Silmän tarina

Googlella haettu

Transgressiivinen kirjallisuus ei ole alaani, olkoon kirjoittaja George Bataille, markiisi de Sade, Genet tai Selby. Jos se on rajoittuneisuuttani, olkoon sitten niin.

Jäin miettimään mutta en keksinyt kysyä, miksi reipas silmäkirurgi kysyi eilen, pelottaako. Ei ollut tullut nytkään mieleen. Mutta kun olen rehennellyt silmäleikkauksillani, olen kyllä pannut merkille, ettei aihe miellytä monia.

Nyt paikattiin silmämunaan auennut reikä koruompeleella. Näköä on tallella kohtuullisesti, mutta käytän tilaisuutta hyväkseni selittääkseni, että ellen ole näkevinäni vanhoja ystäviä kadulla, syy on todennäköisesti, etten näe. Lukulaseilla kirjalliset harrasteet sujuvat (paitsi virheetön kirjoittaminen), ja varsinkin sähköiset laitteet ovat oikein tervetulleita. Mutta lukulasit päässä en totta puhuen erota kasvonpiirteitä kauempaa. Ja taas kaukolasit päässä hämärien portaiden laskeutuminen on onnenkauppaa, siis siinä mielessä, miten päin ja mitä vauhtia tullaan alas.

Oma vikani on verkkokalvojen putoilu. Hoidin kuitenkin tätä vaativaa verkkokirjailijan virkaani kysymällä silmäkirurgilta, missä määrin pitää paikkansa se tieto, ettei likinäköisyyden syitä itse asiassa toistaiseksi tunneta. Vastaus oli kiinnostava. Erilaisia asiaan vaikuttavia syitä tietysti on todettu, mutta kenelle tahansa tuttu ilmiö esimerkiksi silmälasien tarpeesta eri Aasian maissa on totta. Erot ovat hyvin suuria eikä syytä tiedetä.

Sen sitä vastoin tuomitsimme, silmälääkäri ja minä, eukkojen höpötykseksi, ettei saa ”pilata silmiään” lukemalla liikaa. Normaalissa valossa ja asennossa lukeminen ei ole turmioksi. Isoäitien uhkaus saattaa olla tieteellisyydeltään samaa luokkaa kuin väite, että jos kovasti irvistelee ja vääntelee naamaansa, saattaa jäädä sellaiseksi.

Sekä kuunteleminen että katseleminen ovat olleet vaivan takana, koska ne ovat molemmat vaikeita taitoja. Katsomisen makuun pääsin, kun olin alkanut tutkia huvikseni ja sitten yhä vakavammin sarjakuvia. Jossain vaiheessa käsitin, ettei sarjakuva ole edes läheistä sukua elokuvalle. Taidehistoria ei ollut koskaan kiinnittänyt huomiota tähän alhaiseen taiteeseen.

Kai minulla oli onnea. Ensin löysin ja luin Arnold Hauserin taiteen sosiologian. En pitänyt kirjasta, joka on edelleen kuuluisa ja myynnissä, mutta opin siitä erittäin paljon.

Aivan sattumalta käteeni osui Pierre Francastelin kirja taiteesta ja yhteiskunnasta. Centgre Culturel Francaise piti siihen aikaan yllä kirjastoa, joka oli yhtä kiinnostava kuin Britsih Councilin ja amerikkalaisten kirjastot. Ja tämä Francastel oli siellä.

Vasta kymmenen vuotta myöhemmin ymmärsin, että Francastel oli sekä ajattelultaan että henkilönä hyvin lähellä ranskalaisia annalisteja, joiden nimeen olen vannonut niistä päivin siis Braudel jne.). Itse asiassa tämä erikoislaatuinen herra julkaisi 1965 kirjan plastisen tilan noususta ja tuhosta, renessanssista kubismiin. Hänen keskeinen ajatuksensa oli varoa tutkimasta vain taideteosta, koska se on joka tapauksessa osa jotain asiayhteyttä ja tietyn taloudellisen ja poliittisen asetelman tuote. Hän ajatteli näin olematta muistaakseni edes kiinnostunut marxismista.

Tuota kirjaa ei löydä enää helpolla. Itse en sitä kaipaakaan. Silti minua miellyttää ajatus, että ilmaperspektiivi eli ”oikea” perspektiivi ilmestyi maalaustaiteeseen merkillisen samanaikaisesti kuin analyyttinen geometria ja käytännön tarve laskea laivojen vetoisuuksia ja säilytysastioiden tilavuuksia. Arvaan että te ette osaa laskea tynnyrin. Kartioleikkaukset ja vastaavat vaativat oikeastaan dfifferentiaali- ja integraalilaskentaa, jotka keksittiin vasta 1600-luvulla (Newton, Leibniz, Fermat, Pascal). Kysymys kaarien tangenteista ei ole helppo.

Francasttel rinnasti laivan tai astian painopisteen määrittämisen ja maalauksen fokuksen, siis taiteellisen painopisteen.

Jos joku haluaa vakavissaan miettiä tällaisia, voisi tutkia Cézannea. Onnistuin itse jopa hankkimaan DVD:nä Suomen televisiossa ajetun dokmenttielokuvan Cézannesta ja hänen vuorestaan, jota maalaamalla hän mullisti tilan kuvaamisen kaksiulotteisella pinnalla. Pitäisikö kuitenkin hankkia se Francastelin ”tekniikka ja taide”, jonka kannessa on osuvasti Eiffel-tornin kuva?