Sivun näyttöjä yhteensä

18. kesäkuuta 2006

Laulu XIX

Kasvot katsomossa,
aika nuori poika,
pelkoa, jännitystä, punaa.
Oma joukkue ei saanut maalia.

Katseen poimi kamera,
pelkoa, kipua, itkua, tieto
että maailma on liian vaativaa
ja pääsylippu kuolemaan.

Kuin kauan sitten huvipuistossa
itse, samassa iässä, tieto
tämän kaiken pettävyydestä ja että
elämä on liian pitkä.

Tuskin muutoksia.
Liikutun kivistä joita
mannerjään reunan kulkijat jo kulkivat.
Minulla on minullakin lapsia, lapsella.

2 kommenttia:

  1. Muistan samanlaisia tunteita lapsuudesta. Harvoin olen nähnyt niitä kuvattavan sanoilla. Kiitos. Kaunista.

    VastaaPoista
  2. Aika koskettava tunnekuva lapsuuden "eksistentialimista".

    Mitä tulee valokuvaan - en saanut selvää, mitä kuvan montussa? on. Et kai ole itse pudonnut sinne?
    No jaa. Miten sitten olisit ottanut tuon kuvan...?

    Mökin katto on niin sanotusti luonnonmukainen.

    VastaaPoista