Sivun näyttöjä yhteensä

10. kesäkuuta 2006

Raja

Lapsille on osoitettava rajat. Ihmisen tulisi ymmärtää rajansa.

Kielikuva voi johtaa harhaan.

Raja on ehkä kuin Neuvostoliiton raja. Joka sen ylittää, katoaa kaamealla tavalla jäljettömiin.

Raja voi olla hiekkaan piirretty viiva. Joka sen ylittää, saa turpan tuolta isommalta pojalta, jolla on punainen naama.

Viisaat miehet tapaavat sanoa, että jokin on kuin veteen piirretty viiva. Sitä kielikuvaa en käsitä. Esimerkiksi Suomen ja Ruotsin välinen meriraja on veteen piirretty viiva, ja jo ennen satelliittien aikakautta tuskin oli olemassa mitään sen täsmällisemmin määriteltyä. Veteen piirretyn viivan sijainnin on voinut selvittää myös tähdistä tai auringosta, tukeutuen samalla luotettavasti käyvään kronometriin.

Lapsen, aviomiehen tai muun sellaisen "rajat" tuo mieleeni suojavyöhykkeen tai kaiteet, jotka on rakennettu turvaksi, jottei kukaan epähuomiossa putoaisi ja katkoisi raajojaan ja luitaan.

Meri tai joki rajana erottaa tai yhdistää. Tiettävästi Tornionjoella lähinaapuri on usein vastarannalla eli vieraassa valtakunnassa. Yhdistävä vesi voi olla talvella este. Jääkäriksi lähtijöiden kerrotaan talvella -15 ja -16 hiihtäneen merenkurkun yli. Se oli ja on edelleen hirmuinen urakka, etenkin jos on paha ilma ja ahtojäätä. Itse asiassa se voi olla tänäkin päivänä saatanallinen hiihto. Matkaa on 80 - 95 kilometriä.

Oletteko koskaan ihmetelleet, miksi vanhaan aikaan ajettiin talvella Turusta Tukholmaan Tornion kautta sen sijaan että olisi menty yli Ahvenanmeren tai Merenkurkun. Vastaus on äskeisessä - ei pääse. Tai ainakaan herraskainen ihminen ei pääse reessä istuen.

Tietotekniikassa rajapinta eli interface on yksi esimerkki interaktiost, kahdensuuntaisuudesta. Rajapinta yhdistää erottamalla. Töpseli vain yhdistää: panet töpselin seinään, niin virta kulkee. Esimerkiksi USB-liitin on rajapinta (an universal interace standard).

Kaunis, runollinen sana. Paitsi saksan kielessä, Schnittstelle ("leikkauspaikka).

6 kommenttia:

  1. Opastauluissa on ohje: OLET TÄSSÄ. Ja sitten iso (punainen) pallukka. Mistä joki tietää, että se onkin raja? -
    Ps. "Veteen piirretyn viivan" näkee kun nousee nopeasti sängystä ylös... no, tietysti vain jälkeen aktin.

    VastaaPoista
  2. Joki, jos on raja, ei sitä tiedä - vaikka olisi kartalla. Opaskylteissä on usein OLET TÄSSÄ mollukoita. Ei niitäkään muualla ole kuin siinä. - Ps. "Veteen piirretyn viivan" näkee, aktin jälkeen, kun tarpeeksi äkkiä pomppaa sängystä ylös.

    VastaaPoista
  3. Entä jos mitään "rajaa" ei ole olemassakaan, ja että esimerkkisi interaktiivinen rajakin on lopulta yhtä hiukkasten jatkumoa - eräänlaista "järjestäytynyttä" kaaosta, jossa rajapinnat liikkuvat meille vielä tuntemattomien lainalaisuuksin mukaisesti?

    Nämä lainalaisuudet tosin saattavat jopa jäädäkin tuntemattomiksi, koska niiden todistaminen kokeellisesta näytöstä puhumattakaan ylittää kognitiivisen kapasiteettimme (emme yksinkertaisesti ehdi laskea lisääntyvää informaatiota tarpeeksi nopeasti).(*)

    Mielikuvituksemme mahdollisuuksia ei tietenkään ole rajoittanut koskaan yhtään mikään?

