Sivun näyttöjä yhteensä

13. kesäkuuta 2006

Palvelijattaret

Minna Kilkki on koonnut muistoja sadan vuoden ajalta teokseksi "Kotiapulaiset" (SKS). Keran toisensa jälkeen Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjat työperinteistä lyövät laudalta hyvätkin novellikokoelmat. Tosin muistossa rakkain "Jätkät sen kun porskuttaa" (1970) oli Weilin+Göösin. Tuskanpunainen Eskelinen junaili savotalla ruuan laittoon kaverin, joka kiukuspäissään pani lampaan pataan kiehumaan avaamatta, karvoineen ja repussa. Hän sai siitä loppuiäkseen liikanimen Emäntä-Eskelinen.

Minna Kilkin kirja vetoaa ainakin yhä lisääntyvään sentimentaalisuuteeni. Tarinat ovat suurelta osin niin liikuttavia, ettei valikoima ehkä ole edustava. - Rouvat ja palvelijattaret, joilla on tavallisia muistojam, eivät varmaan osallistuneet muistitiedon keräykseen. Ikäviä muistoja ilmoittivat luultavasti tavanomaiset kiusankappaleet, joita on vähän.

Luuloni mukaan sota ja sosialidemokratia ovat samaa kokonaisuutta. Kansantalouden tasolla sotatalous on se malli, josta kehittyi voimakkaasti valtiojohtoinen hyvinvontivaltio. Kenttäarmeijassa välttämätön tapa käsitellä ihmisiä ryhminä yksilölliset piirteet häivyttäen tuli tavaksi. Moraalisen ja moralistisen ilmapiirin muutokset kohdistuivat ryhmiin.

Kuuntelin kylläkseni vuoden 1970 jälkeen tietämättömien tuttavien selostuksia, miten tämä tai tuo nykyinen tai mennyt henkilö saattoi kyllä tarkoittaa hyvää mutta oli kuitenkin objektiivinen luokkavihollinen.

Natsismin rotuopit siirtyivät suoraan seuraavalle sukupolvelle. Pankinjohtajien, tehtaan isännöitsijöiden ja konttorinhoitajien rotu olivat objektiivisesti riistäjäluokkaa, ja siihen eivät auttaneet parhaatkaan tarkoitusperät.

Sanon tämän, koska asenne on koteloituneena olemassa ja odottaa sopivaa hetkeä putkahtaakseen esiin. Tuon asenteen symboli on Marimekon Jokapoika-paita. Anteeksi, Kirsti Paakkanen. Paita on kaunis, kallis ja hyvälaatuinen, mutta se, keskiolut ja vakosamettipuku liittyvät mielessäni aikakauteen, jolloin yksilöllisyyttä osoitettiin laumahengellä. Anteeksi Ilkka Taipale ja Erkki Tuomioja ja monet muut tämän tasavallan hyödylliset kansalaiset, jotka ovat jääneet mieleeni näiden tunnusten käyttäjänä. Käytin tietenkin niitä myös itse ja minulla oli vaikeuksia päästä sisään Pörssiklubille, koska asu tarkoitti solmion puuttumista ja solmion ja valkoisen paidan kaihtaminen oli taas merkki edistyksellisyydestä ja oikeistolaisten arvojen hylkäämisestä.

Nyt kaapissa on Kenzon ja Bossin kravatteja ja paitojen merkki on Eton, Stenström tai jotain vielä kalliimpaa.

Kravattia sanottiin piiansyötiksi. Tämäkin vilahtaa Kilkin kirjassa. Hildat, Huldat, Mantat ja myöhemmin Tuulikit, Ritvat ja Mirjat pesivät paidat muurinpadassa lipeäkivellä, ellei sitten hankittu lakanapyykkiäkin ajatellen pesijätärtä, jolla yleensä oli avioton poika, jolla yleensä varsanjalat valuviat sieraimista säännöllisesti kuin kellon punnukset.

Herran nenäliinat oli myös keitettävä ja sitten silitettävä raudalla, jossa saattoi olla painona kiviä ja joka kuumennettiin hellan kannella (Kastor).

Kotiapulaisten eli palvelijattarien ammatti tuhottiin verotuksella ja asenteilla 1970-luvulla, ja arava-asuntojen suunnittelussa palvelijanhuoneet hylättiin. Toisen palvelemista pidettiin alentavana ja itsensä passauttamista riistämisenä.

Nyt meillä on yliannos eläkeläisiä ja lisää tulee. Kotihoito on havaittu yhteiskunnalle halvaksi, mutta hoitajista (palvelijattarista) on kova puute.

Koko tämä valtava muutos mahtuu yhden sukupolven muistiin. Tätini kävivät vielä muutamia vuosia sitten tapaamassa perheen muinoisia palvelijattaria vanhainkodissa. Meillä oli viiden lapseen perheessämme lähinnä lapsenlikkoja, joka oli eri asia. Itse olen pitänyt Helsingin kaupungin kalliossa kotiapulaista ja Kirkkonummella myös. Tapasin Sirpan pari viikkoa sitten. Hän on lappeenrantalainen eli siis poikkeuksellisen reipas ja pärjäävä. Vilpittömästi pidin ja pidän häntä kodinhoidon ja lastenhoidon ammattilaisena, jonka asenteista puuttuivat onneksi täydellisesti edellisten sukupolvien alamaisuuden osoitukset.

