Sivun näyttöjä yhteensä

12. kesäkuuta 2006

Oikeushulluus

Yhdysvalloissa laillisuusperiaatteet ovat menneet pahasti yli laidan. Ongelma ei jää enää Guantamon vankeihin eikä viranomaisten terroristeiksi epäilemiin, joilla ei ole mahdollisuutta oikeudenkäyntiin.

Ongelma ei jää enää salakuunteluun, jota pidettiin periaatteessa pahana asiana vielä muutamia vuosia sitten. DDR:n salaisen poliisin Stasin saavutukset alkavat nyt kalveta.

Omien kansalaisten vahtiminen, tilastoiminen, ryhmittely ja jaottelu ovat mitoissa, jotka on tähän asti tunnettu vain avoimista diktatuureista.

Tästä kirjoittaminen ei Euroopassa ole onneksi enää radikaalia eikä vasemmistolaista eikä antiamerikkalaista. Lukijalla on lupa kysyä, mitä tämä meihin kuuluu, kun emme kuitenkaan voi vaikuttaa amerikkalaisten oloihin.

Esitän analyysini joka on taaskin arvaus. Perusoikeuksien nopea sortuminen vuoden 2001 jälkeen voi olla yhteydessä amerikkalaisen jurismimanian kanssa.

Luin kerran kirjan, jossa kerrottiin saksalaisesti hovioikeuden presidentistä. Hän oli sairastunut vakavasti skitsofreniaan ja joutunut pyöreään koppiin. Hän onnistui kirjelmöimään itsensä sieltä ulos. Tämä on lienee ainoa tapaus lajiaan Euroopassa kautta aikojen. Juttu tapahtui 1800-luvun lopulla. Mielisairauksien diagnoosit keksi kai Kräpelin 1920-luvun lopulla. Luultavasti hovioikeudenpresidentin onnistuminen liittyi siihen, että kirjelmiä lukevat viranomaiset olivat yhtä hulluja.

Mielisairauden käsittäminen oikeudelliseksi kysymykseksi on yksi jurismimanian merkki.

Sotien jälkeen joku, muistaakseni tämä von Weizsäckerin veljeksistä vähemmän kuuluisa, liittopresidentin veli Viktor otti psykiatrina käyttöön osuvan termin Rechtsneurosis eli oikeudenkäyntineuroosi. Suomalaiset juristit tuntevat taudin. Meillä on paljon ihmisiä, jotka ovat valmiit hävittämään talonsa ja tavaransa valittamalla senaatin peräseinään asti. Oikeuden on voitettava ja kysymys on tyypillisesti esimerkiksi rajariidasta eli muutamasta neliömetristä tonttia.

Yletön oikeudentuntoisuus on sielullinen häiriö. Yletön synnintunto on myös sitä. Jossain Lutherin elämäkerrassa mainitaan, miten hänen rippi-isänsä lopulta poltti päreensä, kun riskin Martti-tohtori laukkasi tunnustamasas "nukensyntejään" viisi kertaa vuorokaudessa.

Nyt kuitenkin tilanne voi olla päinvastainen. Yhdysvaltain perustuslaillisen suojan romahtaminen saattoi alkaa perustuslakijuridiikan korostumisesta kaiken tolkun tuolle puolen. Se on pitkä historia ja sillä on järkeviä selityksiä - muun muassa liittovaltioiden lainkäyttö ja poliisitoimi, joka oli aikoinaan monin paikoin alapuolella kaiken arvostelun. Korkein oikeus käytti aseenaan menettelytapojen - esimerkiksi tunnustukseen kiduttamisen eli niin sanotun kolmannen asteen kuulustelun julistamista perustuslain vastaiseksi.

Jo enne vuotta 2001 oltiin sellaisessa tilanteessa, että korkeat tuomioistuimet tutkivat perustuslakia päättääkseen, oliko sellainen koripalloilija erotettava yliopistosta, joka esittämiensä omantunnon syiden perusteella kieltäytyi painelemasta sydäntään kansallislaulun tahtiin ottelun alussa.

Amerikkalaiset ovat myös perinteisesti kovin rakastuneita tuomareihinsa. Korkeimman oikeuden jäsenten nimien luetteleminen on liian helppo kysymys jopa television tietokilpailuihin. Suomessa vastaavan luettelon osaavat esittää ulkomuistista korkeimman oikeuden jäsenet ja arvioni mukaan alle kymmenen muuta juristia koko maassa - ja se on hyvä. Ei tuomarin pidä olla kansallissankari.

Paradoksi: kun oikeutta on liikaa, se voi romahtaa oman painonsa alle niin kuin tekijänoikeus tai Baabelin torni.

Sosiaalinen oikeudenmukaisuus on luullakseni aineenvaihduntaan verrattava ilmiö. Ihmisten tulisi harjoittaa sitä ja pitää sitä yllä. Kun laukkaaminen jokaisen kirpunpureman perässä viranomaisiin tulee tavaksi ja kun lehdet ja televisio ja tietenkin Internet tekevät näistä asioista riittävän suuren numeron, järjestelmä tulee hulluksi niin kuin se saksalainen hovioikeudenpresidentti.

Lopputuloksena saattaa olla presidentillinen mielivalta.

7 kommenttia:

  1. Sillä uhallakin, että minut luetaan oikeushulluksi, aina välillä kaipaan Suomeen USAssa ja eräissä muissa maissa käytössä olevaa Small Claims Court -järjestelmää. Kyseessähän on pieniin ja pelkästään rahallista korvausta käsitteleviin riitoihin tarkoitettu nopea ja edullinen menettely, jolla riitakysymykseen saadaan ratkaisu ilman riidan eskaloitumisen vaaraa.