    Tyhmä kysymys selventää ajatustani. Onko joku joskus löytänyt avaruudesta "rajan" tai "rajoja" (tai muuta "absoluuttista") ja jos on, niin miten hänen käsityksiinsä suhtaudutaan nykyään fysiikassa?

    (*) Nykykosmologian tilasta kertoo paljon se mielenkiintoinen tosiasia, että suosittu säieteoria, joka yhdistäisi kvanttifysiikan ja suhteellisuusteorian (=nykyfysiikan perusongelma), kaatunee siihen tosiasiaan, ettei sitä kyetä todistamaan kokeellisesti mitenkään.

    Suhteellisuusteoria ja kvanttifysiikan yhtälöt vielä pystyttiin havainnollistamaan esim. hiukkaskiihdyttimien avulla, mutta tämä asiaintila lienee ainakin kosmologiassa jo mennyttä aikaa.

    Eräs johtava fyysikko kehotti säieteorian kannattajia siirtymään teologisen tiedekuntaan, mutta eiköhän sinne kohta siirry moni muukin, mikäli edellinen "väliaikatieto" fysiikan tilasta pysyy muuttumattomana.

    VastaaPoista
  4. Ad Rasanen:
    Lieneekö Rasanen lukenut matematiikkaa?

    Homologiassa on lause "rajan raja on nolla". Kaksiulotteisen olion raja on yksiulotteinen jne.

    VastaaPoista
  5. Puhutte luonnotieteellisten rajojen rikkomisesta. Entä ihmisten väliset rajat? Milloin ja miten rikkoisin omia rajojani?

    Vaikeimmat rajat taitavat olla ihmismielen sisällä, ennakkoluuloina.

    Kun suuri yhteinen nimittäjä (pelastaja, jumala, suojelija ym. mitä nimeä kukin haluaa käyttääkin)menetti Auschwitzin savujen mukana intellektuellien mielessä arvovaltansa, alettiin rikkoa rajoja. Yhdistettiin mm. pari kaukpunkia yhdeksi kaupungiksi Saksan ja Ranskan rajan yli. Se oli pieni ensiaskel integraatiolle.

    Samaa yrittivät Tornion ja Haaparannan rohkeat kaupunginisät muutama vuosi sitten, mutta Ruotsin puoleiset panivat kansanäänestyksessä hankkeen nurin.

    Nyt aiotaan hyödyntää Venäjän luonnonvaroja Pohjoisen ulottuvuuden nimissä. Itäsuomalaiset odottavat paljon konkreettisempia avauksia rajan yli.

    Mutta Janne Virkkunen täyttää pakkopalstansa tänäänkin pyörittelemällä Nato-levyä. Heinäluomalta odotetaan konkreettista avausta, Heinäluoma puolestaan lukee poliitikkojen tapaan Hesaria kuin Jumalan sanaa. Ja kaikki puhuvat kieli keskellä suuta, sanomatta mitään.

    Keskustan uusi puoluesihteeri puhuu ihmisyydestä, ihmisen ainutkertaisuudessta ja köyhän asiasta. Olisiko muutos sittenkin ovella?

    VastaaPoista
  6. Kierrän tuon matematiikkakysymyksen samalla tavalla kuin kyseenalainen uskonnonopettajani J. aikoinaan, kun eräs didaktisesti valveutunut kielten (saksa, ruotsi) maisteri kysyi, mitä metodeja tämä käyttää opettaessaan Jumalan sanaa.

    J. vastasi: "Minä näen näkyjä ja välitän ne oppilailleni."

    *
    Tämä on tietenkin silkkaa (naivia) empirismiä eikä pelailua logiikalla ja matematiikalla Jumalan olemassaolon todennäköisyyden laskemiseksi - Richard Svinburnen tapaan.

