Sivun näyttöjä yhteensä

11. huhtikuuta 2011

Tunnemuisti




Tämän verran voin esittää kysymyksiä muistista, jonka toiminnat ja erikoisuudet kuuluvat ovat omiaan muille, asiantuntijoille.

Jäsennän taiteen näin. Musiikki kuvaa tulevaisuutta. Maalaus- ja kuvanveisto ja valokuvaus muuttavat nykyisyyttä. Kirjallisuus on muistin valtakunta, koska se muokkaa menneisyyttä.

Yhdet hautajaiset vietettiin viikko sitten. En pitäisi kummana, vaikka tulisi lisää ennen kuin vuosi on taittunut. Pöydillä on tavaraa, jonka merkityksiä joutuu välillä miettimään. Se on selvä, että jatkosodan aikana haltuun saatu desantin laskuvarjon silkki on melkein kokonaisena tallella. Lujaa, hienoa ainetta, erinomaisesti säilynyttä. Kirjeitä 30-luvulta. Valokuvia 10-luvulta. Sukuselvityksiä 1700-luvulta asti.

Minulla on omia kokemusta ihmisistä, jotka eivät olleet vielä kuolleita. Yllättävää, että nyt ensin muistan, miten odotin, harmistuin, halusin, pelkäsin, toivoin. Näiden tunteiden syitä en kuitenkaan yleensä muista. En muista juurikaan, mistä oli kulloinkin kysymys.

Mitä ylhäisemmät ihmiset, kuten isovanhemmat lapsen silmin, sitä vahvemmin muistikuvat ovat hajuja tai kuvia, mahdollisesti myös jokin tapa kävellä tai siirtää kättä. Puheääntä en heti varmaan tuntisi, jos sitä olisi jossain nauhalla. Unessa sitä silti välillä kuulee.

Näitten jäljellä olevien vanhojen kanssa heitä itseään polttelevien asioiden selvittäminen ei ole välttämättä helppoa. Vaikka molemmat ovat pelastuneet muistisairaudelta, ei se muisti kuitenkaan toimi sillä tavalla kuin luulisi. On opeteltava. Maallistunut lakimies tietenkin hengähtää syvään, kun eilen selvitetty asia on aloitettava alusta uudelleen, ja tietää, että huomenna se tulee taas puheeksi. Esimerkiksi miksi minä olen kolmatta kertaa naimisissa. Olen jäänyt kerran leskeksi ja avioitunut uudelleen, eli toista kertaa. Ei ole muita suunnitelmiakaan. Mutta en edes osaa arvata, mistä tuo ”kolmas avioliitto” olisi peräisin.

Yksi johtolanka on löytynyt, ja pätevä henkilökunta vahvistaa, että se kuuluu opetukseen, kun harjoitellaan hoitamaan muuten vain vanhoja ja lisäksi dementikkoja.

Ihminen muistaa nimittäin tunteitaan, mutta saattaa kiinnittää ne vääriin ihmisiin ja virheellisiin yhteyksiin. Yksi päivä kun olin tapaamassa kuumeilevaa lähiomaistani, hän ei ollut oikein tavoitettavissa, koska hän oli Kivennavan Joutselässä kalassa enonsa kanssa. Lahnaa kuului nousevan. Niistä asioista, jotka olivat nyt muistin pinnalla, on kulunut noin 80 vuotta. Mutta äidillä oli velli valmiina, ja kevättä teki.

Kun istuskeli kokeeksi konttorituolissani ison, tummaksi petsatun kirjoituspöytäni ääressä ja auoin sen laatikoita, huolestuin heti jostain konkurssivalvonnasta ja mietin, missä Fundus O.Y.:n asiakirjat ovat – sitä lainhuutoa oli väkerretty aivan liian pitkään. Seinän takana paukkuivat kirjoituskoneet, joista toinen oli Olivetiksi erikoisesti sininen. Rouva Niemiselle oli hankittu Remington-näppäinasettelun mukainen laite, kun hän oli sellaiseen tottunut jo 20-luvulla (vasemmalla siinä missä meillä on a oli x, ja eräitä muita pieniä eroja).

En ole vielä hoidon tarpeessa, mutta tuosta ympäristöstä ja työpaikasta on yli 40 vuotta. Muistelin ketä olin tavannut ”eilen” raastuvan alakerrassa seitsemännen osaston odotushuoneessa, jossa oli naulakon päällä pahvikytti ”varokaa varkaita”. Muistin heti 20 asianajajaa ja viisi asioitsijaa, nimet ja kaikki ja muutamien puhelinnumerot. K.K. Kankaanranta. Reino Räsänen. Kalle Uola. Alexander Kaspi tuli juosten, kuten aina. Vuosista en ole varma, mutta muistan jaostoja ja puheenjohtajia juuri tunteista, koska Nisse Rein ei yleensä viitsinyt kuunnella, Rothe oli äkäinen, Rossi-Tiihonen oli topakka mutta osaava ja Candolin sekoitti asiakirjoja kuin korttipakkaa.

