Sivun näyttöjä yhteensä

26. huhtikuuta 2006

Saraste ja muut nuoret

Etsiskelin J.-P. Sarasteen yhteystietoja hänen täyttäessään 50 vuotta. En löytänyt. Ehkäpä onnittelut menisivät perille näinkin.

Tietojen löytymättömyys on samalla oman epäsosiaalisuuden merkki. Ei tule niin paljon pyörittyä porukoissa.

Viimeksi tavattaessa Saraste sanoi, että oikeastaan esimerkiksi viulunsoiton opettaminen kakaroille menee yleissivistyksen piikkiin. Todella koulutettavia ovat ne, jotka ovat jo kolmen vanhoina sellaisia, ettei heiltä saa revityksi viulua kädestä.

Päätin muistaa kertoa tämän lapsilleni. Niin kauan kuin he olivat nuoria, varoittelin heitä aina kulttuurin ja liikunnan vaaroista, neuvoin heittämään kirjat nurkkaan ja notkumaan kulmilla keppanapullojen kanssa. Eivät uskoneet.

Kahden vuoden päästä täyttää sitten vuosia E.-P. Salonen. Niilä oli aikoinaan SYK:ssa mielenkiintoinen luokka, kertovat kollegani tietotekniikkaprofessorit Mäntylä ja Tirri - muun muassa juuri Salonen, joka fuskasi läksyissä käyrätorven soitto verukkeena. Rinnakkaisluokan suurimpana hampparina pidettiin Antti Herliniä, josta ei tulisi mitään, vaikka isällä olikin jokin konepajyritys.

Sarasteen porukoissa on vietetty muutama muistettava ilta, kuten silloin Askolassa. Muut yrittivät puhua asiaa ja venäläinen pianisti näyttää hengenvaarallisia temppuja paistinveitsillä, mutta me yhden kaverin kanssa lauloimme ulkomuistista kansakoulun laulukirjaa läpi. Kaveri pysyi äänessä, toisin kuin minä, mutta minä muistin sanat. Kello kaksitoista soitimme Joonas Kokkoselle ja lauloimme Sarasteen johdolla "En etsi valtaa, loistoa". Emme etsineet.

Yhden kerran Los Angelesissa pääkonsuli Maria Serenius kalpeni, kun esitimme Jaakko Ryhäsen kanssa kaksiäänisesti körttivirsiä. Ääniä oli kaksi, koska Ryhänen lauloi nuotilleen. Demonstroimme, miten yhdeksäs isku on paussi. Osoitimme vastaansanomattomasti, että pohjalaisvirressä säkeet ovat usein vuoroon lyyrisessä mollissa, vuoroon kirkkosävellajissa. Lapuan taisteluvirsi (Herra Jeesus kun kanssamme) heittää muistaakseni miksolyydiseen.

Duuri ja molli ovat herrojen kotkotuksia ja aika viimeaikaisia. Modaalisuus soi läpi sekä virsissä että kansanlauluissa.

Ulkomaan pellet olivat sen näköisiä, etteivät he oikein kestäneet eivätkä hyväksyneet suomalaista veisuuta.

Rapistelin tietokoneeni kovalevyjä eilisen päivän ja puoli iltaa. Sukulaispoika Jussi neuvoi oivallisen softan WhereIsIt, jota käyttäen saa vähällä vaivalla syntymään tietokannan CD- ja DVD-levyistään ja vielä kiintolevyistä. Kun siis haluan paikantaa vaikkapa Maitometsässä-levyn, jonka muuan blogin lukija käsittämättömän jalomielisesti minulle postitti, näen nyt, että kysymyksessä ovat levyt 31 ja 32. Levyjä säilytän irrallisissa mutta numeroituina tussilla muovitaskuissa pakastuspusseissa, jotka ovat muutenkin tarpeellista tavaraa erilaiseen säilytykseen ja kuljetuksen. Pakastuspussit ovat kaapissa, koska levyjen säilyttäminen hyllyissä ei tunnu tarpeelliselta.

Katselin tietokantaani, ajattelin Sarasteen syntymäpäivää, ja tunnelma oli depressivo ma non troppo.

Elämä on kuin kiintolevy.

Aion opettaa tämän Eerolle ja Ollille, kun lähden nyt Raumalla kysymään, mitä Eerolle ja Ollille kuuluu. Ja Laurille. Ja Jaanalle.

