Sivun näyttöjä yhteensä

23. kesäkuuta 2006

Possula mielessäin


Possulan kerhohuoneiston nimi liittyy erääseen henkilöön, jonka nimitin lapsineuvoksen virkaan samana vuonna kuin loistohuvilani Säämingissä otettiin sille varattuun käyttöön 1984. Ehkäpä lapsineuvos oli riskin oloinen. Silloin perheessä oli myös virkaa toimittava vanhempi koira ja nuorempi koira, kaksi corgia, jotka tunnettiin myös yhteisnimellä "Mäntyharjun pojat", koska ne olivat kovia lähtemään reissulle.

Suunnittelimme yhdessä Possulan kansallishymnin siltä varalta että joukkueemme pääsisi joskus esimerkiksi jalkapallon MM-kisoihin. Ensimmäinen säkeistö kuuluu:"Possulan possuveikko / ei ole hoikka eikä heikko."

Toinen säkeistö kuuluu: "Possulan possuveikko / ei ole mörkö eikä peikko."

Huvilaan kuuluu erakkomaja eli skiitta eli sivukappeli, jossa on hyvä kirjoittaa kirjoja ja kuunnella musiikkia. Siellä on 1960-luvun B&O:t ja Wharfdalet, eikä äänentoista ole ainakaan parantunut niistä päivistä.

Kuvissa näkyvässä lasikäytävässä on mieluisaa harrasta yksinkertaista kansanelämää, kuten esimerkiksi pistooliammuntaa sateella. Waltherin .22 olympiapistooli oli hyvä ase. Laurilla oli ja on Sakon väline, jossa on kolme eri kaliiperin piippua. Hän hankki itselleen 1980-luvulla hyvän pohjakoulutuksen, luokanopettaja OKL:sta ja lähitaistelu- ja tuhoojakoulutus sissikomppaniasta Vekarajärveltä. Hänellä oli nopeakulkuinen moottipyörä, jonka käynnistämisen kuuli Oravista asti.

Tuona vuonna 1984 silloiset koululaiset Anna ja Lauri maalasivat koko huvilan. Nyt mietin, kukahan sen maalaisi. Tiedän viisi henkilöä, jotka olisivat siihen toimeen halukkaita, mutta kun heistä neljä on alle 7-vuotiaita, niin jotenkin tulevat mieleen lapsityövoimaa koskevat säännökset. Telineille nousemisesta he eivät kyllä jäisi ihmettelemään.

Vuonna 1986 tai 1987 löysin muinaishaudan. Se oli sellaista aikaa, jolloin pidin luvallisia kulttuurihistorian luentoja Turun korkeassa yliopistossa. Kesäisin tutkin paitsi Viipurin pitäjän hevosjalostustoimintaa, Äyräpään kirkkopitäjän vaiheita keskiajalla ja myös Saimaan muinaisrantaviivaa. Katso tästä Hellaakoski, Aaro: Das Alter der Vuoksi. Suomen geologinen seura 9 (1936). (On se se sama Aaro Hellaakoski). Katso myös Ueber das Vuoksi-Delta der Jääski.

Saimaa on siis laskenut Pohjanlahteen, Suomenlahteen ja sitten Vuoksen kautta Laatokkaan. Ei ole oikein osannut päättää. Laskeskelin, että rautakaudella rantaviiva oli 7 - 9 metriä nykyisen yläpuolella. Eräänä yönä meni ulos tekemään laillisia tarpeitani ja katselin kaskirauniota. Sellaisia kivikasoja on Savossa ja varsinkin Säämingissä joka paikassa.

Tein runollisen havainnon. Voi sitä sanoa tietelliseksikin. Aamulla soitin museovirastoon. Kivikasan kivet olivat liian saman kokoisia ja juuri sellaisia, joita ihminen jaksaa kanniskella. Lisäksi ne olivat selvällä kiven selällä paikassa, jossa ei ole koskaan voinut olla peltoa, koska ei ole juuri moreenia puhumattakaan humuksesta. Kasa oli siis ihmistyötä ja muinais-Saimaan rantaa. Tästä olivat pojat pistelleet haapiolla pyyntimatkoillaan ylisiin erämaihin, jonne ei löytänyt ruotsi, novgorodilainen eikä edes paavin legaatti.

Itä-Suomesta ei 1980-luvulta tunnettu rautakautisia löydöksiä, vaan päin vastoin Ella Kivikosken kirjoituksissa todistettiin, että seutu oli ollut asumaton.

Sanoin museoviraston kavereille että olen löytänyt Esi-Isän, rautakautisen eränkulkijan haudan. Koska Savonlinnan pohjoispuoliset vedet olivat Äyräpään talonpoikien nautintoja ennen Pähkinäsaaren rauhaa 1324 ja sen jälkeenkin, kiviröykkiöön oli haudattuna epäilemättä joku Kemppinen. Saattaa kyllä olla myös Veijalainen. Kuohuisan Vuoksen sijasta Hiitolanjokea pääsee ongelmattomasti Saimaan isoihin vesiin, kuten Puruvedelle, Orivedelle, Haukivedelle tai Pihlajavedelle.

Siihen aikaan ihmisillä oli käytännöllinen tapa yhdistää hauta ja rajamerkki. Näkyvälle paikalle vesistön varteen koottu hiidenkiuas osoitti, että tässä nyt oli sellaisten miesten erämaata, ettei parane tulla turistiksi.