Ajattelin että jos asia sujuu hyvin, voisin ehkä tuhlata ja mennä syömään Chez Mariukseen, mutta ellei, Kolme Mikkoa ja pyttipannu on valintani. Sieltä rasva käry ja tupakansavu kantautuivat kadulle asti ja sekoittuivat mielenkiintoiseen yhdistelmään hien löyhkää ja vielä käytössä olleen hiusvoiteen (Brylcreme) makeaa tuoksua.

Toistaiseksi en ole tullut kadulla itseäni vastaan. Tuskin tuntisinkaan. Vanhan tarinan mukaan sellainen enteilisi pahaa. Sairaalan osastolla luulen vaistonneeni, että siellä vaeltaa näitä menneisyyden versioita, kaksoisolentoja, Doppelgängereitä, joille potilaat puhuvat.

13 kommenttia:

  1. Kiitos, olipa vakavan hauska juttu!

    VastaaPoista
  2. Kun joku toveri meita moittii ahdasmielisyydessaan vanhojen sotajuttujen viljelysta, niin kysyisin, oliko Kemppisia jo mukana siina hurjassa Joutselan taistelussa.

    VastaaPoista
  3. Ad Anonyymi: - oli, 1555. Katkeamaton luettelo miehenpuolelta on vuodesta 1624, mutta Vatjan viidenneksen verokirjasta löytyy merkintöjö vuodesta 1475.

    Siitä ei ole tietoa, kummalla puolella tappelivat. Käkisalmen läänin talollisilla oli kai tapana olla metsässä piilossa, kun kuninkaan miehet kävivät kyselemässä.

    Sukunimi paikantuu Rautjärvelle, Hiitolanjoen varteen. Kantatalo on 100 metriä väärällä puolella nykyistä rajaa.

    Saan tästä sukunimikaimat kimppuuni, mutta asiakirjatiedon perusteella sukunimen kantajat ovat pitäneet onnistuneesti kiinni johdonmukaisesta vähäpätöisyydestä vuosisadasta toiseen. Olen parhaani mukaan jatkanut perinnettä.

    (Noilta main ei käyty kouluja eikä siellä vaurastuttu.)

    VastaaPoista
  4. VAHAPATOISYYDESTA;

    Eipa kai 1500-1700 luvuilla paassyt vaurauteen ja merkitsevyyteen muuta kuin kuninkaan tai tsaarin laheisyydessa.

    Olen nahnyt naissa Kemppisen blogeissa kuvan, jossa esi-isa Kemppinen ajaa rahtia (ihmisia) Pietarissa. Siispa, kylla nama Kemppiset leivan peraan osasivat lahtea.

    Myohemmin tavataan esim. Kullervo Kemppinen Kauhavalla; jopa hyvin vakavin seurauksin monessakin mielessa. Isa Kullervo nousi myos vihrealle oksalle monessakin mielessa! -- Kylla vAtimTon saa olla. Se on jopa kaunista!
    Ystavallisesti...

    VastaaPoista
  5. Kun keskustassa Fredin tavoin kuljen, muistan katutason Kolmen Mikon ohella myös Kolme Kreiviä Mannnerheimintiellä toisessa kerroksessa Lönkan kulmassa - ja Primulan baarinKalevankadun kulmassa, jossa eräs näkötuttu savolaisten piäkaapunnin kansanedustaja läimäytti olalle kehuskellen tuntevansa muitakin syrjäkyliltä muuttaneita; te kun olette sukurutsaisia siellä perukoilla kaikki!

    Muistan myös Stadin kundin tokaisun Kolmen Mikon kohdalla riikinruotsalaiselle kumppanilleen, että ei nämä mitään osaa, kun oli pysäyttänyt minut kysyen koemielessä jotakin simppeliä ruotsiksi.

    Menin noihin aikoihin työn jälkeen Ressun talolle iltakouluun oppimaan mm. ruotsia. Siitäkin enemmän kirjassani joka ehti puolessa vuodessa kulua hiirenkorvalle Sonkajärven kirjastossa, mutta on nyt jäänyt sinne palauttamatta.

    Sonkajärven seurakunnan kappalainen on aloittanut lukupiirin perehtymään Juhani Ahon tuotantoon.

    VastaaPoista
  6. Ad Jorma: - isäni on ainakin oman sukuhaaransa ensimmäinen ylioppilas, ja sekin oli tapaturmaista. Hänet haluttiin väkisin oppikokuluun ja otettiin sieltä 5 vuoden kuluttua pois juoksupojan tehtäviin. Sodan päättyessä se oli siis hänen siviiliammattinsa.

    Ymmärtäväinen lukija käsittänee, etten usko esimerkiksi suomen murteiden puhujien lahjakkuuseroihin.

    Eiköhän kyksymys ollut kulkuyhteyksistä.

    Tosin mielelläni perehtyisin Sortavaln seminaarin vaikutuksiin. Se lienee säteillyt laajalle alkaen perustamisestaan 1880.

    VastaaPoista
  7. "Vanhan tarinan mukaan sellainen enteilisi pahaa. Sairaalan osastolla luulen vaistonneeni, että siellä vaeltaa näitä menneisyyden versioita, kaksoisolentoja, Doppelgängereitä, joille potilaat puhuvat."