    Nimittäin muulla tavoin on erittäin hankalaa saada oikeutta esimerkiksi ADSL-yhteyksien katkeamisiin, viallisiin kodinhärveleihin, autojen pikkuvikoihin ja lukuisiin muihin pikkuasioihin liittyvissä asioissa, joissa pienen ihmisen vastapuolena on kasvoton yritys ja sen kopea asiakaspalveluhenkilö. Korvausratkaisuilla olisi sitten taloudellista toimintaa ja parhaimmillaan sen eettistä laatua ohjaava vaikutus.

    Eli voisiko oikeuslaitoksen hallitulla keventämisellä tulevaisuutta?

    VastaaPoista
  2. Ad Alo:

    Totta. Järjestelmä on omaksuttu Yhdysvaltoihin Englannista, jossa Police Court hoitaa myös vähäpätöiset rikosasiat niin että sakot lyödään kouraansaman tien. Hyvä järjestelmä. Taustalla on rauhantuomari (justice of peace)-perinne.

    Briteissä on tänä vuonna muutettu oikeudenkäyntijärjestelmää aika paljon. En ole tarkoin selvillä tämän hetken alioikeuksista.

    Suomessa kuluttajavalituslautakunnat toimivat oikeastaan juuri noissa mainitsemissasi asioissa ja vaikka ratkaisut ovat teknisesti suosituksia, niitä noudatetaan aika hyvin.

    Tätä nykyä lautakunnat kipristelevät määrärahojen puutteessa.

    Aika tyypillisiä asioita tällaiseen ratkaisumenettelyyn ovat mm. pienet rakennus- ja remonttiriidat.

    Operaattoreiden kurittamiseen lautakunta saattaa olla parempikin kuin tuomioistuin, koska se voi puuttua myös pitkiin jonotusaikoihin ja heikkoon palveluun.

    Sitten on sovittelu riita-asioissa. Se on suuri suosikkini tietynlaisissa asioissa. Mitä tulisi työselkkauksista ilman valtakunnansovittelijaa ja työtuomioistuimesta? Samantapaista järjestelmää yrittään levittää muihinkin riita-asioihin.

    Voi olla, että mieltymykseni johtuu siitäkin, että olin tuomassa tätä järjestelmää (ADR eli Alternative Dispute Resolution) Suomeen 90-luvun lopulla.

    VastaaPoista
  3. Ainakin Eriksonin "Nuori Luther" -teoksessa puhutaan paljonkin Martin ylikehittyneestä synnintunnosta - ja tietenkin tehdään siitä pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

    VastaaPoista
  4. Tänä päivänä "Baabelin torni" toimii ainakin toistaiseksi, koska EU:ssa on simultaanitulkkauslaitteet ja mieletön määrä tulkkeja.

    Kyllä Suomessa eduskunnan oikeusasiamiestä ja valtioneuvoston oikeuskansleria virastoineen pidetään melko yhtä tyhjän kanssa ainakin joidenkin oikeustieteellisten professorien taholta ja monien asianajajien ja kansalaisten taholta myöskin. Kun mainittuihin elimiin valittaa esim. virheellisestä kohtelustaan viranomaisten taholta, niin ei sieltä mitään kunnon päätöksiä saa. Asioiden käsittely kestää ja kestää ja lopulta vesitetään valitukset mitättömiksi. Suomessa "oikeushulluus" on pesiytynyt viranomaisten mielivaltaan. Kokemusperäisesti viranomaiset tietävät, että vaikka he toimisivat kuinka sikamaisesti ja väärämielisesti kansalaisia kontaan, niin heidän ei käy juuri kuinkaan.

    VastaaPoista
  5. Niin.., jos - kuten väitetään - että väestöstämme on arviolta 1-2 % sairastaa jakomielitauti, niin kyllä meilläkin on jo todennäköisesti sairaita tuomareita.

    Valiteltavaa on, että esim. valmistelevia istuntoja ei äänitettä, sillä ne voisivat olla hyviä näyttöjä... Sillä yllättävän useiden valmistelija oireilee -suljettujen ovien takana- juuri kantajalle ja vastaajalle jutun valmistelussa.

    Myös oikeuspoiliittisen tutkimuslaitoksen Kaijus Ervastin eräässä tutkimuksessa useat haastatellut ammattijuristit ovat kysyttäessä kertoneet, että jotkut tuomarit aika "velikultia"

    Kun käräjätuomari on sairas ja käyttää tuomiovaltaa väärin yms. Mitä voimme tehdä?

    Käytännössä emme mitään, sillä KKO jättää aina vähä. 92 % valitusluvasta tutkimatta.

    Perusteluna KKO:lla on usein se peruste, että vain noin 8 % tutkitaan(?).

    Tuomiovallan väärinkäytölle ei voi mitään, jos KKO ei edes tutki ilmeisiä oireita ja valitukisa...

    VastaaPoista
  6. Niin.., jos - kuten väitetään - että väestöstämme on arviolta 1-2 % sairastaa jakomielitauti, niin kyllä meilläkin on jo todennäköisesti sairaita tuomareita. Valiteltavaa on, että esim. valmistelevia istuntoja ei äänitettä, sillä ne voisivat olla hyviä näyttöjä... Sillä yllättävän useiden valmistelija oireilee kantajalle ja vastaajalle valmistelussa. Kuten oikeuspoiliittisen tutkimuslaitoksen Kaijus Ervastin eräässä tutkimuksessa useat haastatellut ammattijuristit ovat viitanneet.

    Kun käräjätuomari on sairas ja käyttää tuomiovaltaa väärin yms. Mitä voimme tehdä? Käytännössä emme mitään, sillä KKO jättää aina vähä. 92 % valitusluvasta tutkimatta. Perusteluna KKO:lla on usein vain se, että noin 8 % tutkitaan, jos tutkitaan.

    VastaaPoista