Sivun näyttöjä yhteensä

30. kesäkuuta 2006

Laulujen lunnaat

Jatkan Usko Viitasesta, hänen muistelmateoksestaaan "Laulujen lunnaat" (1985).
Muistelma ei ole "from rags to riches", koska Viitasesta ei koskaan tullut varsinaisesti rikasta. Ryysyissä hän sen sijaan vietti "joutopoikana" pari vuotta Lahdessa, kunnes joutui vankilaan Merijal-pastillien ja kinkun varastamisesta sisään murtautuen. Välineenä oli sorkkarauta, joka sekin oli anastettu.

Lahti oli kuuluisa kohtuuttomista rangaistustuomioistaan. Tietääkseni Kouvolan hovioikeus ja viikatemies ovat yhdessä tehneet tehtävänsä niin että Lahdessa on sama laki kuin muuallakin suomessa. Viitanen joutui kuitenkin 16-vuotiaasta istumaan vähän yli kaksi vuotta Keravan nuorisovankilassa tuosta teosta, joka on kirjaimellisesti kuin Victor Hugon "Kurjista" - nälkäänsä näpisti kuin Jean Valjean.

Muistelmateos ei ole millään muotoa luotettava eivätkä henkilökuvat ole kauttaaltaan oikeaan osuvia. Joitakin asioita on kaunisteltu, kuten yleistä juopottelua, ja monista asiosita on vaiettu.

Nostaisin tämän muistelmateoksen samaan harvinaiseen laatuluokkaan kuin esimerkiksi lääkäri Mies Reenkolan muistelmateoksen, joka on monin kohdin mauttomuuteen asti sopimaton seksiselostuksissaan ja senaattorin pojan muistelmaksi omituisen mielivaltaisesti muistettu.

Nämä kaksi ja liian harvat muut muistelmat ovat niin mahtavia siksi, että niistä vyöryy valtava ja valloittava elämänilo, ennakkoluulottomuus ja ilo.

Viitanen oli näitä luonnonihmeitä. Hänen äänensä ainutlaatuisuus käsitettiin kylällä, jossa opettaja ja kirkkoherra ryhtyivät puuhaan, ja Lahdessa sijainneessa Viipurin musiikkiopistossa. Mutta sen ajan yhteiskunta ei mahtanut eikä halunnut mahtaa mitään köyhyydelle. Äiti oli kuollut keuhkotautiin ja isä oli hämäläinen eli siis tylyyteen taipuvainen työmies.

Viitasen uraan taisi vaikuttaa sama ongelma, jonka kanssa sitten Matti Salminen paini - nousu takapihalta vaati kovaa taistelua omien tuntojen kanssa ja etenkin kaiken kielitaidon puuttuminen rasitti aluksi rajusti.

Mutta yli mentiin, vaikkeivat tyylipisteet olleet aina kiitettävät.

Viitanen tulee kuvanneeksi köyhälöisyyttä ja sitten osittain vaistonvaraista ponnistelua asioissa, jotka moni toinen, myös ammattitoveri, sai ilmaiseksi , joissakin tapauksissa hopealautasella.

Viitasen "Rigoletto", josta eilen kirjoitin, oli niin kauhean hyvä ainakin kahdesta syystä. Hän pääsi kuin pääsikin käsiksi apurahoihin suhteellisen varhain ja käytti stipendejään hämmästyttävän järkevästi, etenkin opiskelemalla Italiassa aikakauden parhaan laulunopettajan johdolla (L. Ricci - Giglin opettaja ja Puccinin kaveri). Toiseksi hän oli ruumiillisesti harvinaisen sopiva rooliin - 167 cm ja riisitaudin runtelemat jalat ja samasta syystä vino suu. Kun viimeistään elämä tanssimuusikkona ja turskanperkaajana Norjassa oli opettanut ansaitsemaan ainakin juomat puhumalla ja laulamalla, rujon narrin rooli ei ole varsinaisesti vieras.

Vielä 1980-luvulla ilmapiiri oli sellainen, että yllätyn, kun Viitanen kertoo henkisen tasapainonsa pettämisistä, psykiatreista ja sähköshokeista.

Tarina on oikeastaan hyvin romanttinen. Ensimmäinen hermoromahdus - sellaista sanaa silloin käytettiin - aiheutui Tito Gobbin ja Reanta Tebaldin kuulemisesta luonnossa.


Tämä pikku kirja tulee kuvanneeksi suomalaisen taiteen toisen kultakauden. - Tämä on minun mielipiteeni - Talvela, Hynninen, Salminen ja sitten kapellimestarit ja käsitykseni mukaan eräät instrumentalistit, kuten Kuusiston veljekset, ovat Nokiaa suurempia asioita. Suomi käveli pusikosta parrasvaloihin merkittäväksi toimijaksi (player) yhden ihmisiän aikana - mm. 1928 syntyneen Viitasen iän.