    Koska tosiasiallisesi kulkevat matkan muuta ihmiskehitystä edellä ...
    Mikä tuo `vanha tarina´ on?

    VastaaPoista
  8. Kiitos!

    Jostakin tulivat mieleeni eräs M. Proust ja muuan E. Canetti, joita lueksin saarimökillä. Filosofi Konstantin Pylkkäsen kuvittelin miettineen heitä: - `Lienevätkö mitenkin tärkeitä ukkoja?`

    Joku Paustovski kirjoitti paitsi Kertomuksiaan elämästä, varmaankin tilauksesta sankaritarinan Gangutin urhokkaista puolustajista. Joku kustansi sen suomeksikin, mutta sitä ei näe kirjastoissa, mahtaako se edes koskettaa tai liipata jotakuta.

    Joku varttuneempi naisihminen päästi tulemaan kirjan "Elin minäkin lapsuuden ja nuoruuden" ja muistaakseni teki sen omakustanteena. Hän, jos v muistan, syyllistyi köyhyyteen, enkä muista mihin muuhun tuomittavaan, mutta mieluusti tarkistaisin.

    Jos Veikko Anteron lapsenpiika huvikseen jättää muistelematta ruutupaperilla miten pelasti lapsen järvestä, tapahtuuko meille lukutaitoisille jokin menetys? Voipi olla.

    VastaaPoista
  9. Tuo havainto kymmenien vuosien takaisista olisi laajemmankin keskustelun - ja tutkimisen - arvoinen.

    Kun geenin päässä olevat CH3-ryhmät yksi kerrallaan, jokaisen solunjakautumisen yhteydessä, raksiintuvat pois, se todellinen ja tähdellinen kuluu esiin. Telomeeri-rulettaa.

    Äärimmäisen tähdellistä olisi, että noiden havaintojen kuulijoita ja ylösmerkitsijöitä olisi, mutta vielä tärkeämpää että kuulijoita ja lukijoita: II Maailmansota ja Sinuhe Egyptiläinen, keskitysleirit ja Kertézs´in Kohtalottomuus.

    Kiitos mietteisiin saavasta merkinnästä, Kemppinen.

    VastaaPoista
  10. Hajut ja CH3 ryhmat;

    Olen seurustellut sodan ja viinan runtelemien ihmisten kanssa. Enaa olis jaljella tuollaisia 95 v. tyttolapsia. Minulla on vahva epailys, etta hajujen ja CH3 ryhmien lisaksi on jotain henkista olemassa. Mielessa nayttavat pysyvan kiintymykset, hoivaamisen tarpeet, hyvat hetket, hymyn tuokiot. Pelot ja murheet tuntuvat olevan sellaista yleista kamaa, jotka vaan ovat lasna, mutta harvoin kiinnittyvat mihinkaan.

    VastaaPoista
  11. Helvetti, Chez Marius ja kantavieraalle annettavat kankaiset ruokaliinat. Yksi aikakausi loppui kun se suljettiin, ja tässä toisessa en ole varma millä nimellä sen inkarnaatio vaeltaa. Ehkä se on Karljohan.

    Mutta muistatteko Lautasmatkat ja sen pseudoeksoottiset ruokalajit. Tai vastapäätä Kauppahallia sijainneen kahden vanhanrouvan pyörittämän ruokalan, jonka seinäpuhelimeen toinen vastasi rääkäisemällä huutaen "skafferiet!"

    VastaaPoista
  12. Kun Per-Erik "Pärre" Förars, laulajana ja lahjakkaana muusikkona paremmin tunnettu, tuossa jokin aikaa sitten kuoli ja kirjoitin hänestä POMUS-verkkosivuille, hankin samalla tarkan nykyisestä käräjäoikeudesta tarkat tiedot hänen "porvarillisesta" urastaan raastuvanoikeuden vanhempana ja ensin nuorempana oikeusneuvosmiehenä. Onkohan professori Kemppisellä henkilökohtaisia kokemuksia Förarsista? Muuan hänet jotenkuten tuntenut piti Pärre-vainaata melko humaanina tuomarina.

    VastaaPoista
  13. Ad J.J. Marjanen: - muistan Förarsin hyvin ja oisaan esittää arvion, koska asioin useinkin hänen edessään. Muistelen joskus jutelleenikin viranhoidon ulkopuolella. Joka suhteessa talon parhaita miehiä. Hän osasi asiansa niin hyvin, ettei siitä ollut tarvetta tehdä numeroa, ja häneltä puuttui täysin monien kollegojen mieliteko pompottaa asianajajia ja, mikä pahempaa, asianosaisia (ei-juristeja). Minäkin arvelen, että humaanius oli luonnetta, joka kesti hiukan töykeän virkakulttuurin.

    Samaan aikaan, muistaakseni ajoittain samalla osastolla, istui toinen rauhallinen ja arvostettu mies, joka hänkin oli tunnettu muusta yhteydestä, P. Paavola, joka oli pelannut pesäpalloa pitkään metsaruussarjassa. (Nämä Paavolat sekoittaa helposti. Muistamani mies istui raastuvanoikeudessa 60-70 -luvulla.

    VastaaPoista