Sumua ilman tulta

Kun ihmiselle halutaan aiheuttaa jotain oikein ikävää, eikä siihen löydy pahalla tahdollakaan perusteita, pannaan liikkeelle valhe. Sen jälkeen tarvitaan pari palkatonta kannattajaa, jotka nyökyttelevät ja sanovat:” Ei savua ilman tulta.”

Se tarkoittaa arkikielellä:” Tämä henkilö hirtetään ilman todisteita.”

Liikuttavin osoitus lujasta luottamuksesta oikeudenmukaisuuteen ja oikeuden jakamiseen on näytösoikeudenkäynnit. Kuiskuttelukampanjat eli loanheitto eli luonnemurha tulevat heti perässä.

F.E. Sillanpää nimitti ”kamreereiksi” ihmisiä, joille hän halusi sanoa ilkeästi. Sellaisia olivat esimerkiksi ne, jotka tahtoivat tilityksen tai ainakin kuitit haltuun uskotuista varoista.

Mainio mies muutenkin tämä suuri näyttelijä. Kun hänet talutettiin hauraana vanhuksena, pitkäpartaisena ja kalottipäisenä, lukemaan kulttuuritilaisuudessa yleisölle ajatuksiaan ja sitten ääninauhalle Vilho Suomen ja Heikki A. Reenpään luultavasti Maijaliisa Auterisen asiantuntevalla opastuksella laatimia joulusaarnoja, hän oli 58-vuotias (syntynyt 1888).

Panu Rajala ei ole huomannut nimetä Sillanpäätä ja hänen nerokasta kaveriaan Sakari Pälsiä Suomen blogikirjallisuuden perustajiksi. He saivat siitä rahaakin. Sillanpään viimeinen mestariteos ”Elokuu” oli syntynyt silloin kun Reenpäät pitivät mestaria hotellissa lukkojen takana ehdolla että edes olutta ei herunut muutoin kuin käsikirjoitusliuskoja vastaan. Niissä liuskoissa ei sitten ollut päätä eikä häntää. Käsiala sitä vastoin oli harvinaisen isoa. Auterinen kertoi kirjallisuuden tohtoreille (Suomi) ja yhtiön hallituksessa istuvalle kirjallisuuden professorille (Rafael Koskimies), että eräs tällainen James Joyce ja muuan tuollainen Virginia Woolf olivat saavuttaneet mainetta tajunnanvirtatekniikaksi nimitetyllä kerronnallaan. Kun näissä Sillanpään papereissa ei ollut henkilöitä, paikkoja eikä asioita, kokonaisvaikutelma oli sangen moderni. Ja niin lukeva yleisö ällisteli kerrrontaa, johon oli liitetty eräiden otavalaisten kotiseutumuistoja Ruoveden Kautun kanavalta, ja Heikki A. Reenpää laati kummisedälleen Koskimiehelle pro gradun kirjailijoista ja heidän kustantajistaan…

Nähdäkseni myös Sofi Oksanen ymmärtää tämän. Joko myydään kirjaa tai kirjailijaa. Yllä oleva on kotiaine Helsingissä kuulemma meneillään oleville kirjamessuille. Sähkökirjoista, joiden turhuuden ainakin Akateeminen kirjakauppa näyttää aikovan todistaa ylihinnoittelulle, kirjoitan pikapuolin.

Kamreereja kuitenkin tarvittaisiin. Timo Soini, tämä mainio mies, jota minulla ei ole iloa yhtä vähän kuin kunniaa tuntea mieskohtaisesti, istui televisiossa rakentamassa mosaiikkia. Kun meillä ei ole kamreereja eikä johdonmukaisia aatteita, tuntuu riittävän hyvin, että toimii kuin vaalirahoitus tai hiihtoliitto, joka edelleen nimittää hyväksi käytännöksi kavallusta. Kavallusrikos täyttyy, kun vieraita varoja otetaan omaan käyttöön, eikä rangaistavuus katoa, vaikka varat palautettaisiin myöhemmin kamreerille. Jopa poliiseja on pantu viralta kahvikassan kolikoiden ”lainaamisesta”. Muuan tietämäni hovioikeudenneuvos (ennen sotia, herra paratkoon), menetti virkansa ja viivähti vankilassakin ”lainattuaan” pahimpaan tarpeeseen rahaa leimamerkkikassasta – tuomareille kertyi kaikenlaista pikku tuloa, joka oli tilitettävä valtiolle, ja erikoisin oli vielä minun aikanani perukirjoista seurakunnan köyhille peritty ”vaivaistenpenninki”, joka tosin maksettiin postiin.

Samaisen hiihtoliiton uusimmasta ladulta eksymisestä vain sananen: petos oikeudenkäynnillä merkitsee vaikeaa todistelua tahallisuudesta. Kyllä ihminen saa vaatia oikeudessa vaikka mitä hulluja, ja vaatiikin. Hiihtoliiton tapauksessa on mielestäni todistettava, että asianomaisten tietoisena tarkoituksena oli saada oikeudettomasti vahingonkorvauksia. Se ei riitä, että perusteet osoittautuivat kestämättömiksi.

Soini sitä vastoin sai taas lisää kannattajia, koska oli älykkäämpi kuin haastattelija. Kumpikaan ei  tuntunut hallitsevan kahta vaikeaa kysymystä: paljonko on valtion verokertymä vuodessa ja toiseksi paljonko valtion on välttämättä saatava veroina vuodessa.

Soini pääsi toistamaan useasti huomautuksensa, jossa sitten olen samaa mieltä hänen kanssaan: ”civic disorder” eli ”levottomuudet” voivat leimahtaa esimerkiksi verosäännöksestä, joka on rahallisesti pieni mutta tunteita kuohuttava. Kuten ihmisoikeustuomioistuin sanoo: reilun [oikeudenkäynnin] täytyy myös näyttää reilulta. Reilu oikeudenkäynti – en pidä suomennoksesta – on siis oikeudenmukainen oikeudenkäynti, fair trial.