En edes tiedä tarkoin, miten asiat yksityiskohtaisesti menivät, mutta minulle Hynninen on suomalainen sankarihahmo ja luullakseni nyt hiljalleen hiipuvat Savonlinnan oopperajuhlat ovat olleet merkillinen voimannäyte.

Kuten tunnettua, musiikki ei tunne puhutun kielen rajoja eikä vaadi edistyäkseen edes sellaista eksotiikkaa kuin maalaustaide (Edelfelt, Gallen-Kallelan vähän tunnettu Afrikan kausi) ja elokuva.

7 kommenttia:

  1. En paljon ymmärrä musiikin rytmiikasta vaikka olenkin lukenut Milan Kunderan ihastuksesta musiikista läntisen ihmisen sisimpien tuntemuksien tulkitsijana.

    Liittynee sähköasentaja Matti Ahteelle valmistettuun karuun ihmiskohtaloon ooppperan intohimoisena harrastajana? Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa?

    Heideggerin estetiikan mukaan kauneuden ymmärtäminen on yksilöllinen piirre, eikä se kasva sukupuussa. Olen samaa mieltä.

    VastaaPoista
  2. Kallelan Afrikan-kaudesta oli muinoin näyttely Tarvaspäässä ja kävin katsomassa sen. Tältä ajalta ainakin kooltaan suurin on taulu jossa on kuva kuolleesta tiikeristä ja nuotiolla kököttävistä miehistä. Tiikeri on kuin ylisuuri pehmolelu. Suurempi ja parempi kuin tämä taulu oli Usko Viitasen laulu.

    VastaaPoista
  3. Ad A_K.H

    Mikä ettei.

    Minä olen kummastellut, että eräissä pienissä Afrikan tauluissa G.-K. ikään kuin sanoi päivää Gauguinille ja tavallaan ennakoi ekspressionismia ja esim. Tyko Sallista. Kun hän sitten erehtyi palaamaan Suomeen, hän jysähti takaisin viralliseksi taidemaalariksi, kunniamerkkien suunnittelijaksi ja ties miksi. Kalevalaiset kuvat jähmettyivät peikkomaisiksi.

    Tars katsoa kunnolla. Onhan niistä kirja.

    Gallen-Kallelasta ei ole paljon tehnyt mieli huudella, kun hänellä on niin vihaisia jälkeläisiä, että pitävät huolen huutamisesta.

    VastaaPoista
  4. Tietääkseni tiikeri elää vain Aasiassa eikä Afrikassa lainkaan. Onko Gallen-Kallela erehtynyt vaiko katsoja kissan rodusta taulussa?

    VastaaPoista
  5. Sähköasentajista en tiedä, kun en heitä montaa tunnistaisi, mutta juristeja ooppera tuntuu vetävän - Kansallisoopperan lämpiössä meitä bongaa selvästi suuremman joukon kuin klassisen musiikin tilaisuuksissa yleensä. Eivätkä kaikki suinkaan ole siellä työnsä puolesta jonkun edustusbudjetilla. Erityisen suuren joukun juristeja näkee kun ohjelmassa on Wagneria.

    "Heikki" väitti, ettei ymmärrä paljoa musiikin rytmiikasta. Ei estäne oopperanautintoja, ainakaan itse en edes Verdin humpappaa-välikkeissä naputa jalalla tahtia, oopperaillan juju minulle on antaa draamallisen vokaalisoinnun hioa sielua ja dramaattisen orkesterin säikäyttää hereille.

    VastaaPoista
  6. Ad Heikki:

    En tätä Ahteen Mattia oikeastaan tunne mutta romanttisessa mielessäni kunnioitan suuresti. Kaveri on tehnyt huikeasti töitä ja tavoittanut sen, minkä monet meistä ei-sähköasentajista saavat oppikoulussa oikeastaan yrittämättä, kuten hiukan kielitaitoa ja pienen määrän ns. yleissivistystä.

    Kohtalon iskuista eli Veikkaus Oy:stä tiedän sen verran paljon etten puhu.

    Nykymaailmassakin saattaa maine tärvääntyä aika olemattomista asioista.

    Lisäksi Veikkaus ja Raha-automaattiyhdistys ovat aivan verrattomia yleishyödyllisiä rahoittajia. Ei ihme että ahvenanmaalaiset ja britti-gangsterit yrittävät kaikin voimin käsiksi rahapelihin.

    VastaaPoista
  7. Usko on aivan mainio tulkitsija. Äänen kauneudesta sitten voikin jokiistellä. Minun mielestäni kuulee, että hän on aloittanut tenorina, koskka painaa hieman akarekisterissä ääntään niin, ettei se oikein soi ja ylärekisterissä on kyllä vapautunutta tuottoa, mutta vibrato katoaa, kosksa ääni nousee liikaa päähän.
    Mutta en anna tämän häiritä, ne tulkinnat...

    VastaaPoista