Muutaman viikon kuluttua röykkiössä, siinä ulkohuusin vieressä, oli jo merkki "Rauhoitettu - Fridlyst". Tätä nykyä Savosta tunnetaan kymmeniä esinehautoja .

Gordon Childe opetti, että arkeologiassa on ensin päätettävä, mitä aikoo löytää.

Sama metodinen sääntö sopii muihinkin tieteisiin.

Onneksi Savon Museolla ei ole ollut rahaa tulla avaamaan Esi-isän hautaa.

On se sellaista seutua. Vanhemmat asujamet muistavat vielä Saimaan kanavan kautta käydyn tuottoisan halkokaupan Pietariin ennen maailmansotaa (katso kotimainen elokuva "Balladi Saimaalta eli Prinsessa Armada". Heinäveden lihava Sallinenkin rikastui niin että housunpersaus laahasi lompakon painosta maata.

Olen nimennyt Possulan kerhohuoneiston seudun Riitamaaksi ja kirjoittanut siitä kirjankin. Savon ja Karjalan erämaa oli hyvä paikka mennä herroja pakoon. Hopeaveroluettelon aikaisesas kartassa meidän kohdassa on karttamerkintä "Talvitie Karjalaan". Sillon 1600-luvulla kylässä asui Kinnusia ja Korhosia ja vävyinä sieltä saarista Holopaisia. Tätä nykyä kylässä asuu Kinnusia, Korhosia ja Holopaisia.

Juhannuksena 1988 venepoliisit pysäyttivät minut selällä ja puhalluttivat. Paheksuivat ja sanoivat että olin saadun tiedon mukaan ainoa täysin selvä veneilijä koko Suur-Saimaalla ja että ei sellainen meininki vetele. Olen harkinnut asiaa ja kysellyt, voisiko joku antaa tunteja juopottelussa, kun se näyttää olevan rattoisaa puuhaa. Opettelematta on jäänyt. Oravin baari, seudun suihkuseurapiirien kuohuva keskus, on suljettu, ja kaikki pihlajabaarin asukkaat on talutettu laitoksiin elleivät sitten ole kuolleet. Kun keskiolut laki määräsi, ettei myymälän välittömässä läheisyydessä saa nauttia keskiolutta, se välitön läheisyys oli määritelty metreissä ja havaittu, että lähin pihlaja oli välittömän läheisyyden plus metrin päässä, joten paikkakunnan kerma kokoontui sinne. Kruunukorkit tallattiin maahan, joka oli kuin raudoitettu.

Sellaista seutua ja tällaisia juhannusmuistoja.

4 kommenttia:

  1. En tunne muita sikaloita kuin Sea Horsen. Oravi on maisemallisesti ja kultuurihistoriallisesti kiinnostavaa seutua. Olen muutaman kerran polkenut sitä kautta pois Savonliinasta. Matkan varrella on yhtä ja toista kiinnostavaa. Leppävirralla on Oravikoski, mutta se on kaivoskylä ja mahdollisesti taas elpymässä. Eipä tässä enempää juhannuksesta, koska ei tarvitse noudattaa kellokorttirutiineja.

    VastaaPoista
  2. Tästä kirjoituksesta tuli hyvä mieli, vaikkakin kaukuu Pohjois-Karjalaan mökkisaareen juhannukseksi yltyi entisestään. No, kai tältäkin sumuiselta saarelta löytyy jotain poltettavaa illaksi. Parahinta juhannusta!

    VastaaPoista
  3. Oravin baari on kuollut ja kuopattu. Talo kai kuitenkin on vielä pystyssä (eikö se ole se keltainen viiskytlukulainen talo lähellä nuorisoseurantaloa?) mutta mikä on rantamakasiinien tilanne? Toissa ja viime kesänä tuo sekä paikallisten että raharikkaiden sisävesilaivureiden suosiossa ollut ravintola oli kiinni. Kylällä kuitenkin liikkui sitkeä huhu makasiinien uudelleenavaamisesta. Surullista, varsinkin kun nykyinen Ruukinrannan ravintola voisi yhtä hyvin olla tikkurilalainen ABC-huoltoasema.

    VastaaPoista
  4. No tätä nykyä tilanne on se, että kyläläiset istuvat kaljalla makasiinin terassilla ja katselevat turistien kuhinaa salmen toisella puolella. Kummallakun puolella on hauskaa, mutta eri syistä.

    Aprikoin, kumpaan joukkoon minä kuulun - valitsen turistipuolen, vaikka laskeskelen tämän olevan 29.kesä paikkakunnalla. Kaupassa tapaan lapsuudentuttuja, mun muassa M:n ja J:n. M. on tätä nykyä Joensuulainen lattiaurakoitsija, J., Juutas Käkriäisen veljen pojanpojanpojan poika jäi isännöimään kotiaan Mansikkamäelle. Elättää itsensä - joten kuten - halonhakkuulla ja sairaseläkkeellä. Hän vammautui ekaluokkalaisena koulun liikuntatunnilla. Luulen, että J. on onnellinen siitä, että kauppa on kesäisin auki iltaan asti ja että halkoja ostavia turisteja riittää. Minäkin tilasin klapit J:ltä. Tilaus hoidetaan Jounin kautta, kun J. ei muista sillä hetkellä kännykkänumeroaan. Kukaan ikäisistäni tytöistä ei ole jäänyt kotikyläänsä. Naapurin tyttö on Helsingissä Mamma Rosan kokkina.

    VastaaPoista