    J. itse edusti kierkegaardilaista fideismiä ja dostojevskilaisuutta - mitä se sitten teologisesti tarkoittaneekin. Ainakin hänen gradunsa käsitteli Dostojevskin vapauskäsitystä.

    Minun ajatuksissani ovat taistelleet nietzscheläinen nihilismi (jonka peruskysymystä voi pitää dostojevskilaisena: onko moraali ilman Jumalaa mahdollista?) ja juuri tuo kierkekaardilainen fideismi (usko on absurdia, joten uskoon tarvitaan älyn uhraava "hyppy").

    Mutta "times they are a-changing" lauloi joku Robert Zimmerman aikoinaan. Näin minunkin kohdallani.

    2000-luvun alun reformoidun teologian ehkä merkittävimmällä systemaatikolla maailmassa - alunperin molekulaarisen biofysiikan tohtorilla - Alister McGrathilla on minulle juuri nyt mielenkiintoista opetettavaa sekä luonnontieteistä, filosofiasta että teologiasta - The Scientific Theology 1, 2, 3.

    Taitaa postmoderniin teoriaan tyystin uskonsa menettänyt meikäläinenkin kallistua kriittisen realismin (McGrath soveltaa tässä Roy Bhaskarin teorioita) ja paleo-ortodoksisen teologian (mm. Thomas Oden, Thomas. F. Torrance ja McGrath itse) kannattajaksi.

    Järisyttävä paradigman vaihdos, koska realisti en ole koskaan ollut - päinvastoin!

    Mutta yksilöä ja ihmisjärkeä korostanut valistusaate ja siitä kummunnut, valistuksen ympärikääntänyt eli yksilön ja järjen nihiloinut postmodernismi eivät enää vakuuta ilman vakavia tarkennuksia.

    Jo Nietzsche murskasi uskoni valistukseen. Nyt vaikuttaisi siltä, että odotukseni ja etsintäni palkitaan myös postmoderniin käsiterunouteen kohdistamieni epäilyjen (osittain myös Nietzschen itsensä) suhteen: McGrath osoittaa selkeästi, miten tähän antirealistiseen ylilyöntiin tulee suhtautua.

    *
    Matemaatikko-fyysikko Roger Penrose totesi - 90-luvulla, että matematiikan esteettinen kauneus on selittämätöntä - ikäänkuin jotain jumalallista.

    Tämän kommentin ehtivät valistusaatteen monistiseen tiedeihanteesen jämähtäneet yhden ontologian reduktionistiset puupäät (mm. "loistava vara-Einsteinimme" Kari Enqvist) tietenkin leimata lähinnä "hourailuksi".

    McGrath kuitenkin osoittaa alunperin luonnontieteilijän havainto-ja päättelytarkkuudella, miten yksipuolisia, kommunikaatiokyvyttömiä (muiden tieteenalojen kanssa) myös nämä vulgaarin superreduktionismin edustajat (esim. Churchland ja Dawkins) ovat.

    Todellisuus on kerrostunut (stratified), mutta ei palautettavissa johonkin "kommunikaatiokyvyttömään hiukasmössöön"/RR, vaikka tuo "mössö" toimiikin todellisuuden eri kerrosten perustana.

    Äärimmäisen yksinkertaistetusti: McGrathin kriittinen realismi omaksuu Valistukselta ajatuksen fysiikasta perustavana tieteenä ja postmodernismilta ontologisen pluralismin.

    *
    Mutta näistä - erittäin mielenkiintoisista - asiosta lisää joskus myöhemmin.
    Kaikkein mielenkiintoisinta tulee tietysti olemaan, miten McGrath lopulta soveltaa kriittistä realismiaan teologiaan!

    The Scientific Theologyn osat 1 (Nature) ja 2 (Reality) valmistelevat tätä synteesiä, joka esitetään osassa 3 (Theory).

    *
    Ai niin. En minä mitään matematiikka ole opiskellut...

    VastaaPoista