvin samanlainen mutta paljon huonompi on aikaisintaan vuodelta 1938, luultavammin seuraavalta vuodelta. Kivitalo valmistui tuolloin.

Katsokaa muuten tekin – ikkunaruutujen jaossa on Aarne Ervin kädenjälki. Tuo yksityiskohta on sinänsä tuttu myöhäisfunkiksesta. Ervi suunnitteli isoisän kivitaloon sen elokuvateatterin, jossa ainakin lipunmyynti eli eteisaula oli hieno. Sen olisi voinut suojellakin, mutta se talo oli suunnattoman suuri. Ei 1990-luvulla missään ollut rahaa edes sen ylläpitoon.

Isoisäni oli oppinut kaiken autoihin liittyvän ja kaiken valokuvauksen Tampereen torilla 20-luvun alussa. Hän oli siis timpuri-muurari-kelloseppä ynnä muuta ja korkeakoulutausta oli Hämeenlinnasta, Poltinahon vankileiriltä kesältä 1918. Hän väitti koko ikänsä, ettei osallistunut taisteluihin punaisena tai valkoisena. Karkussa ja Tyrvään seudulla vain oli tapana ampua hankalat henkilöt ja toimittaa epämiellyttävät piikkilangan taakse. Epämiellyttävyyden hän osasi, ja luonteesta on Karkun suojeluskunnan lausunto, joka löytyy Kansallisarkistosta: ”Kiivanlainen mies, ehdoitetaan ammuttavaksi.”

Isoisällä oli ennen sotia myös valokuvausliike. Toisin sanoen hän kehitti ja vedosti itse. Se sitten jäi. Lienee ollut aika vaatimaton bisnes. Kellosepänliike ja kangaskauppa olivat tärkeitä, ja ansioita tuli hyvin laajasta rakentamisesta. Hän veti milloin koulun, milloin pankin uudisrakennuksia. En tarkoin tiedä, oliko hän palkallisena vai gryndaamassa, mutta luullakseni sekä että.

Silti olen ihmeissäni siitä, että mies kuvasi laakafilmille tilanteita. Sakari Pälsi oli samaan aikaan vasta luomassa näppäilyn eli siis tilannekuvien ideaa. Joka tapauksessa minulla olevista positiiveista näkee, että osa kuvista on lasinegalta (lohkeaman jälkiä) ja osa minulle tuntemattomalla ei-rullafilmillä otettuja. Katsokaa lopun kuvaa enoistani. Kolmella on kädessään musta negatiivin suojapaperi ja neljäs on nyreissään, kun ei ole vielä saanut omaa.

Ja muuten häluytys Alanen ja elokuvaarkisto. On löytynyt kaksi kymmensenttistä ja yksi isompi 16 mm:n kaitafilmiä Lapista ja Kauhavalta n. 1960. Pitäisi päästä katsomaan, onko arvokasta aineistoa. Jo digitoitu on ”Kemppisen perhe käy Evijärvellä” 8 mm:n kaitafilmiltä.

Hyvänen aika! Nyt tuli Elisan mies. - - - Kuparijohdin pannuhuoneen ja taloni jakorasian välillä on jokseenkin mykkä, ehkä ukkosen vaurioittama. Vikasietotilassa yhteys toimii, vaivaisesti tosin. Ryhdyn miettimään, mitä tehdä. Entä jos jokin jyrsijä on syönyt metrin johtoa matkalta? Ja kun kaapeli kylän jakokeskukseen on puolitoista kilometriä ja syö signaalin 8 megasta alle 4:än. Valokaapeli pitäisi kaivaa maahan. Kuulemani mukaan vastuussa oleva toimija on kaapelin osalta alussa mainittu Elisa, mutta talojohtimesta vastaamme itse, tässä tapauksessa vastaan itse. Lienee viisainta soittaa tutulle sähkömiehelle ja valmistautua siihen, että osa syksyä menee näissä merkeissä.

Vanha mies analogisen ja digitaalisen maailman rajapinnalla. (Kuparijohto – WiFi). Eikä olisi hyvä otsikko!