Peloton ja nuhteeton

Jäin koulussa kiinni asiattomasta kielten opiskelusta, kun historian opettaja sanoi, että tuo otsikon määre on saksaksi ”ohne Furcht und ohne Tadel” ja kysyi minulta, miten se menee alkukielellä. Sanoin että ”sans le peur et sans reproche”.

Maisteri Miettinen oli täyttänyt 85 soittaessaan minulle kotiin onnittelunsa tohtorinväitöksestä. Taisin sanoa, että minulla on hyllyssäni kirja Bayardin herrasta, ”Erinomaisen huvittava ja sangen mieluisa kertomus Bayartin herrasta,  joka oli ritari peloton ja nuhteeton” (de Mailles, 1527). Lopulta arkebuusin kuula selkärangassaan kuollut ritari oli kerrankin Napolin edessä voittanut miekallaan kolmetoista espanjalaista valiosoturia, toisen toisensa jälkeen. Sekä Frans I että Kaarle V olivat yhtä mieltä siitä, että tuo sankaruus oli verratonta.

Olin kuullut jostain, että maisteri veti mielenkiintoisia matkoja Pariisiin vielä tuossa vaiheessa ja iässä.

Eilisestä kirjoituksesta tietenkin kävi ilmi, että ”ei ole muuta pelättävää kuin pelko” on todistettavasti Montaignen kynästä. 

Montaigne kirjoitti jatkavansa kirjoitustensa tarkastamista ja parantamista  loppuun asti, koska paperia ja kyniä riittää maailmassa ja suurimman onnen kokee se, joka ei ole enää lähdössä mihinkään. 

Mitä sitten tuli arvoon ja asemaan, korkeissakin kengissä liikkuva joutuu tekemään sen omilla jaloillaan, ja ylimmälläkin valtaistuimella jokainen istuu oman takapuolensa päällä.

On tapana sanoa, että vain kolme huipputason kirjailijaa loi tuotannon muulla kuin äidinkielellään, Nabokov, Beckett ja Conrad. Montaignen äidinkieli oli latina. Heillä kotona rengitkin puhuivat latinaa. Isä oli ihastunut Erasmuksen ajatuksiin tässäkin.

Mutta tulos oli toinen. Oppiessaan sitten ranskan, josta Montaigne ei arvellut tulevan kielenä pitkäikäistä, ja seudun murteen, hän käveli suoraan sisään maailman ja ihmisten monimielisyyteen ja oppi tulemaan tuulen kaltaiseksi.

Kysyttyään, miksi käyttää elämänsä kuoleman pelkäämiseen hän esittää tuon Rooseveltille kelvanneen lauseen, mutta kääntää sävyn aivan toiseksi. Hän sanoo oppineensa elämän kiroissa olemaan mieluummin naurettava kuin tyhmä.

Tämä kuulostaa hyvältä mutta vaatii esimerkin. Se tulee. Kun Konrad III alkoi voittajana ryhtyä ajan tapaan surmaamaan tappion kärsineitä, esiin astuu täti-ihminen, joka sanoo että peloton ja nuhteeton ritari säästäisi kyllä naiset ja lapset, joiden osuus asioihin on vähäinen. Voittaja miettii ja sanoo, että naiset saavat mennä ja viedä mukanaan sen minkä jaksavat itse kantaa.

Tädit ja tytöt lähtevät kantaen reppuselässä lasten lisäksi miehensä ja myös lihavan maakreivin. Sen nähtyään valloittajaherra sanoo, että jospa annetaan koko asian olla ja unohdetaan yksin tein myös verivihollisuus.

Samaa viisautta saattoi käyttää Shakespeare kirjoittaessaan huvittavan murhenäytelmän. Hamletista tuli ylivoimainen hahmo, koska hän nauratti, siis hulluksi heittäydyttyään, ja ehkä muutenkin.