Isoisä aina sano, että elämä on kuin kiintolevy. Tiedät aina, mitä siellä on - yhtä samaa. Yhtä samaa yhä uudelleen ja uudelleen. Päiväykset ja joskus tiedostomuodotkin vaihtelevat, mutta kaikki ne 32 000 tiedostoa ovat tieteellisiä.

Tiede on sellaista, jossa hyvinkin tunnetut asiat kerrotaan taas kerran, omin sanoin. Tiede on omaperäistä, jos esimerkkejä muutetaan. Jos saksalaisessa käsikirjassa väitetään virheeksi, että myy vanhalle miehelle harmaan hevosen, joka ontuu, niin suomalaisena tiedemiehenä on kirjoitettava että ruskean lehmän.

En tiedä. Joskus tuntuu, että alan antaa elämälle anteeksi.

Panen suklaarasian kassiini. Onhan sekin totta, että elämä on kuin suklaarasia.

7 kommenttia:

  1. Minä olen alkanut antaa anteeksi vasta (järjestyksessä) vanhemmilleni, vaimolleni, veljelleni ja lapsilleni. Elämä joutuu vielä odottamaan. Mutta kun olen Kemppistä kohtalaisesti nuorempi, annan asian itselleni anteeksi.

    Sarasteelle en kyllä anna. Tältä istumalta. Typerää moukkamaista elitismilätinää tuo viulunsoittoa ja 3-vuotiaita viulisteja koskeva yksisilmäisyys.

    VastaaPoista
  2. Hei, katopa esim. http://www.ekenas.fi/index.php?lang=FI&p=kultur/10000007

    Jos Saraste tekee hommia Tammisaaressa ensi kesäkuussa, silloin "the Joku" Tammisaaressa tietää hänen ajantasaiset yhteystieonsa jo nyt. Matkailupäällikkö ehkä?

    VastaaPoista
  3. Lueskelin taas vaihteeksi Mätämunan muistelmia. Siinäkin vietetään iltaa laulajien ja muiden musiikkimestarien kanssa. Te onnelliset!

    PS: tarkistin, ettei Mätämuna ollut sanonut pahasti professorista, ennenkuin uskalsin jättää replini.

    VastaaPoista
  4. Yliopppilas, maatalousteknikko Antti Herlin on päättäväinen ja erittäin taitava liikemies. Jos koulussa opettajat pitävät hampparina, niin se ei ole vielä mitenkään koko totuus eikä tulevaisuutta ole tuomittu ojan pohjalle, vaikka tällaista vahingollista asennetta opettajakunnassa saattaa ilmetä.

    VastaaPoista
  5. Ad omn.
    Saan selitellä sanomisiani. - Saraste puhui ja tarkoitti vain huipulle tähtäävää yhtä promillea.

    Soittaminen ja laulaminen omaksi iloksi ja virkistykseksi ja taitojen harjaannuttamiseksi on eri asia.


    Omat sypatiani sijaitsevat siten, että mielestäni laaja taso on hieno asia - musiikkiopistot. Paljon potkupalloilutilaisuuksia kaikille. Jos saataisiin kovan kansainvälisen luokan kyky, se olisi hiukan niin kuin Englannin liigan tasoinen jalkapalloseura - ei tunnu tavoittelemisen arvoiselta.

    VastaaPoista
  6. Ad S. Liuhto

    Syystä tai toisesta olin Heikinheimon kanssa aina varsin hyvissä väleissä. Jopa niin hyvissä, että puhelimme kaikenlaisia eikä hän tuntenut silloin tarvetta esittää mitään rasittavista rooleistaan.

    VastaaPoista
  7. Ad Toipila:

    Niin se usein menee. Mitä Anttiin tulee, olen tuntenut hänet kauan mm. siksi, että poikamme olivat luokkatovereita. On tullut myöhemmin matkailtuakin yhdessä.

    En keksi, miten kirjoittaa vaikuttamatta ällöttävältä, mutta kyllä ao. henkilö on minun silmissäni omistaja-johtaja parhainta lajia.

    Joskus harmittelen, etteivät tiedotusvälineet erota toisistaan näitä rehellisesti rikkaita ja optioroistoja. Ensin mainituilla on usein tapa investoida kaikki suuret rahat takaisin yhtiöön ja elää siinä sivussa huomattavan siivosti.

    VastaaPoista