Kilkin kirjassa kerrotaan tädistä, joka oli ollut 60 vuotta samassa suvussa palveluksessa ja istui vanhoilla päivillään omassa asunnossaan pöytään vain pyynnöstä - apulainenhan söi keittiössä seisaaltaan suoraan kattilasta ja pannusta. Apulainen ei missään tapauksessa oleskellut herrasväen puolella, mutta toisaalta herrasväellä ei ollut asiaa keittiöön eikä konttooriin (ruokakomero, kahveri), jotka olivat apulaisen valtakuntaa.

Omat muistoni ovat topeliaanisia, kansallisromanttisia. Tiedän piikana olemisen kolkkouden ja isäntäväen kovuuden, että muisti nostaa pintaan taloja, joissa lähes työkyvyttömiä sisäpalvelijoita ja rengintapasia hoivattiin vuosikymmeniä, varsinkin jos he olivat hiukan "vajaita", niin kuin taloihin naimattomina juuttuneet joissakin tapauksissa olivat.

En ymmärrä, miksi DDR-henkinen naisten kouluttautuminen ja työssäkäynti toteutettiin kymmenen vuotta ennen kuin päivähoito ja savolaistyttöjen läpikulkuriitti kotiapulaisena mustamaalattiin niin pontevasti. Ehkä Vappu Taipale muistaisi?

Täytyy katsoa "Juurakon Hulda" joku kerta televisiosta. Kotiapulainen edistyy kirjeopistosta iltakouluun ja lopulta vallan maisteriksi.

En tiedä. En ymmärrä. Lastenhoito ja taloustyöt olivat kunniallisia ja haluttuja, jos työpaikka oli ulkomailla ja sen nimitys oli "au pair". Jos se oli kotimaassa Kontulassa, se oli alentavaa.

Kysyin kerran eräältä elokuvaohjaajalta, joka on ruotsinkielinen ja perinteisesti Pohjoisrannassa asuvaa herrasväkeä, että miten joku voi olla noin törkeä ja kohdella muita ihmisiä noin harvinaisen sikamaisesti. Se oli muistaakseni sellaisessa tilanteessa, jossa olin joutunut sairaalaan suomentaessani hänen kymmenettä kirjaansa ja hän soitti ensin minulle ja haukkui ja sitten kustantajalle ja haukkui ja leimasi keuhkokuumeeni pelkäksi ilkeydeksi. - Sen jälkeen emme olekaan puhuneet.

Asianomainen intellektuelli vastasi, että sellaiseksi ihminen tulee, kun on piikojen kasvattama.

Vastaus osoitti älykkäälle ihmisille tyypillistä syvää tyhmyyttä, joka näkyy myös romaanien ja elokuvien sosiaalisena sokeutena. Keittiön lattialla piikojen jaloissa moni sai paljon paremman ja inhimillisemmän kasvatuksen kuin salissa etäisen isän, luulosairaan äidin ja frekkien sisarusten keskellä, puhumattakaan normallyceumista tai normaalilyseosta, jossa oppilaisiin valettiin syvä usko paremmuudesta kaikkiin muihin kadunkulkijoihin, henkselinvenyttäjiin, sukankuluttajiin ja tuulimyllyn lämmittäjiin verrattuna.

Myös tästä näkökulmasta Minna Kilkin kirjassa on joukko esimerkkejä.


Kiitos kirjasta.

4 kommenttia:

  1. Jätkät sen kun porskuttaa! Elämäni parhaiten käytetyt kolme euroa. Vieläpä kirjapörssistä. Olikohan kustantamon varastoa siivottu, vai mistä oli 30 vuotta vanhoja kirjoja kaivettu halpalaariin?

    Kirjaa on mm. kiittäminen tiskijukkanimestäni DJ Lentojätkä.

    VastaaPoista
  2. Kansan palvelijoista, Suomen herroista.

    Funtsikaa nyt ihmiset!
    Nehän joutuivat hommaansa ihan pystymetsästä, ei ollut pappaa Helsinkissä neuvomassa että kuinka pitäis olla. Sovittautuminen on takuulla ollut kankeaa, usein kaikkea vaan ei luontevaa.

    Piikain puolella on se minunkin myötätunto ja muitten alamaisten mutta oliko näitten pojilla (joskus tytöilläkin) herrakasvatusta Suuressa Yliopistossa Helsingfors-nimisessä rajamaan "pääkaupungissa"
    anno 1800 ja jotakin?
    Jos oli niin mitä!


    Tuota asetelmaa jos miettii niin eikö oikeastaan ole suuri ihme, että on näinkin hyvin pärjätty, oltu melkein ihmisiksi.
    On tietysti tuollainen, Kemppisen mainitsema "Pohjoisrantailmiö". On myös vastapainona vaikkapa Matti Klinge, ilmiö hänkin, ihan omansa, on. Silti, ei ole ollut helppoa herraksi tuleminen Suomessa.

    Säälikää.

    Näitten piikain pojat ynnä tytöt ne ovat Suomen herroina maata johtaneet. Ylilyöntejä on ollut mutta eikö lopputulos sentään ole kohtuullinen?

    VastaaPoista
  3. Ad Hannuhoo:

    Tätä tarkoitin. Käsitykseni mukaan toisin kuin Ruotsissa meillä pyykkärin poika saattoi jo 1800-luvun lopulla nousta vaikka mihin.

    Vanha vitsi: ylioppilas esittäytyy opintokirjaa saadessaan yliopiston rehtorille, sanoo nimensä ja lisää "vapaaherran poika Perniöstä." - Rehtori: "Komppa, vosikan poika Viipurista."

    VastaaPoista
  4. Jopas sattui!
    "Bertha K., veturinkuljettajan tytär Wiipurista" esitteli ehkä isoäitini itsensä.

    VastaaPoista